O Retrato De Dorian Gray.  Oscar Wilde
Capítulo 4. (Luku 4. LUKU IV.)
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Uma tarde, passado um mês, estava Dorian Gray recostado numa sumptuosa poltrona, na pequena biblioteca da casa de Lord Henry, em Mayfair. Era, no seu estilo, uma sala encantadora, com altos lambris de carvalho cor de azeitona, friso creme, tecto de estuque lavrado e alcatifa de feltro cor de tijolo juncada de tapetes persas de seda franjados. Sobre uma pequena mesa de pau-cetim, estava uma estatueta de Clodion e um exemplar de Les Cent Nouvelles, encadernada para Margarida de Valois por Clovis Eve e ornamentada com as margaridas douradas que a rainha adoptara como sua divisa. Umas jarras azuis de porcelana e umas túlipas ornamentavam o rebordo da chaminé, e, através das pequenas vidraças da janela, coava-se a luz cor de damasco de um dia de Verão londrino.

Eräänä iltapäivänä kuukautta myöhemmin Dorian Gray loikoili komeassa nojatuolissa lordi Henryn pienessä kirjastohuoneessa Mayfairissa. Se oli tavallansa ihastuttava huone, jossa seiniä myöten kulki korkea oliivivärinen tammilaudoitus. Kattolista oli kellertävä ja katossa oli kipsikoristeita. Tiilinpunertavalle huopamatolle oli siroteltu useita pitkäripsisiä persialaisia pikkumattoja. Pienellä atlaspuisella pöydällä seisoi Clodionin pieni pystykuva ja sen vieressä kappale Clovis Even kirjaa "Les Cent Nouvelles", joka oli omistettu Margareta Valoisilaiselle ja jonka kannella oli kullattuja tuhatkaunoja, kuningattaren symbolikukkia. Uunin reunustalla oli kirjavia tulpaneja suurissa, sinisissä, kiinalaisissa maljoissa, ja pienten lyijykehyksisten ikkunaruutujen kautta virtasi Lontoon kesäisen päivän aprikosivärinen valo huoneesen.

Lord Henry ainda não tinha chegado. Normalmente, atrasava-se sempre, tendo por princípio que a pontualidade é o ladrão do tempo. Por isso o rapaz estava um pouco aborrecido, enquanto os seus dedos distraídos folheavam uma edição primorosamente ilustrada de Manon Lescaut, que encontrara numa das estantes. A monotonia do tiquetaque metódico do relógio Luís XIV incomodava-o. Por uma ou duas vezes pensou em ir-se embora.

Lordi Henry ei ollut vielä kotona, Hän tuli säännöllisesti liian myöhään, hänen periaatteittensa mukaan säännöllisyys oli ajanhukkaa. Nuorukainen näytti hiukan ikävystyneeltä selaillessaan haluttomasti hienoa kuvallista "Manon Lescaut" teosta, jonka hän oli löytänyt kirjahyllyltä. Ludvig XIV:nnen aikuisen kellon yksitoikkoinen tikutus kiusoitti häntä. Pari kertaa hän oli lähtemässä.

Finalmente ouviu passos, e a porta abriu-se.

- Tão atrasado, Harry! - murmurou.

Vihdoin hän kuuli askelia ulkoapäin ja ovi avautui. "Kuinka myöhään sinä tulet, Harry!" hän mutisi.

- Não foi o Harry quem chegou, Mr. Gray - respondeu uma voz aguda.

"Paha kyllä se ei ole Harry, mr. Gray", vastasi terävä ääni.

Ele olhou rapidamente de relance, e levantou-se.

- Peço perdão. Pensava...

- Pensava que era o meu marido. É apenas a sua esposa.

Dorian Gray katsoi äkkiä taakseen ja nousi pystyyn. "Suokaa anteeksi.
Minä luulin —"

Permita-me que seja eu mesma a apresentar-me. Já o conheço muito bem pelas fotografias. Creio que o meu marido tem umas dezassete.

- Dezassete, não, Lady Henry!

"Te luulitte minun mieheni tulevan. Se on vain hänen vaimonsa. Sallikaa minun esittää itseni teille. Minä tunnen teidät varsin hyvin valokuvienne mukaan. Luullakseni minun miehelläni on niitä seitsemäntoista eri lajia."

- Então, serão dezoito. E vi o senhor na companhia dele, uma noite destas na Ópera.

"Seitsemäntoistako, lady Henry?"

Ela ria nervosamente enquanto falava, e observava-o com uns olhos vagos cor de miosótis. Era uma mulher estranha, cujos vestidos pareciam ter sido inventados num momento de fúria, e usados em dia de vendaval. Habitualmente estava apaixonada por alguém, mas, como as suas paixões nunca eram retribuídas, mantinha todas as suas ilusões. Esforçava-se por ter um aspecto original, e só conseguia ter um ar desalinhado. Chamava-se Victoria, e tinha uma rematada mania de frequentar a igreja.

- Foi no Lohengrin, não foi, Lady Henry?

"No, kahdeksantoista sitten. Ja minä näin teidät vastikään ooperassa hänen kanssaan." Hän nauroi hermostuneesti puhuessaan ja katseli häntä haparoivilla lemmikki-silmillään. Hän oli merkillinen nainen. Hänen pukunsa teki sen vaikutuksen ikäänkuin hän olisi valmistanut sen suuttumuksen vallassa ja pukenut sen myrskyssä ylleen. Tavallisesti hän oli aina rakastunut johonkuhun, ja kun hän ei koskaan voittanut vastarakkautta, niin kaikki hänen illusioninsa olivat tallella. Hän koetti näyttää taiteelliselta, mutta hänen ulkomuotonsa teki vain huolimattoman vaikutuksen. Hänen nimensä oli Viktoria, ja kirkossa käynti oli muuttunut hänelle suorastaan kiihkoksi.

- Foi, foi no nosso querido Lohengrin. Não há ninguém que goste mais da música de Wagner do que eu. É tão ruidosa que podemos conversar todo o tempo sem que ninguém nos oiça. É uma grande vantagem. Não acha, Mr. Gray?

"Näyteltiin kai 'Lohengrinia', lady Henry, vai kuinka?"

Dos seus lábios finos irrompia o mesmo riso nervoso em staccato, e os seus dedos começaram a brincar com uma comprida faca de tartaruga.

"Aivan niin; minun rakasta 'Lohengriniäni'. Minä pidän Wagnerin musiikista enemmän kuin mistään muusta. Se on niin äänekästä, että koko ajan voi puhua muiden kuulematta. Ja se on suuri etu, eikö totta, mr. Gray?"

Dorian sorriu e abanou a cabeça.

- Não me parece, Lady Henry. Nunca converso durante a música, pelo menos quando é boa música. Se a música for má, então é nosso dever abafá-la com a nossa conversa.

Sama hermostunut, katkonainen nauru kajahti jälleen hänen huuliltaan ja hänen sormensa alkoivat leikitellä pitkällä kilpikonnanluisella paperiveitsellä.

- Ah, essa é uma das opiniões do Harry, não é assim, Mr. Gray? Costumo ouvir as opiniões dele pela boca dos amigos. Só assim é que fico a conhecê-las. Mas não deve pensar que não gosto de boa música. Adoro-a, mas tenho medo dela. Torna-me excessivamente romântica. Tenho tido uma enorme adoração por pianistas - às vezes, por dois ao mesmo tempo, disse-me o Harry. Não sei o que têm de especial. Talvez por serem estrangeiros. Todos eles o são, não é verdade? Mesmo os que nasceram em Inglaterra ficam estrangeirados passado algum tempo, não ficam?

Dorian pudisti nauraen päätään. "En usko olevani aivan samaa mieltä kuin te, lady Henry. Minä en koskaan puhu musiikin aikana — en ainakaan hyvän musiikin aikana. Ainoastaan huonoa musiikkia tulee tappaa keskustelulla."

Isso só revela talento da parte deles, e é também uma homenagem à Arte. Torna-a muito cosmopolita, não acha? Ah, nunca esteve em nenhuma das minhas recepções, pois não, Mr. Gray? Tem de aparecer. Não posso gastar dinheiro em orquídeas, mas não olho a despesas com estrangeiros. Dão um ar tão pitoresco aos nossos salões. Ah! O Harry já chegou! Harry, vim à sua procura para lhe fazer uma pergunta sobre qualquer coisa que já esqueci, e encontrei Mr. Gray. Tivemos uma conversa muito agradável sobre música. Temos exactamente as mesmas ideias. Não, creio que as nossas ideias são completamente diferentes. Mas foi agradabilíssimo. Ainda bem que o encontrei.

- Folgo muito em saber, meu amor, mesmo muito - comentou Lord Henry, erguendo as sobrancelhas escuras em forma de crescente e olhando para os dois com um sorriso divertido. Peço desculpa por chegar atrasado, Dorian. Fui ver se conseguia um pedaço de brocado antigo em Wardour Street, e tive que regatear horas e horas. Actualmente, as pessoas sabem o preço de tudo e não sabem o valor de coisa nenhuma.

"Niin, se on Harryn mielipide, eikö totta, mr. Gray? Minä saan aina kuulla Harryn mielipiteitä hänen ystäviltänsä. Se onkin ainoa keino, jolla pääsen niiden perille. Mutta älkää luulko etten minä pitäisi hyvästä musiikista. Minä ihailen sitä, mutta minä pelkään sitä myöskin. Se tekee minut liian romantiseksi. Minä olen suorastaan jumaloinut pianotaiteilijoita — välistä kahta samalla haavaa, niinkuin Harry väittää. En tiedä, mikä heissä on. Ehkäpä syy on siinä, että he ovat ulkomaalaisia. He ovat kaikki ulkomaalaisia, eikö totta? Nekin, jotka ovat Englannissa syntyneet, muuttuvat ulkomaalaisiksi jonkun ajan kuluttua, eikö totta? Siinä he tekevät hyvin viisaasti, ja samalla se on hyvin imartelevaa taiteelle. Siten taide muuttuu kokonaan kosmopoliitiseksi, eikö totta? Te ette ole koskaan ollut minun vastaanotoissani, vai kuinka, mr. Gray? Teidän täytyy tulla. Minä en voi tarjota orkideoja, mutta minä en säästä vaivojani saadakseni luokseni ulkomaalaisia. He tekevät huoneet niin taiteellisiksi. Mutta tuossahan on Harry! Harry, minä etsin sinua, aioin kysyä jotakin sinulta — en enää muista mitä — ja minä löysin mr. Grayn täältä. Meillä on ollut niin hauska keskustelu musiikista. Meillä on aivan samat mielipiteet. Ei; ne taisivatkin olla aivan vastakkaiset. Mutta hän on hyvin huvittava. Olen kovin mielissäni hänen tuttavuudestaan."

- Tenho de me ir embora - exclamou Lady Henry, interrompendo um silêncio incómodo com o seu súbito riso apalermado. Prometi passear de carro com a duquesa. Adeus, Mr. Gray. Adeus, Harry. Suponho que jantas fora. Eu também. Talvez te encontre em casa de Lady Thornbury.

"Sepä hauskaa, kultaseni", sanoi lordi Henry kohottaen tummia, kaarevia kulmakarvojaan ja katsellen naureskellen kumpaistakin. "Olen pahoillani, Dorian, että satuin viipymään. Kävin katsomassa erästä vanhaa brokadia Wardour Streetin varrella, ja minä tingin sitä tuntikausia. Nykyään ihmiset osaavat antaa hinnan kaikelle, mutta ei arvoa millekään."

- É provável, querida - disse Lord Henry, fechando a porta depois de ela, qual ave do paraíso que tivesse passado a noite à chuva, ter saído rapidamente da sala, deixando atrás de si um leve aroma de frangipana. Depois ele acendeu um cigarro e refastelou-se no sofá.

"Minun täytyy, paha kyllä lähteä", huudahti lady Henry, katkaisten äänettömyyden äkillisellä naurullaan. "Olen luvannut mennä herttuattaren kanssa ajamaan. Hyvästi, mr. Gray. Hyvästi, Harry. Sinä syöt kai päivällistä ulkona, vai kuinka? Niin minäkin. Ehkä näen sinut lady Thornburyn luona."

- Nunca case com uma mulher de cabelo cor de palha, Dorian disse, após umas fumaças.

- Porquê, Harry?

- Porque são tão sentimentais.

- Mas eu gosto de pessoas sentimentais.

"Mahdollisesti, kultaseni", sanoi lordi Henry sulkien oven hänen jälkeensä, hänen livahtaessaan ulos huoneesta aivan kuin paradiisilintu, joka kaiken yötä on ollut ulkona sateessa, jättäen heikon jasmiinihajun jälkeensä. Sitten lordi Henry sytytti paperossin ja heittäytyi sohvalle.

- É melhor nunca se casar, Dorian. Os homens casam-se por cansaço, as mulheres, por curiosidade, e uns e outros ficam decepcionados.

"Älä koskaan nai naista, jolla on oljenkeltainen tukka, Dorian", hän sanoi vedettyään pari sauhua.

- Não é provável que eu me case, Henry. Estou demasiado apaixonado. Esse é um dos seus aforismos. Estou a pô-lo em prática, como faço com tudo o que você diz.

"Miksikä, Harry?"

"Siksi, että ne ovat niin hempeämielisiä."

"Mutta minä pidän hempeämielisistä ihmisistä."

- Por quem está apaixonado? - perguntou Lord Henry, após uma pausa.

"Älä koskaan mene naimisiin, Dorian. Miehet naivat siksi, että he ovat väsyneet; naiset siksi, että he ovat uteliaat: kumpaisetkin pettyvät."

- Por uma actriz - respondeu Dorian Gray, corando.

- Para estreia, não é nada original - disse Lord Henry, encolhendo os ombros.

- Se a conhecesse não diria isso, Harry.

- Quem é ela?

"En minä luule meneväni koskaan naimisiin, Harry. Minä olen liiaksi rakastunut. Se on sinun aforismejasi. Minä toteutan sen käytännössä, niinkuin kaiken muunkin, minkä sinä sanot."

- Chama-se Sibyl Vane.

- Nunca ouvi falar dela.

"Keneenkä sinä olet rakastunut?" kysyi lordi Henry hetken kuluttua.

- Nem ninguém. Mas um dia as pessoas hão-de ouvir falar dela. Ela é um génio.

"Erääseen näyttelijättäreen", sanoi Dorian Gray punastuen.

- Meu caro, não há mulher alguma que seja um génio. As mulheres pertencem ao sexo de ornamento. Nunca têm nada para dizer, mas dizem-no de uma maneira encantadora. As mulheres representam o triunfo da matéria sobre o espírito, ao passo que os homens representam o triunfo do espírito sobre a moral.

Lordi Henry kohautti olkapäitään. "Se on liian tavallinen alku."

"Et sanoisi sitä, jos näkisit hänet, Harry."

"Kuka hän on?"

"Hänen nimensä on Sibyl Vane."

"En ole koskaan kuullut hänestä."

"Ei kukaan tunnekkaan häntä. Mutta kerran vielä hän tulee tunnetuksi.
Hän on nero."

- Harry, como é possível que fale assim?

"Rakas ystävä, ei kukaan nainen ole nero. Naiset ovat vain kauniita. Ei heillä ole koskaan mitään sanottavaa, mutta he sanovat sen niin ihastuttavalla tavalla. Naiset edustavat aineen voittoa järjen yli, samoinkuin miehet järjen voittoa siveyden yli."

- Meu caro Dorian, é rigorosamente verdade. Presentemente, dedico-me a analisar as mulheres, por isso é natural que saiba. O assunto não é tão confuso como eu pensei que fosse. Acabo de descobrir que, basicamente, há apenas duas espécies de mulheres: as simples e as pintadas. As mulheres simples são muito úteis. Se quisermos obter reputação de respeitabilidade, levamo-las simplesmente a cear. As outras mulheres são encantadoras. Cometem, porém, um erro. Pintam-se para tentar parecer jovens. As nossas avós pintavam-se a fim de tentar conversar com brilhantismo. Rouge e esprit costumavam andar juntos. Tudo isso acabou já. Assim que consegue parecer dez anos mais nova do que a própria filha, uma mulher fica totalmente satisfeita. Relativamente a conversação, há unicamente cinco mulheres em Londres com quem vale a pena conversar, e duas delas não podem ser admitidas na sociedade de boas maneiras. Mas, fale-me do seu génio. Há quanto tempo a conhece?

- Ah! As suas teorias assustam-me, Harry.

- Não dê importância. Há quanto tempo a conhece?

- Há aproximadamente três semanas.

- E onde é que a conheceu?

"Harry, kuinka sinä voit tuolla tavalla?"

"Rakas Dorian, se on aivan totta. Minä parasta aikaa analyseeraan naista, jotta täytyyhän minun se tietää. Aine ei ole niin monimutkainen kuin minä luulin. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että on olemassa vain kahta lajia naisia, rumia ja maalattuja. Rumat naiset ovat hyvin hyödyllisiä. Jos tahdot saavuttaa hyvän maineen, niin sinun ei tarvitse muuta kuin mennä heidän kanssaan päivällistä syömään. Tuo toinen laji naisia on hurmaava. Mutta heillä on yksi vika kuitenkin. He maalaavat itseään näyttääkseen nuorilta. Meidän esi-äitimme maalasivat itseään voidakseen keskustella loistavasti. Punaväri ja sukkeluus kävivät tavallisesti käsikädessä. Tuo aika on ollut ja mennyt. Niin kauan kuin nainen voi näyttää tytärtään kymmentä vuotta nuoremmalta, on hän täysin tyytyväinen. Mitä keskusteluun tulee, niin Lontoossa on vain viisi naista, joiden kanssa maksaa vaivaa jutella, ja kaksi niistä ei voi esiintyä siivossa seurassa. Vaan kerroppa minulle kuitenkin tuosta nerosta. Kauanko olet tuntenut hänet?"

- Eu conto, Harry. Mas você tem que ser um pouco indulgente. No fim de contas, isto nunca teria acontecido se eu não o tivesse encontrado. Foi você que fez nascer dentro de mim um desejo desenfreado de conhecer todas as coisas da vida. Depois de o ter encontrado, e durante vários dias, parecia que havia algo a latejar nas minhas veias. Quando deambulava pelo Parque, ou caminhava até Piccadilly, costumava olhar para todas as pessoas que passavam e apoderava-se de mim uma louca curiosidade de saber como eram as suas vidas. Umas fascinavam-me. Outras enchiam-me de terror. Pairava no ar um veneno subtil. Eu sentia paixão pelas sensações... Ora uma noite, por volta das sete horas, resolvi sair em busca de uma aventura. Sentia que esta nossa Londres cinzenta e monstruosa, com suas miríades de pessoas, os seus sórdidos pecadores, e os seus gloriosos pecados - como você uma vez fraseou -, devia ter alguma coisa reservada para mim. Imaginei milhares de coisas. A simples ideia de perigo provocava em mim uma sensação deliciosa. Lembrei-me do que você me havia dito naquela noite maravilhosa em que jantámos juntos pela primeira vez: procurar a verdade é o verdadeiro segredo da vida. Não sei do que estava à espera, mas encaminhei-me ao acaso para a zona oriental, perdendo-me pouco depois num labirinto de ruas imundas e praças escuras e sem relva. Deviam ser umas oito horas e trinta quando passei por um teatrinho ridículo, iluminado pelo clarão de enormes bicos de gás e exibindo uns cartazes de mau gosto. Um judeu repelente, com o colete mais espantoso que já vi em toda a minha vida, estava à entrada a fumar um cigarro abominável.

O cabelo tínha uns pequenos caracóis oleosos, e mesmo ao centro da camisa imunda luzia um enorme diamante. "Quer um camarote, senhor?", perguntou ele quando me viu, tirando o chapéu com um gesto de servilismo exagerado. Mas, Harry, havia nele qualquer coisa que me divertia. Era tal qual um monstro. Vai rir-se de mim, eu sei, mas entrei mesmo e paguei um guinéu por um camarote de proscénio. Ainda hoje não consigo descobrir o motivo por que o fiz. Porém, se o não tivesse feito, meu caro Harry, se não tivesse... teria perdido a maior aventura amorosa da minha vida. Bem vejo que está a rir-se. Não seja horrível!

"Oi, Harry, sinun mielipiteesi saattavat minut kauhistumaan."

"Älä siitä huoli. Kauanko olet tuntenut hänet?"

"Noin kolme viikkoa."

"Ja missä sinä hänet tapasit?"

"Minä kerron sinulle, Harry; mutta sinä et saa pilkata minua. Joka tapauksessa, se ei koskaan olisi voinut tapahtua, jollen olisi kohdannut sinua. Sinä herätit minussa halun tutustua elämän eri puoliin. Päiväkausia sen jälkeen kuin tutustuin sinuun, kuohui veri minun suonissani. Jos kuljeskelin Hyde Parkissa tai käyskentelin pitkin Piccadillyä, niin tarkastelin joka ainoaa, joka kulki ohitseni ja ihmettelin itsekseni hurjan uteliaisuuden vallassa millaistahan elämää he viettivät. Muutamat herättivät ihastustani. Toiset täyttivät minut kauhulla. Ilma oli täynnä hienoa myrkkyä. Minä etsin innokkaasti kiihoituksia… No niin, eräänä iltana kello seitsemän tienoissa minä päätin lähteä etsimään jotakin seikkailua. Minä tunsin, että meidän harmaassa, jättiläis-Lontoossamme, jossa oli niin suunnattoman paljon ihmisiä ja likaisia syntisiä ja suloisia syntejä, niinkuin sinä kerran sanoit, että tuossa jättiläiskaupungissa täytyi olla myös jotakin minun varaltani. Minä kuvailin mielessäni tuhansia eri asioita. Vaara sellaisenaan hurmasi minua. Minun mieleeni muistui mitä sinä olit sanonut minulle tuona ihanana iltana, jolloin me ensi kertaa söimme yhdessä päivällistä, ja jolloin sinä väitit että kauneuden etsintä oli elämän todellinen salaisuus. En tiedä mitä minä odotin, mutta minä läksin käymään kaupungin itä-osaa kohti, ja eksyin keskelle likaisten katujen ja synkkien, ruokottomien torien labyrinttiä. Puoli yhdeksän aikana kuljin lystillisen, pienen teatterin ohi, jonka edustalla suuret kaasuliekit leimuilivat ja räikeät ilmoituslehdet prameilivat. Inhottava juutalainen hullunkurisessa takissaan, jommoista en ennen eläissäni ole nähnyt, seisoi oven edustalla polttaen pahanhajuista sikariaan. Hänellä oli rasvankiiltävät kiharat ja suuri timantti likaisessa paidanrinnassa. 'Tahdotteko aition, my lord?' kysyi hän nähdessään minut ja nosti hattuaan matelevalla kohteliaisuuvella. Hän huvitti minua, Harry. Hän oli niin hirvittävä. Sinä naurat minulle, sen tiedän, mutta minä menin todellakin sisään ja maksoin kokonaisen guinean aitiosta. En vielä tänäänkään voi selittää minkä vuoksi sen tein. Ja jollen olisi sitä tehnyt — rakas Harry, jollen olisi sitä tehnyt, niin minulta olisi mennyt elämäni onnellisin seikkailu hukkaan. Minä näen, että naurat. Sinä olet julma!"

- Não estou a rir-me, Dorian, isto é, não estou a rir-me de você. Você não deveria ter dito a maior aventura amorosa da sua vida, mas sim a primeira aventura amorosa da sua vida. Você será sempre amado e estará sempre apaixonado pelo amor. Uma grande passion é privilégio dos que não têm nada que fazer. É o único hábito das classes ociosas de um país. Não tenha medo. Há coisas extraordinárias à sua espera. Isto é apenas o começo.

- Julga-me assim tão frívolo? - exclamou Dorian Gray muito irritado.

- Não, julgo-o muito profundo.

- O que quer dizer com isso?

"En minä naura, Dorian; en ainakaan naura sinulle. Mutta sinun ei pitäisi sanoa elämäsi onnellisin seikkailu. Sanoisit mielemmin elämäsi ensimäinen seikkailu. Sinä saat aina osaksesi rakkautta. Ne ihmiset ovat etuoikeudetut kokemaan suuria intohimoja, joilla ei ole mitään tekemistä. Se on tyhjäntoimittajien ainoa etu. Älä pelästy. Sinun varaltasi on vielä paljon ihmeellistä elämässä. Tämä on vain ensimäinen alku."

- Meu caro rapaz, pessoas frívolas são aquelas que amam só uma vez na vida. Àquilo a que chamam lealdade e fidelidade, chamo eu letargia do hábito ou falta de imaginação (1). A fidelidade está para a vida emocional como a coerência está para a vida do intelecto, quer dizer, uma simples confissão de fracassos. A fidelidade! Preciso de a analisar um dia destes. Existe nela a paixão pela posse. Há muitas coisas que atiraríamos fora se não receássemos que os outros as pudessem apanhar. Mas não quero interrompê-lo. Continue a sua história.

*1. Palavras e expressões em francês, latim, italiano... encontram-se no texto original inglês. (N. da T.)

"Arveletko että minä olen niin pintapuolinen luonteeltani?" huudahti
Dorian Gray pahoillaan.

"En; päinvastoin sinä olet syvä luonne."

"Mitenkä sinä tarkoitat?"

"Rakas ystävä, ne ihmiset, jotka rakastavat vain kerran elämässään, ne ovat pintapuolisia. Sitä, mitä he sanovat uskollisuudeksi, sitä minä nimitän joko jörömäisyydeksi tai mielikuvituksen puutteeksi. Uskollisuus tunne-elämässä on samaa kuin johdonmukaisuus henkisessä elämässä — aivan yksinkertaisesti vain vararikon tunnustus. Uskollisuus! Minä selitän sinulle jonakuna päivänä sen käsitteen. Siihen sisältyy omistamishalu. On paljon maailmassa, jota me halusta heittäisimme luotamme, jollemme pelkäisi, että muut sen omistaisivat. Mutta minä en tahdo keskeyttää sinua. Jatka kertomustasi."

- Bem, fiquei sentado num horrível camarotezinho privado e tinha mesmo à minha frente um vulgar pano de boca. Espreitei pela cortina e inspeccionei a sala. Era uma coisa de mau gosto, com cupidos e cornucópias, mais parecendo um bolo de noiva de terceira categoria. A galeria e a plateia estavam bastante completas, mas as duas filas de poltronas encardidas estavam totalmente vazias e nem sei se haveria uma pessoa naquilo que suponho chamar-se primeiro balcão. Andavam umas mulheres a vender laranjas e gasosas, e havia um elevado consumo de amendoins.

- Deve ter sido exactamente como na época florescente do drama britânico.

"No niin, minä jouduin hirveään, pieneen yksityisaitioon ja nenäni edessä oli aistiton esirippu. Minä tarkastelin salia aition verhojen takaa. Se oli surkea laitos, täynnä lemmen jumalia ja runsaudensarvia, aivan kuin jokin kolmannen luokan hääkakku. Galleria ja takapermanto olivat täpösen täynnä, mutta sitä vastoin parhaat paikat perällä olivat tyhjät ja tuskin ainoatakaan henkeä etuparvella. Naiset tarjoilivat appelsiinejä ja sokerijuomaa, ja kaikkialta kuului pähkinöiden puremista."

- Precisamente, mas também muito deprimente. Começava a interrogar-me o que havia eu de fazer quando vi o programa. Que peça acha que era, Harry?

"Siellä lienee ollut samantapaista kuin englantilaisen draaman kukoistusaikana."

- Talvez O Idiota ou Pateta mas Inocente. Os nossos pais é que costumavam apreciar esse género de peça, creio eu. Quanto mais anos vivo, Dorian, mais vivamente sinto que o que era bom para os nossos pais não é bom para nós. Em arte, bem como em política, les grands pères ont toujors tort.

"Aivan sellaista, luullakseni, ja hyvin tuskastuttavaa. Minä aloin jo tuumia mitä minun pitäisi tehdä, kun silmäni osuivat ohjelmaan. Mitä sinä luulet että siellä näyteltiin, Harry?"

- A peça era bastante boa para nós, Harry. Era Romeu e Julieta. Devo confessar que me mortificou bastante a ideia de ver Shakespeare representado numa baiuca. Mesmo assim, sentia, de certo modo, algum interesse. Seja como for, resolvi esperar pelo primeiro acto. A orquestra era péssima, regida por um jovem hebreu que se encontrava sentado a um piano tão desafinado que estive para fugir dali, mas finalmente o pano de boca subiu e a peça começou. Romeu era um cavalheiro idoso e corpulento, de sobrancelhas escurecidas com rolha queimada, uma voz enrouquecida e trágica, e roliço como um barril de cerveja. A figura de Mercúcio não era melhor. Era representado por um comediante de baixo coturno, que intercalava piadas de sua autoria e que tinha o melhor relacionamento com a plateia. Eram ambos tão grotescos como o cenário, que parecia ter saído de uma barraca de feira. Ah! Mas Julieta!

"Varmaan 'Hullu poika eli Mykkä vaikka viaton' kappaletta. Meidän esi-isämme olivat ihastuneet senkaltaisiin kappaleihin, jollen erehdy. Mitä kauemmin minä elän, Dorian, sitä selvemmin minä huomaan, että se mikä oli hyvää meidän esi-isillemme, se ei ole hyvää meille. Taiteessa, samoin kuin politiikassa les grandpères ont toujours tort." [Iso-isät ovat aina väärässä.]

Imagine, Harry, uma menina que talvez não tivesse ainda dezassete anos, o rosto lindo como uma flor, uma pequena cabeça grega de longas tranças castanhas, os olhos, fontes violáceas de paixão, e os lábios, duas pétalas de rosa. Era o ser mais formoso que jamais havia visto na minha vida. Você disse-me uma vez que era insensível ao patético, mas que a beleza podia provocar-lhe as lágrimas. Pois eu, Harry, mal conseguia ver esta menina através da névoa de lágrimas que me arrasaram os olhos. E tinha uma voz como nunca ouvi.

Era muito grave, a princípio, de sons profundos e melodiosos, que pareciam cair um a um no nosso ouvido. Depois tornava-se um pouco mais alta e soava como uma flauta ou um longínquo oboé. Na cena do jardim, tinha o êxtase trémulo que ouvimos quando a madrugada vai chegar e os rouxinóis cantam. Havia, depois, momentos em que possuía a paixão desvairada das violetas. Você sabe bem como uma voz nos pode perturbar. A sua voz e a voz de Sibyl Vane, nunca as esquecerei. Quando fecho os olhos, oiço-as e cada uma delas diz-me algo diferente. Não sei qual das duas hei-de seguir. Por que não haveria de amá-la? É que eu amo-a, Harry. Ela é tudo para mim na vida. Vou vê-la representar todas as noites. Uma noite ela é Rosalinda e na noite seguinte é Imogénia. Assisti à sua morte num sombrio túmulo italiano, sugando o veneno dos lábios do amante. Vi-a vagueando pela floresta de Arden, disfarçada de lindo rapazinho de calças justas, gibão e uma boina gracica. Ela enlouqueceu e chegou à presença de um rei criminoso, e deu-lhe arruda para se enfeitar, e ervas amargas para provar. Ela foi inocente, e as negras mãos do ciúme estrangularam-lhe a garganta frágil como um junco. Vi-a em todas as épocas e vestida à moda de cada época. As mulheres vulgares nunca apelam para a nossa imaginação. Ficam limitadas ao seu tempo. Nenhum encanto as transfigura.

Conhecemos-Lhes as mentalidades com a mesma facilidade com que conhecemos as suas toucas. Acabamos sempre por descobrir-lhas. Não possuem mistério algum. De manhã montam a cavalo no Parque, e à tarde tagarelam à hora do chá.

Têm sorrisos estereotipados e maneiras ditadas pela moda. São totalmente previsíveis. Mas uma actriz, como é diferente! Harry! Por que não me disse que a única coisa que merece ser amada é uma actriz?

- Porque amei tantas, Dorian.

- Ah, estou a ver, pessoas horrendas que pintam o cabelo e a cara.

- Não deprecie o cabelo pintado e as caras pintadas. Têm por vezes um encanto extraordinário - disse Lord Henry.

- Agora estou arrependido por Lhe ter contado tudo acerca de Sibyl Vane.

"Mutta tämä kappale oli kylliksi hyvä meillekin, Harry. He näyttelivät 'Romeota ja Juliaa'. Minun täytyy myöntää että minua harmitti, kun huomasin Shakespearea näyteltävän tuollaisessa pesässä. Mutta samalla se minua jollakin tavalla huvittikin. Joka tapauksessa minä päätin odottaa ensimäistä näytöstä. Orkesteri oli hirvittävä. Sitä johti nuori juutalainen, joka istui kurjan pianon ääressä, ja yksin jo sekin oli karkoittaa minut pois. Mutta vihdoin esirippu kohosi ja näytäntö alkoi. Romeota näytteli lihava, vanhemmanpuolinen herra, jonka kulmakarvat olivat korkilla noetut. Hän puhui hyvin traagillisella, aivan sortuneella äänellä ja hänen vartalonsa oli kuin oluttynnyri. Mercutio oli yhtä huono. Hänen osaansa näytteli koomiko, joka vähä-väliä pisti omiaan väliin ja oli erinomaisissa väleissä takapermannon yleisön kanssa. He olivat molemmat yhtä kehnot kuin itse näyttämöllepanokin, joka näytti olevan markkinapaikalta kotoisin. Mutta Julia! Harry, kuvaile mielessäsi tyttöä, joka on tuskin seitsentoistavuotias, tuollaisia pieniä kukkamaisia kasvoja, pientä kreikkalaista päätä, jota ympäröi tumman-ruskeat palmikot, silmiä, joiden tummansinisestä syvyydestä intohimo läikehtii, ja huulia, jotka punoittavat kuin ruusun lehdet. Hän oli suloisin olento mitä ikänä olen nähnyt. Sinä sanoit kerran, ettei paatos tee sinuun mitään vaikutusta, mutta että kauneus, vain pelkkä kauneus saattoi nostaa kyyneleet silmiisi. Minä sanon sinulle, Harry, minun oli vaikea nähdä tuota tyttöä kyynelsumulta, joka kohosi silmieni eteen. Ja hänen äänensä — en ole koskaan sellaista ääntä kuullut. Aluksi se oli hyvin hiljainen, täynnä syvää, pehmeää sointua, joka siveli korvia. Sitten se hiukan kohosi ja soi kuin huilun tai kaukaisen ooboen ääni. Puutarhakohtauksessa oli samaa väräjävää kiihkoa, kuin satakielen laulussa juuri ennen aamun sarastusta. Ja myöhemmin siinä hetkittäin oli viulun hurjaa intohimoa. Sinä tiedät miten ääni voi kiihoittaa mieltä. Sinun ja Sibyl Vanen ääntä en voisi koskaan unohtaa. Sulkiessani silmänikin minä ne kuulen, ja kumpaisellakin on eri sävynsä. En tiedä, kumpaako minun tulee seurata. Miksi en rakastaisi häntä? Harry, minä rakastan häntä. Hän on minulle kaikki kaikessa. Joka ilta minä käyn häntä katsomassa. Milloin hän on Rosalinda, milloin Imogen. Olen nähnyt hänen kuolevan synkässä italialaisessa haudassa, imien myrkkyä rakastettunsa huulilta. Olen seurannut häntä halki Ardenin metsien, joissa hän harhaili somana poikana, housut ja takki yllä ja lakki päässä. Hän on astunut mielipuolena rikoksellisen kuninkaan eteen, antanut hänen kantaa katumuksen taakkaa ja maistaa katkeria yrttejä. Hän on ollut viaton ja kateuden mustat kourat ovat kuristaneet hänen hienoa kurkkuansa. Olen nähnyt hänet kaikenikäisenä ja kaikissa puvuissa. Tavalliset naiset eivät koskaan vetoa mielikuvitukseemme. He eivät koskaan voi kohota ympäristönsä yli. Ei mikään valo voi muuttaa heitä. On yhtä helppoa tuntea heidän sielujaan kuin heidän hattujaan. Niiden perille voi aina päästä. Ei niissä piile minkäänlaista salaperäisyyttä. He rakastavat aamulla Hyde Parkissa ja juttelevat teepöydän ääressä iltapuolella. Heillä on stereotyypinen hymyilynsä ja hieno käytöksensä. He ovat aivan läpinäkyviä. Mutta näyttelijä! Kuinka erilainen näyttelijä voi olla! Harry! Miksi sinä et sanonut minulle että näyttelijä on ainoa, jota maksaa vaivaa rakastaa?"

- Você não podia deixar de me contar, Dorian. Durante toda a sua vida contar-me-á tudo o que fizer.

"Sentähden että olen rakastanut niin monta näyttelijää, Dorian."

- Sim, Harry, creio que tem razão. Não consigo deixar de lhe contar tudo. Você exerce em mim uma estranha influência. Se por acaso eu cometesse um crime, viria logo confessar-lho. Você compreender-me-ia.

"Niin, hirveitä olentoja, joiden hiukset ovat värjätyt ja kasvot maalatut."

"Älä tuomitse värjättyjä hiuksia ja maalattuja kasvoja. Joskus ne voivat olla hyvinkin hurmaavia", sanoi lordi Henry.

"Olen pahoillani että puhuin sinulle Sibyl Vanestä."

- As pessoas como você - obstinados raios de sol desta vida - não cometem crimes, Dorian. Mas, apesar de tudo, agradeço-lhe o elogio. E agora conte-me. seja amável e passe-me os fósforos, obrigado. conte-me quais são exactamente as suas relações com Sibyl Vane?

Dorian Gray pôs-se de pé num salto, as faces afogueadas e os olhos chamejantes.

"Sinä et olisi voinut olla puhumatta, Dorian. Niinkauan kuin elät, sinä kerrot minulle kaikki mitä sinä teet."

"Niin Harry, minä luulen että olet oikeassa. En voi salata sinulta mitään. Sinulla on niin suuri vaikutus minuun. Jos minä tekisin joskus jonkun rikoksen, niin minä tunnustaisin sen sinulle. Sinä ymmärtäisit minua."

- Harry! Sibyl Vane é sagrada!

- As coisas sagradas são as únicas em que vale a pena tocar, Dorian - disse Lord Henry, com uma estranha entoação patética na voz. - Mas por que fica tão melindrado? Suponho que um dia ela há-de pertencer-lhe. Quando uma pessoa se apaixona, começa sempre por se enganar a si mesma e acaba sempre por enganar outras pessoas.

"Sellaiset ihmiset kuin sinä — elämän hemmoitellut lempilapset — eivät tee rikoksia, Dorian. Mutta minä olen sittenkin hyvin kiitollinen sinulle kohteliaisuudestasi. Ja kerro nyt minulle — ojennappa nuo tulitikut, kiitos — missä suhteissa sinä oikeastaan olet Sibyl Vaneen?"

Dorian Gray hyppäsi pystyyn punoittavin poskin ja polttavin silmin.
"Harry! Sibyl Vane on pyhä!"

A isso o mundo chama um caso de amor. Ao menos, conhece-a?

- Claro que a conheço. Na primeira noite em que estive no teatro, o tal judeu horrendo veio ter comigo ao camarote, depois do espectáculo, oferecendo-se para me levar até aos bastidores e apresentar-ma. Fiquei indignado e disse-lhe que Julieta morrera havia muitos séculos, e que o seu corpo jazia num túmulo de mármore em Verona. Pelo ar perplexo e atónito com que me olhou, devia ter pensado que eu bebera champanhe a mais, ou coisa parecida.

"Vain pyhiä olentoja maksaa vaivaa kosketella, Dorian", sanoi lordi Henry, jonka äänessä värähteli hiukan paatosta. "Mutta miksi olisit pahoillasi? Minä toivon että kerran saat hänet omaksesi. Kun ihminen on rakastunut, niin aluksi pettää aina itsensä ja lopuksi pettää muita. Sitä maailma nimittää romantillisuudeksi. Sinä kai ainakin olet tehnyt hänen tuttavuuttansa?"

- Não me surpreende nada.

- Depois perguntou-me se eu escrevia para os jornais. Respondi-Lhe que nem sequer os leio. Pareceu ter ficado extremamente decepcionado, e confidenciou-me que todos os críticos de teatro estavam conluiados contra ele e que todos eles se deixavam comprar - Não me surpreendia nada que nisso ele tivesse razão.

"Tietysti minä tunnen hänet. Ensi iltana kun olin teatterissa, tuo inhottava, vanha juutalainen tuli näytännön jälkeen minun aitiooni ja tarjoutui ohjaamaan minua kulissien taakse ja esittämään minut tytölle. Minä raivostuin ja sanoin hänelle, että Julia oli kuollut satoja vuosia sitten, ja että hänen ruumiinsa lepäsi marmorihaudassa Veronassa. Hän näytti niin ällistyneeltä, että hän varmaan luuli minun juoneen liiaksi shampanjaa."

"Se ei minua ihmetytä."

Mas, por outro lado, a julgar pelo seu aspecto, grande parte deles não devem sair muito caros.

"Sitten hän kysyi, kirjoitinko minä johonkin sanomalehteen. Minä vastasin etten edes lue niitä. Hän näytti tulevan siitä kovin pahoillensa, ja sanoi että kaikki teatteriarvostelijat olivat liittoutuneet häntä vastaan ja että kaikki arvostelijat olivat ostettavissa."

- Bem, talvez pensasse que eles viviam acima dos seus recursos - observou Dorian a rir. - Ora àquela hora, porém, estavam a apagar as luzes do teatro, e eu tive que sair. Então ele quis que eu experimentasse uns charutos que me recomendava veementemente. Recusei. Na noite seguinte, como é evidente, voltei lá. Quando me viu, fez-me uma grande vénia e asseverou-me que eu era um generoso patrono das artes. Embora fosse um repulsivo brutamontes, tinha uma paixão extraordinária por Shakespeare. Uma vez, contou-me, com um ar orgulhoso, que as cinco falências que sofrera se deviam inteiramente ao Bardo - era assim que ele insistia em chamar-lhe. Ele pensava que isso Lhe podia dar uma certa distinção.

- E dava mesmo, meu caro Dorian, uma grande distinção. Quase todas as pessoas que abrem falência investiram fortemente na prosa da vida. Ser levado à ruína pela poesia é uma honra. Mas quando é que falou com Miss Sibyl Vane pela primeira vez?

"En luule, että hän oli väärässä. Mutta toiselta puolen, päättäen heidän ulkomuodostansa, useimmat eivät ole kovin kalliita."

"No niin, hän näytti luulevan, että ne olisivat hänen varojensa yläpuolella", naureskeli Dorian. "Mutta tulia aljettiin jo sammuttaa teatterissa ja minun täytyi lähteä. Hän tarjosi minulle sikarin, jota hän kehui erinomaisen hyväksi, mutta minä kieltäydyin. Seuraavana iltana minä tietysti menin sinne uudestaan. Nähdessään minut, ukko kumarsi minulle syvästi ja vakuutti, että olin aulis taiteen suosija. Hän on hyvin ikävä mies, vaikka hän niin suuresti ihaileekin Shakespearea. Hän kertoi kerran hyvin kopeana minulle että 'runoilija', niinkuin hän aina Shakespearea nimitti, oli yksin syypää hänen viiteen vararikkoonsa. Hän piti sitä jonkinlaisena kunniana."

- Na terceira noite. Ela tinha representado o papel de Rosalinda. Não resisti e fui vê-la. Eu tinha-Lhe atirado algumas flores para o palco, e ela olhou para mim, pelo menos, imaginei que sim. Quanto ao velho judeu, continuava a insistir. Pareceu-me decidido a levar-me até aos bastidores, e, então, consenti. Não acha curioso que eu não tivesse querido conhecê-la?

"Se oli todellakin kunnia, rakas Dorian — suuri kunnia. Useimmat ihmiset tekevät vararikon sen vuoksi, että he ovat liian syvästi uponneet elämän proosaan. Mutta on kunniakasta joutua vararikkoon runouden vuoksi. Milloin sinä ensi kerran puhuttelit miss Sibyl Vaneä?"

- Não, não acho.

- E porquê, meu caro Harry?

- Dir-lho-ei noutra ocasião. Agora quero saber tudo sobre a rapariga.

"Kolmantena iltana. Hän oli näytellyt Rosalindan osaa. Minä en voinut olla menemättä kulissien taakse. Olin heittänyt hänelle kukkia ja hän oli katsonut minuun. Ainakin minä oletin sitä. Vanha juutalainen ei antanut minulle rauhaa. Hän näytti päättäneen, että hän veisi minut näyttämölle ja minä suostuin. Eikö se ollut lystikästä, etten minä tahtonut tutustua häneen?"

- Sibyl? Ah! Ela era tão tímida e tão meiga. Há nela ainda muito de criança. Os olhos escancararam-se de espanto quando Lhe disse o que pensava da sua actuação, e não parecia ter consciência da sua força. Creio que estávamos os dois bastante nervosos. O velho judeu, de sorriso alvar, ficou à porta do camarim poeirento, fazendo discursos floreados acerca de nós, enquanto nós ficámos a olhar um para o outro como duas crianças. Ele teimava em chamar-me My Lord, por isso tive que garantir a Sibyl que eu não era nada disso. Ela disse-me muito simplesmente: "O senhor parece-se mais com um príncipe. Devo chamar-lhe Príncipe Encantado"?

- Palavra de honra, Dorian, Miss Sibyl sabe elogiar.

- Você não a compreende, Harry. Ela considerava-me apenas uma personagem de uma peça. Ela não sabe nada da vida. Vive com a mãe, uma mulher cansada e débil, que, na primeira noite, fez de Lady Capuleto, vestindo um roupão escarlate, e que tem o ar de ter tido uma vida mais próspera.

"Ei; en minä sitä arvele."

"No, mutta miksikä ei, rakas Harry?"

"Sen minä sanon sinulle toisten. Nyt minä tahdon kuulla tytöstä."

"Sibylistäkö? Oi, hän oli niin arka ja niin suloinen. Hänessä on jotakin niin lapsekasta. Hän katsoi minuun suurin, hämmästynein silmin kun sanoin mielipiteeni hänen esiintymisestänsä, ja hän näytti olevan aivan tiedoton omasta kyvystänsä. Luulen että me olimme kumpikin hyvin hermostuneet. Vanha juutalainen irvisteli tomuisen lämpiön oven suussa ja kehui meitä molempia sillä aikaa kuin me katselimme toisiamme kuin kaksi lasta. Juutalainen tahtoi kaiken mokommin kutsua minua my lordiksi, jotta minun täytyi vakuuttaa Sibylille, etten ollut mitään sen kaltaista. Sibyl sanoi aivan yksinkertaisesti minulle: 'te näytätte pikemmin prinssiltä. Minä kutsun teitä satuprinssiksi'."

"Totta tosiaan, Dorian, miss Sibyl osaa sanoa kohteliaisuuksia."

- Conheço esse ar. Deprime-me - murmurou Lord Henry, olhando para os seus anéis.

- O judeu quis contar-me a história da vida dela, mas eu disse-lhe que não estava interessado.

- Fez muito bem. Há sempre qualquer coisa extremamente mesquinha na tragédia das outras pessoas.

"Sinä et ymmärrä häntä, Harry. Hänen mielestään minä olin vain joku näytelmäkappaleessa esiintyvä henkilö. Hän ei tunne elämää yhtään. Hän elää äitinsä kanssa, kuihtuneen, väsähtäneen olennon, joka ensi iltana näytteli lady Capuletin osaa jonkinlaisessa kuluneessa aamupuvussa, ja näyttää ennen viettäneen parempia päiviä".

- Só a Sibyl me interessa. Que me importam as suas origens? Da cabeça aos pés, ela é absoluta e inteiramente divina. Vou vê-la actuar sem falhar uma noite, e ela é sempre mais maravilhosa noite após noite.

"Minä tunnen tuollaisen ulkomuodon. Se painostaa aina minun mieltäni", mutisi lordi Henry, tarkastellen sormuksiaan.

"Juutalainen tahtoi kertoa minulle hänen elämäntarinansa, vaan minä sanoin, ettei se minua huvittanut."

- Creio que é esse o motivo por que deixou de jantar comigo. Pensei que você devia andar envolvido em alguma aventura especial. E anda, só que não é exactamente o que eu esperava.

"Siinä teit oikein. Muitten ihmisten kokemukset ovat aina hyvin ikäviä."

- Mas meu caro Harry, jantamos, tocamus juntos todos os dias, e fui com você à Ópera várias vezes - disse Dorian, arregalando de espanto os seus olhos azuis.

"Minä en välitä kenestäkään muusta kuin Sibylistä. Mitä minua hänen alkuperänsä liikuttaa? Kiireestä kantapäähän asti hän on kerrassaan jumalallinen. Joka ilta minä käyn häntä teatterissa katsomassa, ja ilta illalta hän on yhä ihanampi".

- Você chega sempre tardíssimo.

- Bem, não posso deixar de ir ver a Sibyl actuar - exclamou ele -, nem que seja apenas um único acto. Estou ávido da sua presença, e quando penso na alma maravilhosa que se oculta naquela figurinha de marfim, sinto admiração e respeito.

"Siinäpä siis syy, miksi et enää koskaan syö päivällistä minun kanssani. Minä arvasin että olit joutunut johonkin rakkausseikkailuun. Ja niinpä niinkin, vaikket aivan sellaiseen kuin olin luullut."

- Esta noite pode jantar comigo, Dorian, não pode?

"Rakas Harry, syömmehän me joka päivä joko aamiaista tai päivällistä yhdessä, ja olenhan ollut useita kertoja sinun kanssasi ooperassa", sanoi Dorian ihmettelevä katse sinisissä silmissään.

- Esta noite ela faz de Imogénia - respondeu ele, abanando a cabeça -, e amanhã à noite vai representar Julieta.

"Sinä tulet aina niin hirveän myöhään."

- E quando é que ela é Sibyl Vane?

- Nunca.

- Dou-lhe os meus parabéns.

"No niin, en voi olla menemättä Sibyliä katsomaan", hän sanoi, "vaikka vain yhden näytännön ajaksi. Minä himoitsen hänen läsnäoloansa. Ja kun ajattelen sitä ihmeellistä sielua, joka on kätkettynä tuohon pieneen, norsunluiseen ruumiisen, niin tunnen hartautta."

- Você é horrível! Saiba que ela reúne em si todas as grandes heroínas do mundo. É mais do que uma pessoa. Você ri-se? Pois digo-Lhe que ela tem génio. Amo-a e tenho de levá-la a amar-me. Você, que conhece todos os segredos da vida, diga-me como hei-de enfeitiçar Sibyl Vane para que ela. me ame! Quero que Romeu tenha ciúmes de mim.

"Tänään sinä varmaan voit tulla päivällisille minun kanssani, Dorian?"

Hän pudisti päätään. "Tänä iltana hän on Imogen", hän vastasi, "ja huomenna Julia."

Quero que todos os amantes mortos do mundo ouçam o nosso riso e fiquem tristes. Quero que um sopro da nossa paixão remexa essas cinzas até ganharem consciência e que desperte as suas cinzâs para a dor. Meu Deus, Harry, como eu a adoro!

"Milloin hän on Sibyl Vane?"

"Ei koskaan."

"Onnittelen sinua."

Ele percorria a sala, de um lado para o outro, enquanto falava. Manchas rosáceas esbraseavam-lhe febrilmente as faces. Estava excessivamente excitado.

Lord Henry observava-o com uma subtil sensação de prazer. Que diferente era agora do rapaz tímido e assustado que encontrara no atelier de Basil Hallward. O seu ser desabrochara como uma flor, em florescências de chama escarlate. A Alma conseguira sair do seu esconderijo secreto, e o Desejo viera ao seu encontro.

- E o que é que sugere: - disse, por fin, Lord Henry.

"Kuinka julma sinä olet! Hän on kaikki maailman sankarittaret yhdessä personassa. Hän on enemmän kuin yksilö. Sinä naurat, mutta minä vakuutan sinulle että hän on nero. Minä rakastan häntä ja minun täytyy voittaa hänen vastarakkautensa. Sinä, joka tunnet kaikki elämän salaisuudet, sano miten voisin lumota Sibyl Vanen, jotta hän rakastaisi minua! Minä tahdon tehdä Romeon mustasukkaiseksi. Minä tahtoisin, että kaikki, jotka ovat kuolleet rakkaudesta, kuuntelisivat katein mielin meidän nauruamme. Minä tahtoisin, että meidän intohimomme puhaltaisi eloon heidän tuhkansa ja herättäisi heidät kärsimään. Hyvä Jumala, Harry, kuinka minä häntä jumaloin!" Hän kulki puhuessaan edes-takaisin huoneen permannolla. Kiihkeä puna hohti hänen poskillansa. Hän oli äärettömän kiihkoissaan.

- Quero que você e o Basil venham uma noite comigo vê-la representar. Não tenho o mínimo receio do resultado. De certeza que vocês irão reconhecer o seu génio. Depois temos de arrancá-la às mãos do judeu. Ela tem com ele um contrato de três anos - pelo menos, de dois anos e oito meses - a partir de agora. Terei que pagar ao homem qualquer coisa, por certo. Quando tudo estiver resolvido, alugo um teatro do West End e há-de ser conhecida como merece. Há-de arrebatar o público tal como me arrebatou a mim.

Lordi Henry katseli häntä hyvin huvitettuna. Kuinka toisenlainen hän oli nyt, tuo arka, pelästynyt poika, jonka hän oli tavannut Basil Hallwardin atelierissa! Hänen luonteensa oli kehittynyt kuin kukka, oli kantanut tulipunaisia kukkia. Salaisesta piilopaikastaan hänen sielunsa oli sukeltanut esiin ja kohdannut himon tiellään.

"Ja mitä sinä aiot tehdä?" kysyi lordi Henry vihdoin.

- Isso seria impossível, meu menino!

- Há-de, sim! Ela possui mais do que arte, um consumado instinto artístico, tem também personalidade, e você disse-me repetidas vezes que são as personalidades, e não os princípios, que fazem mover os nossos tempos.

- Pois bem, em que noite vamos?

- Deixe-me ver. Hoje é terça-feira. Marcamos para amanhã. Amanhã ela representa o papel de Julieta.

- Combinado. No Bristol às oito horas, eu trago o Basil.

"Minä tahdon että sinä ja Basil tulette jonakuna iltana minun kanssani teatteriin häntä katsomaan. Minä en pelkää vähintäkään seurauksia. Te varmaan tunnustatte hänen nerollisuutensa. Sitten meidän täytyy koettaa saada hänet juutalaisen käsistä. Hän on sitoutunut hänelle kolmeksi vuodeksi — vähintäin kahdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi — tästä ajasta eteenpäin. Tietysti minun täytyy maksaa miehelle jotakin. Kun kaikki tuo on järjestetty, niin minä hankin jonkun teatterin West Endissä, ja annan hänen esiintyä kunnollisessa ympäristössä. Hän ihastuttaa vielä maailman yhtä paljon kuin jo minutkin."

- Às oito não, Harry, por favor. Às seis e meia. Temos de estar lá antes de subir o pano. Têm de vê-la no primeiro acto, que é quando ela se encontra com o Romeu.

"Se on mahdotonta, hyvä ystävä."

- Às seis e meia! Nem pensar! É como ir tomar chá, ou ler um romance inglês. Tem de ser às sete. Nenhum cavaLheiro janta antes das sete. Você ainda vai estar com o Basil até lá? Ou quer que eu Lhe escreva?

"Se onnistuu varmaan. Hänellä ei ole yksin kykyä, täydellistä taiteilija-vaistoa, vaan myöskin personallisuutta. Ja sinä olet usein sanonut minulle, etteivät mielipiteet pane maailmaa liikkeelle, vaan personallisuudet."

"No niin, milloin me menemme?"

- O querido Basil! Há uma semana que não o vejo. Tenho-me portado horrivelmente com ele, tanto mais que me mandou o meu retrato com uma moldura maravilhosa especialmente concebida por ele, e, posto que sinta alguns ciúmes do retrato por ser exactamente um mês mais novo do que eu, devo confessar que me encanta. É talvez preferível que você lhe escreva. Não quero estar a sós com ele.

"Odotahan. Tänään on tiistai. Määrätkäämme huomisilta. Huomenna hän esiintyy Juliana".

"Hyvä on. Tavataan Bristolissa kello kahdeksan. Minä annan sanaa
Basilille."

"Ei kello kahdeksan, Harry. Puoliseitsemältä. Meidän täytyy olla siellä ennen näytännön alkua. Teidän täytyy nähdä hänet ensi näytöksessä, jossa hän kohtaa Romeon."

Diz coisas que me aborrecem. Costuma dar-me bons conselhos.

- As pessoas - comentou Lord Henry, sorrindo -- gostam muito de se desfazer daquilo de que mais precisam.

"Puoliseitsemän! Millaiseen aikaan! Aivan kuin söisi lihalientä tai lukisi englantilaista romaania. Vasta seitsemältä. Ei kukaan gentleman syö päivällistä ennen seitsemää. Tapaatko sinä Basilia sitä ennen? Vai kirjoitanko minä hänelle?"

A isso costumo chamar generosidade levada ao extremo.

- Mas o Basil é o melhor dos indivíduos, ainda que tenha um pouco de filistino. Descobri isso depois de o ter conhecido a si, Harry.

"Tuo hyvä Basil! En ole nähnyt häntä kokonaiseen viikkoon. Se on julmaa minun puoleltani, sillä hän lähetti minulle muotokuvani erinomaisen kauniissa puitteissa, joihin hän itse oli tehnyt piirustuksen, ja vaikka kadehdinkin kuvaa hiukan sen vuoksi että se on minua kuukautta nuorempi, niin minun täytyy tunnustaa, että olen hyvin ihastunut siihen. Ehkä sinä mielemmin kirjoitat Basilille. Minä en tahtoisi tavata häntä yksin. Hän sanoo minulle aina ikäviä asioita. Hän antaa minulle aina hyviä neuvoja."

- O Basil, meu menino, põe na sua obra tudo o que há de fascinante dentro dele. Como consequência só lhe restaram para a vida os seus preconceitos, e princípios, e senso comum. Os únicos artistas de personalidade encantadora que conheci são maus artistas. Os bons artistas existem simplesmente em tudo o que criam e, por conseguinte, são completamente falhos de interesse em tudo o que são. Um grande poeta, um poeta que seja realmente extraordinário, é a menos poética de todas as criaturas. Contudo, os poetas menores são absolutamente fascinantes. Quanto mais medíocres são os seus versos, mais pitorescos parecem. O sinples facto de ter publicado um livro de sonetos de segunda ordem faz de um homem uma pessoa extraordinariamente irresistível. Ele vive a poesia que não consegue escrever. Os outros escrevem a poesía que não ousam realizar.

Lordi Henry hymyili. "Ihmiset antavat mielellään toisille sitä mitä he itse tarvitsisivat. Sitä minä nimitän anteliaisuuden huipuksi."

"Oi, Basil on paras ihminen maailmassa, mutta hän on hiukan poroporvarillinen. Sen minä olen huomannut sen jälkeen kuin tutustuin sinuun, Harry."

- Será mesmo assim, Harry? - perguntou Dorian Gray, pondo no lenço um pouco de perfume de um grande frasco com tampa de ouro que estava em cima da mesa. - Deve ser, se é você que o diz. E agora vou-me embora. Imogénia está à ninha espera. Não se esqueça do dia de amanhã.

Adeus.

"Basil, rakas ystävä, panee taiteesensa kaiken sen mikä on jaloa hänessä. Siitä seuraa, ettei häneltä elämän varalle jää muuta kuin omat ennakkoluulonsa, mielipiteensä ja terve järkensä. Kaikki taiteilijat, jotka luonteeltaan ovat miellyttäviä, ovat huonoja taiteilijoita. Hyvät taiteilijat elävät vain teoksissansa ja sen vuoksi ovat he luonteeltaan ikäviä. Suuri runoilija, todellisesti suuri runoilija, on kaikkein epärunollisin kaikista elävistä olennoista. Mutta huonot runoilijat ovat suorastaan ihastuttavia. Mitä huonommat heidän loppusointunsa ovat, sitä kauniimmat he ovat katsella. Vain se seikka, että on julkaissut kehnoja sonetteja, tekee miehen vastustamattomaksi. Hän elää itse sitä runoutta, jota hän ei osaa kirjoittaa. Toiset kirjoittavat runoutta, jota he eivät uskalla toteuttaa."

Quando ele saiu da sala, Lord Henry baixou as suas pesadas pálpebras e começou a meditar. Não havia, certamente, muitas pessoas que lhe tivessem despertado tamanho interesse como Dorian Gray, e, contudo, a exagerada adoração que o rapaz sentia por outra pessoa não lhe causava a mínima angústia ou ciúme. Causava-lhe mesmo satisfação e fazia dele um objecto de estudo mais interessante. Os métodos das ciências naturais tinham-no atraído sempre, mas o vulgar assunto dessas ciências representara-se-Lhe como trivial e sem importância. Por isso, começara por dissecar-se a si mesmo, e acabara por dissecar os outros. A vida humana é que lhe parecia ser a única coisa que valia a pena investigar. Não havia mais nada de valor que se lhe comparasse.

"Minä epäilen, tokko tuo todellakin pitää paikkansa, Harry?" sanoi Dorian Gray pirskoittaen nenäliinaansa hajuvettä suuresta kultakorkkisesta pullosta, joka seisoi pöydällä. "Se on kai totta, koska sinä sen sanot. Ja nyt minun täytyy lähteä. Imogen odottaa minua. Älä unohda huomista päivää. Hyvästi."

Era certo que, quando se observava a vida no seu singular cadinho de dor e de prazer, não era possível proteger o rosto com uma máscara de vidro, nem impedir que as emanações sulfurosas afectassem o cérebro, toldando a imaginação com fantasias monstruosas e sonhos disformes. Havia venenos tão subtis que para conhecer as suas propriedades era preciso adoecer, experimentando-os.

Havia doenças tão invulgares que tinha que se passar por elas para se compreender a sua natureza. E, porém, a recompensa recebida era enorme! Como o mundo se tornava maravilhoso aos nossos olhos! Observar a lógica rigorosa e singular da paixão e a vida colorida e emocional do intelecto, atentar nos pontos em que se encontravam e se separavam, no ponto de concórdia e no de discórdia... que prazer havia em tudo isso! Não importava o custo que havia que pagar! Nunca era demasiado elevado o preço de qualquer sensação.

Ele tinha consciência de que - e, só de pensar nisso, os olhos de um castanho ágata brilhavam de prazer - fora devido a determinadas palavras suas, palavras musícais e proferidas com uma expressão musical, que a alma de Dorian Gray se votara a essa rapariga inocente, que adorava com reverência. Em larga medida, o rapaz era uma criação sua. Tornara-o precoce. Foi um bom resultado. As pessoas vulgares aguardavam que a vida lhes revelasse os seus segredos, mas eram poucos, só os eleitos, aqueles a quem. os mistérios da vida se revelavam antes de se levantar o véu.

Kun hän poistui huoneesta, niin lordi Henryn silmäluomet painuivat kiinni ja hän alkoi ajatella. Harva ihminen oli herättänyt hänen mielenkiintoaan samassa määrin kuin Dorian Gray, ja kuitenkaan ei nuorukaisen silmitön ihastus johonkin toiseen olentoon herättänyt hänessä vähintäkään kateutta tai ikävyyden tunnetta. Se häntä vain huvitti. Se teki Dorianin luonteen tutkimisen vain sitä mieltäkiinnittävämmäksi. Luonnontieteelliset kokeet olivat aina huvittaneet häntä enemmän kuin niiden tulokset, jotka tuntuivat hänestä ikäviltä ja arvottomilta. Ja niinpä hän oli alkanut ensin tutkia itseänsä ja sitten toisia. Inhimillinen elämä — se yksin hänen mielestään kannatti tutkimista. Siihen verrattuna ei mikään muu ollut minkään arvoista. Kun tutkii elämän valinkattilaa, jossa surut ja ilot sekaantuvat toisiinsa, niin eipä totta tosiaankaan voi pitää lasinaamaria silmillään tai pysytellä loitolla rikkihöyryistä, jotka julmilla haaveilla ja kieroilla unilla saattavat aivot sekaviksi, ja mielikuvituksen sairaaksi. Oli olemassa niin hienoja myrkkyjä, ettei voinut päästä niiden ominaisuuksien perille muulla tavalla kuin itse nauttimalla niitä. Oli niin ihmeellisiä tauteja, että vain potemalla itse niitä saattoi oppia ymmärtämään niiden luonnetta. Mutta palkinto olikin sitten sitä suurempi! Kuinka ihmeelliseksi koko maailma silloin vasta muuttui! Mikä nautinto tehdä huomioita himojen kovasta johdonmukaisuudesta ja neron värivivahteisesta elämästä — huomata, milloin ne yhtyivät ja milloin ne erosivat, missä kohdassa ne olivat sopusoinnussa ja missä sorahtelivat. Mitäpä väliä hinnasta! Tunteista ei voinut koskaan maksaa liian korkeaa hintaa.

Às vezes isso acontecia por efeito da arte, e principalmente da arte literária, que tinha uma relação imediata com as paixões e o intelecto. Todavia, por vezes, uma personalidade complexa surgia e assumia o labor da arte, passava a ser, de certo modo, uma verdadeira obra de arte, possuindo a Vida as suas esmeradas obras-primas, tal como a poesia, ou a escultura, ou a pintura o possuem.

O rapaz era, na verdade, permaturo. Ele fazia a sua coLheita enquanto era ainda Primavera. Nele pulsava a paixão da juventude. mas estava a tornar-se consciente de si próprio.

Era maravilhoso observá-lo. A beleza do seu rosto e a da sua alma faziam dele um ser admirável. Não importava como tudo acabava, ou estava destinado a acabar. Ele assemelhava-se a uma dessas graciosas figuras de um cortejo alegórico ou de uma peça, cujas alegrias parecem afastadas de nós, mas cujas tristezas emocionam o nosso sentido de beleza e as chagas são como rosas vermelhas.

Hän tiesi varmasti — ja tuo ajatus nosti ilon välkkeen hänen ruskeihin agaattisilmiinsä — että hänen sanansa, muutamat musikaaliset sanat, jotka hän oli lausunut musikaalisessa sävyssä, olivat johdattaneet Dorian Grayn sielun tuon valkean tytön luo, jota hän kunnioittaen jumaloi. Tavallaan nuorukainen oli hänen luomansa. Hän oli saattanut hänet ennenaikuiseen kypsyyteen. Se oli jo jotakin. Tavalliset ihmiset odottivat kunnes elämä paljasti heille salaisuutensa, mutta muutamille valituille elämän ihmeet ilmestyvät jo ennenkuin harso oli syrjäytettykään. Tavallisesti taide sen vaikutti, ja varsinkin se laji kirjallisuutta, joka suorastaan koskettelee himoja ja järkeä. Mutta joskus rikas personallisuus saattoi täyttää taiteen paikan ja tehtävän, ja luoda silloin tavallansa todellisen taideteoksen; sillä elämäkin luo eteviä taideteoksia aivan kuin runouskin, kuvanveisto- tai maalaustaide.

A alma e o corpo, o corpo e a alma - que mistério tinham! Havia sensualidade na alma e o corpo tinha momentos de espiritualidade. Os sentidos podiam aperfeiçoar-se, e o intelecto podia degradar-se. Quem podia dizer onde terminava o impulso carnal, ou começava o impulso espiritual? Como eram triviais as definições arbitrárias de vulgares psicólogos! E, porém, como era difícil decidir entre as pretensões das diversas escolas! Seria a alma uma sombra sentada na casa do pecado? Ou estaria realmente o corpo dentro da alma, como pensava Giordano Bruno? A separação entre o espírito e a matéria constituía um mistério, e a união do espírito com a matéria era também um mistério.

Niin, nuorukainen oli ennenaikuisesti kypsynyt. Hän korjasi viljan jo keväällä. Hänessä oli nuorukaisen voimaa ja himoa, mutta samalla myös miehen itsetietoisuutta. Mikä nautinto seurata hänen kehitystään. Hänen kauniit kasvonsa ja kaunis sielunsa herättivät ihastusta. Mitä sillä väliä miten kaikki päättyisi. Hän oli tuollainen viehkeä olento jossakin juhlasaatossa tai näytelmässä, jonka ilo tuntuu meistä vieraalta, mutta jonka suru kiihoittaa meidän kauneusaistiamme ja jonka haavat ovat kuin punertavia ruusuja.

Sielu ja ruumis, ruumis ja sielu — miten salaperäisiä ne olivat! Sielussa oli jotakin eläimellistä ja ruumiilla oli sielukkaat hetkensä. Aistit saattoivat hienostua ja järki alentua. Kukapa voi sanoa, missä lihalliset halut loppuivat ja henkiset alkoivat? Miten pintapuolisia olivat tavallisten sielutieteilijöiden omavaltaiset määritelmät! Ja miten vaikeata ratkaista eri koulujen käsitysten välillä! Oliko sielu varjo, joka eleli synnin majassa? Vai elikö ruumis sielussa, niinkuin Giordano Bruno oletti? Hengen eroaminen aineesta oli salaperäisyys, samoinkuin hengen yhtyminenkin aineesen.

Ele começou a interrogar-se se poderíamos alguma vez fazer da psicologia uma ciência tão absoluta que cada pequena primavera da vida nos seria revelada. Nós, por assim dizer, nunca nos entendíamos a nós mesmos e raramente compreendíamos os outros. A experiência não tinha valor ético algum. Era simplesmente o nome que os homens davam aos seus próprios erros. Em regra, os moralistas tinham-na considerado um modo de advertência, tinham reivindicado para ela uma certa eficácia ética na formação do carácter, tinham-na elogiado como uma coisa que nos ensinava o que devíamos seguir e nos mostrava o que devíamos evitar. Mas a experiência não tinha força motriz. Era uma causa tão pouco activa como a própria consciência.

Na realidade, apenas demonstrava que o nosso futuro seria igual ao nosso passado, e que o pecado, que cometeramos apenas uma vez e com relutância, seria cometido muitas vezes e com prazer.

Hän rupesi ajattelemaan voisiko sielutiede koskaan kehittyä niin täydelliseksi tieteeksi, että se voisi selvittää elämän pienimmänkin lähteen. Nyt me aina ymmärsimme väärin itseämme ja vain harvoin ymmärsimme toisia. Kokemuksella ei ollut mitään eetillistä arvoa. Ihmiset antoivat vain tuollaisen nimen omille erehdyksilleen. Moralistien mielestä kokemus tavallisesti oli vain jonkunmoinen varoitus, jolla oli eetillinen voima luonteen kehittämisessä, joka opetti meille mitä meidän tuli seurata ja mitä välttää. Mutta kokemuksella ei ollut mitään käyttövoimaa. Sillä oli yhtä vähän itsetoimivaa vaikutusta kuin omallatunnollakaan. Se todisti meille vain, että meidän tulevaisuutemme tulisi olemaan kerrassaan samanlainen kuin menneisyytemmekin, ja että me yhä uudestaan, vieläpä kevyelläkin mielellä, vajoisimme niihin samoihin synteihin, joihin me ennen olimme tehneet itsemme syypäiksi, ja joita tehdessämme me olimme tunteneet inhoa.

Era bem evidente para ele que o método experimental era o único método através do qual se podia chegar a uma análise científica das paixões, e era certo que Dorian Gray era um objecto de estudo à sua medida e parecia prometer resultados ricos e frutificantes. A sua súbita paixão por Sibyl Vane era um fenómeno psicológico com interesse a não desprezar. Era indubitável que a curiosidade dera um grande contributo, a curiosidade e o desejo de experimentar novas sensações não era, porém, uma paixão simples, mas antes uma paixão muito complexa. O que nela havia de instinto puramente sensual da adolescência transformara-se, devido à actividade da imaginação, em algo que ao próprio jovem parecia muito distante dos sentidos, e era tanto mais perigoso por esse mesmo motivo. As paixões que mais violentamente nos tiranizavam eram aquelas acerca de cujas origens nos iludíamos a nós mesmos. As nossas razões mais inconsistentes eram aquelas de cuja natureza tínhamos consciência. Acontecia frequentemente que, quando julgávamos fazer experiências em outras pessoas, estávamos, de facto, a fazer experiências em nós próprios.

Hän oli aivan selvillä siitä, että vain kokeellisen järjestelmän kautta voisi tieteellisesti analyserata himoja; ja Dorian Gray oli ikäänkuin varta vasten luotu hänen kokeiluesineeksensä, joka näytti lupaavan runsaita ja hedelmällisiä tuloksia. Hänen äkillinen, kiihkeä rakkautensa Sibyl Vanea kohtaan oli varsin mieltäkiinnittävä sielullinen ilmiö. Epäilemättä uteliaisuudella oli myös osansa siinä, uteliaisuudella ja halulla saada kokea jotakin uutta. Mutta se ei ollut mikään yksinkertainen, vaan pikemmin hyvin monimutkainen intohimo. Nuoruuden puhtaasti aistillinen vaisto oli mielikuvituksen välityksellä kehittynyt ja muuttunut tunteeksi, joka nuorukaisen omasta mielestä oli kokonaan aistillisuudesta vapaata ja sen vuoksi juuri sitä vaarallisempi. Se oli noita intohimoja, joiden alkuperän suhteen me niin helposti erehdymme ja jotka meitä sitä enemmän sortavat. Heikommat vaikutteet ovat ne, joiden luonteen me tunnemme. Sattuu useasti kun me luulemme tekevämme kokeita toisilla ihmisillä, että me itse asiassa kokeilemmekin itsellämme.

Enquanto Lord Henry especulava sobre estas questões, ouviu-se bater à porta e o seu criado de quarto entrou e fez-lhe lembrar que eram horas de mudar de fato para o jantar. Levantou-se e olhou para fora para a rua. O sol poente tinha chapeado de ouro escarlate as janelas dos andares superiores das casas em frente. As vidraças brilhavam incandescentes como chapas de metal em brasa. O céu parecia uma rosa a esmaecer. Ele lembrou-se da fogosa vida juvenil do seu amigo e interrogava-se como iria tudo terminar.

Lordi Henryn ollessa näissä mietteissänsä kuului ovelta kolkutus ja palvelija astui sisään muistuttaen hänelle että oli jo aika pukeutua päivällisille. Hän nousi ylös ja katsoi ulos kadulle. Laskevan auringon säteet kuvastuivat punoittavan kultaisina vastakkaisen talon ikkunoissa. Ruudut hohtivat kuin tulikuumat metallilevyt. Taivas oli väriltään kuin lakastunut ruusu. Hän ajatteli nuoren ystävänsä väririkasta elämää ja ihmetteli mitenkä se vihdoin päättyisi.

Quando chegou a casa, eram aproximadamente doze horas e trinta, viu um telegrama em cima da mesa do vestíbulo. Ao abri-lo, viu que era de Dorian Gray. O telegrama informava-o de que ele estava noivo de Sibyl Vane.

Kun hän palasi kotiin kello puoliyhden tienoissa, niin hän näki sähkösanoman eteisen pöydällä. Hän avasi sen, se oli Dorian Grayltä. Tämä ilmoitti olevansa kihloissa Sibyl Vanen kanssa.