El Conde de Montecristo.  Alejandro Dumas
Capítulo 106. La partición (Luku 22. 106. Jako)
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

En la casa de la calle de San Germán de los Prados, que había escogido para su madre y para sí Alberto de Morcef, el primer piso estaba alquilado a un personaje misterioso.

Saint-Germain-des-Prés'n varrella olevassa hotellissa, jonka Albert de Morcerf oli valinnut äitinsä asunnoksi, asui toisen kerroksen pienessä huoneistossa hyvin salaperäinen olento.

Era un hombre a quien el conserje no había podido nunca ver la cara, entrase o saliese, porque en el invierno la cubría con una bufanda encarnada, como los cocheros de casas grandes que esperan a sus amos a la salida del espectáculo, y en verano se sonaba siempre en el momento de pasar por delante de la portería.

Preciso es decir que contra las costumbres establecidas, nadie espiaba a aquel vecino, y que la noticia de que era un gran personaje poderoso a influyente había hecho respetar su incógnito y sus misteriosas apariciones.

Se oli mies, jonka kasvoja portinvartija ei ollut koskaan nähnyt, sillä talvella oli hänellä aina kaulassaan leveä punainen huivi, jollaisia rikkaitten perheitten kuskit käyttävät odotellessaan isäntäväkeään teattereiden edustalla, ja kesällä hän aina niisti nenäänsä mennessään portinvartijan huoneen ohi. Vielä on lisättävä, ettei kukaan vakoillut tätä salaperäistä henkilöä, niin kuin olisi voinut otaksua, sillä lähistöön oli levinnyt huhu, että hän oli korkeassa arvoasemassa ja että hänellä oli pitkä käsi, ja tämä seikka pakotti kaikki jättämään hänet rauhaan.

Sus visitas eran ordinariamente fijas, aunque algunas veces se adelantaban o retrasaban, pero casi siempre, lo mismo en invierno que en verano, a las cuatro de la tarde, tomaba posesión de su cuarto y jamás pasaba en él la noche.

Hän kävi huoneistossaan aivan säännöllisesti, vaikkakin tuli toisinaan myöhemmin, toisiaan aikaisemmin. Useimmiten hän kuitenkin ilmestyi sinne kello neljän aikaan eikä ollut koskaan siellä yötä.

La discreta criada, a la que estaba confiado el cuidado de la habitación, encendía la chimenea en el invierno a las tres y media, y a la misma hora en verano subía helados y refrescos.

Vaitelias palvelijatar, jonka huolena oli huoneiston kunnossapito, sytytti talvisin puoli neljältä tulen pesään ja toi kesäisin samaan aikaan huoneeseen jäätelöä.

Como hemos dicho, a las cuatro llegaba el misterioso personaje.

Neljän aikaan salaperäinen henkilö sitten saapui, niin kuin olemme maininneet.

Veinte minutos más tarde un coche se detenía a la puerta de la casa, y una mujer vestida de negro o de azul muy oscuro, pero cubierta siempre con un espeso velo, se apeaba, pasaba como un relámpago por delante de la portería y subía sin que se sintiesen en la escalera sus ligeras pisadas.

Kahtakymmentä minuuttia myöhemmin pysähtyivät vaunut hotellin eteen. Mustaan tai tummansiniseen pukuun ja tiheään harsoon verhoutunut nainen astui ajoneuvoista, riensi kuin varjo portinvartijan oven ohi ja nousi toiseen kerrokseen niin kepeästi, etteivät portaat vähääkään narisseet hänen jalkojensa alla.

jamás le preguntaron adónde iba.

Kukaan ei koskaan kysynyt häneltä, minne hän aikoi.

Sus facciones, como las del caballero, eran completamente desconocidas a los guardianes de la puerta, conserjes modelos, solos quizás en la inmensa cofradía de porteros de la capital, capaces de semejante discreción,

Hänen kasvojaan enemmän kuin salaperäisen herrankaan kasvoja ei portinvartijapariskunta siis koskaan nähnyt, eikä koko suuressa kaupungissa varmaankaan ollut toista avioparia, joka olisi voinut moisen salaisuuden säilyttää.

Inútil es decir que jamás pasaba del primer piso, llamaba a la puerta de un modo particular, abríase ésta, se cerraba en seguida herméticamente, y he aquí todo.

Nainen ei tietysti mennyt toista kerrosta ylemmäksi. Hän kolkutti oveen erikoisella tavalla, ovi aukeni, sitten se sulkeutui, eikä enää kuulunut eikä näkynyt mitään.

Para salir tomaban las mismas precauciones que para entrar.

Primero salía la desconocida, cubierta siempre con el velo, y tomaba el coche, que desaparecía tan pronto por un lado de la calle como por el otro. A los veinte minutos bajaba el desconocido cubierto con su bufanda o tapándose con el pañuelo.

Jonkin ajan kuluttua hän lähti hotellista yhtä varovaisesti kuin oli tullutkin. Hän lähti aina ensimmäisenä, harso silmillään, ja nousi ajoneuvoihin, jotka kääntyivät milloin millekin kadulle. Kahtakymmentä minuuttia myöhemmin poistui herra, peittäen kasvonsa joko kaulahuiviinsa tai nenäliinansa taakse ja katosi.

Al día siguiente a aquel en que el conde de Montecristo hizo la visita a Danglars y tuvo lugar el entierro de Valentina, el misterioso inquilino entró hacia las diez de la mañana en lugar de las cuatro de la tarde.

Casi inmediatamente y sin aguardar el intervalo ordinario, llegó un coche de alquiler, y la señora cubierta con el velo subió rápidamente la escalera.

Seuraavana päivänä sen jälkeen, kun kreivi Monte-Cristo oli käynyt Danglars'in luona ja kun Valentine oli haudattu, saapui salaperäinen asukas jo kello kymmenen aamulla eikä kello neljä, niin kuin tavallisesti. Melkein heti hänen jälkeensä tuli myös hunnutettu nainen ajurin vaunuissa ja nousi nopeasti portaita ylös.

Ovi aukeni ja sulkeutui.

La puerta se abrió y se cerró, pero antes que estuviese del todo cerrada, la señora había exclamado:

Mutta ennen kuin ovi oli ennättänyt mennä kiinni, oli nainen huudahtanut:

— Lucien, ystäväni!

-¡Oh! ¡Luciano! ¡Oh!, ¡amigo mío!

De modo que el conserje, que sin quererlo había oído aquella exclamación, supo por primera vez que su inquilino se llamaba Luciano; pero como era un portero modelo, se propuso no decirlo ni aun a su mujer.

Tällä tavoin portinvartija, joka tahtomattaan oli kuullut huudahduksen, sai tietää, että salaperäisen vuokralaisen nimi oli Lucien. Mutta kun hän oli mallikelpoinen portinvartija, päätti hän olla mainitsematta siitä mitään vaimolleenkaan.

-Y bien, ¿qué hay, amiga querida? -respondió éste, pues la turbación y prisa de la señora le habían hecho conocer quién era-, hablad, decid.

— Mitä nyt on tapahtunut? kysyi herra, jonka nimen naisen hätääntyminen tai into oli ilmaissut. — Kertokaa!

— Ystäväni, voinko luottaa teihin?

-¿Puedo contar con vos?

-Desde luego, ya lo sabéis. Pero ¿qué ocurre? Vuestro billete de esta mañana me ha producido una terrible preocupación. La precipitación, el desorden de vuestra carta, vamos, tranquilizaos, o acabad de espantarme de una vez. ¿Qué hay?

— Varmasti, tiedättehän sen. Mitä on tapahtunut? Kirje, jonka sain teiltä tänä aamuna, teki minut hirveän levottomaksi. Se oli häthätää kirjoitettu ja sekava. Rauhoittakaa minua tai kertokaa asia koko kamaluudessaan.

— Lucien, suuria on tapahtunut! sanoi nainen luoden Lucieniin kysyvän katseen. — Herra Danglars on viime yönä lähtenyt pois.

-¡Luciano, un gran acontecimiento! -dijo la señora, fijando en él una mirada investigadora-, el señor Danglars se ha fugado la pasada noche.

— Lähtenyt? Herra Danglars lähtenyt pois! Minne hän on lähtenyt?

— En tiedä.

— Mitä! Ettekö tiedä? Hän on siis lähtenyt lopullisesti?

-¡Danglars! ¿Y dónde ha ido?

-Lo ignoro.

-¡Cómo! ¿Lo ignoráis? ¿De modo que es para no volver más?

-¡Sin duda! A las diez su carruaje le condujo a la barrera de Charentón. Allí encontró una silla de posta, subió con su ayuda de cámara, diciendo a su cochero que iba a Fontainebleau.

— Epäilemättä! Kello kymmenen illalla hän ajoi vaunuillaan Charentonin tulliportille; siellä odottivat postivaunut, hän astui niihin kamaripalvelijansa keralla ja ilmoitti kuskilleen menevänsä Fontainebleauhon.

— No, mitä siihen sanoitte?

— Odottakaahan, ystäväni. Hän on jättänyt minulle kirjeen.

-Entonces, ¿qué decís?

— Kirjeenkö?

-Esperad, amigo mío. Me había dejado una carta.

— Niin, lukekaa.

-¿Una carta?

-Sí; leed.

Ja paronitar otti taskustaan avatun kirjeen ja ojensi sen Debraylle.

Y la baronesa sacó del bolsillo una carta abierta que presentó a Debray.

Debray arkaili hiukan, aivan kuin olisi koettanut arvata kirjeen sisällystä tai harkinnut, miten menetellä sen johdosta. Sitten hän ilmeisesti oli tehnyt päätöksensä ja luki:

Se detuvo un momento antes de leerla, como si hubiese querido adivinar el contenido, o más bien, como si hubiera ya tomado un partido decisivo, cualquiera que fuese el contenido. Firme en su resolución sin duda, empezó a leer al cabo de algunos segundos. He aquí lo que contenía la carta que tal turbación produjera en el ánimo de la señora Danglars.

Hyvä rouva ja uskollinen puolisoni.

Aivan huomaamattaan hän vaikeni ja katsoi paronittareen, joka punastui korviaan myöten.

— Jatkakaa, sanoi rouva Danglars.

Debray jatkoi:

«Señora y muy cara esposa.»

Sin pensar en lo que hacía, Debray miró fijamente a la baronesa, y ésta se puso encendida.

-Leed-le dijo.

Debray prosiguió:

«Cuando recibáis esta carta, ya no tendréis marido. ¡Oh!, no os alarméis, no tendréis marido, como no tenéis hija; es decir, que estaré en uno de los treinta o cuarenta caminos que conducen a la frontera de Francia.

Saadessanne tämän kirjeen ei teillä enää ole miestä! Älkää tulko tarpeettoman rauhattomaksi, olette menettänyt miehenne samalla tavoin kuin tyttärennekin. Ajan pitkin jotakin niistä kolmesta- tai neljästäkymmenestä maantiestä, joita myöten päästään Ranskan rajojen ulkopuolelle. Olen velvollinen antamaan teille selityksen, ja koska olette järkevä nainen, selitänkin teille lähtöni syyt.

Kuulkaa siis:

»Os debo algunas explicaciones, y como sois mujer que las comprendéis perfectamente, voy a dároslas.

»Escuchad, pues:

Tänään tultiin minulta perimään viisi miljoonaa, suoritin ne; melkein heti sen jälkeen tultiin perimään yhtä suurta summaa, lykkäsin maksun huomiseen; nyt lähden pois välttääkseni huomispäivää, joka voisi käydä liian vastenmieliseksi.

»Esta mañana tuve que rembolsar cinco millones y los he pagado; casi inmediatamente he debido pagar igual suma. La he aplazado para mañana, y me marcho hoy para evitar ese mañana, que me sería, creédmelo, muy desagradable.

»Comprendéis perfectamente, ¿no es cierto, señora y muy querida esposa?

Ymmärrättehän tämän, rouvani ja kallis puolisoni? Minä sanon: Ymmärrättehän, sillä tunnette raha-asiani yhtä hyvin kuin minä ja paremminkin, sillä minä en voi sanoa, minne on mennyt minun ennen jokseenkin suuri rikkauteni, te sitä vastoin voitte varmaankin antaa siihen tyydyttävän vastauksen.

»Digo que comprendéis, porque conocéis tan bien como yo el estado de mis negocios, y aun mejor que yo, puesto que si debiese decir dónde ha ido a parar una gran parte de mi fortuna, antes tan bella, no sería capaz de hacerlo, mientras que vos, por el contrario, lo sabéis perfectamente.

»Porque las mujeres tienen un instinto infalible, y explican por un álgebra de su invención hasta lo maravilloso. Yo, que no conozco más que mis números, nada sé desde el día en que ellos me engañaron.

Naisillahan on erehtymättömän varma vaisto, ja he voivat itse keksimänsä algebran avulla selittää ihmeenkin. Minä en tuntenut muuta kuin numeroni, ja kun ne alkoivat pettää, en ollut enää mistään selvillä. Oletteko koskaan ihmetellyt, kuinka nopeasti olen sortunut? Eikö teitä koskaan ole häikäissyt sulavien kultatankojeni hehku? Minä puolestani en ole nähnyt muuta kuin tulen; toivottavasti teitä varten on jäänyt tuhkaan hiukan kultaa.

»¿Habéis admirado alguna vez la prontitud de mi caída, señora? ¿No os ha llamado la atención la pronta fusión de mis barras? Yo solamente he visto el fuego, preciso será que hayáis encontrado algún oro entre las cenizas.

Tämä on lohdutuksenani lähtiessäni, rouvani ja viisas puolisoni, muuten omatuntoni soimaisi minua siitä, että teidät hylkään. Teille jää ystäviä, tuo mainitsemani tuhka ja ennen kaikkea muuta vapaus, jonka täten annan teille.

»Me alejo de vos, señora y prudente esposa, con esta consoladora esperanza, sin tener el menor remordimiento de conciencia al abandonaros. Os quedan amigos, las cenizas en cuestión, y para colmo de dicha, la libertad que me apresuro a devolveros.

Nyt on sopivaa liittää tähän pieni huomautus, joka koskee yhdyselämäämme.

Niin kauan kuin toivoin teidän toimivan yhteisen kotimme parhaaksi ja lisätäksenne tyttäremme rikkautta, suljin filosofina silmäni. Mutta kun olette saattanut koko talon rappiotilaan, en tahdo olla toisen miehen varallisuuden tukipylväänä.

»Con todo, señora, ha llegado el momento de colocar en este párrafo una palabra de explicación íntima. Mientras creí que trabajabais por el bienestar de nuestra casa y la felicidad de nuestra hija, he cerrado filosóficamente los ojos, pero como habéis hecho de la casa

    Mennessäni kanssanne naimisiin olitte rikas, mutta maineenne oli
    huono.

una vasta ruina, no quiero servir de fundamento a la fortuna de otro. Os he tomado por mujer rica, mas no por mujer honrada. Disculpadme si os hablo con esa franqueza, pero como creo no hablar más que para los dos, no veo que nada me obligue a disimular mis palabras. He aumentado nuestra fortuna, que durante quince años ha ido siempre creciendo hasta el momento en que catástrofes desconocidas a ininteligibles hasta para mí han venido a destrozarla, sin culpa de mi parte.

    Suokaa anteeksi suorat sanani, mutta kun luultavasti puhelemme
    kahden kesken, niin eihän minun tarvitse sanojani kaunistella.

Olen lisännyt rikkauttamme, joka viidentoista vuoden aikana kasvamistaan kasvoi, siihen hetkeen asti, jolloin merkillinen ja minulle vielä tähän asti selittämätön turmio tarttui siihen ja kaatoi sen.

Te, rouva, olette toiminut ainoastaan oman varallisuutenne kartuttamiseksi ja olette siinä onnistunutkin, siitä olen aivan varma.

Jättäessäni teidät olette siis samanlainen kuin silloin, kun teidät otin: rikas, mutta ette kunnioitettu.

»Vos, señora, habéis trabajado para aumentar la vuestra, y estoy moralmente convencido de que lo habéis conseguido. Os dejo, pues, como os tomé, rica, pero con poca honra.

Hyvästi.

Minäkin alan tästä päivästä alkaen työskennellä omaksi edukseni.

» Adiós, me marcho, y desde hoy trabajaré por mi cuenta. Creed en mi eterno agradecimiento por el ejemplo que me habéis dado y que voy a seguir.

    Olkaa varma siitä, että olen teille syvästi kiitollinen
    antamastanne esimerkistä, jota tulen noudattamaan.

    Teidän uskollinen aviomiehenne,
    Paroni Danglars.

»Vuestro afectísimo marido,

Barón Danglars.»

La baronesa seguía con la vista a Debray durante aquella larga y penosa lectura, y vio que el joven, a pesar de su conocido dominio sobre sí, mudó de color dos o tres veces.

Paronitar oli silmillään seurannut Debraytä tämän pitkän ja tuskallisen lukemisen aikana. Vaikka nuori mies osasikin mainiosti hillitä itsensä, näki rouva Danglars hänen kuitenkin pari kertaa punastuvan.

Cuando concluyó, cerró lentamente la carta y volvió a su estado pensativo.

Luettuaan kirjeen hän käänsi sen kokoon ja seisoi miettiväisenä.

— No? kysyi rouva Danglars levottomana, minkä mielentilan voi helposti ymmärtää.

-¿Y bien? -le preguntó la señora Danglars con una ansiedad fácil de comprender.

— No? kertasi Debray konemaisesti.

-¡Y bien!, señora-repitió maquinalmente Debray.

— Mitä ajattelette tämän kirjeen johdosta?

-¿Qué idea os inspira esa carta?

— En muuta kuin sitä, että paroni Danglars lähtiessään on aavistanut jotakin.

Una idea muy sencilla, señora. Me inspira la idea de que el señor Danglars ha partido con sospechas.

— Epäilemättä. Mutta siinäkö on kaikki, mitä teillä on minulle sanottavaa?

-Sin duda, ¿pero es eso cuanto tenéis que decirme?

— En ymmärrä teitä, sanoi Debray jääkylmästi.

-No comprendo -dijo Debray con una frialdad glacial.

-¡Se ha marchado!, sí, para no volver más.

— Hän on lähtenyt! Lähtenyt kokonaan pois! Lähtenyt aikomatta koskaan palata!

-¡Oh! -dijo Debray-, no creáis nada de eso, baronesa.

— Oh, sanoi Debray, — älkää sellaista uskoko, paronitar.

-Os digo que no volverá, es un hombre de resoluciones invariables y que sólo mira su interés. Si me hubiese juzgado útil para alguna cosa me hubiera llevado consigo. Me deja en París porque nuestra separación puede servir para sus proyectos. Es, pues, irrevocable y está perfectamente libre para siempre -añadió la señora Danglars con el mismo acento de súplica.

— Hän ei palaa, sen sanon teille. Minä tunnen hänet, hän on järkähtämätön kaikissa niissä päätöksissä, jotka kohdistuvat hänen omiin etuihinsa. Jos hän olisi arvellut, että minä voisin jollakin tavoin häntä hyödyttää, hän olisi ehdottomasti ottanut minut mukaansa. Hän jättää minut Pariisiin, koska hänellä voi erostamme olla hyötyä. Hän ei siis palaa koskaan, ja minä olen aivan vapaa, lisäsi rouva Danglars rukoilevalla äänellä.

Pero en lugar de responder, Debray la dejó en aquella penosa ansiedad producida por una interrogación entre la mirada y el pensamiento.

Mutta Debray jätti hänen vetoomuksensa vastausta vaille.

-¡Qué! -dijo al fin-, ¿no me respondéis, caballero?

— Mitä, sanoi paronitar viimein, — ettekö edes vastaa minulle?

-Sólo tengo una cosa que preguntaros. ¿Qué pensáis hacer?

— Minulla ei ole teille muuta kuin yksi kysymys: mitä aiotte tehdä?

-Eso mismo iba a preguntaros -respondió la baronesa, cuyo corazón palpitaba aceleradamente.

— Sitä juuri tulin teiltä kysymään, vastasi paronitar sykkivin sydämin.

— Ah, sanoi Debray, — siis pyydätte minulta neuvoa?

-¡Ah! -dijo Debray-, ¿me pedís un consejo?

-Sí, os lo pido -dijo la baronesa con el corazón oprimido.

— Niin, minä pyydän teiltä neuvoa, sanoi paronitar peloissaan.

-Pues entonces -respondió el joven con frialdad-, os aconsejo que viajéis.

— Jos kysytte minulta neuvoa, sanoi nuori mies kylmästi, — niin kehotan teitä matkustamaan.

-¿Que viaje? -murmuró la señora Danglars.

— Matkustamaan! sopersi rouva Danglars.

-Eso es. Es cierto, como ha dicho Danglars, que sois rica y perfectamente libre, una ausencia de París os es necesaria, según creo, después del doble escándalo del frustrado matrimonio de Eugenia y la fuga de Danglars. Lo que importa es que todo el mundo sepa que os han abandonado y os crea pobre, porque difícilmente se perdonaría a la mujer del bancarrotero la opulencia y el gran tren de vida. Para lo primero basta que permanezcáis quince días en París, repitiendo a todos que os han abandonado, contando el cómo a vuestras mejores amigas, que lo repetirán en todas partes. En seguida dejaréis vuestra casa, abandonaréis alhajas, dinero, muebles, cuanto haya en ella, y todos alabarán vuestro desinterés y generosidad. Todos os creerán entonces abandonada y pobre, menos yo, que conozco vuestra posición, y que estoy pronto a presentaros mis cuentas como un socio leal.

— Juuri niin. Sanoihan herra Danglars, että olette rikas ja aivan vapaa. Minun mielestäni on välttämätöntä, että häviätte Pariisista neiti Eugénien kihlauksen purkautumisen ja herra Danglars'in katoamisen jälkeen. On välttämätöntä antaa ihmisten luulla, että teidät on hylätty ja että olette köyhä. Kukaan ei antaisi vararikkoisen miehen vaimolle anteeksi sitä, että hän on rikas ja elää komeasti. Jääkää kahdeksi viikoksi Pariisiin, kertokaa kaikille parhaille ystävillenne, miten teidät on hylätty ja miten kaikki tapahtui, he kyllä kertovat sen ympäri maailmaa. Sitten jätätte komean kotinne, luovutte jalokivistänne, luovutte pesäosuudestanne, ja kaikki ylistävät teidän suurta epäitsekkyyttänne. He uskovat, että teidät on hylätty ja että olette köyhä, sillä minä yksin tiedän teidän todellisen varallisuutenne ja olen valmis luovuttamaan teille osuutenne kunnon liittolaisena.

La baronesa, pálida y aterrada, había escuchado aquel discurso con tanto espanto y desesperación, como con calma a indiferencia lo había pronunciado Debray.

-¡Abandonada...! ¡Oh!, sí, tenéis razón, Luciano, y bien abandonada.

Debray oli puhunut tyynesti ja välinpitämättömästi, mutta paronitar oli kuunnellut kauhuissaan ja epätoivoissaan.

— Hylätty! toisti hän. — Niin, hylätty olen todellakin… Olette oikeassa, eikä kukaan aavistakaan, kuinka hylätty olen.

Tales fueron las únicas palabras que aquella mujer altiva y tan perdidamente enamorada pudo responder a Debray.

Muuta ei tämä ylpeä ja mielettömästi rakastava nainen saattanut sanoa
Debraylle.

-Pero rica y muy rica -prosiguió él sacando una cartera y extendiendo sobre la mesa los papeles que contenía.

— Mutta rikas, hyvin rikas samalla kertaa, jatkoi Debray ottaen lompakostaan muutamia papereita ja levittäen ne pöydälle.

La señora Danglars le dejó hacer, sin ocuparse más que de ahogar sus suspiros y retener sus lágrimas, que a pesar suyo se asomaban a sus ojos.

Rouva Danglars ei häntä pidättänyt, vaan koetti hillitä kiivaasti sykkivää sydäntään ja kyyneliään. Ja lopulta voitti oman arvon tunne, niin että hän saattoi olla itkemättä.

Sin embargo, al fin pudo más en ella el sentimiento de su dignidad, y si no logró sofocar su corazón, logró al menos contener sus lágrimas.

-Señora -dijo Debray-, hará seis meses o poco más que nos asociamos. Habéis puesto un capital de treinta mil francos.

»En el mes de abril de este año empezó precisamente nuestra asociación.

»En mayo hicimos las primeras operaciones.

»En el mismo mes ganamos cuatrocientos mil francos.

»En junio el beneficio subió a novecientos mil.

»En julio agregamos un millón setecientos mil francos. Vos lo sabéis, el mes de los bonos en España.

» En el mes de agosto perdimos al principio del mes trescientos mil francos, pero al quince los habíamos vuelto a ganar. Ayer ajusté nuestras cuentas desde el día de nuestra asociación, y me dan un activo de dos millones cuatrocientos mil francos, es decir un millón doscientos mil francos para cada uno.

-¿Pero qué quieren decir esos intereses, si jamás habéis hecho valer ese dinero?

— Hyvä rouva, sanoi Debray, — olemme noin kuusi kuukautta toimineet yhdessä. Te panitte liikkeen pohjaksi satatuhatta frangia. Tämän vuoden huhtikuussa teimme liiton. Toukokuussa aloitimme toimintamme. Toukokuussa voitimme neljäsataaviisikymmentäviisituhatta frangia. Kesäkuussa voitto nousi yhdeksäänsataantuhanteen. Heinäkuussa tuli voittoon lisää miljoona seitsemänsataatuhatta. Tiedättehän, että silloin olivat kysymyksessä Espanjan valtiopaperit. Elokuun alussa menetimme kolmesataatuhatta frangia, mutta viidentenätoista päivänä olimme sen korvanneet ja kuukauden lopussa olimme taas voitolla. Tilimme liittomme alusta eilispäivään asti, jolloin päätin tilit, osoittavat voittoa kaksi miljoonaa neljäsataatuhatta, siis miljoona kaksisataatuhatta kummallekin meistä. Tämän lisäksi, sanoi Debray lukien tyynesti ja järjestelmällisesti aivan kuin pörssinvälittäjä muistikirjastaan, — tulee kahdeksankymmentätuhatta frangia korkoja edellä mainitusta huostaani uskotusta summasta.

-Estáis en un error -dijo fríamente Debray-, tenía vuestros poderes y he usado de ellos. Tenemos, pues, cuarenta mil francos de intereses por vuestra parte, más cien mil francos de la primera remesa de fondos, es decir, vuestra parte asciende a un millón trescientos mil francos.

— Mutta, keskeytti paronitar, — mitä nuo korot merkitsevät, koska ette ole koskaan lainannut rahoja muille?

Ahora bien, anteayer tuve la precaución de movilizar vuestro dinero. No hace mucho tiempo, como veis, y se diría que adivinaba lo que iba a suceder. Vuestro dinero está aquí: la mitad en billetes de banco, la otra mitad en bonos al portador. Cuando digo aquí es porque es verdad, pues no creyendo mi casa bastante segura, y rehuyendo la indiscreción de los notarios, lo he guardado en un cofre sellado, oculto en aquel armario.

-Ahora -dijo Debray, abriendo el armario y sacando un cofrecito pequeño-, he aquí ochocientos billetes de banco de mil francos, un cupón de rentas de veinticinco mil francos y un bono a la vista de ciento diez mil francos, sobre mi banquero, y como éste no es el señor Danglars, podéis estar segura de que se pagará a su presentación.

La señora Danglars tomó maquinalmente el bono, el cupón de ventas y los billetes de banco. Aquella enorme fortuna parecía bien poca cosa puesta sobre la mesa. La señora Danglars, con los ojos secos, pero con el pecho oprimido por mil suspiros, encerró en su bolso los billetes de banco, puso en su cartera el bono y el cupón de rentas, y en pie, pálida a inmóvil, esperó una palabra de amor que la consolase de ser tan rica.

— Anteeksi, sanoi Debray kylmästi, — minulla oli täysi valtuutus tehdä ne korkoatuottaviksi ja olen sitä valtuutta käyttänyt. Teidän osallenne tulee siis korkorahoista neljäkymmentätuhatta frangia, ja kun tähän liitetään perustamissumma satatuhatta, niin saatte miljoonan kolmesataaneljäkymmentätuhatta frangia. Eilen muutin varovaisuuden vuoksi kaiken rahaksi, ne eivät siis kauan ole olleet liikkeestä poissa, niin kuin huomaatte; oli aivan kuin olisin aavistanut, että vaaditte minulta tilitystä. Rahanne ovat täällä osaksi seteleinä, osaksi pankkiosoituksina. Sanoin "täällä", ja se on totta, sillä en pitänyt omaa kotiani kylliksi turvallisena paikkana enkä ketään notaaria täysin luotettavana, ja kiinteimistöt olisivat vieläkin selvemmin ilmaisseet kaiken. Kun teillä ei ollut oikeutta ostaa mitään eikä omistaa mitään pesän ulkopuolella, säilytin tätä rahamäärää, joka nyt on ainoa omaisuutenne, seinään muuratussa kirstussa, tässä kaapissa, ja varmuuden vuoksi toimitin muuraustyön itse. — Tässä, jatkoi Debray, avaten kaapin ja kirstun, — tässä on ensiksikin kahdeksansataa tuhannen frangin seteliä, jotka muistuttavat isoa, rautakansiin sidottua kirjaa, sen lisäksi pankkiosoituksia neljänsadantuhannen frangin arvosta. Tähän liitän kahdenkymmenenviidentuhannen frangin korkokupongin ja summan täytteeksi sadanviidentoista frangin osoituksen pankkiirilleni, ja koska hän ei ole herra Danglars, niin se lunastetaan, siitä voitte olla varma.

Pero la esperó en vano.

Rouva Danglars otti konemaisesti pankkiosoitukset, korkokupongin ja setelit. Koko suuri omaisuus näytti jokseenkin vähäpätöiseltä pöydällä.

-Ahora tenéis una existencia magnífica -dijo Debray-, sesenta mil libras de renta, suma enorme para una mujer que no podrá tener casa abierta hasta dentro de un año por lo menos. Estáis en el caso de poder contentar todos vuestros caprichos, sin contar con que si vuestra parte os parece insuficiente, podéis tomar de la mía cuanto queráis, pues estoy pronto a ofreceros, a título de préstamo, se entiende, todo lo que poseo, es decir, un millón sesenta mil francos.

Silmät kuivina, mutta povi aaltoillen pidätetyistä kyynelistä rouva Danglars kokosi kaiken, pisti rautakotelon käsilaukkuunsa, pankkiosoitukset lompakkoonsa ja odotti kalpeana ja mykkänä seisten jotakin hyvää sanaa lohdutuksekseen.

Mutta hän odotti turhaan.

-Gracias, caballero, me dais mucho más de lo que necesita una mujer que está resuelta a no presentarse en el mundo, al menos en muchos años.

Debray se admiró por un momento, mas volviendo en sí rápidamente, hizo un gesto que podría traducirse por...

-Como gustéis.

— Nyt voitte tulla suurenmoisesti toimeen, sanoi Debray, — teillä on noin kuudenkymmenentuhannen frangin vuotuiset korot, ja se on paljon naiselle, joka ei pariin vuoteen saa elää suurellisesti. Tällaisilla tuloilla voitte toteuttaa kaikki oikkunne, ja jos summa tuntuu teistä liian vähäiseltä, niin muistellen menneisyyttä annan teille luvan ottaa omasta osuudestani niin paljon kuin haluatte ja olen valmis tarjoamaan teille — vaikkapa lainan muodossa — kaiken osuuteni, nimittäin miljoonan kuusikymmentätuhatta frangia.

La señora Danglars había esperado hasta entonces, pero al ver la acción de Debray, la mirada oblicua que la acompañó, la reverencia profunda y el silencio significativo que se siguió, levantó la cabeza, abrió la puerta, y sin cólera, sin odio, pero con decisión, encaminóse a la escalera sin dignarse saludar por última vez al que así la dejaba marchar.

— Kiitos, vastasi paronitar, — kiitos, ymmärrättehän, että annatte aivan liian paljon naisraukalle, joka ei aio pitkään aikaan esiintyä muiden joukossa.

Debray oli ensi hetkessä hämmästynyt, mutta tyyntyi ja teki liikkeen, joka tuntui kohteliaammalta kuin sanat: "Tehkää niin kuin itse haluatte!"

-¡Bah! -dijo Debray-, proyectos y nada más. Permanecerá en su casa, leerá novelas y jugará al whist, ya que no puede jugar a la bolsa.

Tomó su cartera, y señaló con cuidado las cantidades que acababa de pagar.

-Me quedan un millón sesenta mil francos -dijo-, ¡lástima que la señorita de Villefort haya muerto! Esa mujer en todos sentidos me convenía y me hubiera casado con ella.

Rouva Danglars oli varmaankin siihen asti vielä toivonut jotakin, mutta nähdessään Debrayn liikkeen, katseen ja äänettömän kumarruksen, hän nosti päänsä pystyyn, avasi oven ja kiivastumatta, panematta toimeen mitään kohtausta, mutta myös epäröimättä, hän riensi portaille sanomatta edes hyvästi miehelle, joka sillä tavoin antoi hänen lähteä.

Y flemáticamente, según su costumbre, esperó que transcurrieran veinte minutos después de la salida de la señora Danglars para marcharse.

Los empleó en hacer números con el reloj sobre la mesa.

— Kas niin! sanoi Debray hänen poistuttuaan. — Tehköön kuinka kauniita päätöksiä tahansa, hän jää kyllä taloonsa asumaan, lukee romaaneja ja pelaa korttia, kun ei voi enää pelata pörssissä.

Aquel personaje diabólico que cualquier imaginación aventurera hubiera creado si Lesage no se hubiera adelantado a ello, Asmodeo, que levanta los tejados de las casas para ver lo que pasa en el interior, gozaría siquiera de un singular espectáculo, si levantase en el momento a que nos referimos, y en el cual Debray hacía sus cuentas, el techo de la casa de la calle de San Germán de los Prados.

Hän tarttui muistikirjaansa ja pyyhkäisi huolellisesti viivan jokaisen maksamansa rahaerän yli.

— Minulle jää miljoona kuusikymmentätuhatta frangia, sanoi hän. — Mikä vahinko, että neiti Villefort on kuollut! Hän olisi joka suhteessa sopinut minulle, ja olisin mennyt hänen kanssaan naimisiin.

Ja tapansa mukaan hän odotti rauhallisesti kaksikymmentä minuuttia, jotta rouva Danglars olisi ennättänyt poistua, ja läksi sen jälkeen itse hotellista.

Encima del cuarto en que Debray acababa de partir con la señora Danglars dos millones y medio, había otra habitación ocupada por personas que ya conocemos, las cuales han representado un papel demasiado importante en los sucesos que hemos contado, para que no las veamos de nuevo con interés.

Sen huoneen yläpuolella, jossa Debray oli jakanut rouva Danglars'in kanssa kaksi ja puoli miljoonaa, oli huone, jossa oli entisiä tuttaviamme. Heillä on ollut siksi huomattava sija aikaisemmin kuvaamissamme tapauksissa, että lukija heidät varmaankin mielellään jälleen kohtaa.

En aquella habitación estaban Mercedes y Alberto.

He olivat Mercedes ja Albert.

Mercedes había cambiado mucho en pocos días, no porque en los tiempos de su mayor auge hubiese ostentado el fausto orgulloso que separa todas las condiciones y hace que no se reconozca la misma mujer cuando se presenta más sencillamente vestida, ni tampoco por-

que hubiese llegado a aquel estado en el que es preciso volver a vestir la librea de la miseria, no; Mercedes había cambiado, porque el brillo de sus ojos se había amortiguado, y se había desvanecido su sonrisa, porque, en fin, una perpetua cortedad de ánimo retenía en sus labios aquella palabra rápida que lanzaba otras veces una imaginación siempre pronta y activa.

Mercedes oli muutamassa päivässä paljon muuttunut. Hän ei rikkautensa päivinä ollut koskaan esiintynyt prameilevalla loistolla, joka painaa ihmisiin sellaisen leiman, ettei heitä tunnekaan enää samoiksi, kun he ottavat ylleen yksinkertaisen puvun. Hän ei myöskään ollut joutunut niin suureen köyhyyteen, että hänen olisi täytynyt ottaa ylleen puutteen viitta; ei, mutta Mercedes oli muuttunut sen vuoksi, etteivät hänen silmänsä enää loistaneet, suunsa ei hymyillyt, hän oli tullut araksi, eikä hänen kieleltään enää sinkoillut älykkäitä sukkeluuksia.

La pobreza no había marchitado la imaginación de Mercedes, tampoco la falta de valor le hacía insoportable su pobreza; habiendo bajado de la altura en que vivía, y perdida en la nueva esfera que había escogido, su vida era cual el estado de aquellas personas que salen de un salón brillantemente iluminado para pasar a una habitación completamente oscura; parecía una reina que salía de su palacio para entrar en una cabaña, y que reducida a lo estrictamente necesario, no se la reconocía ni en la vajilla ordinaria que ella misma colocaba sobre su mesa, ni en el catre que sustituyera a su magnífico lecho.

Mercedes oli jättänyt entisen ympäristönsä ja valinnut itselleen uuden, mutta ei osannut kotiutua. Hän oli ikään kuin tullut kirkkaasti valaistusta salongista pimeään. Ei kuningatarkaan joutuessaan palatsistaan halpaan majaan tunne olevansa kotonaan kantaessaan kivivateja pöytään tai mennessään halvalle vuoteelle nukkumaan.

Kaunis katalonialainen, ylhäinen kreivitär oli menettänyt ylpeän katseensa ja hurmaavan hymynsä, sillä hän ei nähnyt ympäristössään mitään silmälle mieluista. Huonetta verhosivat harmaat seinäpaperit, jotka isäntä oli valinnut, koska ne parhaiten kestivät lian; lattialla ei ollut mattoja, huonekalut olivat sellaisia, että ne ehdottomasti vetivät huomion puoleensa valheellisen prameutensa vuoksi. Ne loukkasivat sellaisen ihmisen silmää, joka oli tottunut elämään sopusointuisessa ympäristössä.

En efecto, la bella catalana, o la noble condesa, no tenía ni su mirada altiva ni su encantadora sonrisa, porque al fijar sus ojos sobre cuanto la rodeaba, sólo veía objetos de tristeza: un cuarto tapizado con papel sobre fondo gris, que los propietarios económicos buscan con preferencia como más duradero; el suelo sin alfombra y los muebles todos llamaban la atención y obligaban a fijarse en la pobreza de un falso lujo, cosas todas que rompían la armonía tan necesaria a las personas acostumbradas a un conjunto elegante.

Rouva Morcerf oli elänyt täällä siitä asti, kun hän lähti kodistaan. Hänen päätään huimasi tämä ainainen hiljaisuus, niin kuin matkustajan päätä huimaa syvänteen reunalla. Huomatessaan Albertin tavan takaa katsovan salaa häneen nähdäkseen, millä mielellä hän oli, hän pakotti huulilleen hymyn, joka ei yltänyt silmiin asti, vaan muistutti vain kajastusta, valoa, joka ei lämmitä.

La señora de Morcef vivía allí desde que había abandonado su palacio. Trastornábale la cabeza aquel silencio monótono, cual a un viajero al llegar al borde de un horrendo precipicio, y viendo que Alberto la miraba disimuladamente a cada momento para sondear el estado de su corazón, se esforzaba en sonreír con los labios, ya que le faltaba el dulce fuego de la sonrisa en los ojos, sonrisa que causa el mismo efecto que la reverberación de la luz, es decir, la claridad sin calor.

Albert puolestaan oli huolissaan, kiusaantunut, sillä hänenkin oli vaikea mukautua uuteen asemaansa. Hän tahtoi mennä kävelemään ilman hansikkaita, mutta huomasi kätensä liian valkeiksi; hän tahtoi käydä jalkaisin kaupungilla, mutta huomasi kiiltonahkaiset kenkänsä liian hienoiksi.

Mutta nämä molemmat jalot ja älykkäät olennot, jotka äidin- ja pojanrakkaus erottamattomasti oli toisiinsa liittänyt, olivat oppineet ymmärtämään toisiaan sanaakaan sanomatta, ja hyvien ystävien tavoin he eivät salanneet toisiltaan mitään sellaista, mistä jokapäiväinen elämä riippuu.

Alberto, por su parte, estaba preocupado, hallábase impedido por un resto de lujo que no le permitía presentarse según su condición actual. Quería salir sin guantes, y hallaba sus manos demasiado blancas para caminar a pie por toda la ciudad, y sus botas eran de charol y demasiado lujosas.

Con todo, aquellas dos criaturas, tan nobles a inteligentes, reunidas indisolublemente con los lazos del amor maternal y filial, habían llegado a comprenderse sin hablar y a ahorrarse todos los preámbulos que se deben entre amigos para establecer la verdad material de que depende la vida.

Albert olisi rohkeasti voinut sanoa äidilleen:

— Äiti, nyt meillä ei ole enää rahaa.

Mercedes ei koskaan ollut tuntenut puutetta sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän oli kyllä joskus nuoruudessaan puhunut köyhyydestä, mutta se ei ollut samaa. Catalansissa Mercedes oli yhtä ja toista vailla, mutta hän ei kärsinyt mitään puutetta. Kun verkot olivat hyvässä kunnossa, sai kaloja; kun myi kaloja, niin voi pitää verkot hyvässä kunnossa.

Alberto, en fin, había podido decir a su madre sin hacerla palidecer:

-Madre mía, no tenemos dinero.

Kun hänellä sitä paitsi ei ollut ystäviä, vaan ainoastaan rakkautensa, jolla ei ollut mitään yhteistä hänen jokapäiväisen toimeentulonsa kanssa, ei hänen tarvinnut ajatella muuta kuin omaa toimeentuloaan. Hän oli kyllä silloin jakanut auliisti siitä vähästä mitä hänellä oli, mutta nyt hänen oli pidettävä huolta kahdesta, eikä hänellä ollut mitään sitä varten.

Jamás Mercedes había conocido la miseria, muchas veces en su juventud había hablado ella misma de pobreza, pero no es lo mismo necesidad y pobreza; son dos sinónimos, entre los cuales media todo un mundo. Entre los catalanes, Mercedes tenía necesidad de mil cosas, pero nunca le faltaban otras mil, mientras las redes cogían bastante pescado y éste se vendía. Y después, sin amigas, con sólo un amor que no tenía relación alguna con los detalles materiales de la situación, no pensaba más que en sí, y Mercedes, con lo poco que poseía, era aún generosa cuanto podía. Hoy debía pensar en dos y sin poseer nada.

Talvi lähestyi. Alastomassa ja kylmässä huoneessaan Mercedeksellä ei ollut tulta, hänellä, jonka talossa lämmityslaitos lämmitti huoneet eteisestä budoaariin asti. Hänellä, jolla oli ollut tavattoman kallisarvoinen kasvihuone, ei ollut ainoatakaan kukkasta.

Mutta olihan hänellä poikansa…!

Kuvitteluilla kiihotettu velvollisuudentunto oli tähän asti pitänyt heitä jokapäiväisen elämän yläpuolella. Mutta tämä innostus oli jäähtynyt, ja heidän oli täytynyt vähitellen laskeutua unelmien maasta todellisuuteen.

Acercábase el invierno. En aquel cuarto ya frío, Mercedes no tenía fuego, cuando un calorífero del que salían mil ramales calentaba otras veces su casa desde la antecámara al tocador; no tenía ni aun una flor, cuando su habitación estaba antes llena de ellas a peso de oro. ¡Pero tenía a su hijo!

Kun unelmat oli tuhlattu, täytyi ruveta keskustelemaan jokapäiväisistä asioista.

— Äiti, sanoi Albert samana hetkenä, jolloin rouva Danglars astui portaita alas, — laskekaamme, kuinka paljon meillä on. Minun täytyy olla selvillä koko summasta voidakseni tehdä suunnitelmani.

La exaltación de un deber quizás exagerado les había sostenido hasta entonces en las esferas superiores. La exaltación se aproxima mucho al entusiasmo y el entusiasmo nos hace insensibles a las cosas de la tierra. Era preciso al fin hablar de lo positivo después de haber apurado todo lo ideal.

— Paljonko meillä on, — ei mitään, sanoi Mercedes surullisesti hymyillen.

— On kyllä, äiti, meillä on kaikkiaan kolmetuhatta frangia, ja näillä kolmellatuhannella frangilla aion järjestää elämämme suloiseksi.

— Lapsi! huokasi Mercedes.

-Madre mía -decía Alberto en el momento en que la señora Danglars bajaba la escalera-, contemos un poco nuestras riquezas. Tengo necesidad de un total para trazar bien mis planes.

— Pahaksi onneksi olen tuhlannut siksi paljon rahaa, että tunnen, minkä arvoista se on, sanoi nuori mies. — Kolmetuhatta frangia on tavattoman paljon, ja olen sen varaan rakentanut tulevaisuuden, joka on ihmeellisen varma.

-Total, nada -dijo Mercedes con dolorosa sonrisa.

— Niin sinä sanot, ystävä parka, jatkoi äiti. — Mutta ensiksikin, otammeko nuo kolmetuhatta frangia vastaan? sanoi Mercedes punastuen.

-Sí, madre mía; total, primero tres mil francos. Pretendo que con esos tres mil francos pasemos los dos una vida envidiable.

-¡Niño! -respondió Mercedes suspirando.

-Sí, mi buena madre; os he gastado, por desgracia, mucho dinero, y conozco ya su valor: es enorme. Con esos tres mil francos he edificado un porvenir milagroso y de eterna seguridad.

— Olemmehan sen jo päättäneet, sanoi Albert varmalla äänellä. — Otamme ne vastaan sitä suuremmalla syyllä, kun ne eivät ole vielä hallussamme, vaan pienessä puutarhassa Marseillessa Meilhan-kadun varrella. Kahdellasadalla frangilla pääsemme molemmat Marseilleen.

— Kahdellasadalla frangilla! sanoi Mercedes. — Kuinka se voi olla mahdollista?

Mercedes dijo ruborizándose:

-¿Pensáis eso, hijo mío? ¿Pero ante todo aceptaremos esos tres mil francos?

-Es cosa convenida, me parece -dijo Alberto con un tono fume-, los aceptaremos, tanto más, cuanto no los tenemos, pues se encuentran, como sabéis, enterrados en el jardín de la pequeña casa

— Olen ottanut selkoa diligenssi- ja höyrylaivakonttoreista ja olen tehnyt laskelmani. Te ajatte diligenssillä Châlons'iin. Äiti, näettehän, että kohtelen teitä aivan kuin kuningatarta, olen sitä varten varannut kolmekymmentäviisi frangia.

Albert tarttui kynään ja kirjoitti:

de la alameda de Meillán en Marsella. Con doscientos francos, iremos ambos a Marsella.

-¡Con doscientos francos! -dijo Mercedes-. ¿Pensáis lo que decís, Alberto?

    Diligenssi 35 fr.
    Châlons'ista Lyoniin höyrylaivassa 6 fr.
    Lyonista Avignoniin jälleen laivassa 16 fr.
    Avignonista Marseilleen 7 fr.
    Matkakuluja 50 fr.
    Summa 114 fr.

-¡Oh!, en cuanto a eso estoy perfectamente informado por las diligencias y los vapores, y mis cálculos están ya hechos. Tomáis vuestro asiento para Chalons, treinta y cinco francos.

— Merkitkäämme satakaksikymmentä, lisäsi Albert nauraen, — huomaattehan, äiti, kuinka antelias olen?

— Entä sinä, poikaparka?

Alberto tomó la pluma y escribió:

Berlina, treinta y cinco francos. . . . . . . . . . . . 35 francos

De Chalons a Lyon vais por el vapor, seis francos . . . 6 »

— Ettekö ole huomannut, että varaan itseäni varten kahdeksankymmentä frangia. Nuori mies ei kaipaa matkalla mukavuuksia. Sitä paitsi olen tottunut matkustamaan.

De Lyon a Avignon, lo mismo, dieciséis francos. . . . . 16 »

— Postivaunuissa ja kamaripalvelija mukanasi.

— Kaikilla tavoin, äiti.

De Avignon a Marsella, ídem, siete francos. . . . . . . 7 »

— Olkoonpa niin, sanoi Mercedes, — mutta mistä saamme nuo kaksisataa frangia.

Gastos durante el viaje, cincuenta francos. . . . . . . 50 »

_______

Total . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 114 »

-Pongamos ciento veinte. Veis que soy generoso, ¿verdad, madre mía? -añadió sonriéndose.

-¿Pero y tú, mi pobre hijo?

-¡Yo!, no os preocupéis. Me reservo ochenta francos. Un joven, madre mía, no tiene necesidad de tantas comodidades, y además sé lo que es viajar.

— Ne ovat tässä, ja niiden lisäksi vielä kaksisataa. Myin kelloni sadasta frangista ja vitjat kolmestasadasta. Mikä onni! Vitjat olivat kolme kertaa niin kalliit kuin kello! Tässäkin taas näkee, mitä ylellisyys merkitsee! Olemme siis rikkaita, koska niiden sadanneljäntoista frangin sijasta, jotka olisitte tarvinnut matkaanne varten, saattekin kaksisataaviisikymmentä.

— Mutta olemmehan tähän hotelliinkin velkaa.

-Sí, con lo silla de posta y lo ayuda de cámara.

-No importa, madre mía.

-Pues bien, sea -dijo Mercedes-, ¿pero y esos doscientos francos?

-Helos aquí, y otros doscientos más. He vendido mi reloj y mis sellos en cuatrocientos francos. Somos ricos, pues en lugar de ciento catorce francos que necesitáis para vuestro viaje, tenéis doscientos cincuenta.

— Kolmekymmentä frangia, mutta ne minä maksan minulle jääneistä sadastaviidestäkymmenestä. Asia on siis päätetty. Ja kun en tarvitsisi muuta kuin kahdeksankymmentä frangia matkaani varten, niin näettehän, että elän aivan ylellisesti. Mutta siinä ei vielä ole kaikki. — Mitä sanotte tästä, äiti?

-¿Pero debemos algo en esta casa?

-Treinta francos, que voy a pagar de mis ciento cincuenta, y puesto que sólo necesito ochenta para el camino, veis que estoy nadando en la abundancia.

Albert otti taskustaan kultalukolla suljettavan muistikirjan, jonka hän oli joskus ostanut tai jonka oli hänelle lahjoittanut joku noista hänen oveaan kolkuttaneista salaperäisistä naisista. Albert otti muistikirjasta tuhannen frangin setelin.

Y Alberto sacó una pequeña cartera con broches de oro, restos de su anterior opulencia, o quizá tierno recuerdo de una de aquellas mujeres misteriosas, que cubiertas con un velo llamaban a la puerta escondida. La abrió y mostró un billete de mil francos.

— Mitä tämä on? kysyi Mercedes.

— Tuhat frangia, äiti. — Vakuutan, aivan oikea.

— Mutta mistä tämä seteli on tullut?

— Kuulkaahan minua tyynesti, äiti.

Ja Albert nousi, suuteli äitiään molemmille poskille ja jäi katselemaan häntä.

-¿Qué es eso? -inquirió Mercedes.

-Mil francos, madre mía. ¡Oh!, es muy bueno.

-Pero ¿de dónde tienes tú mil francos?

-Escuchad y no os conmováis.

— Ette voi kuvitellakaan, äiti, kuinka kaunis te olette mielestäni! sanoi nuori mies syvällä pojanrakkaudella. — Te olette todellakin kaunein ja samalla jaloin nainen, minkä olen maailmassa tuntenut!

Alberto se levantó, besó a su madre en ambas mejillas, y se puso a mirarla fijamente.

— Rakas lapsi, sanoi Mercedes koettaen turhaan pidättää kyyneltä, joka kimalteli hänen silmänurkassaan.

-No tenéis idea, madre mía, de cuán hermosa os encuentro -dijo el joven con un profundo sentimiento de amor filial-, sois la más bella, como la más noble de cuantas mujeres he conocido.

— Ei puuttunut enää muuta kuin että tulitte onnettomaksi, ja rakkauteni muuttui jumaloimiseksi.

-¡Hijo querido! -dijo Mercedes, procurando retener una lágrima que asomaba a sus ojos.

— En ole onneton, niin kauan kuin minulla on poikani, sanoi Mercedes.
— Minä en tule onnettomaksi, niin kauan kuin saan pitää hänet.

-En verdad, sólo os faltaba ser desgraciada para cambiar mi amor en adoración.

— Se on kyllä totta, sanoi Albert, — mutta nyt tulee koettelemus.
Muistattehan, äiti, mitä olemme sopineet?

-No soy desgraciada, puesto que tengo a mi hijo -dijo Mercedes-, y no lo seré mientras siga teniéndolo.

— Olemmeko jotakin sopineet? kysyi Mercedes.

-¡Ah!, precisamente, ved donde empieza la prueba, ¡madre mía!, sabéis que es cosa convenida.

— Olemme, että te jäätte asumaan Marseilleen ja että minä lähden
Afrikkaan, jossa teen uuden nimeni kunnioitetuksi.

-¿Hemos convenido algo? -preguntó Mercedes.

Mercedes huokasi.

-Sí; en que viviréis en Marsella, y yo iré a África, donde en lugar del nombre que he dejado, me crearé uno, honrando, el que he escogido.

Mercedes exhaló un suspiro.

— No niin, äiti, eilisestä asti olen kuulunut spahiväkeen, lisäsi nuori mies luoden katseensa alas häveten, tajuamatta, kuinka jaloa oli hänen vapaaehtoinen arvonalennuksensa. — Mielestäni oli ruumiini omani ja voin sen siis myydä. Eilen astuin toisen sijasta väkeen. Olen myynyt itseni, niin kuin sanotaan, jatkoi hän koettaen hymyillä, — ja sain suuremman hinnan kuin luulinkaan, nimittäin kaksituhatta frangia.

-Pues bien, querida madre, desde ayer que estoy enganchado en los spahis -añadió el joven bajando los ojos con cierta vergüenza, porque ignoraba cuán sublime era rebajándose-, o más bien he creído que mi cuerpo era mío y que podía venderlo. Desde ayer reemplazo a uno. Me he vendido, como dicen, más caro de lo que yo creía valer -añadió procurando sonreírse-, es decir, por dos mil francos.

-¿Así esos mil francos...? -dijo temblando Mercedes.

— Siis nuo tuhat frangia…? sanoi Mercedes vapisten.

— Ovat puolet summasta, äiti. Toinen puoli maksetaan vuoden päästä.

Mercedes loi katseensa taivasta kohden, eikä hänen silmiensä ilmettä voi millään sanoilla kuvata. Kaksi silmänurkkiin pysähtynyttä kyyneltä vieri pitkin hänen poskiaan.

-Constituyen la mitad de la suma; la otra la entregarán dentro de un año.

— Veresi hinta! sopersi hän.

Mercedes levantó los ojos al cielo con una expresión que nadie sería capaz de pintar, y las dos lágrimas que hacía rato estaban detenidas en sus párpados, corrieron por sus mejillas.

— Niin kyllä, jos minut surmataan, äiti, sanoi Albert nauraen, — mutta suoraan sanoen aion puolustaa nahkaani viimeiseen asti. En ole koskaan tuntenut niin suurta elämänhalua kuin juuri nyt.

-¡El precio de su sangre! -murmuró.

— Hyvä Jumala, hyvä Jumala! sanoi Mercedes.

-Sí, si me matan -dijo sonriéndose Morcef-; pero os aseguro, mi buena madre, que por el contrario, tengo intención de defender encarnizadamente mi existencia. Jamás he tenido tantas ganas de vivir como ahora.

-¡Dios mío! ¡Dios mío! -dijo Mercedes.

— Ja minkä tähden juuri minun pitäisi kaatua, äiti? Kaatuiko Lamorcière, tuo Etelä-Ranskan toinen Ney? Kaatuiko Changarnier? Kaatuiko Bedeau? Kaatuiko Morrel, jonka molemmat tunnemme? Ajatelkaahan, äiti, kuinka hauskaa on nähdä minun palaavan komeassa univormussani? Minä vakuutan, että aion näyttää siinä asussa komealta ja olenkin valinnut tämän rykmentin sulasta turhamaisuudesta.

-Además, ¿por qué creéis que he de morir? ¿La Moricière, ese Rey del Mediodía, ha muerto? Changarnier, Bèdau, Morrel, a quienes conocemos, ¿no viven? Pensad, madre mía, ¡cuál será vuestra alegría cuando me veáis volver con mi uniforme bordado! Os confieso que

Mercedes huokasi koettaen samalla hymyillä. Hellä äiti ymmärsi, ettei hänen sopinut antaa poikansa yksin kantaa uhrautumisen taakkaa.

creo estar muy bien, y he escogido ese regimiento por coquetería.

— Näettehän, äiti, sanoi Albert, — että tällä tavoin on teille taattu jo yli neljätuhatta frangia, ja näillä neljällätuhannella frangilla elätte kaksi vuotta.

Mercedes suspiró. procurando sonreírse. Aquella santa madre comprendió que no debía permitir que su hijo sufriese solo todo el peso del sacrificio.

— Niinkö arvelet? sanoi Mercedes.

-Pues bien -replicó Alberto-, ¡me comprendéis, madre mía!, tenéis ya cuatro mil francos; con ellos viviréis bien dos años.

Mercedes lausui nämä sanat tahtomattaan, ja niissä kaikui niin syvä tuska, että Albert sen huomasi. Hän tarttui äitinsä käteen ja pusersi sitä hellästi sanoen:

— Niin, te elätte!

-¿Lo crees? -dijo Mercedes.

— Minä elän! huudahti Mercedes, — mutta ethän sinä lähde, ethän, poikani?

A la condesa se le escaparon estas dos palabras con un dolor tan verdadero que no se le ocultó a Alberto: oprimiósele el corazón, y tomando la mano de su madre la apretó entre las suyas.

-Sí, viviréis --dijo.

— Äiti, minä lähden, sanoi Albert tyynesti ja varmasti. — Rakastattehan minua siksi paljon, ettette salli minun viettää toimetonta elämää rinnallanne. Sitä paitsi olen jo kirjoittanut nimeni.

-Viviré, sí, pero tú no partirás, ¿verdad, hijo mío?

— Sinä teet niin kuin itse tahdot, poikani; minä teen niin kuin Jumala tahtoo.

-Madre mía, partiré -dijo Alberto con voz tranquila y firme-, me amáis demasiado para dejar que permanezca ocioso a inútil, y además he firmado.

-Obrarás según lo voluntad, hijo mío, pero yo obraré según la de Dios.

-No según mi voluntad, madre mía, sino según la razón y la necesidad. Somos dos criaturas sin nada, ¿es verdad? ¿Qué es la vida para vos hoy?, nada. ¿Qué es para mí?, poca cosa sin vos, madre mía. Creedme, bien poca cosa, porque sin vos hubiera cesado desde el día en que dudé de mi padre y rechacé su nombre. En fin, viviré si me prometéis esperar aún, si me confiáis el cuidado de vuestra dicha futura, duplicáis mis fuerzas. Luego iré a ver al gobernador de Argelia, cuyo corazón es leal y enteramente de soldado; le contaré mi lúgubre historia y le rogaré vuelva de vez en cuando la vista hacia mí, y si me cumple su palabra, y si observa mis acciones, antes de seis meses seré oficial o habré muerto. Si soy oficial, tendréis vuestra suerte asegurada, madre mía, porque tendré dinero para vos y para mí, y además un nuevo nombre que ambos llevaremos con orgullo porque será el vuestro. ¡Si muero...!, bien, entonces morid si queréis, y vuestras desgracias tendrán un término en su exceso mismo.

— En niin kuin itse tahdon, äiti, vaan niin kuin järki ja välttämättömyys määräävät. Olemmehan me kaksi epätoivon partaalla. Mitä merkitsee elämä meille tänä hetkenä? Mitä merkitsee elämä minulle? Hyvin vähän, ellei teitä olisi, sen voitte uskoa, sillä ellei teitä olisi ollut, olisin lopettanut elämäni sinä päivänä, jolloin kadotin uskoni isääni ja luovuin hänen nimestään. Minä elän, jos annatte minulle vielä toivon mahdollisuuden. Jos saan pitää huolta tulevaisuudestanne, karttuvat voimani kaksinkertaisiksi. Menen Algerian kuvernöörin luo, hän on jaloluontoinen mies ja ennen kaikkea sotilas; kerron hänelle surullisen elämäntarinani ja pyydän häntä toisinaan luomaan silmänsä sinne, missä olen, ja jos hän pitää sanansa, jos hän näkee minun toimivan, niin ennen kuin kuusi kuukautta on kulunut, olen joko upseeri tai kuollut. Jos pääsen upseeriksi, on elämämme turvattu, sillä minulla on silloin rahoja meitä molempiakin varten ja samalla nimi, josta olemme molemmat ylpeitä, koska se on oikeastaan teidän sukunimenne. Jos kaadun … no niin, jos kaadun, silloin tekin kuolette, rakas äiti, ja tuskamme on loppunut.

-Bien -respondió Mercedes con noble y elocuente mirada-, tienes razón, hijo mío, probemos a ciertas personas que nos observan y esperan nuestros actos para juzgarnos. Probémosles que somos dignos de compasión.

— Hyvä on, vastasi Mercedes luoden Albertiin ilmeikkään katseensa, — olet oikeassa, poikani. Todistakaamme ihmisille, jotka tarkkaavat meitä ja seuraavat tekojamme, että olemme ansainneet ainakin sääliä.

-Pero nada de ideas tristes, querida madre -dijo el joven-, os juro que somos dichosos en lo que cabe. Sois una persona de talento y resignación. Yo he simplificado mis gustos y no tengo necesidades; una vez en el servicio, ya soy rico. Cuando hayáis llegado a casa del señor Dantés, estáréis tranquila. ¡Probemos! ¡Os lo ruego, madre mía! ¡Probemos!

— Mutta heittäkää kaikki synkät ajatukset, äiti! huudahti nuori mies. — Minä vannon, että olemme tai ainakin voimme tulla onnellisiksi. Olettehan viisas ja alistuvainen nainen; minä puolestani olen toivottavasti tullut vaatimattomaksi ja päässyt intohimoista. Kun kerran olen sotaväessä, olen rikas, ja kun te olette päässyt Dantèsin asuntoon, olette turvassa. Koettakaamme, äiti, koettakaamme elää niin!

— Niin, koettakaamme, sillä sinun pitää saada elää ja tulla onnelliseksi, vastasi Mercedes.

-Sí, hijo mío, porque tú debes vivir para ser aún dichoso -respondió Mercedes.

-Así, he aquí nuestras particiones hechas -dijo el joven afectando gran serenidad-. Podemos partir hoy mismo. Retengo, como he dicho, vuestro asiento.

— Olemme siis jakaneet omaisuutemme, jatkoi nuori mies teeskennellen suurta huolettomuutta. — Voimme vaikka jo tänään lähteä. Menen tilaamaan teille paikan.

— Entä sinä itse, poikani?

-Pero ¿y el tuyo, hijo mío?

-Debo permanecer dos o tres días aquí, madre mía. Esto será un principio de separación, y debemos acostumbrarnos a ella. Preciso de algunas recomendaciones y adquirir ciertas noticias sobre África. Nos veremos en Marsella.

— Minun täytyy jäädä tänne vielä pariksi päivää. Tämä on eromme alku, ja meidän täytyy tottua siihen. Minun täytyy saada muutamia suosituksia ja tietoja Afrikasta. Tapaan teidät kyllä Marseillessa.

-Pues bien, sea -dijo Mercedes poniéndose un chal, único que había traído y que por casualidad era un cachemira negro de gran precio-, partamos.

— Lähtekäämme siis, sanoi Mercedes kietoutuen mustaan shaaliin, ainoaan, minkä hän oli ottanut matkaansa; se oli sattumalta mustaa kashmiria ja tavattoman kallisarvoinen. — Lähtekäämme!

Alberto recogió sus papeles, llamó para pagar los treinta francos que debía al amo de la casa, y ofreciendo el brazo a su madre bajó la escalera.

Albert kokosi kiireesti paperinsa, soitti kelloa maksaakseen hotellin isännälle kolmekymmentä frangia, tarjosi käsivartensa äidilleen ja astui portaita alas. Eräs herra kulki heidän edellään. Hän kuuli silkkihameen kahinan portailla ja kääntyi.

Alguien bajaba delante de ellos, y esa persona, al oír el crujido de un vestido de seda, volvió la cabeza.

— Debray! sopersi Albert.

— Te, Morcerf! vastasi ministerinsihteeri pysähtyen.

-¡Debray! -murmuró Alberto.

-Vos, Alberto -respondió el secretario del ministro deteniéndose en el escalón en que estaba.

Uteliaisuus sai Debrayssa voiton halusta pysyä tuntemattomana. Olihan
Albert sitä paitsi hänet jo tuntenutkin.

Pudo más en él la curiosidad que el deseo de guardar el incógnito, a más de que ya le habían conocido.

— Morcerf! huudahti Debray uudestaan.

Mutta kun hän huomasi puolihämärässä rouva Morcerfin nuorekkaan vartalon ja mustan harson, niin hän jatkoi hymyillen:

Parecía curioso, en efecto, encontrar en aquella casa ignorada al joven cuya aventura había hecho tanto ruido en París.

— Anteeksi, en tahdo teitä häiritä, Albert.

Albert ymmärsi Debrayn ajatuksen.

-Morcef -repitió Debray.

Y viendo en la oscuridad el talle, joven aún, y el velo negro de la señora de Morcef:

-¡Oh!, disculpadme-añadió-, os dejo, Alberto.

— Äiti, sanoi hän kääntyen Mercedeksen puoleen, — tässä on herra
Debray, sisäasiainministerin sihteeri, entinen ystäväni.

Este conoció la idea.

— Mitä! Entinenkö? sopersi Debray. — Mitä sillä tarkoitatte?

-¡Madre mía! -dijo volviéndose a Mercedes-, es el señor Debray, secretario del ministro del Interior y mi ex amigo.

-¡Cómo! -balbució Debray-, ¿qué queréis decir con eso?

— Tarkoitan sitä, herra Debray, että minulla ei enää ole ystäviä eikä saakaan olla, jatkoi Albert. — Kiitän teitä siitä, että minut vielä tunsitte.

-Digo esto porque hoy ya no tengo amigos y no debo tenerlos; os doy gracias por haber tenido la bondad de reconocerme, caballero.

Debray astui pari porrasta ylemmäksi ja pusersi lujasti Albertin kättä.

Debray subió dos escalones y fue a dar afectuosamente la mano a su interlocutor.

— Uskokaa sanojani, rakas Albert, lausui hän heltyen, — uskokaa sanojani, olen ottanut koko sydämelläni osaa teitä kohdanneeseen onnettomuuteen ja olen valmis kaikin tavoin auttamaan teitä.

-Creedme, mi querido Alberto -dijo con toda la emoción de que era capaz-, creedme, he sentido mucho vuestras desgracias, y en todo y por todo estoy a vuestra disposición.

-Gracias -dijo Alberto sonriéndose-, pero en medio de todas

— Kiitos, sanoi Albert hymyillen, — mutta keskellä tätä onnettomuutta olemme pysyneet siksi varakkaina, ettei meidän tarvitse turvautua kehenkään. Lähdemme Pariisista, ja kun olemme päässeet perille, jää meille vielä viisituhatta frangia.

nuestras desgracias somos aún bastante ricos para no tener necesidad de incomodar a nadie. Salimos de París, tenemos nuestro viaje pagado, y aún nos quedan cinco mil francos.

Debray, que llevaba un millón en el bolsillo, se sonrojó, y por poco práctico que fuese no pudo menos de reflexionar que la misma casa contenía hacía poco dos mujeres: una, justamente deshonrada, se iba pobre con un millón y quinientos mil francos bajo su capa, y la otra, injustamente perseguida, pero sublime en su desgracia, salía rica con poco dinero.

Puna nousi Debrayn otsalle, — hänellähän oli miljoona taskussaan. Ja niin runoton kuin hänen tyyni mielensä olikin, ei hän voinut olla ajattelematta, että tässä samassa talossa oli ollut äsken kaksi naista, joista toinen, ansaittuaan täydellisesti häntä kohdanneen häväistyksen, lähti täältä köyhänä, vaikka hänen viittansa suojassa olikin puolitoista miljoonaa frangia, jota vastoin toinen, joka aivan syyttä oli saanut kärsiä, otti onnettomuuden vastaan ylevänä ja piti itseään rikkaana omistaessaan muutaman rovon.

Tales comparaciones echaron por tierra sus combinaciones políticas. La filosofía del ejemplo le aterró, balbució algunas palabras de urbanidad general y bajó rápidamente.

Tämä vertailu tyrehdytti kaikki kohteliaat lauseet hänen huulilleen, hän sopersi vain muutamia jokapäiväisiä kohteliaisuuksia ja riensi nopeasti portaita alas.

Aquel día, los empleados del ministerio, sus subordinados, tuvieron que sufrir su malhumor.

Sinä päivänä hänen alaisensa virkamiehet saivat kärsiä hänen huonosta tuulestaan.

Por la tarde compró una hermosa casa en el boulevard de la Magdalena, que le producía de renta cincuenta mil libras.

Mutta illalla hän osti Madeleine-bulevardin varrelta hyvin komean rakennuksen, joka tuotti hänelle vuosittain viisikymmentätuhatta.

Al día siguiente y a la hora en que Debray firmaba el contrato, es decir, sobre las cinco de la tarde, la señora Morcef, después de haber abrazado tiernamente a su hijo y recibido los abrazos de éste, montaba en una berlina de la diligencia.

Seuraavana päivänä samaan aikaan kun Debray allekirjoitti kauppakirjan kello viisi illalla, rouva Morcerf syleili hellästi poikaansa ja nousi diligenssiin, jonka ovi sulkeutui hänen jälkeensä.

En las mensajerías Laffitte, un hombre estaba oculto tras una ventana del entresuelo que hay encima del despacho. Vio subir a Mercedes, salir la diligencia y alejarse a Alberto.

Eräs mies oli diligenssitalon pihalla piilossa kaari-ikkunan takana.
Hän näki Mercedeksen astuvan vaunuihin, näki diligenssin loittonevan ja
Albertin poistuvan.

Silloin hän painoi kätensä otsalleen, jossa epäilys asui, ja huokasi:

Pasó la mano por su frente y murmuró:

-¡Cómo haré para devolver a dos inocentes la dicha de que les he privado! Dios me ayudará.

— Millä tavalla voin palauttaa näille kahdelle viattomalle ihmiselle onnen, jonka heiltä olen riistänyt? Jumala auttakoon siinä minua.