El Retrato de Dorian Gray.  Oscar Wilde
Capítulo 14. (Luku 14. LUKU XIV.)
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Alas nueve de la mañana del día siguiente, el criado entró con una taza de chocolate en una bandeja y abrió las contraventanas. Dorian dormía apaciblemente, tumbado sobre el lado derecho, con una mano bajo la mejilla. Parecía un adolescente agotado por el juego o el estudio.

Seuraavana aamuna kello yhdeksän palvelija toi sisään shokolaadia tarjottimella ja avasi ikkunaluukut. Dorian nukkui aivan rauhallisesti oikealla kyljellään, käsi posken alla. Hän näytti nuorelta pojalta, joka oli väsynyt leikin tai lukujen jälkeen.

El ayuda de cámara tuvo que tocarle dos veces en el hombro para despertarlo, y mientras abría los ojos la sombra de una sonrisa cruzó por sus labios, como si hubiera estado perdido en algún sueño placentero.

En realidad no había soñado en absoluto. Ninguna imagen, ni agradable ni dolorosa, había turbado su descanso. Pero la juventud sonríe sin motivo. Es uno de sus mayores encantos.

Palvelija kosketti häntä kahdesti olkapäähän ennenkuin hän heräsi, ja kun hän avasi silmänsä, niin hieno hymy karehti hänen huulillaan, ikäänkuin hän olisi nähnyt jotain suloista unta. Mutta hän ei ollut uneksinut yhtään. Yö oli kulunut rauhallisesti, ilman iloisten tai tuskallisten kuvien häiriötä. Mutta nuoret hymyilevät ilman minkäänlaista syytä. Siinä onkin heidän suurin suloutensa.

Volviéndose, Dorian Gray empezó a tomar a sorbos el chocolate, apoyándose en el codo. El dulce sol de noviembre entraba a raudales en el cuarto. El cielo resplandecía y había en el aire una tibieza reconfortante. Era casi como una mañana de mayo.

Hän kääntyi toiselle puolelle ja nojaten kyynärpäähänsä alkoi maistella shokolaadia. Lempeä marraskuun aurinko paistoi sisään huoneesen. Taivas oli pilvetön, ja ilma lämmin. Tuntuipa melkein kuin olisi ollut kevätaamu.

Poco a poco, los acontecimientos de la noche anterior penetraron en su cerebro, avanzando a pasos furtivos con los pies manchados de sangre, hasta recobrar su forma con terrible claridad. En su rostro apareció una mueca de dolor al recordar todo lo que había sufrido y, por un momento, volvió a apoderarse de él, llenándolo de una cólera glacial, el extraño sentimiento de odio que le había obligado a matar a Basil Hallward. El muerto seguía sin duda sentado en la silla, iluminado ahora por el sol. ¡Qué horrible imagen! Cosas tan espantosas como aquélla eran para la oscuridad de la noche, no para la luz del día.

Vähitellen kuluneen yön tapahtumat palasivat äänettömin, verentahraamin askelin hänen aivoihinsa ja muuttuivat peloittavan selviksi. Häntä värisytti muistellessaan mitä kaikkea hän oli saanut kärsiä, ja hetkeksi hänet valtasi sama kummallinen inhon tunne Basil Hallwardia kohtaan, joka oli pakoittanut häntä murhaamaan hänet, ja hän tuli aivan jääkylmäksi vihasta. Kuollut istui yhä tuolla ylhäällä täydessä auringonvalossa. Miten hirveää se oli! Tuollaiset julmat asiat kuuluivat pimeyteen, eikä päivänvaloon.

Sintió que si meditaba sobre lo que le había sucedido se exponía a enfermar o a volverse loco. Había pecados cuya fascinación residía más en la memoria que en su misma realización; extraños triunfos más gratificantes para el orgullo que para las pasiones, y que daban a la inteligencia un sentimiento de alegría más vivo, superior al gozo que procuran o podrían jamás procurar a los sentidos. Pero este último no pertenecía a esa categoría. Se trataba de algo que era necesario expulsar de la mente, adormecerlo con opio, estrangularlo antes de que pudiera estrangularlo a uno.

Hän tunsi tulevansa sairaaksi tai hulluksi, jos hän alkaisi hautoa kaikkia kokemuksiaan. On syntejä, joita muistellessa tuntee suurempaa nautintoa, kuin itse teossa ollessa, omituisia voittoja, jotka tyydyttävät enemmän ylpeyttä kuin intohimoa, ja jotka vaikuttavat voimakkaammin ja virkistävämmin järkeen kuin aisteihin. Mutta tämä oli jotakin aivan toista. Se oli karkoitettava mielestä, huumattava unikoilla ja kuristettava, jotta ei itse tulisi kuristetuksi.

Cuando el reloj dio la media, Dorian Gray se pasó la mano por la frente, se levantó con decisión, y se vistió con más cuidado incluso del habitual, prestando gran atención a la elección de la corbata y del alfiler, y cambiando más de una vez de sortijas. También dedicó mucho tiempo al desayuno, probando los diferentes platos, hablando con su ayuda de cámara sobre las nuevas libreas que estaba pensando encargar para los criados de Selby, y revisando la correspondencia. Algunas de las cartas le hicieron sonreír. Tres le aburrieron. Una la leyó varias veces y luego la rasgó con un ligero gesto de irritación en el rostro. «¡Qué calamidad, los recuerdos de una mujer!», como lord Henry había dicho en una ocasión.

Kun kello löi puoli kymmenen, niin hän siveli kädellä otsaansa ja nousi äkisti ylös, pukeutui vieläkin suuremmalla tarkkuudella kuin tavallisesti, valitsi erityisellä huolella kaulahuivinsa ja kravattineulansa ja vaihtoi useita kertoja sormuksiaan. Hän istui myös kauan aikaa aamullispöydän ääressä, maistellen erilaisia ruokalajeja ja jutellen kamaripalvelijansa kanssa uusista livreoista, joita hän aikoi teettää palvelijoilleen Selbyssä, ja tarkastaessaan kirjeitään. Muutamille kirjeilleen hän nauroi. Kolme niistä suututti häntä. Yhtä hän luki useampaan kertaan ja repi sen sitten rikki kärsimättömästi. "Naisten muisti on hirvittävä!" — niin oli lordi Henry kerran sanonut.

Juotuaan kupin mustaa kahvia, hän pyyhki hitaasti suutaan lautasliinalla, antoi palvelijalle merkin ja kirjoitti hänen odottaessaan kaksi kirjettä. Toisen hän pisti taskuunsa, toisen hän ojensi palvelijalle.

"Viekää tämä mr. Campbellille Hertford Streetin varrelle taloon n:o 152, Francis, ja jos hän ei ole kaupungissa, niin tiedustelkaa hänen osoitettaan."

Después de beber la taza de café solo, se limpió lentamente los labios con la servilleta, hizo un gesto a su cría-do para que esperase y, dirigiéndose hacia su escritorio, se sentó y redactó dos cartas. Guardó una en el bolsillo y tendió la otra al criado.

-Llévela al 152 de Hertford Street, Francis, y si el señor Campbell ha salido de Londres, pida que le den su dirección.

Kun hän jäi yksin, niin hän sytytti paperossin ja alkoi piirustaa paperipalaselle, ensin kukkia ja taloja, sitten kasvoja. Äkkiä hän huomasi, että kaikissa kasvoissa oli jotakin eriskummallista, joka muistutti Basil Hallwardia. Hän rypisti otsaansa ja nousten ylös hän meni kirjahyllynsä luo ja otti kirjan umpimähkään. Hän päätti olla ajattelematta yöllistä tapahtumaa ennenkuin se oli aivan välttämätöntä.

Cuando se quedó solo encendió un cigarrillo y empezó a hacer dibujos en un trozo de papel: primero flores, luego detalles arquitectónicos y, finalmente, rostros. De repente advirtió que todas las caras que dibujaba parecían tener un extraño parecido con Basil Hallward. Frunció el ceño y, poniéndose en pie, se acercó a una estantería y tomó un volumen al azar. Estaba decidido a no pensar en lo que había sucedido hasta que fuese absolutamente necesario hacerlo.

Hän oikaisi itsensä sohvalle, ja katseli kirjan nimilehteä. Se oli Gautierin teos "Emaux et Camées", Charpentierin julkaisema painos japanilaisella paperilla, Jacquemartin etsauksilla. Kannet olivat sitronanvihreää nahkaa, jota koristi granaattiomenia kullatun ristikon keskellä. Adrian Singleton oli lahjoittanut sen hänelle. Selaillessaan lehtiä hänen silmänsä osuivat runoon, joka kuvasi Lacenairen kättä — tuota kylmää, keltaista kättä, joka kidutuksen jälkeen oli vielä pesemätön ja jossa oli untuvamaiset punaiset karvat ja faunin sormet. Hän katseli omia, kapeita sormiansa väristen vaistomaisesti ja selaili edelleen, kunnes hän tuli näihin ihaniin Venetsiaa kuvaaviin säkeihin:

Después de tumbarse en el sofá miró el título del libro. Se trataba de Émaux et Camées, la edición de Charpentier en papel japón, con un grabado de Jacquemart. La encuadernación era de cuero verde limón, con un enrejado en oro, salpicado de granadas. Se lo había regalado Adrian Singleton. Al pasar las páginas, sus ojos se detuvieron en un poema sobre la mano de Lacenaire, la helada mano amarillenta «du supplice encore mal lavée», con su vello rojo y sus «doigts de faune». Dorian Gray se miró los dedos, blancos como la cera, tuvo un estremecimiento a su pesar, y siguió adelante, hasta que llegó a las espléndidas estrofas dedicadas a Venecia: Sur une gamme chromatique, Le sein de perles ruisselant, La Vénus de l'Adriatique Sort de feau son corps rose et blanc.

    "Sur une gamme chromatique,
      le sein de perles ruisselant,
    la Venus de l'Adriatique
      sort de l'eau son corps rose et blanc.

    Les dômes, sur l'azur des ondes
      suivant la phrase au pur contour,
    s'enflent comme des gorges rondes
      que soulève un soupir d'amour.

    L'esquif aborde et me depose,
      jetant son amarre au pilier,
    devant une façade rose,
      sur le marbre d'un escalier."

Les dómes, sur I'azur des ondes Suivant la phrase au pur contour, S'enflentcomme des gorges rondes Que souléve un soupir d'amour.

L'esquif aborde et me dépose Jetantson amarre au pilfer, Devant une fa~ade rose, Sur le marbre d'un escalier.

    Kuin kromaatiselta sävelasteikolta, helma helmiä herahdellen, Adrian
    Venus nousee vedestä, ruumis ruusunpunaisena ja valkeana.

¡Qué versos exquisitos! Al leerlos se tenía la impresión de estar flotando por los verdes canales de la ciudad de color rosa y gris perla, sentado en una góndola negra con la proa de plata y unos cendales arrastrados por la brisa. Los versos mismos le parecían las rectas estelas azul turquesa que siguen al visitante cuando navega hacia el Lido. Los repentinos estallidos de color le recordaban los destellos de las palomas -la garganta de color ópalo e iris- que revolotean en torno al esbelto campanile acolmenado, o que pasean, con tranquila elegancia, entre los polvorientos arcos en penumbra. Recostándose, con los ojos semicerrados, Dorian repitió una y otra vez los versos: «Devant une fa~ade rose, Sur le marbre d'un escalier».

Toda Venecia estaba contenida allí. Recordó el otoño que había pasado en la ciudad, y el maravilloso amor que le empujó a desenfrenadas y deliciosas locuras. Había poesía por doquier. Porque Venecia, como Oxford, conservaba el adecuado ambiente poético y, para el verdadero romántico, el ambiente lo era todo, o casi todo. Basil pasó con él algún tiempo durante aquella estancia, y se había entusiasmado con Tintoreto. ¡Pobre Basil! ¡Qué muerte tan horrible la suya!

    Kirkot puhtaine ääriviivoineen, aaltojen asuurisinessä uiden,
    seuraavat sävelasteikkoa nekin, paisuvina kuin pyöreät kaulat,
    joista rakkauden huokaus kohoaa.

    Pursi lähenee ja laskee minut maihin, heittäen ankkuritouvinsa
    pylvääsen, ruusunpunaisen fasadin, marmoriportaiden edustalle.

Kuinka ihanat nuo säkeet! Kun luki niitä, niin tuntui siltä kuin olisi soljunut pitkin vihertäviä vesiteitä helmien ja neilikkojen kaupungissa, ja mukavasti loikonut mustassa gondolissa, jonka keulavannas olisi hopeaa ja verhot hulmuaisivat tuulenhengessä. Nuo yksinkertaiset rivit olivat hänestä kuin suoria, turkosisinisiä juovia, jotka seuraavat mukana kulkiessa Lidoa kohti. Äkilliset värinkimallukset muistuttivat hänen mieleensä opaali- ja iriskaulaisten lintujen välkettä niiden parveillessa solakan campanilen ympärillä, jonka kyljissä on lukemattomia uurteita, tai niiden kopeansulavasti keikistellessä hämärissä, tomuisissa pylväskäytävissä. Nojautuen taakse ja sulkien silmänsä hän toisti kerta toisensa jälkeen:

"Devant une façade rose, sur le marbre d'un escalier."

Dorian Gray suspiró, abrió de nuevo el libro de Gautier, y se esforzó por olvidar. Leyó los versos dedicados al pequeño café de Esmirna donde los hayis pasan sus cuentas de ámbar, y los mercaderes enturbantados fuman sus largas pipas adornadas con borlas, al tiempo que conversan sobre temas profundos mientras las golondrinas entran y salen haciendo rápidos quiebros; leyó sobre el obelisco de la Place de la Concorde que llora lágrimas de granito en su solitario exilio sin sol y anhela volver al ardiente Nilo cubierto de flores de loto, donde hay esfinges e ibis rosados y buitres blancos de garras doradas y cocodrilos con ojillos de berilo que se arrastran por el humeante cieno verde; y empezó a soñar con las estrofas que, extrayendo música del mármol manchado de besos, hablan de la curiosa estatua que Gautier compara con una voz de contralto, el «monstre charmant» tumbado en el Louvre en la sala de los pórfidos. Pero al cabo de algún tiempo el libro se le cayó de las manos. Le fue dominando el nerviosismo, que culminó con un tremendo ataque de terror. ¿Qué sucedería si Alan Campbell no estaba en Inglaterra? Tendrían que pasar días y días antes de que regresara. Quizás se negara a volver. ¿Qué hacer entonces? Cada minuto contaba; era de importancia vital. Habían sido grandes amigos en otro tiempo, cinco años atrás; casi inseparables, a decir verdad. Luego su intimidad terminó bruscamente.

Cuando se encontraban en público, era Dorian Gray quien sonreía, nunca Alan Campbell.

Nuo kaksi säettä kuvastivat koko Venetsiaa. Hän muisti syksyä, jonka hän siellä oli viettänyt ja sitä ihmeellistä rakkautta, joka oli kiihoittanut hänet mielettömiin, suloisiin hullutuksiin. Joka ainoalla paikalla on oma romantisuutensa. Mutta Venetsia, samoinkuin Oxfordkin, oli säilyttänyt taustan romantisuudelleen, ja aito-romantisuudelle on tausta kaikkein tärkeintä. Basil oli ollut jonkun aikaa hänen mukanansa, ja tämä oli ollut aivan hullaantuneena Tintorettoon. Basil parka! Kuinka hirveä tuollainen loppu oli ihmiselle!

Hän huokasi ja otti kirjan jälleen käteensä ja koetti unohtaa. Hän luki pääskysistä, jotka lentelevät edes-takaisin pienen smyrnalaisen kahvilan ovesta, jossa pyhiinvaeltajat istuvat lukien merikivihelmiään ja turbaanipäiset kauppiaat polttavat pitkiä tupsupäisiä piippujaan vakavasti keskustellen toistensa kanssa; hän luki Place de la Concorden obeliskista, joka vuodattaa graniittikyyneliä kaukaisessa, auringottomassa maanpaossaan ja ikävöitsee takaisin lämpimän, lotuskukkaisen Niilin rannalle, jossa on sfinksejä, ruusunpunaisia ibislintuja, valkoisia, kultakyntisiä kotkia ja vihreäsilmäisiä, pieniä, vihreässä höyryävässä mudassa matelevia krokodiilejä. Hän alkoi mielessään hautoa noita säkeitä, joiden sointu on lähtöisin suudelmien hivuttamasta marmorista, ja joissa kuvautuu se ihmeellinen patsas, mitä Gautier vertaa kontra-alttoääneen, tuo "monstre charmant", joka uinuu Louvren porfyrisalissa. Mutta hetken kuluttua kirja putosi hänen kädestänsä. Hän hermostui ja hirveä tuskantäristys tuli hänen ylitsensä. Mitäpä jos Alan Campbell ei olisikaan Englannissa? Päiviä kuluisi ennenkuin hän palaisi takaisin. Ehkä hän ei suostuisi tulemaankaan. Mitäpä hän sitten tekisi? Joka ainoa hetki oli hänelle kallis.

Se trataba de un joven extraordinariamente inteligente, aunque sin verdadero aprecio por las artes plásticas y que, si en algo había llegado a captar la belleza de la poesía, se lo debía por completo a Dorian. Su pasión intelectual dominante era la ciencia. En Cambridge pasaba gran parte del tiempo trabajando en el laboratorio, y había obtenido una buena calificación en el examen final de ciencias naturales. De hecho, aún seguía dedicado al estudio de la química, y tenía laboratorio propio, donde solía encerrarse el día entero, lo que irritaba mucho a su madre, que tendía a confundir a los químicos con los boticarios, y a quien ilusionaba sobre todo que consiguiese un escaño en el Parlamento. Campbell era, por otra parte, un músico excelente, y tocaba el violín y el piano mejor que la mayoría de los aficionados.

He olivat ennen olleet hyvät ystävät, noin viisi vuotta sitten — aivan eroamattomat ystävät. Sitten ystävyys oli äkkiä loppunut. Kun he nyt tapasivat toisensa seuroissa, niin Dorian Gray vain hymyili; Alan Campbell ei hymyillyt koskaan.

La música había sido, de hecho, el lazo de unión entre Dorian Gray y él: la música y la indefinible capacidad de atracción que Dorian podía utilizar a voluntad y que de hecho utilizaba con frecuencia sin.

ser consciente de ello. Se habían conocido en casa de lady Berkshire la noche en que tocó allí Rubinstein, y después se los veía con frecuencia juntos en la ópera y dondequiera que se interpretara buena música.

Su intimidad había durado dieciocho meses. Campbell estaba siempre en Selby Royal o en Grosvenor Square. Para él, como para muchos otros, Dorian Gray representaba el modelo de todo lo que la vida tiene de maravilloso y fascinante.

Nadie sabía si habían llegado a pelearse. Pero, de repente, otras personas se dieron cuenta de que apenas hablaban cuando se veían, y de que Campbell se marchaba pronto de las fiestas a las que asistía Dorian Gray. Había cambiado, por otra parte: se mostraba extrañamente melancólico a veces, casi parecía que la música le desagradase, y no tocaba nunca, dando como excusa, cuando se le pedía que interpretase algo, estar tan absorto en la ciencia que le faltaba tiempo para practicar. Y era sin duda cierto. Cada día que pasaba daba la impresión de estar más interesado por la biología, y su nombre había aparecido una o dos veces en algunas dulas revistas científicas, en relación con ciertos curiosos experimentos.

Tal era el hombre que Dorian Gray esperaba. Su mirada se volvía hacia el reloj a cada momento. A medida que pasaban los minutos aumentaba su agitación. Finalmente se levantó y empezó a pasear por la estancia, con el aspecto de un bello animal enjaulado. Caminaba a grandes zancadas que tenían algo de furtivo. Y las manos se le habían quedado extrañamente frías.

Hän oli hyvin etevä nuori mies, vaikka hän ei ymmärtänytkään kuvaamataiteita, ja käsityksensä runoudesta hän oli kokonaan saanut Dorianilta. Tiede oli hänen pääharrastuksensa. Cambridgessä hän oli viettänyt enimmän aikansa laboratorityössä ja oli suorittanut hyvän tutkinnon luonnontieteissä. Yhä vieläkin hän tutki suurella innolla kemiaa, ja hänellä oli oma laboratorinsa, jonne hän sulkeutui päivät pitkin äitinsä suureksi suruksi, joka olisi toivonut hänestä parlamentin jäsentä, sillä kemisti, hänen mielestään, oli vain reseptien laatija. Hän oli hyvin soitannollinen, ja soitti sekä viulua että pianoa paremmin kuin useimmat taiteenharrastajat. Soitto se olikin kaikkein ensiksi vienyt hänet ja Dorian Grayn yhteen — soitto ja tuo selittämätön voima, jolla Dorian näytti mielensä mukaan voivan vaikuttaa muihin ihmisiin, ja jota hän usein tietämättäänkin käytti. He olivat tavanneet toisensa lady Berkshiren luona eräänä iltana, jolloin Rubinstein oli siellä soittanut, ja sen jälkeen heitä nähtiin aina yhdessä ooperassa ja joka paikassa, missä hyvää musiikkia oli kuultavana. Kahdeksantoista kuukautta heidän ystävyyttään kesti. Campbell oli aina joko Selby Royalissa tai Grosvenor squaren varrella. Hänen, samoinkuin niin monen muunkin mielestä, Dorian Gray edusti kaikkea, mikä elämässä oli ihmeellistä ja viehättävää. Ei kukaan tiennyt oliko heidän välilleen syntynyt riitaa vai ei. Mutta ihmiset huomasivat äkkiä, että he tuskin puhuttelivat toisiaan tavatessansa ja että Campbell näytti aina lähtevän varhemmin pois seurasta, missä Dorian Graykin oli läsnä. Hän oli myöskin muuttunut — ajoittain hän oli hyvin alakuloinen, ei näyttänyt sietävän musiikkia, eikä tahtonut koskaan itse soittaa. Kun häntä pyydettiin soittamaan, niin hän puolustuksekseen sanoi olevansa niin kiinni tieteellisissä töissä, ettei hänelle jäänyt aikaa harjoittamiseen. Ja se olikin totta. Päivä päivältä hänen harrastuksensa biologiaan yhä kasvoi, ja hänen nimensä esiintyi kerran tai pari tieteellisissä aikakauskirjoissa ihmeellisten kokeilujen yhteydessä.

La incertidumbre se hizo insoportable. Tuvo la impresión de que el tiempo se arrastraba con pies de plomo, mientras él, empujado por monstruosos huracanes, avanzaba hacia el borde dentado de un negro precipicio. Dorian sabía lo que le esperaba allí abajo; lo veía, incluso, y, estremecido, se aplastó con manos húmedas los párpados ardientes como si quisiera robarle la vista al cerebro mismo, empujando los globos de los ojos hasta el fondo de las órbitas. Pero era inútil. El cerebro disponía de su propio alimento, en el que se cebaba, y la imaginación, lanzada a grotescos excesos por el terror, se retorcía y deformaba como un ser vivo a causa del dolor, bailaba como una horrible marioneta sobre un escenario, y hacía muecas detrás de máscaras animadas. Luego, de repente, el Tiempo se detuvo para él. Sí; aquella dimensión ciega, de lentísima respiración, dejó de arrastrarse, y horribles pensamientos, puesto que el Tiempo había muerto, emprendieron una veloz carrera y desenterraron el espantoso futuro de su tumba para mostrárselo. Dorian lo contempló fijamente. Y el horror que sintió lo dejó petrificado.

Sellainen oli se mies, jota Dorian Gray odotti. Joka hetki hän vilkaisi kelloonsa. Ja sitä myöten kuin aika kului hänen kiihkeytensä yhä kasvoi. Lopulta hän nousi pystyyn ja alkoi kulkea edes-takaisin huoneessa, aivan kuin häkkiin telkitty kaunis eläin. Hän astui pitkin, hiipivin askelin. Hänen kätensä olivat jääkylmät.

Odotus kävi sietämättömäksi. Aika tuntui hänestä hiipivän lyijynraskailla askelilla, samalla kuin hän itse myrskytuulessa ajautui mustan, ammottavan kuilun rosoista reunaa vasten. Hän tiesi mikä sieltä häntä väijyi, hän näkikin sen, ja painoi vavisten kosteat sormensa polttavia silmäluomiaan vasten ikäänkuin hän olisi tahtonut riistää aivoilta niiden näkökyvyn ja pakoittaa silmät takaisin onkaloihinsa. Se oli turhaa. Aivoilla oli oma ravintonsa, jota se ahmi, ja kauhusta hurjistunut mielikuvitus väänteli ja kiemurteli kuin elävä olento tuskissansa ja hyppeli pahasti irvistellen kuin kamala marionetti jalustallaan. Äkkiä aika pysähtyi. Niin, tuo sokea, raskaasti huohottava aika ei liikkunut enää; aika oli kuollut, ja hirveät ajatukset, jotka tunkeutuivat nopeasti esiin, nostattivat julman tulevaisuuden haudastaan esille ja näyttivät sitä Dorianille. Hän tuijotti siihen kauhusta kivettyneenä.

Finalmente la puerta se abrió, dando paso al ayuda de cámara. Dorian Gray lo miró con ojos vidriosos.

Vihdoin ovi avautui ja palvelija astui sisään. Dorian käänsi lasittuneet silmänsä häneen.

"Mr. Campbell, herra", sanoi palvelija.

-El señor Campbell -anunció.

Helpoituksen huokaus pääsi hänen kuivilta huuliltaan ja puna palasi hänen poskillensa.

Un suspiro de alivio escapó entonces de los labios resecos de Dorian Gray el color regresó a sus mejillas.

-Hágalo pasar ahora mismo, Francis -sintió que volvía a ser el de siempre. Había superado el momento de cobardía.

"Pyytäkää häntä heti astumaan sisään, Francis." Hän tunsi olevansa taas oma itsensä. Heikkouden puuska oli kadonnut.

El criado hizo una inclinación de cabeza y se retiró. Instantes después entró Alan Campbell, con aspecto severo y bastante pálido, la palidez intensificada por los cabellos y las cejas de color negro azabache.

Mies kumarsi ja poistui. Hetken kuluttua Alan Campbell astui sisään vakavana ja kalpeana. Hänen kalpeuttaan kohotti hänen pikimusta tukkansa ja mustat kulmakarvansa.

"Alan, miten ystävällistä. Kiitos että tulit".

-¡Atan! ¡Cuánta amabilidad por tu parte! Te agradezco mucho que hayas venido.

-Me había propuesto no volver a pisar tu casa, Gray. Pero se me ha dicho que era una cuestión de vida o muerte -su voz era dura y fría y hablaba con estudiada lentitud. Había una expresión de desprecio en la mirada insistente con que procedió a estudiar el rostro de Dorian. Mantenía las manos en los bolsillos de su abrigo de astracán y dio la impresión de no haberse percatado del gesto con el que había sido recibido.

"Olin päättänyt etten koskaan enää astuisi sinun kynnyksesi yli, Gray. Mutta sinä sanoit että elämä ja kuolema on kysymyksessä." Hänen äänensä kuulosti kovalta ja kylmältä. Hänen sanansa olivat hitaita ja punnittuja. Vakava, tutkiva katse, jonka hän kiinnitti Dorianiin, ilmaisi halveksumista. Hän oli pistänyt kätensä astrakanitakkinsa taskuihin, eikä näyttänyt huomanneen sitä liikettä, jolla Dorian oli häntä tervehtinyt.

"Niin, elämä ja kuolema on kysymyksessä, Alan, ja se koskee useampaakin kuin yhtä ihmistä. Käy istumaan."

-Sí; se trata de una cuestión de vida o muerte, Alan, y para más de una persona. Haz el favor de sentarte.

Campbell kävi tuolille pöydän ääreen ja Dorian istahti häntä vastapäätä. Heidän silmänsä kohtasivat toisensa. Dorianin katseessa ilmeni syvää sääliä. Hän tiesi että se mitä hän aikoi tehdä, oli hirvittävää.

Campbell ocupó una silla junto a la mesa, y Dorian se sentó frente a él. Los dos hombres se miraron a los ojos. En los de Dorian había una infinita compasión. Sabía que lo que se disponía a hacer era espantoso.

Después de un tenso momento de silencio, se inclinó hacia adelante y dijo, con mucha calma, pero atento al efecto de cada palabra sobre el rostro de su visitante: -Alan, en una habitación cerrada con llave en el ático de esta casa, en una habitación a la que nadie, excepto yo mismo, tiene acceso, hay un muerto sentado ante una mesa. Hace ya diez horas que falleció.

Kiusallisen äänettömyyden jälkeen Dorian kumartui eteenpäin ja sanoi hyvin levollisesti, mutta samalla tarkaten minkä vaikutuksen hänen sanansa tekisivät toiseen: "Alan, suljetussa huoneessa yläkerrassa, huoneessa, jonne ei kellään muulla ole pääsyä paitsi minulla itselläni, istuu kuollut mies pöydän ääressä. Hän on ollut nyt kymmenen tuntia kuolleena. Älä liiku, älä tuijota minuun tuolla tavalla. Kuka tuo mies on, miksi hän kuoli, millä tavalla hän on saanut surmansa, ne ovat seikkoja, jotka eivät sinua liikuta. Sinulla ei ole muuta tekemistä kuin —"

No te muevas, ni me mires de esa manera. Quién es esa persona, por qué ha muerto, cómo ha muerto, son cuestiones que no te conciernen. Lo que tienes que hacer es esto...

-Basta, Gray. No quiero saber nada más. Ignoro si lo que me acabas de contar es mentira o verdad. No me importa. Me niego por completo a verme mezclado en tu vida. Guarda para ti solo tus horribles secretos. Han dejado de interesarme.

"Vaikene, Gray. En tahdo tietää sen enempää. Onko sinun puheesi totta vai ei, on minulle yhdentekevää. Minä pyydän saada olla erilläni sinun toimistasi. Pidä hirveät salaisuutesi ominasi. Ne eivät huvita minua vähintäkään."

-Tienen que interesarte, Alan. Éste, en concreto, va a tener que interesarte. Lo siento muchísimo por ti, pero no puedo evitarlo. Eres la única persona que me puede salvar. Estoy obligado a forzar tu intervención. No tengo alternativa. Eres un hombre de ciencia, Alan. Sabes química y otras cosas relacionadas con ella. Has hecho experimentos. Se trata de que destruyas el cuerpo sin vida que está ahí arriba; de destruirlo de manera que no quede el menor rastro. Nadie vio entrar a esa persona en esta casa.

Se piensa, de hecho, que se encuentra actualmente en París. Pasarán meses antes de que se le eche de menos. Cuando eso suceda, es preciso que no quede aquí traza alguna suya. Tú, Alan, debes encargarte de convertirlos, a él y a todas sus pertenencias, en un puñado de cenizas que puedan esparcirse al viento.

"Niiden täytyy huvittaa sinua. Ainakin tämän salaisuuden täytyy. Olen kovin pahoillani sinun puolestasi, Alan. Mutta minä en tule omin voimin toimeen. Sinä yksin voit auttaa minua. Minun täytyy vetää sinut tähän juttuun. Minulla ei ole muuta valitsemisen varaa. Alan, sinä olet tiedemies. Sinä tunnet kemiaa ja muuta senkaltaista. Sinä olet tehnyt kokeita. Sinun täytyy hävittää se mikä tuolla yläkerrassa on — hävittää se niin ettei siitä jää jälkeäkään. Ei kukaan nähnyt, kun tuo henkilö tuli tähän taloon. Tällä hetkellä luullaan hänen olevan Parisissa. Ei häntä kuukausiin tulla kaipaamaan. Ja kun häntä kaivataan, niin täällä ei saa löytyä jälkeäkään hänestä. Sinä, Alan, sinun täytyy muuttaa hänet, ja kaikki mitä hänestä on jäljellä, kouralliseksi tuhkaa, jonka voin tuuleen sirottaa."

"Sinä olet hullu, Dorian."

"Ah! minä odotinkin juuri, että sanoisit minua Dorianiksi."

-Estás loco, Dorian.

-¡Ah! Esperaba anhelante a que me llamaras Dorian. -Estás loco, te lo repito... Loco por imaginar que vaya a alzar un dedo por ayudarte, loco por hacer esa confesión monstruosa. No quiero tener nada que ver con ese asunto, se trate de lo que se trate. ¿Me crees dispuesto a poner en peligro mi reputación por ti? ¿Qué me importa en qué tarea diabólica te hayas metido?

-Se trata de un suicidio, Alan.

"Sinä olet hullu, sen minä sanon sinulle — hullu, jos luulet että kohotan pikkusormeanikaan auttaakseni sinua, hullu, kun teet minulle tuonlaisen tunnustuksen. Minä en tahdo olla minkäänlaisissa tekemisissä tuon jutun kanssa. Luuletko sinä että sinun tähtesi panisin maineeni alttiiksi? Mitä minua sinun pirulliset toimesi liikuttavat?"

"Se oli itsemurha, Alan".

"Se minua ilahduttaa. Mutta kuka saattoi hänet siihen? Sinä, luullakseni".

-Me alegro de saberlo. Pero, ¿quién lo ha empujado al suicidio? Estoy seguro de que has sido tú.

"Yhä vieläkö sinä kiellät minulta apuasi?"

-¿Sigues negándote a hacer lo que te pido?

-Claro que me niego. No quiero tener nada que ver con ello. No me importa lo que te acarree. Mereces todo lo que te suceda. No me entristecerá verte deshonrado, públicamente deshonrado. ¿Cómo te atreves a pedirme, a mí especialmente, que tome parte en ese horror? Hubiera creído que entendías mejor la manera de ser de las personas. Quizá tu amigo lord Henry Wotton no te ha enseñado tanto sobre psicología, aunque te haya enseñado mucho sobre otras cosas. Nada me llevará a dar un paso por ayudarte. Te has equivocado de persona. Acude a alguno de tus amigos. No a mí.

"Tietysti minä kiellän. En tahdo olla missään tekemisissä sen kanssa. En minä välitä siitä, vaikka jokin häpeä sinua kohtaisikin. Sinä sen hyvin ansaitsisit. En surkeilisi, vaikka sinua häväistäisiin, vaikkapa aivan julkisestikin. Kuinka sinä voit pyytää juuri minua sekaantumaan tähän inhottavaan juttuun? Luulin sinun paremmin tuntevan ihmisten luonteita. Ystäväsi lordi Henry Wotton ei liene opettanut sinulle paljon psykologiaa, mitä muuta hän lie opettanutkaan. Ei mikään voi pakoittaa minua auttamaan sinua hituisenkaan vertaa. Olet kääntynyt väärän miehen puoleen. Mene jonkun ystäväsi luo. Älä tule minun luokseni."

-Ha sido un asesinato, Alan. Lo he matado. No sabes lo que me ha hecho sufrir. Se piense lo que se quiera de mi vida, él ha contribuido más a destrozarla que el pobre Harry. Quizá no fuera su intención, pero el resultado ha sido el mismo.

"Alan, se oli murha. Minä tapoin hänet. Sinä et tiedä, kuinka minä olen saanut kärsiä hänen kauttansa. Olkoon minun elämäni millainen hyvänsä, varmaa vain on että hän on siihen vaikuttanut paljoa enemmän kuin Harry parka. Se ei ollut hänen tarkoituksensa, mutta tulos oli sittenkin sama."

-¡Asesinato! ¡Cielo santo, Dorian! ¿A eso has llegado finalmente? No te denunciaré. No es asunto mío.

Además, sin necesidad de que yo mueva un dedo acabarán por detenerte. Nadie comete nunca un delito sin hacer algo estúpido. Pero me niego a intervenir.

"Murha! Hyvä Jumala, siihenkö sinä olet tullut? En minä anna sinua ilmi. Se ei kuulu minulle. Ja joka tapauksessa sinä joudut kiinni, vaikka minä en siihen sekaannukkaan. Jokainen, joka tekee rikoksen, tekee myös jonkun tyhmyyden. Mutta minä en tahdo tietää siitä mitään."

-Tendrás que hacerlo. Espera, espera un momento; escúchame. Sólo tienes que oírme. Todo lo que te pido es que lleves a cabo un determinado experimento científico. Vas a los hospitales y a los depósitos de cadáveres y los horrores que ves allí no te afectan. Si en una espantosa sala de disección o en un laboratorio maloliente encontraras a un ser humano sobre una mesa de plomo al que se han hecho unas incisiones rojas para permitir que salga la sangre, lo mirarías como una cosa admirable. No te inmutarías.

No pensarías que estabas haciendo nada reprobable. Considerarías, por el contrario, que trabajabas en beneficio de la raza humana, o que aumentabas su caudal de conocimientos, o satisfacías su curiosidad intelectual, o algo por el estilo. Lo que quiero que hagas es, sencillamente, algo que ya has hecho muchas veces. A decir verdad, destruir un cadáver debe de ser mucho menos horrible que lo que estás acostumbrado a hacer. Y recuerda que es la única prueba contra mí. Si se descubre, estoy perdido; y se sabrá sin duda, a menos que tú me ayudes.

"Sinun täytyy. Kuules, odotahan hiukan; kuuntele minua. Kuuntele vain Alan. En minä pyydä sinulta muuta kuin että suorittaisit tieteellisen kokeen. Sinä käyt sairaaloissa ja ruumishuoneissa, ja ne kauheudet, joita siellä teet, eivät häiritse sinun rauhaasi. Jos näkisit tuon miehen jossakin inhottavassa leikkaussalissa tai haisevassa laboratorissa lyijypintaisella pöydällä, johon punaiset viemärit olisivat uurretut veren juoksua varten, niin sinä näkisit hänessä vain erinomaisen koe-esineen. Ei hiuskarvakaan kohoaisi päässäsi. Et tulisi ajatelleeksikaan että tekisit jotakin väärää. Päinvastoin sinä luultavasti arvelisit tekeväsi hyötyä ihmiskunnalle, kartuttavasi omia tietojasi, edistäväsi tiedettä tai muuta sen kaltaista. Sitä, mitä minä pyydän sinua tekemään, olet tehnyt useasti ennen. Tosiaankin ruumiin tuhoaminen on varmaan paljoa vähemmän julmaa kuin se työ, jota olet tottunut tekemään. Ja huomaa, tuo ruumis on ainoana todisteena minua vastaan. Jos se löydetään, niin olen hukassa; ja se löydetään varmaan, jollet sinä auta minua."

-No tengo el menor deseo de ayudarte. Eso es algo que olvidas. Lo único que me inspira todo este asunto es indiferencia. No tiene nada que ver conmigo.

"Minulla ei ole vähintäkään halua auttaa sinua. Sen sinä unohdat. Koko juttu ei liikuta minua vähääkään. Minulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä."

-Alan, te lo suplico. Piensa en qué situación me encuentro. Unos instantes antes de que llegaras el terror casi ha hecho que me desmayara. Quizá tú también conozcas el terror algún día. ¡No! No pienses en eso. Míralo desde una perspectiva estrictamente científica. Tú no preguntas de dónde proceden los cadáveres con los que experimentas. Tampoco es necesario que lo investigues ahora. Ya te he contado demasiado. Pero te suplico que lo hagas. Fuimos amigos en otro tiempo, Alan.

"Alan, minä rukoilen sinua. Ajattele missä tilassa minä olen. Juuri ennen sinun tuloasi olin melkein tajuton tuskasta. Ehkäpä sinäkin jonakuna päivänä saat kokea sitä tunnetta. Ei! älä ajattele sitä. Ota asia vain tieteelliseltä kannalta. Sinä et kysy, mistä ne ruumiit ovat kotoisin, joilla sinä kokeilet. Älä kysy nytkään. Olen sanonut sinulle jo liian paljon. Mutta minä pyydän sinua sitä tekemään. Olimmehan me kerran ystäviä, Alan."

-No hables de eso. Aquellos días están muertos.

"Älä puhu niistä ajoista, Dorian. Ne ovat kuolleet."

-A veces lo que está muerto perdura. El individuo del ático no desaparecerá. Está sentado en la mesa con la cabeza caída y los brazos colgando. ¡Alan, por favor! Si no vienes en mi ayuda, estoy perdido.

"Joskus on vaikea päästä kuolleista erilleen. Mies yläkerrassa ei lähde pois. Hän istuu pöydän ääressä pää kumarassa ja kädet ojossa. Alan! Alan! Jos sinä et auta minua, niin minä olen hukassa. He hirttävät minut, Alan! Etkö sinä ymmärrä? He hirttävät minut siitä, mitä olen tehnyt."

¡Me ahorcarán! ¿Es que no lo entiendes? Me ahorcarán por lo que he hecho. -No sirve de nada que prolongues esta escena. Me niego categóricamente a intervenir en este asunto. Tienes que estar loco para pedirme una cosa así.

"Ei maksa vaivaa pidentää tätä keskustelua. Minä kieltäydyn jyrkästi kaikesta. Sinä pyydät minulta mielettömyyksiä."

"Sinä siis kiellät?"

-¿Te niegas?

"Kiellän."

-Sí.

"Minä rukoilen sinua, Alan."

-Te lo suplico, Alan.

"Se on turhaa."

-Es inútil.

La misma expresión compasiva apareció de nuevo en los ojos de Dorian Gray. Luego extendió el brazo, tomó un trozo de papel y escribió algo en él. Lo releyó dos veces, lo dobló cuidadosamente y lo empujó hasta el otro lado de la mesa. Después se levantó, acercándose a la ventana.

Dorian Grayn silmiin kohosi jälleen sama säälivä ilme. Sitten hän ojensi kätensä, otti paperiliuskan ja kirjoitti siihen jotakin. Hän luki sen kahdesti, taittoi sen huolellisesti kokoon ja työnsi sen pöydän toiselle puolelle. Kun hän oli sen tehnyt, niin hän nousi ja astui ikkunan luo.

Campbell le miró sorprendido, y luego recogió el papel y lo abrió. Mientras lo leía su rostro adquirió una palidez cenicienta y tuvo que recostarse en el respaldo de la silla. Le invadió una sensación de náusea infinita. Sintió que el corazón le latía en una vacía premonición de muerte.

Campbell katsoi ihmeissään häneen, otti sitten paperin käteensä ja avasi sen. Lukiessaan sitä hänen kasvonsa muuttuivat kalman kalpeiksi, ja hän vaipui tuolinnojaa vasten. Hirveä pahoinvointi valtasi hänet. Hänestä tuntui ikäänkuin hänen sydämensä olisi tykyttänyt kuoliaaksi tyhjässä ontelossa.

Al cabo de dos o tres minutos de terrible silencio, Dorian, abandonando la ventana, se situó tras él y le puso una mano en el hombro.

Hetken aikaa vallitsi kuolonhiljaisuus, sitten Dorian kääntyi, astui
Campbellin taakse ja laski kätensä hänen olkapäälleen.

-Lo siento por ti, Alan -murmuró-, pero no me has dado otra opción. La carta está escrita. La tengo aquí. Ya ves a quién va dirigida. Si no me ayudas, la enviaré. Sabes cuáles serán las consecuencias. Pero me vas a ayudar. Es imposible que te niegues. He tratado de evitártelo. Has de reconocerlo. Te has mostrado inflexible, duro, ofensivo. Me has tratado como nadie se ha atrevido a tratarme nunca; nadie que esté vivo, al menos. Lo he soportado todo. Pero ahora soy yo quien impone las condiciones.

Campbell ocultó el rostro entre las manos, recorrido el cuerpo por un estremecimiento.

-Sí; soy yo quien pone las condiciones, Alan. Ya sabes cuáles son. Se trata de hacer algo muy sencillo.

"Olen hyvin pahoillani sinun puolestasi, Alan", hän mutisi, "mutta minulla ei ole valitsemisen varaa. Olen jo kirjoittanut kirjeen valmiiksi. Kas tässä se on. Sinä näet osoitteen. Jollet auta minua, niin minun on pakko se lähettää. Sinä tiedät mitä siitä seuraa. Mutta autathan sinä minua. Nyt sinun on enää mahdoton kieltää. Minä koetin säästää sinua. Jos olet oikeudenmukainen, niin sinun täytyy se tunnustaa. Sinä olet ollut taipumaton ja kova ja olet loukannut minua. Sinä olet kohdellut minua niinkuin ei kukaan muu ole uskaltanut minua kohdella — ei ainakaan kukaan elossa oleva. Minä olen sietänyt kaikkea. Nyt minun vuoroni on sanella ehtoja."

Campbell kätki kasvot käsiinsä ja hänen ruumiinsa värähteli.

Vamos, no te desesperes. Es inevitable. Acéptalo, y haz lo que tienes que hacer.

"Niin, minun vuoroni on nyt sanella ehdot, Alan. Sinä tiedät mitkä ne ovat. Asia on aivan yksinkertainen. Kuules, älä kiihoitu noin kovasti. Työ on tehtävä. Ole kylmäverinen ja tee se."

A Campbell se le escapó un gemido, y empezó a temblar de pies a cabeza. Le pareció que el tictac del reloj situado en la repisa de la chimenea dividía el tiempo en átomos de dolor, cada uno de ellos demasiado terrible para soportarlo. Sentía como si un anillo de hierro, lentamente, se estrechara en torno a su frente, como si el deshonor con que se le amenazaba hubiera descendido ya sobre él. La mano posada sobre su hombro parecía hecha de plomo.

-Vamos, Alan; tienes que decidirte ya.

-No lo puedo hacer -dijo maquinalmente, como si las palabras pudieran alterar la realidad.

Valitus pääsi Campbellin huulilta ja hän vapisi ylt'yleensä. Kellon tikutus uuninreunalla näytti jakavan ajan tuskan atomeihin, joista jokaista oli liian raskasta kestää. Hänestä tuntui ikäänkuin rautavannetta olisi hitaasti pingoitettu hänen otsansa ympärille, ikäänkuin se häväistys, joka häntä uhkasi, olisi jo hänen ylitsensä tullut. Käsi hänen olkapäällään oli raskas kuin lyijy. Sitä oli mahdoton kestää. Se oli musertaa hänet kokonaan.

-Has de hacerlo. No tienes elección. No te empeñes en retrasarlo.

"Tule, Alan, sinun täytyy heti tehdä päätöksesi."

Campbell vaciló un momento.

-¿Hay un fuego en la habitación del ático? -Sí; una toma de gas con placas de amianto.

"Minä en voi," hän sanoi koneellisesti, ikäänkuin sanat olisivat voineet muuttaa asiaa.

-Tendré que ir a mi casa y recoger algunas cosas del laboratorio.

"Sinun täytyy. Sinulla ei ole muuta valintaa. Älä viivyttele enää."

-No, Alan; no puedes salir de esta casa. Escribe en un papel lo que quieres y mi criado irá en un coche a buscarlo. Campbell garrapateó unas líneas, secó la tinta, y escribió en un sobre el nombre de su ayudante. Dorian tomó la nota y la leyó cuidadosamente. Luego tocó la campanilla y entregó la carta a su ayuda de cámara, ordenándole que volviera cuanto antes con las cosas solicitadas.

Hän epäröi hetken aikaa. "Onko ylhäällä huoneessa uunia?"

"Siellä on kivikuiduilla lämmitettävä kaasu-uuni."

"Minä menen kotiin hakemaan jotakin laboratoristani."

"Ei, Alan, sinä et saa poistua talosta. Kirjoita paperiliuskalle mitä tarvitset, niin minun palvelijani saa lähteä hakemaan."

Al cerrarse la puerta principal, Campbell tuvo un sobresalto y, levantándose de la silla, se acercó a la chimenea. Temblaba como atacado por la fiebre. Durante cerca de veinte minutos nadie habló. Una mosca zumbó ruidosamente por el cuarto y el tictac del reloj era como el golpear de un martillo.

Campbell piirsi pari riviä, pyyhki kirjoituksen imupainimella ja osoitti kirjeen apulaiselleen. Dorian otti lipun ja luki sen huolellisesti. Sitten hän soitti kelloa ja antoi sen palvelijalleen käskien hänen palata takaisin niin pian kuin mahdollista ja tuoda tavarat mukanaan.

Kun eteisen ovi sulkeutui, niin Campbell nousi hermostuneesti tuoliltaan ja astui uunin luo. Hän vapisi aivan kuin vilutautinen. Lähes kahteenkymmeneen minuuttiin ei kumpainenkaan puhunut. Kärpänen surisi kovalla äänellä huoneessa ja kellon tikutus kuulosti vasaran iskulta.

Cuando el carillón dio la una, Campbell se volvió y, al mirar a Dorian Gray, vio que tenía los ojos llenos de lágrimas. Había algo en la pureza y el refinamiento de aquel rostro lleno de tristeza que pareció enfurecerlo.

-¡Eres un infame! ¡Un ser absolutamente repugnante! -murmuró.

Kun kello löi yksi, niin Campbell käännähti ympäri, ja katsoessaan Dorian Grayhin hän näki hänen silmänsä kyynelissä. Noiden surumielisten kasvojen puhtaus ja jalous raivostutti häntä. "Sinä olet roisto, halpamainen roisto!" hän mutisi.

-Calla, Alan: me has salvado la vida -dijo Dorian Gray. -¿La vida? ¡Cielo santo! ¿Qué vida es ésa? Has ido de corrupción en corrupción y ahora has coronado tus hazañas con un asesinato. Al hacer lo que voy a hacer, lo que me obligas a hacer, no es en tu vida en lo que estoy pensando.

-Atan, Alan -murmuró Dorian Gray con un suspiro-, quisiera que sintieras por mí una milésima parte de la compasión que me inspiras -se volvió mientras hablaba y se quedó mirando el jardín.

"Hiljaa, Alan, sinä olet pelastanut minun elämäni," sanoi Dorian.

"Sinun elämäsi? Hyvä Jumala! Millainen elämä se on! Sinä olet kulkenut turmeluksesta turmelukseen, ja nyt sinä olet tekemällä murhan kohonnut korkeimpaan huippuun saakka. Suorittaessani sen työn, joka minulla on edessä ja johon sinä minut pakoitat, en ajattele sinun elämääsi."

Campbell no respondió.

Al cabo de unos diez minutos se oyó llamar a la puerta, y entró el criado con una gran caja de caoba llena de productos químicos, junto con un rollo de hilo de acero y platino, así como dos pinzas de hierro de forma bastante extraña.

"Ah, Alan," mutisi Dorian huokaisten, "jospa sinä tuntisit minua kohtaan edes tuhannennen osan sitä sääliä jota minä tunnen sinua kohtaan." Hän kääntyi puhuessaan pois ja katseli ulos puutarhaan. Campbell ei vastannut mitään.

-¿He de dejar aquí estas cosas? -le preguntó a Campbell.

Noin kymmenen minuutin jälkeen kuului kolkutusta ovelta ja palvelija astui sisään tuoden muassaan suuren mahonkisen laatikon kemiallisine aineineen, suuren teräs- ja platinalankakäärön sekä kaksi omituisen muotoista rautapuristinta.

-Sí -respondió Dorian-. Y mucho me temo, Francis, que aún tengo otro encargo para usted. ¿Cómo se llama esa persona de Richmond que lleva orquídeas a Selby? -Harden, señor.

"Jätänkö nämät tänne, herra?" hän kysyi Campbellilta.

-Eso es, Harden. Tiene usted que ir a Richmond de inmediato, ver a Harden en persona y decirle que mande el doble de orquídeas de las que había encargado, y que de las blancas ponga el menor número posible. De hecho, dígale que no quiero ninguna blanca. Hace muy buen día, Francis, y Richmond es un sitio muy bonito, de lo contrario no le diría que fuese.

-No es ninguna molestia, señor. ¿A qué hora debo estar de vuelta?

Dorian miró a Campbell.

"Jättäkää vaan," sanoi Dorian. "Ja pelkäänpä että minulla on vielä toinenkin asia, Francis, jota teidän tulisi toimittaa. Mikä sen miehen nimi Richmondissa on, joka hankkii meille orkidejoja Selbyhyn?"

"Harden, herra."

"Niin — Harden. Lähtekää heti Richmondiin, koettakaa tavata itse Hardenia ja pyytäkää että hän toimittaa kahta vertaa enemmän orkidejoja kuin mitä minä tilasin ja niin vähän valkoisia kuin suinkin. Tosiaankin, en huoli valkoisista lainkaan. Ilma on kaunis, Francis, ja Richmond on varsin soma paikka, muuten en teitä vaivaisikaan sinne saakka."

-¿Cuánto durará tu experimento, Alan? -preguntó con voz tranquila, indiferente. La presencia de una tercera persona en la habitación parecía darle un valor extraordinario.

"Ei se tee mitään, herra. Mihin aikaan minun pitää olla kotona?"

Dorian katsahti Campbelliin.

Campbell frunció el entrecejo y se mordió los labios. -Unas cinco horas -respondió.

"Pitkänkö aikaa sinun kokeesi kestää, Alan?" hän sanoi levollisella, välinpitämättömällä äänellä. Kolmannen henkilön läsnäolo huoneessa näytti antavan hänelle erinomaista rohkeutta.

-Bastará, entonces, con que esté de vuelta para las siete y media. Mejor, quédese allí: deje las cosas preparadas para que pueda vestirme. Tómese la tarde libre. No cenaré en casa, de manera que no voy a necesitarlo.

Campbell rypisti kulmakarvojaan ja puri huultaan. "Noin viisi tuntia," hän vastasi.

-Muchas gracias, señor -dijo el ayuda de cámara, abandonando la habitación.

"On kylliksi aikaista, jos olette puoli kahdeksan kotona, Francis. Tai kuulkaahan: ottakaa esille mitä tarvitsen pukeutumista varten. Voitte saada vapaan illan. Minä en syö päivällistä kotona, niin etten tarvitse teitä."

-Bien, Alan, no hay un momento que perder. ¡Cuánto pesa esta caja! Yo te la llevaré. Encárgate tú de lo demás -hablaba rápidamente y con acento autoritario. Campbell se sintió dominado por él. Juntos salieron de la habitación.

"Kiitos, herra," sanoi mies poistuen huoneesta.

Cuando llegaron al descansillo del ático, Dorian sacó la llave y la hizo girar en la cerradura. Luego se detuvo, una mirada de incertidumbre en los ojos. Se estremeció.

"No, Alan, ei ole aikaa hukata hetkeäkään. Kuinka raskas tämä laatikko on! Minä kannan sen ylös. Ota sinä muut tavarat." Hän puhui nopeasti ja käskevästi. Campbell tunsi olevansa voitettu. He läksivät yhdessä huoneesta.

-Me parece que no soy capaz de entrar -murmuró.

-No importa. No te necesito para nada -respondió Campbell con frialdad.

Kun he tulivat ylös, niin Dorian otti avaimen esiin ja väänsi lukkoa. Sitten hän pysähtyi ja epäröivä katse kohosi hänen silmiinsä. Häntä värisytti. "En luule voivani tulla sisään, Alan," hän mutisi.

Dorian Gray abrió a medias la puerta. Al hacerlo, vio el rostro del retrato, mirándolo, socarrón, iluminado por la luz del sol. En el suelo, delante, se hallaba la cortina rasgada. Recordó que la noche anterior había olvidado, por primera vez en su vida, esconder el lienzo maldito, y se disponía a abalanzarse, cuando retrocedió, estremecido.

"Se on yhdentekevää. En minä sinua tarvitse," sanoi Campbell kylmästi.

Dorian avasi oven raolleen. Samalla hän huomasi kuvansa, joka irvisteli auringon paisteessa. Maassa sen edessä oli repaleinen verho. Hän muisti ensi kertaa eläissään unohtaneensa peittää tuon onnettoman kuvan ja oli jo hyökätä sisään, kun hän samassa peräytyikin väristen koko ruumiissaan.

¿Qué era aquel repugnante rocío rojo que brillaba, reluciente y húmedo, sobre una de sus manos, como si el lienzo hubiera sudado sangre? ¡Qué cosa tan espantosa! Por un momento le pareció más espantosa aún que la presencia silenciosa derrumbada sobre la mesa, la presencia cuya grotesca sombra en la alfombra manchada de sangre le indicaba que seguía sin moverse, que seguía allí, en el mismo sitio donde él la había dejado.

Mikä inhottava punainen pilkku kuulsikaan märkänä ja kiiltävänä kuvan toisella kädellä, ikäänkuin kangas olisi verta hikoillut? Miten hirveä se oli — vieläkin hirvittävämpi kuin tuo kangistunut olento, jonka hän tiesi kyyköttävän kumarassa pöydän varassa, tuo olento, jonka muodoton varjo verentahraamalla matolla ilmaisi hänelle, ettei se ollut liikahtanut paikaltansa, vaan oli yhä siinä, minne hän sen oli heittänyt.

Respiró hondo, abrió un poco más la puerta y, con los ojos medio cerrados y la cabeza vuelta, entró rápidamente, decidido a no mirar ni siquiera una vez al muerto. Luego, agachándose, recogió la tela morada y oro y la arrojó directamente sobre el cuadro.

Hän veti syvältä henkeään, avasi ovea hiukan enemmän ja puoleksi suljetuin silmin, kasvot poiskäännettyinä, hän astui nopeasti sisään, varmasti päättäen olla vilkaisematta kuolleesen mieheen. Sitten hän pysähtyi, nosti maasta kultapurppuraisen peitteen ja heitti sen kuvan yli.

A continuación se inmovilizó, temiendo volverse, y sus ojos se concentraron en las complejidades del motivo decorativo que tenía delante. Oyó cómo Campbell entraba en el cuarto con la pesada caja de caoba, así como con los hierros y las otras cosas que había pedido para su espantoso trabajo. Empezó a preguntarse si Basil Hallward y Alan se habrían visto alguna vez y, en ese caso, qué habrían pensado el uno del otro.

-Ahora déjame -dijo tras él una voz severa.

Hän jäi paikoilleen seisomaan peläten kääntyä taaksensa ja hänen silmänsä kiintyivät verhon taiteelliseen kuosiin. Hän kuuli Campbellin tuovan sisään raskaan laatikkonsa ja raudat ja muut tarpeet, jotka hän oli haettanut julmaa työtänsä varten. Hän alkoi miettiä tokko Campbell ja Basil Hallward olivat koskaan tavanneet toisiansa ja jos olivat, niin mitä he olivat ajatelleet toisistansa.

Dorian Gray dio media vuelta y salió precipitadamente, no sin advertir que el muerto había vuelto a apoyar la espalda contra la silla y que Campbell contemplaba un rostro amarillento que brillaba. Mientras descendía las escaleras oyó cómo la llave giraba por dentro en la cerradura.

"Jätä minut nyt yksin," kuului kova ääni hänen selkänsä takaa.

Dorian kääntyi ja kiiruhti ulos. Hän huomasi vain että kuollut oli siirretty tuolin selkänojaa vasten ja että Campbell tähysteli kiiltäviä, kellertäviä kasvoja. Kun hän astui alas portaita, niin hän kuuli avaimen vääntyvän lukkoon.

Hacía tiempo que habían dado las siete cuando Campbell se presentó de nuevo en la biblioteca. Estaba pálido, pero muy tranquilo.

-He hecho lo que me habías pedido que hiciera -murmuró-. Y ahora, adiós. Espero que no volvamos a vernos nunca.

Kello oli jo paljon yli seitsemän, kun Campbell palasi kirjastoon. Hän oli kalpea, mutta aivan tyyni. "Minä olen tehnyt mitä sinä halusit," hän mutisi. "Ja nyt, jää hyvästi. Älkäämme koskaan enää nähkö toisiamme."

-Me has salvado del desastre, Alan. Eso no lo puedo olvidar-dijo Dorian Gray con sencillez.

"Sinä olet pelastanut minut perikadosta, Alan. Sitä en voi koskaan unohtaa," sanoi Dorian yksinkertaisesti.

Tan pronto como Campbell salió de la casa, subió al ático. En la habitación había un horrible olor a ácido nítrico. Pero la cosa sentada ante la mesa había desaparecido.

Heti kun Campbell oli lähtenyt, Dorian meni ylös. Siellä oli hirveä salpeterihapon löyhkä. Mutta olento, joka oli istunut pöydän ääressä, oli kadonnut.