El Retrato de Dorian Gray.  Oscar Wilde
Capítulo 6. (Luku 6. LUKU VI.)
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

-¿Has oído las noticias? -preguntó lord Henry aquella noche a Hallward cuando un camarero lo hizo entrar en el pequeño reservado del Bristol donde estaba preparada una cena para tres.

"Sinä olet kai kuullut uutisen, Basil?" sanoi lordi Henry illalla, kun Hallward astui pieneen huoneesen Bristolissa, jossa pöytä oli katettu kolmea henkeä varten.

-No -respondió el artista, entregando sombrero y abrigo al camarero, quien procedió a hacerle una reverencia-. ¿De qué se trata? Nada que tenga que ver con la política, espero. No me interesa. Apenas hay una sola persona en la Cámara de los Comunes que se merezca un retrato, aunque muchos de ellos mejorarían blanqueándolos un poco.

"En, Harry", vastasi taiteilija, antaen hattunsa ja päällystakkinsa kumartavalle edeskäyvälle.

"Mikä se on? Ei suinkaan mitään valtiollista? Se ei huvittaisi minua. Alahuoneessa on tuskin ainoatakaan ihmistä, jota maksaisi vaivaa maalata, vaikka moni heistä tarvitsisi kyllä hiukan sivellystä."

"Dorian Gray on mennyt kihloihin", sanoi lordi Henry tarkastellen taiteilijaa puhuessaan.

-Dorian Gray se ha prometido -dijo lord Henry, examinando atentamente a su amigo mientras hablaba.

Hallward säpsähti ja rypisti kulmakarvojaan.

"Dorianko kihloissa!" huudahti hän. "Mahdotonta!"

Hallward se sobresaltó y luego frunció el entrecejo.

"Se on aivan totta."

"Kenen kanssa?"

"Jonkun pienen näyttelijättären."

-¡Dorian prometido! -exclamó-. ¡Imposible!

"Minä en voi sitä uskoa. Dorian on niin hienotunteinen."

-Es absolutamente cierto.

-¿Con quién?

-Con una actricilla de poco más o menos.

"Dorian on liiaksi viisas, ettei hän silloin-tällöin voisi tehdä jotakin tyhmyyttäkin, rakas Basil."

-No me lo puedo creer. Dorian es demasiado sensato. -Dorian es demasiado prudente para no hacer alguna tontería de cuando en cuando, mi querido Basil.

"Eihän avioliitto ole mitään sellaista, jota voisi tehdä silloin-tällöin, Harry."

-Casarse es una cosa que difícilmente se puede hacer de cuando en cuando, Harry.

-Excepto en los Estados Unidos -replicó lánguidamente lord Henry-. Pero yo no he dicho que se haya casado. He dicho que se ha prometido. Hay una gran diferencia. Recuerdo con mucha claridad estar casado, pero no tengo recuerdo alguno de estar prometido. Me inclino a creer que nunca estuve prometido.

"Paitsi Amerikassa", vastasi lordi Henry vitkalleen. "Mutta minä en sanonutkaan että hän oli naimissa. Minä sanoin vaan, että hän on mennyt kihloihin. Siinä on suuri eroitus. Minä muistan vallan selvästi, että olen naimisessa, mutta en voi lainkaan johdattaa mieleeni, että olisin ollut kihloissa. Olisin halukas kuulemaan, etten koskaan olekkaan ollut kihloissa."

-Pero piensa en la cuna de Dorian, en su posición, en su riqueza. Sería absurdo que se casara tan por debajo de sus posibilidades.

"Mutta ajattelehan Dorianin syntyperää ja asemaa ja rikkautta. Hän on mieletön jos hän ottaa vaimon itseään niin paljon alemmasta säädystä."

-Si de verdad quieres que se case con la chica, dile precisamente eso. Puedes estar seguro de que lo hará. Siempre que un hombre hace algo perfectamente estúpido, lo hace por el más noble de los motivos.

"Sano se hänelle, jos tahdot välttämättä että hän nai tytön, Basil. Silloin hän sen varmaan tekee. Kun mies tekee jotakin oikein typerää, niin hänen vaikuttimensa ovat aina jaloja."

-Espero que la chica sea buena. No quisiera ver a Dorian atado a alguna horrenda criatura que pueda envilecer su cuerpo y destruir su inteligencia.

"Toivottavasti tyttö on hyvä, Harry. En tahtoisi, että Dorian joutuisi jonkun halveksittavan olennon käsiin, joka voisi vahingoittaa hänen luonnettaan ja pilata hänen nerokkaisuuttansa."

-No, no; la chica es mejor que buena..., es hermosa -murmuró lord Henry, saboreando un vaso de vermut con zumo de naranjas amargas-. Dorian dice que es hermosa, y no suele equivocarse en ese tipo de cuestiones. Tu retrato ha afinado su apreciación de las personas. Ése ha sido, entre otros, uno de sus excelentes resultados. Vamos a conocerla esta noche, si es que ese muchacho no olvida su cita con nosotros.

"Oi, hän on enemmän kuin hyvä — hän on kaunis", mutisi lordi Henry maistellen vermuthlasiansa. "Dorian sanoo, että hän on kaunis. Eikä hän usein sellaisissa asioissa erehdy. Muotokuva, jonka maalasit hänestä, on teroittanut hänen aistiaan huomaamaan toisten ulkomuotoa. Se on muun muassa tehnyt häneen senkin hyvän vaikutuksen. Me saamme nähdä tytön tänä iltana, jollei poika unohda sopimustamme."

"Oletko sinä tosissasi?"

-¿Hablas en serio?

-Completamente en serio. Me sentiría terriblemente mal si creyera que alguna vez llegaré a hablar más seriamente que en este momento.

"Aivan tosissani, Basil. Se olisi surkeata jos luulisin voivani olla vieläkin vakavampi kuin mitä tällä hetkellä olen."

-Pero, ¿tú lo apruebas, Harry? -preguntó el pintor, paseando por el reservado y mordiéndose los labios- . Es imposible que lo apruebes. Se trata sólo de un capricho.

"Mutta hyväksytkö sinä sitä, Harry?" kysyi maalari astuen edes-takaisin huoneessa ja purren huuliaan. "Sinä et suinkaan voi sitä hyväksyä. Sehän on ajattelematon tyhmyys."

-Yo ya no apruebo ni desapruebo nada. Es una actitud absurda ante la vida. No se nos pone en el mundo para airear nuestros prejuicios morales. Nunca doy la menor importancia a lo que dice la gente vulgar, y nunca interfiero con lo que hacen las personas encantadoras. Si una personalidad me fascina, cualquier modo de expresión que elija me parecerá delicioso. Dorian Gray se enamora de una hermosa muchacha que interpreta a Julieta y se propone casarse con ella. ¿Por qué no? Si contrajera matrimonio con Mesalina no me parecería menos interesante. Sabes perfectamente que no soy defensor del matrimonio. El verdadero inconveniente del matrimonio es que mata el egoísmo. Y las personas sin egoísmo son incoloras. Carecen de individualidad. De todos modos, hay algunos temperamentos que se hacen más complejos con el matrimonio. Conservan su egoísmo y le añaden otros muchos. Se ven forzados a vivir más de una vida. Se convierten en personas sumamente organizadas, y organizarse muy bien la vida, creo yo, es el objeto de la existencia humana. Además, toda experiencia tiene valor y, se diga lo que se quiera contra el matrimonio, no cabe duda de que es una experiencia. Espero que Dorian Gray haga de esa muchacha su esposa, que la adore apasionadamente por espacio de seis meses y que luego, de repente, quede fascinado por otra persona. Será un maravilloso tema de estudio.

"Minä en nykyään hyväksy enkä paheksu mitään. On mieletöntä asettua elämää vastaan. Me emme ole lähetetyt maailmaan julistaaksemme meidän siveellisiä ennakkoluulojamme. Minä en koskaan pane huomiota siihen, mitä tavalliset ihmiset sanovat, enkä minä koskaan moiti miellyttävien ihmisten tekoja. Jos joku personallisuus miellyttää minua, niin hän saa valita mitä ilmaisumuotoja hyvänsä, ja ne miellyttävät minua. Dorian Gray rakastuu kauniisen tyttöön, joka näyttelee Julian osaa ja tahtoo naida hänet. Miksikä ei? Jos hän naisi Messalinan, niin hän ei olisi sitä vähemmän mieltäkiinnittävä. Tiedäthän sinä, etten minä rupea taistelemaan avioliittoa vastaan. Avioliiton pahin vika on se, että ihminen tulee epäitsekkääksi. Ja epäitsekkäät ihmiset ovat värittömiä. Heiltä puuttuu yksilöllisyyttä. Mutta on sellaisiakin luonteita, jotka avioliiton kautta tulevat monipuolisemmiksi. He säilyttävät itsekkyytensä ja saavat vielä monta muutakin itseä. Heidän täytyy viettää useampia olemassaoloja. He saavuttavat korkeamman kehityksen, ja korkeamman kehityksen saavuttaminen minun luullakseni onkin ihmisen elämän tarkoitus. Sitä paitsi kaikki kokemukset ovat arvokkaita, ja avioliitto, mitä hyvänsä sitä vastaan voi sanoakkin, on tietysti kokemus. Minä toivon, että Dorian Gray ottaa tuon tytön vaimokseen, ihailee häntä silmittömästi kuusi kuukautta ja sitten äkkiä rakastuu johonkin toiseen. Häntä olisi hyvin hauska tutkia."

-No crees ni una sola palabra de lo que dices; sabes perfectamente que no. Si Dorian Gray echara a perder su vida, nadie lo sentiría más que tú. Eres mucho mejor persona de lo que finges.

"Sinä et tarkoita ainoatakaan sanaa tuosta mitä sanot, Harry, sen tiedät itsekkin. Jos Dorian Grayn elämä turmeltuisi, niin ei kukaan surisi sitä haikeammin kuin sinä. Sinä olet paljoa parempi kuin miksi tekeydyt."

Lord Henry se echó a reír.

-La razón de que nos guste pensar bien de los demás es que tenemos miedo a lo que pueda sucedernos.

La base del optimismo es el terror. Pensamos que somos generosos porque atribuimos a nuestro vecino las virtudes que más pueden beneficiarnos. Alabamos al banquero para que no nos penalice por estar en números rojos y encontramos buenas cualidades en el salteador de caminos con la esperanza de que respete nuestra bolsa. Creo todo lo que he dicho. Desprecio profundamente el optimismo. En cuanto a echar a perder una vida, una vida sólo se echa a perder cuando se detiene su crecimiento. Si quieres estropear una personalidad, basta reformarla. Por lo que hace al matrimonio, por supuesto que sería una estupidez, pero hay otros vínculos, mucho más interesantes, entre hombres y mujeres. Estoy desde luego dispuesto a alentarlos. Tienen el encanto de estar de moda. Pero aquí llega Dorian, que te lo contará todo mejor que yo.

Lordi Henry nauroi. "Syy siihen, että me niin mielellämme tahdomme ajatella hyvää toisista, on se että me pelkäämme itseämme. Optimismin pohjana on vain pelko. Me luulemme olevamme jalomielisiä sen vuoksi, että uskomme naapurillamme olevan niitä hyveitä, jotka voisivat olla meille itsellemme hyödyksi. Me ylistämme pankkiiria, jotta voisimme saada häneltä rahoja yli saamatilimme, ja näemme hyviä ominaisuuksia rosvossa siinä toivossa, että hän säästäisi meidän taskujamme. Minä tarkoitan aivan kaikkea, mitä minä sanoin, ja minä halveksin suuresti optimismia. Mitä turmeltuneesen elämään tulee, niin ei mikään elämä ole turmeltunut paitsi se, jonka kehitystä on ehkäisty. Jos tahdot turmella luontoa, niin sinun tulee vain koettaa parantaa sitä. Tietysti naiminen olisi tyhmyyttä, sillä onhan paljoa hauskempia siteitä olemassa miesten ja naisten välillä. Minä tietysti puolustaisin niitä. Niillä on sekin viehätys, että ne ovat muodissa. Mutta tuossahan on Dorian itse. Hän voi sanoa sinulle enemmän kuin minä."

-Basil, Harry, ¡los dos tenéis que felicitarme! -dijo el muchacho, desprendiéndose impaciente de la capa con forro de satén y procediendo a estrechar la mano de sus dos amigos-. No he sido nunca tan feliz.

Ya sé que es repentino; todo lo realmente delicioso lo es. Y, sin embargo, me parece que no he buscado otra cosa en toda mi vida -tenía la tez encendida a causa de la alegría y la emoción, y parecía singularmente apuesto.

"Rakas Harry, ja rakas Basil, onnitelkaa kumpikin minua!" sanoi nuorukainen heittäen yltään iltavaippansa, jossa oli silkkiset rinnusliepeet, ja pudistaen kummankin ystävänsä kättä vuoron jälkeen. "En koskaan ole ollut näin onnellinen. Tietysti se tuli äkkiä: kaikki hyvä tulee äkkiä. Ja kuitenkin minusta tuntuu kuin olisin odottanut tätä koko elämäni." Hän punoitti ilosta ja liikutuksesta ja oli ihmeen kaunis katsoa.

-Espero que seas siempre muy feliz, Dorian -dijo Hallward-, pero no te perdono del todo que no me hayas informado de tu compromiso. A Harry sí se lo has dicho.

"Toivottavasti sinä saat aina olla onnellinen, Dorian", sanoi Hallward, "mutta minä en voi oikein antaa sinulle anteeksi sitä, ettet ilmoittanut minulle kihlaustasi. Sinä ilmoitit sen Harrylle."

-Y yo no te perdono que llegues tarde a cenar -intervino lord Henry, poniendo una mano en el hombro del muchacho y sonriendo mientras hablaba-. Vamos a sentarnos y a enterarnos de qué tal es el nuevo chef, y luego nos explicarás cómo ha sucedido todo.

"Ja minä en anna sinulle anteeksi sitä, että tulit myöhään päivällisille", sanoi lordi Henry nauraen, laskien kätensä nuorukaisen olkapäälle. "Käydään pöytään ja koetetaan mihin uusi kokkimme kelpaa. Ja sitten sinä kerrot meille koko jutun."

-En realidad no hay mucho que contar -exclamó Dorian mientras los tres ocupaban sus sitios en torno a la reducida mesa redonda-. Ayer, sencillamente, después de dejarte; Harry, me vestí, cené en el pequeño restaurante italiano de Rupert Street que tú me hiciste conocer, y a las ocho estaba en el teatro. Sibyl interpretaba a Rosalinda. Por supuesto, el decorado era horroroso y el actor que hacía de Orlando absurdo. ¡Sibyl, en cambio! ¡Tendrías que haberla visto! Cuando apareció vestida de muchacho estaba absolutamente maravillosa. Llevaba un jubón de terciopelo color musgo con mangas de color canela, calzas marrones, un precioso sombrerito verde con una pluma de halcón sujeta por una joya, y un gabán con capucha forrado de rojo mate. Nunca me había parecido tan exquisita. Tenía la gracia delicada de esa figurilla de Tanagra que tienes en tu estudio, Basil. Los cabellos rodeándole la cara como hojas oscuras en torno a una pálida rosa. En cuanto a su interpretación..., bueno, vais a verla esta noche. Es, ni más ni menos, una artista nata. Me quedé completamente embobado en mi palco cochambroso. Me olvidé de que estaba en Londres y en el siglo XIX. Me había ido con mi amada a un bosque que nadie había visto nunca. Cuando terminó la representación, pasé entre bastidores y hablé con ella. Mientras estábamos sentados uno al lado del otro, apareció de repente en sus ojos una mirada que yo no había visto nunca.

Mis labios se movieron hacia los suyos. Nos besamos. No soy capaz de describiros lo que sentí en aquel momento. Me pareció que la vida entera se concentraba en un punto perfecto de alegría color rosa. Sibyl se puso a temblar de pies a cabeza, estremeciéndose como un narciso blanco. Luego se arrodilló y me besó las manos. Comprendo que no debería contaros todo esto, pero no puedo evitarlo. Por supuesto, nuestro compromiso es un secreto total. Sibyl ni siquiera se lo ha dicho a su madre. No sé lo que dirán mis tutores. Lord Radley montará sin duda en cólera. Me da igual. Seré mayor de edad en menos de un año, y entonces podré hacer lo que quiera. ¿No es cierto que he hecho bien sacando a mi amor de la poesía y encontrando a mi esposa en las obras de Shakespeare? Labios a los que Shakespeare enseñó a hablar han susurrado su secreto en mi oído. Me han rodeado los brazos de Rosalinda y he besado a Julieta en la boca.

-Sí, Dorian -dijo Hallward, hablando muy despacio-; supongo que has hecho bien.

-¿La has visto hoy? -preguntó lord Henry.

Dorian Gray negó con la cabeza.

"Siitä ei ole paljon kerrottavaa", sanoi Dorian, kun he istuivat pienen, pyöreän pöydän ääreen. "Näin se vain kävi. Kun erosin eilen sinusta, Harry, niin pukeuduin, söin hiukan päivällistä siinä pienessä italialaisessa ravintolassa Rupert Streetin varrella, jonka sinä olet neuvonut minulle, ja läksin kello kahdeksan teatteriin. Sibyl näytteli Rosalindaa. Tietysti näyttämöllepano oli hirveä ja Orlando kauhea. Mutta Sibyl! Olisittepa nähnyt hänet! Kun hän astui näyttämölle pojan puvussa, niin hän oli kerrassaan ihastuttava. Hänen samettitakkinsa oli sammaleen vihreä, hiat kanelinruskeat, ohuitten ruskeitten sukkien ympärille olivat nauhat ristiin sidotut, haukansulka oli hohtokivellä kiinnitetty somaan pieneen, vihreään hattuun, ja huippukauluksinen, punavuorinen vaippa riippui olkapäillä. Sen suloisempana en ole nähnyt häntä. Hän oli yhtä sulava vartaloltaan kuin sinun tanagrapystykuvasi kirjastossasi, Basil. Hänen hiuksensa kähertyivät hänen kasvojensa ympärillä kuin tummat lehdet vaalean ruusun ympärillä. Ja hänen näyttelemisensä — no niin, te saatte itse nähdä hänet illalla. Hän on synnyltään taiteilija. Minä istuin aivan haltioissani likaisessa aitiossa. Unohdin että olin Lontoossa ja että elin yhdeksännessätoista vuosisadassa. Olin mielestäni armaani kanssa kaukana metsässä, jota ei kukaan ihminen ollut koskaan nähnyt. Kun näytäntö oli lopussa, niin minä menin näyttämölle ja puhuin hänen kanssansa. Istuessamme yhdessä hänen silmiinsä tuli äkkiä ilme, jota en ollut koskaan ennen nähnyt niissä. Minun huuleni lähenivät häntä kohti. Me suutelimme toisiamme. En voi selittää teille, mitä sinä hetkenä tunsin. Minusta tuntui kuin koko minun elämäni olisi supistunut yhdeksi ainoaksi ruusunhohteiseksi iloksi. Hän vapisi koko ruumiissaan ja värähteli kuin valkoinen narsissi. Sitten hän heittäytyi polvilleen ja suuteli minun käsiäni. Minun ei pitäisi kertoa teille kaikkea tätä, mutta en voi olla kertomattakaan. Tietysti meidän kihlauksemme on suuri salaisuus. Hän ei ole kertonut sitä äidilleenkään. En tiedä mitä holhoojani siihen sanoo. Lordi Radley suuttuu varmaan silmittömästi. Mutta minä en välitä siitä. Ei täyttä vuottakaan, niin olen täysi-ikäinen, ja sitten saan tehdä mitä mielin. Enkö ole tehnyt oikein, Basil, kun olen etsinyt armaani runoudesta, ja vaimoni Shakespearen näytelmistä? Huulet, joita Shakespeare on opettanut puhumaan, ovat kuiskanneet salaisuutensa minun korvaani. Rosalinda on kietonut käsivartensa minun kaulaani ja minä olen suudellut Julian suuta."

-La dejé en el bosque de Arden y hoy la encontraré en un huerto de Verona.

"Niin, Dorian, kai sinä olet tehnyt oikein", sanoi Hallward hitaasti.

Lord Henry saboreó su champán con aire meditabundo.

"Oletko nähnyt häntä tänään?" kysyi lordi Henry.

-¿En qué punto mencionaste la palabra matrimonio, Dorian? ¿Y qué respondió ella? Quizá lo hayas olvidado por completo.

Dorian Gray pudisti päätään. "Minä jätin hänet Ardenin metsään ja löydän hänet Veronan yrttitarhasta."

-Mi querido Harry, no me comporté como si fuera un trato comercial, y no le hice explícitamente una propuesta de matrimonio. Le dije que la amaba y ella respondió que no era digna de ser mi esposa. ¡Que no era digna! ¡Cuando el mundo entero no es nada para mí comparado con ella!

-Las mujeres son maravillosamente prácticas -murmuró lord Henry-; mucho más prácticas que nosotros. En situaciones como ésa, olvidamos con frecuencia mencionar la palabra matrimonio, pero ellas nos lo recuerdan siempre.

Lordi Henry maisteli shampanjaansa miettiväisenä. "Missä tilaisuudessa sinä puhuit hänelle naimisesta, Dorian? Ja mitä hän vastasi? Ehkä olet unohtanut koko sen puolen."

"Rakas Harry, minä en ole harjoittanut mitään kuivaa asianajoa, enkä muodollisesti kosinutkaan. Minä sanoin hänelle vain, että rakastin häntä, ja hän vastasi ettei hän ollut kyllin hyvä minun vaimokseni. Ei kyllin hyvä! Koko maailma ei ole minkään arvoinen hänen rinnallansa."

Hallward le puso una mano en el brazo.

"Naiset ovat ihmeellisen käytännöllisiä", mutisi lordi Henry, — "paljon käytännöllisemmät kuin me. Tuollaisissa tapauksissa me emme muista sanallakaan mainita avioliittoa, ja he muistuttavat aina meitä siitä."

-No, Harry. Has disgustado a Dorian, que no es como otros hombres. Dorian nunca haría desgraciada a otra persona. Tiene demasiada delicadeza para una cosa así. Lord Henry miró por encima de la mesa.

Hallward laski kätensä hänen käsivarrelleen. "Älä huoli, Harry. Sinä loukkaat Doriania. Hän ei ole toisten miesten kaltainen. Hän ei koskaan tuota onnettomuutta kellekään. Hän on liian hienotunteinen."

-Dorian no está nunca disgustado conmigo -respondió-. He hecho la pregunta por la mejor de las razones, por la única razón, a decir verdad, que disculpa de hacer cualquier pregunta: la simple curiosidad. Mantengo la teoría de que son siempre las mujeres quienes nos proponen el matrimonio y no nosotros a ellas. Excepto, por supuesto, las personas de la clase media. Pero lo cierto es que las clases medias no son modernas.

Dorian Gray se echó a reír y movió la cabeza.

Lordi Henry katsoi yli pöydän. "Dorian ei koskaan loukkaudu minuun", hän vastasi. "Minä tein tuon kysymyksen kaikkein parhaimmassa tarkoituksessa, siinä ainoassa tarkoituksessa tosiaan, joka puolustaa jokaista kysymystä — nimittäin uteliaisuudesta. Minun mielipiteeni on se, että naiset aina kosivat meitä, me emme kosi heitä. Poikkeuksena on tietysti keskiluokka. Mutta keskiluokka ei seuraakkaan aikaansa."

-Eres completamente incorregible, Harry; pero no me importa. Es imposible enfadarse contigo.

Cuando veas a Sibyl Vane comprenderás que el hombre que la tratara mal sería un desalmado, un ser sin corazón. No entiendo que nadie quiera avergonzar al ser que ama. Y yo amo a Sibyl Vane. Quiero colocarla sobre un pedestal de oro, y ver cómo el mundo venera a la mujer que es mía. ¿Qué es el matrimonio? Una promesa irrevocable. Por eso te burlas de él. ¡No lo hagas! Es una promesa irrevocable la que yo quiero hacer. La confianza de Sibyl me hace fiel, su fe me hace bueno. Cuando estoy con ella, reniego de todo lo que me has enseñado. Me convierto en alguien diferente del que has conocido. He cambiado y el simple hecho de tocar la mano de Sibyl Vane hace que te olvide y que olvide tus falsas teorías, tan fascinantes, tan emponzoñadas, tan deliciosas.

-¿Mis teorías...? -preguntó lord Henry, sirviéndose un poco de ensalada.

Dorian Gray nauroi ja heitti päätään taakse. "Sinä olet aivan parantumaton, Harry. Mutta en minä siitä välitä. Sinuun on mahdoton suuttua. Kun näet Sibyl Vanen, niin tiedät että se mies, joka tekisi vääryyttä hänelle, olisi sydämetön peto. En ymmärrä, kuinka joku tahtoisi saattaa häpeään sen, jota hän rakastaa. Minä rakastan Sibyl Vanea. Minä tahdon nostaa hänet kultapiedestaalille ja nähdä maailman jumaloivan sitä naista, joka on minun omani. Mitä on avioliitto? Peräyttämätön lupaus. Sen vuoksi sinä pilkkaat sitä. Oi, älä pilkkaa. Se on peräyttämätön lupaus, jonka minä olen valmis antamaan. Hänen luottamuksensa tekee minut uskolliseksi, hänen uskonsa tekee minut hyväksi. Kun olen hänen kanssansa, niin kadun kaikkea sitä, mitä minulle olet opettanut. Minä muutun toiseksi, kuin minä olet oppinut minua tuntemaan. Minä olen muuttunut, ja Sibyl Vanen käden kosketuskin saattaa minut unohtamaan sinut ja kaikki sinun väärät, kiehtovat, myrkylliset, ihanat teoriasi."

-Tus teorías sobre la vida, tus teorías sobre el amor, tus teorías sobre el placer. Todas tus teorías, de hecho.

"Ja mitkä ne ovat?" kysyi lordi Henry ottaen salaattia.

-El placer es la única cosa sobre la que merece la pena elaborar una teoría -respondió lord Henry separando bien las palabras con su voz melodiosa-. Pero mucho me temo que no me puedo atribuir esa teoría como propia. No me pertenece a mí, pertenece a la Naturaleza. El placer es la prueba de fuego de la Naturaleza. Cuando somos felices siempre somos buenos, pero cuando somos buenos no siempre somos felices.

-Sí, pero, ¿qué quieres decir con bueno? -exclamó Basil Hallward.

"Ah, sinun teoriasi elämästä, sinun teoriasi rakkaudesta ja sinun teoriasi nautinnosta. Yleensä kaikki sinun teoriasi, Harry."

"Ainoastaan nautinnosta kannattaa olla teorioja", hän vastasi matalalla, sointuvalla äänellään. "Mutta minä pelkään, etten voi omistaa teoriojani omikseni. Ne ovat luonnon omia, eivätkä minun. Nautinto on luonnon tunnusmerkki, tapa, millä se osoittaa hyväksymistä. Kun me olemme onnellisia, niin me olemme aina hyviä, mutta kun me olemme hyviä, niin me emme aina ole onnellisia."

-Sí -asintió Dorian, recostándose en el asiento, y mirando a lord Henry sobre el tupido ramo de iris morados que ocupaba el centro de la mesa-, ¿qué quieres decir con bueno?

"Mutta mitä sinä tarkoitat hyvyydellä?" huudahti Basil Hallward.

"Niin, mitä", toisti Dorian nojautuen tuolin selkää vasten ja katsellen lordi Henryä purppuranpunaisten kurjenmiekkojen yli, jotka seisoivat keskellä pöytää, "mitä sinä tarkoitat hyvyydellä, Harry?"

-Ser bueno es estar en armonía con uno mismo -replicó lord Henry, tocando el delicado pie de la copa con dedos muy blancos y finos-. Hay disonancia cuando uno se ve forzado a estar en armonía con otros.

La propia vida..., eso es lo importante. En cuanto a la vida de nuestros vecinos, si uno quiere ser un hipócrita o un puritano, podemos hacer alarde de nuestras ideas sobre moral, pero en realidad esas personas no son asunto nuestro. Por otra parte, las metas del individualismo son las más elevadas. La moralidad moderna consiste en aceptar las normas de la propia época. Pero yo considero que, para un hombre culto, aceptar las normas de su época es la peor inmoralidad.

-Pero, por supuesto, si uno vive tan sólo para uno mismo, ha de pagar un precio terrible por hacerlo, ¿no es cierto, Harry? -preguntó el pintor.

"Olla hyvä on samaa kuin olla sopusoinnussa itsensä kanssa", vastasi lordi Henry tarttuen lasinsa ohueen jalkaan valkoisilla, kapeilla sormillaan. "Epäsointu syntyy siten, että ihmistä pakoitetaan sopusointuun toisten kanssa. Jokaisen oma elämä — niin, se on kaikista tärkein. Mitä toisten ihmisten elämään tulee, niin ne eivät liikuta meitä, vaikka voivathan teeskentelijät ja puritanit kopeillen lausua siveellisiä mielipiteitään niiden johdosta. Sitä paitsi on yksilöllisyyden päämaali paljoa korkeammalla. Nykyaikainen siveys esiintyy siinä, että se alistuu aikansa mittakaavaan. Minun mielestäni jokainen sivistynyt mies, joka alistuu aikansa mittakaavaan, on suurimmassa määrässä epäsiveellinen."

"Mutta jos ihminen elää vain itseänsä varten, Harry, niin hän maksaa hirvittävän hinnan siitä", sanoi maalari.

-Sí, en los tiempos que corren se nos cobra excesivamente por todo. Tengo la impresión de que la verdadera tragedia de los pobres es que no pueden permitirse nada excepto renunciar a sí mismos. Los pecados hermosos, como los objetos hermosos, son el privilegio de los ricos.

"Niin, me saamme nykyään maksaa kaikesta liian korkean hinnan. Minun luullakseni köyhien todellinen tragedia on siinä, ettei heillä ole varaa muuhun kuin kieltäytymiseen. Kauniit synnit samoinkuin kauniit tavarat kuuluvat rikkaiden etuoikeuksiin."

-Hay que pagar de otras maneras además de con dinero.

"Voi toisellakin tapaa maksaa kuin rahoilla."

-¿De qué maneras, Basil?

"Millä tavalla, Basil?"

-Imagino que con remordimientos, sufriendo..., bueno, dándose cuenta de la degradación.

"Ah! omantunnonvaivoilla, luullakseni, kärsimyksillä ja … niin, alentumisen tunnolla."

Lord Henry se encogió de hombros.

-Amigo mío, el arte medieval es encantador, pero las emociones medievales están anticuadas. Se las puede utilizar en las novelas, por supuesto. Pero las cosas que se pueden utilizar en la narrativa son las que han dejado de usarse en la vida real. Créeme, ningún hombre civilizado se arrepiente nunca de un placer, y los no civilizados nunca llegan a saber qué es un placer.

Lordi Henry kohotti olkapäitään. "Rakas ystävä, keskiaikuinen taide on ihastuttava, mutta keskiaikuiset ajatukset ovat vanhentuneet. Tietysti niitä voi käyttää romaaneissa. Mutta romaaneissa voi käyttää vain sitä, mistä todellisuudessa on luopunut. Usko minua, sivistynyt mies ei koskaan kadu nautintoa, ja sivistymätön mies ei tiedä mitä nautinto on."

"Minä tiedän mitä nautinto on", huudahti Dorian Gray. "Se on toisen ihailemista."

-Yo sé lo que es el placer -exclamó Dorian Gray-. Adorar a alguien.

-Sin duda eso es mejor que ser adorado -respondió lord Henry, jugueteando con una fruta-. Ser adorado es muy molesto. Las mujeres nos tratan como la humanidad trata a sus dioses. Nos rinden culto y están siempre molestándonos para que hagamos algo por ellas.

"Se on tietysti parempaa kuin olla itse ihailun esineenä", vastasi lordi Henry leikitellen hedelmillä. "Toisten ihailu on iljettävää. Naiset kohtelevat meitä aivan samalla tavalla kuin ihmiskunta jumaliaan. He jumaloivat meitä, ja me olemme pakoitetut tekemään jotain heidän hyväksensä."

-Yo diría que cualquier cosa que piden nos la han dado antes -murmuró el muchacho con mucha seriedad-. Crean el amor en nuestra alma. Tienen derecho a pedir correspondencia.

"Minä tahtoisin väittää, että sen minkä he meiltä pyytävät, he ensin antavat meille", sanoi nuorukainen vakavasti. "He herättävät rakkauden eloon meissä. Heillä on oikeus vaatia sitä takaisin."

-Eso es completamente cierto -exclamó Hallward.

"Se on aivan totta, Dorian", sanoi Hallward.

-Nada es completamente cierto -dijo lord Henry.

"Ei mikään ole koskaan aivan totta", sanoi lordi Henry.

-Esto sí -le interrumpió Dorian-. Has de admitir, Harry, que las mujeres entregan a los hombres el oro mismo de sus vidas.

"Mutta tämä on", keskeytti Dorian. "Sinun täytyy myöntää, Harry, että naiset antavat miehille elämän kullan."

-Es posible -suspiró el otro-,pero inevitablemente lo reclaman en calderilla. Ése es el problema. Las mujeres, como dijo en cierta ocasión un francés con mucho ingenio, despiertan en nosotros el deseo de producir obras maestras, pero luego nos impiden siempre llevarlas a cabo.

"Ehkä", huokasi hän, "mutta he vaativat sen melkein aina takaisin pikkurahoissa. Se on kiusallista. Naiset, niinkuin eräs sukkela ranskalainen kerran sanoi, innostuttavat meitä luomaan suuria mestariteoksia, mutta estävät meitä niitä suorittamasta."

"Harry, sinä olet julma! En ymmärrä, miksi minä pidän sinusta niin paljon."

-¡Eres horrible, Harry! No sé por qué te tengo tanto afecto.

-Me lo tendrás siempre -replicó lord Henry-. ¿Tomaréis café? Camarero, traiga café, fine champagne y cigarrillos. No, olvídese de los cigarrillos; tengo algunos yo. Basil, no te permito que fumes puros.

Enciende un cigarrillo. El cigarrillo es el perfecto ejemplo de placer perfecto. Es exquisito y deja insatisfecho. ¿Qué más se puede pedir? Sí, Dorian, siempre me tendrás afecto. Represento para ti todos los pecados que nunca has tenido el valor de cometer.

"Sinä tulet aina pitämään minusta, Dorian", hän vastasi. "Tahdotteko kahvia, pojat? — Edeskäypä, kahvia, konjakkia ja paperosseja. Ei, ei paperosseja, minulla on itselläni. Basil, sinä et saa polttaa sikareja. Ota mielemmin paperossi. Paperossi on täydellisen nautinnon täydellisin perikuva. Se on täydellinen ja antaa kuitenkin vain puolinaista tyydytystä. Mitä enempää me voimme vaatia? Niin, Dorian, sinä tulet aina pitämään minusta. Minä edustan sinulle kaikkia niitä syntejä, joihin sinulla ei koskaan ole ollut rohkeutta tehdä itseäsi syypääksi."

-¡Qué cosas tan absurdas dices! -exclamó el muchacho, utilizando el encendedor de plata con forma de dragón que el camarero había dejado sobre la mesa.

-Vámonos al teatro. Cuando Sibyl salga a escena, encontrarás un nuevo ideal de vida. Significará para ti algo que nunca has conocido.

"Mitä hullutusta sinä puhut, Harry!" huudahti nuorukainen ottaen tulta paperossiinsa hopeisesta tultaryöppyävästä lohikäärmeestä, jonka edeskäypä oli asettanut pöydälle. "Lähdetään teatteriin. Kun Sibyl tulee näyttämölle, niin saat uuden elämän ihanteen. Hän avaa sinulle maailman, jota et koskaan ole tuntenut."

-Lo he conocido todo -dijo lord Henry, en sus ojos una expresión de cansancio-, pero siempre estoy dispuesto a experimentar una nueva emoción. Mucho me temo, sin embargo, que, al menos para mí, eso es algo que no existe. De todos modos, quizá tu maravillosa chica me subyugue. Me encanta el teatro. Es mucho más real que la vida. Vamos, Dorian. Tú vendrás conmigo. Lo siento, Basil, pero sólo hay sitio para dos en la berlina. Tendrás que seguirnos en un coche de punto.

"Minä olen koettanut kaikkia", sanoi lordi Henry silmissään väsynyt ilme, "mutta minä olen aina altis vastaanottamaan uusia vaikuttimia. Mutta minä pelkään, ettei sellaisia ole enää minun varaltani. Ehkäpä sinun ihmeellinen tyttösi voi kuitenkin temmata minut mukanaan. Minä rakastan näytelmätaidetta. Se on paljoa todellisempaa kuin elämä. Lähdetään nyt, Dorian, tule sinä minun kanssani. Olen pahoillani, Basil, mutta minun vaunuissani on vain tilaa kahdelle. Sinä saat ottaa ajurin."

Se levantaron para ponerse los abrigos, tomándose el café de pie. El pintor, preocupado, había enmudecido. Le había invadido la melancolía. Le desagradaba mucho aquel matrimonio, aunque en realidad le parecía mejor que otras muchas cosas que podrían haber sucedido. Muy poco después salían a la calle. Hallward se dirigió solo hacia el teatro, como habían convenido, y estuvo contemplando las luces parpadeantes de la berlina que le precedía. Tuvo la extraña sensación de haber perdido algo. Sintió que Dorian Gray ya no sería nunca para él lo que había sido en el pasado. La vida se había interpuesto entre los dos... Los ojos se le llenaron de oscuridad y vio las calles, abarrotadas y centelleantes, a través de una niebla. Cuando el coche de punto se detuvo ante el teatro tuvo la sensación de haber envejecido varios años.

He nousivat pöydästä, panivat päällystakit päälleen ja tyhjensivät kahvikuppinsa seisoalta. Maalari oli ääneti ja hajamielinen. Hänen mieltänsä painosti. Hänen oli vaikea ajatella tätä avioliittoa, ja kuitenkin se oli hänestä onnellisempaa kuin moni muu asia, joka olisi voinut tapahtua. Hetken kuluttua he astuivat kaikin alas portaita. Hän ajoi yksin, niinkuin oli sovittu ja seurasi pienten ajoneuvojen tuikkivia tulia edessänsä. Hänet valtasi omituinen yksinäisyyden tunne. Hän tunsi ettei Dorian Gray voisi enää koskaan olla hänelle sama kuin ennen. Elämä oli tullut heidän väliinsä… Hänen silmänsä synkistyivät, ja väkirikkaat, valoisat kadut häämöittivät himmeinä hänen edessänsä. Kun ajoneuvot pysähtyivät teatterin edustalle, niin oli hän mielestään tullut vuosia vanhemmaksi.