The Picture of Dorian Gray.  Oscar Wilde
Chapter 12. (Luku 12. LUKU XII.)
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

It was on the ninth of November, the eve of his own thirty-eighth birthday, as he often remembered afterwards.

Oli marraskuun yhdeksäs päivä, hänen kahdeksannenneljättä syntymäpäivänsä aatto, niinkuin hän jälkeenpäin usein muisteli.

He was walking home about eleven o'clock from Lord Henry's, where he had been dining, and was wrapped in heavy furs, as the night was cold and foggy. At the corner of Grosvenor Square and South Audley Street, a man passed him in the mist, walking very fast and with the collar of his grey ulster turned up. He had a bag in his hand. Dorian recognized him. It was Basil Hallward. A strange sense of fear, for which he could not account, came over him. He made no sign of recognition and went on quickly in the direction of his own house.

Hän astui kotiin kello yhdentoista aikana lordi Henryn luota, jossa hän oli ollut päivällisillä, ja yllään hänellä oli raskas turkki, sillä ilta oli kylmä ja sumuinen. Grosvenor squaren ja South Audley Streetin kulmassa eräs mies astui hyvin nopeasti hänen ohitsensa sumussa, harmaa ulsterikaulus nostettuna korville. Hänellä oli matkalaukku kädessä. Dorian tunsi hänet. Se oli Basil Hallward. Hänet valtasi omituinen pelontunne, jota hänen oli mahdoton selittää. Hän ei ollut näkevinänsä häntä ja kulki nopeasti taloansa kohti.

But Hallward had seen him. Dorian heard him first stopping on the pavement and then hurrying after him. In a few moments, his hand was on his arm.

Mutta Hallward oli huomannut hänet. Dorian kuuli että hän ensin pysähtyi katukäytävällä ja sitten kiiruhti hänen jälkeensä. Hetken kuluttua hän laski kätensä Dorianin olkapäälle.

"Dorian! What an extraordinary piece of luck! I have been waiting for you in your library ever since nine o'clock. Finally I took pity on your tired servant and told him to go to bed, as he let me out. I am off to Paris by the midnight train, and I particularly wanted to see you before I left. I thought it was you, or rather your fur coat, as you passed me. But I wasn't quite sure. Didn't you recognize me?"

"Dorian! Mikä mainio sattuma! Olen odottanut sinua kirjastossasi aina kello yhdeksästä saakka. Vihdoin minun tuli sääli sinun väsynyttä palvelijaasi ja käskin hänen mennä levolle, kun hän päästi minut ulos. Minä lähden Parisiin yöjunalla ja minä tahdoin niin mielelläni tavata sinua ennen lähtöäni. Minä luulin tuntevani sinut, tai ainakin turkkisi, kun astuit minun ohitseni. En ollut kuitenkaan aivan varma. Etkö sinä tuntenut minua?"

"In this fog, my dear Basil? Why, I can't even recognize Grosvenor Square. I believe my house is somewhere about here, but I don't feel at all certain about it. I am sorry you are going away, as I have not seen you for ages. But I suppose you will be back soon?"

"Tässä sumussako, rakas Basil? Tuskin tunsin Grosvenor squarea. Jossakin täälläpäin minun asuntoni on, mutta en ole varma siitä. Olen pahoillani että lähdet pois, enhän ole tavannut sinua iankaikkisiin aikoihin. Mutta toivottavasti tulet pian takaisin?"

"No: I am going to be out of England for six months. I intend to take a studio in Paris and shut myself up till I have finished a great picture I have in my head. However, it wasn't about myself I wanted to talk. Here we are at your door. Let me come in for a moment. I have something to say to you."

"En niinkään pian. Aion viipyä poissa kuusi kuukautta. Hyyrään itselleni atelierin Parisissa ja pysyn piilossa kunnes olen saanut valmiiksi suuren taulun, joka pyörii päässäni. Mutta aikomukseni ei ollut puhua itsestäni. Olemme sinun ovellasi. Salli minun tulla hetkeksi sisään. Minulla on sinulle jotakin sanottavaa."

"I shall be charmed. But won't you miss your train?" said Dorian Gray languidly as he passed up the steps and opened the door with his latch-key.

"Sepä hauska. Mutta etkö myöhästy junastasi?" sanoi Dorian Gray välinpitämättömästi, astuessaan ylös portaita ja avatessaan oven avaimellaan.

The lamplight struggled out through the fog, and Hallward looked at his watch. "I have heaps of time," he answered. "The train doesn't go till twelve-fifteen, and it is only just eleven. In fact, I was on my way to the club to look for you, when I met you. You see, I shan't have any delay about luggage, as I have sent on my heavy things. All I have with me is in this bag, and I can easily get to Victoria in twenty minutes."

Lampunvalo lekotteli sumun läpi ja Hallward katsoi kelloaan. "Minulla on paljon aikaa", vastasi hän. "Juna lähtee vasta neljännestä yli kaksitoista, ja kello on nyt juuri yksitoista. Minä olinkin menossa klubiin sinua etsimään, kun tapasin sinut. Minulla ei ole vaivaa tavaroistakaan, sillä lähetin jo edeltäpäin matka-arkkuni. Minulla ei ole muuta kuin tämä käsilaukku matkassani ja kahdessakymmenessä minuutissa ehdin hyvin Viktoria-asemalle."

Dorian looked at him and smiled. "What a way for a fashionable painter to travel! A Gladstone bag and an ulster! Come in, or the fog will get into the house. And mind you don't talk about anything serious. Nothing is serious nowadays. At least nothing should be."

Dorian katseli häntä hymyillen. "Sillä tavalla hieno maalari matkustaa! Gladstone-laukku kädessä ja ulsterikaulus takissa! Tule sisään, jottei sumu tunkeudu sisään. Äläkä huoli puhua mitään vakavata. Ei mikään nykyään ole vakavaa. Ei ainakaan minkään tulisi olla."

Hallward shook his head, as he entered, and followed Dorian into the library. There was a bright wood fire blazing in the large open hearth. The lamps were lit, and an open Dutch silver spirit-case stood, with some siphons of soda-water and large cut-glass tumblers, on a little marqueterie table.

Hallward pudisti päätään astuessaan sisään ja seurasi Doriania kirjastoon. Kirkas tuli paloi suuressa takassa. Lamput olivat sytytetyt, ja pienellä mosaikipöydällä seisoi muutamia pulloja soodavettä ja suuria, hiottuja laseja.

"You see your servant made me quite at home, Dorian. He gave me everything I wanted, including your best gold-tipped cigarettes. He is a most hospitable creature. I like him much better than the Frenchman you used to have. What has become of the Frenchman, by the bye?"

"Sinä näet miten kodikasta minulla täällä oli, Dorian. Sinun palvelijasi antoi minulle kaikkea mitä minä tarvitsin, vieläpä sinun parhaita, kultapäisiä paperossejasi. Hän on hyvin vieraanvarainen olento. Minä pidän hänestä paljoa enemmän kuin ranskalaisesta, joka sinulla oli ennen. Mihinkä tuo ranskalainen oikeastaan joutui?"

Dorian shrugged his shoulders. "I believe he married Lady Radley's maid, and has established her in Paris as an English dressmaker. Anglomania is very fashionable over there now, I hear. It seems silly of the French, doesn't it? But--do you know?--he was not at all a bad servant. I never liked him, but I had nothing to complain about. One often imagines things that are quite absurd. He was really very devoted to me and seemed quite sorry when he went away. Have another brandy-and-soda? Or would you like hock-and-seltzer? I always take hock-and-seltzer myself. There is sure to be some in the next room."

Dorian kohautti olkapäitään. "Luullakseni hän nai lady Radleyn kamarineidon ja on asettunut Parisiin englantilaiseksi räätäliksi. Englantilaisuus kuuluu olevan siellä hyvin muodissa. Siinä suhteessa ranskalaiset ovat lapsellisia, eikö totta? Mutta tiedätkös — hän ei ollut mikään huono palvelija. Minä en pitänyt hänestä, mutta minulla ei ollut syytä moittia häntä mistään. Ihminen kuvittelee niin usein mielessään aivan mahdottomia asioita. Hän oli hyvin kiintynyt minuun ja näytti olevan hyvin suruissaan kun hän läksi. Tahdotko lisään konjakkia ja soodaa? Vai haluatko mielemmin hochheimeriä seltterin kanssa. Minä juon aina hochheimeriä. Viereisessä huoneessa on sitä varmaan."

"Thanks, I won't have anything more," said the painter, taking his cap and coat off and throwing them on the bag that he had placed in the corner. "And now, my dear fellow, I want to speak to you seriously. Don't frown like that. You make it so much more difficult for me."

"Kiitos, en huoli enää mitään", sanoi maalari riisuen yltään päällystakin ja hatun ja heittäen ne laukkunsa päälle, jonka hän oli asettanut nurkkaan. "Ja nyt, rakas ystävä, tahtoisin puhua sinun kanssasi vakavasti. Älä rypistä noin kulmakarvojasi. Sitten minun on niin paljoa vaikeampi puhua."

"What is it all about?" cried Dorian in his petulant way, flinging himself down on the sofa. "I hope it is not about myself. I am tired of myself to-night. I should like to be somebody else."

"Mitä asia koskee?" kysyi Dorian kärsimättömästi, heittäytyen sohvalle. "Toivottavasti se ei koske minua itseäni. Olen väsynyt itseeni tänä iltana. Tahtoisin olla joku muu."

"Se koskee juuri sinua", vastasi Hallward vakavalla, syvällä äänellään, "ja minun täytyy sanoa se sinulle. En pidätä sinua kuin puolen tuntia."

"It is about yourself," answered Hallward in his grave deep voice, "and I must say it to you. I shall only keep you half an hour."

Dorian huokasi ja sytytti paperossin. "Puolen tuntia!" hän mutisi.

Dorian sighed and lit a cigarette. "Half an hour!" he murmured.

"En minä vaadi suuria sinulta, Dorian, ja sinun itsesi tähden minä puhun. Minä arvelen parhaaksi että saat tietää että sinusta kerrotaan kauhistuttavia asioita Lontoossa."

"It is not much to ask of you, Dorian, and it is entirely for your own sake that I am speaking. I think it right that you should know that the most dreadful things are being said against you in London."

"En minä huoli tietää niistä mitään. Minusta on hauska kuulla häväistysjuttuja muista, mutta häväistysjutut minusta itsestäni eivät huvita minua. Niissä ei ole uutuuden viehätystä."

"I don't wish to know anything about them. I love scandals about other people, but scandals about myself don't interest me. They have not got the charm of novelty."

"They must interest you, Dorian. Every gentleman is interested in his good name. You don't want people to talk of you as something vile and degraded. Of course, you have your position, and your wealth, and all that kind of thing. But position and wealth are not everything. Mind you, I don't believe these rumours at all. At least, I can't believe them when I see you. Sin is a thing that writes itself across a man's face. It cannot be concealed. People talk sometimes of secret vices. There are no such things. If a wretched man has a vice, it shows itself in the lines of his mouth, the droop of his eyelids, the moulding of his hands even. Somebody--I won't mention his name, but you know him--came to me last year to have his portrait done. I had never seen him before, and had never heard anything about him at the time, though I have heard a good deal since. He offered an extravagant price. I refused him. There was something in the shape of his fingers that I hated. I know now that I was quite right in what I fancied about him. His life is dreadful. But you, Dorian, with your pure, bright, innocent face, and your marvellous untroubled youth--I can't believe anything against you. And yet I see you very seldom, and you never come down to the studio now, and when I am away from you, and I hear all these hideous things that people are whispering about you, I don't know what to say. Why is it, Dorian, that a man like the Duke of Berwick leaves the room of a club when you enter it? Why is it that so many gentlemen in London will neither go to your house or invite you to theirs? You used to be a friend of Lord Staveley. I met him at dinner last week. Your name happened to come up in conversation, in connection with the miniatures you have lent to the exhibition at the Dudley. Staveley curled his lip and said that you might have the most artistic tastes, but that you were a man whom no pure-minded girl should be allowed to know, and whom no chaste woman should sit in the same room with. I reminded him that I was a friend of yours, and asked him what he meant. He told me. He told me right out before everybody. It was horrible! Why is your friendship so fatal to young men? There was that wretched boy in the Guards who committed suicide. You were his great friend. There was Sir Henry Ashton, who had to leave England with a tarnished name. You and he were inseparable. What about Adrian Singleton and his dreadful end? What about Lord Kent's only son and his career? I met his father yesterday in St. James's Street. He seemed broken with shame and sorrow. What about the young Duke of Perth? What sort of life has he got now? What gentleman would associate with him?"

"Niiden täytyy huvittaa sinua, Dorian. Jokainen gentleman on arka hyvästä nimestään. Sinä et tahdo että ihmiset puhuisivat sinusta pahaa ja halpamaista. Tietysti sinulla on asemasi ja rikkautesi, ja kaikkea muuta sellaista. Mutta asema ja rikkaus ei ole kaikkea. Älä unohda, etten minä usko näihin huhuihin. Ainakaan en voi uskoa niihin, kun näen sinut. Synti jättää jälkensä ihmisen kasvoihin. Sitä ei voi salata. Ihmiset puhuvat joskus salaisista paheista. Sellaista ei ole olemassa. Jos huono ihminen on vajonnut paheesen, niin piirteet hänen suunsa ympärillä, silmäluomien velttous ja käsienkin muoto voi sen ilmaista. Eräs henkilö — en tahdo mainita hänen nimeänsä, mutta sinä tunnet hänet kyllä — pyysi viime vuonna minua maalaamaan hänen kuvansa. En ollut koskaan ennen nähnyt häntä, enkä vielä silloin ollut kuullut hänestä mitään, vaikka nyt jo tiedän hyvän joukon. Hän tarjosi tavattoman suurta hintaa. Mutta minä kieltäydyin. Hänen sormiensa muodossa oli jotakin, jota en voinut sietää. Nyt tiedän että minun epäilykseni olivat aivan oikeat. Hän viettää hirveää elämää. Mutta sinä, Dorian, sinun kasvosi ovat puhtaat, viattomat ja kirkkaat ja sinun nuoruutesi on niin ihmeellisen koskematon — sinusta en voi mitään pahaa uskoa. Ja kuitenkin minä tapaan sinua niin harvoin, et tule enää koskaan minun atelieriini, ja kun en näe sinua ja kuulen kaikki nuo hirveät jutut, joita ihmiset sinusta kuiskailevat, niin en tiedä mitä sanoa. Minkä vuoksi, Dorian, sellainen mies kuin Berwickin herttua, poistuu klubihuoneesta, kun sinä astut sisään? Miksi niin useat Lontoon gentlemaneista eivät tahdo tulla sinun taloosi, eivätkä kutsu sinua luoksensa? Olithan ennen lordi Staveleyn hyvä ystävä. Tapasin hänet viime viikolla päivällisillä. Sinun nimeäsi mainittiin keskustelussa kun tuli puhe niistä miniatyyreistä, joita olet lainannut Dudleyn näyttelyyn. Staveley kohautti huultaan ja sanoi että sinulla ehkä on hyvinkin taiteellinen aisti, mutta ettei pitäisi sallia kenenkään puhdasmielisen tytön tutustua sinuun eikä antaa hyvämaineisen naisen olla samassa huoneessa sinun kanssasi. Minä sanoin hänelle että olin sinun ystäväsi, ja kysyin mitä hän tarkoitti. Hän sanoi sen minulle. Hän sanoi sen suoraan kaikkien kuullen. Se oli hirveää! Miksi sinun ystävyytesi tuottaa turmiota kaikille nuorille miehille? Esimerkiksi tuo poika raukka kaartissa, joka teki itsemurhan. Olithan sinä hänen läheinen ystävänsä. Tai sir Henry Ashton, jonka täytyi lähteä pois Englannista, saatettuaan nimensä häpeään. Tehän olitte aivan eroamattomia. Entä Adrian Singleton, joka sai niin julman lopun? Tai lordi Kentin ainoa poika, jonka tulevaisuus meni aivan hukkaan? Minä tapasin hänen isänsä eilen St. James Streetillä. Hän näytti murtuneen surusta ja häpeästä. Ja nuori Perthin herttua? Millaista elämää hän nyt viettää? Kukapa hänen seurassaan tahtoisi olla?"

"Stop, Basil. You are talking about things of which you know nothing," said Dorian Gray, biting his lip, and with a note of infinite contempt in his voice. "You ask me why Berwick leaves a room when I enter it. It is because I know everything about his life, not because he knows anything about mine. With such blood as he has in his veins, how could his record be clean? You ask me about Henry Ashton and young Perth. Did I teach the one his vices, and the other his debauchery? If Kent's silly son takes his wife from the streets, what is that to me? If Adrian Singleton writes his friend's name across a bill, am I his keeper? I know how people chatter in England. The middle classes air their moral prejudices over their gross dinner-tables, and whisper about what they call the profligacies of their betters in order to try and pretend that they are in smart society and on intimate terms with the people they slander. In this country, it is enough for a man to have distinction and brains for every common tongue to wag against him. And what sort of lives do these people, who pose as being moral, lead themselves? My dear fellow, you forget that we are in the native land of the hypocrite."

"Ole vaiti, Basil. Sinä puhut asioista, joita et tunne lainkaan", sanoi Dorian Gray purren huultaan ja puhuen halveksivalla äänensävyllä. "Sinä kysyt miksi Berwick poistuu huoneesta, kun minä astun sisään. Hän tekee sen siksi että minä tunnen hänen elämänsä, eikä sen vuoksi, että hän tuntisi minun. Mitenkä hänen elämäntarinansa voisi olla puhdas, sellaista verta kuin hänen suonissaan virtaa? Sinä tiedustelet minulta Henry Ashtonin ja nuoren Perthin kohtaloja. Olenko minä opettanut heille paheita ja hurjistelua? Jos Kentin tyhmä poika naipi vaimon kadulta, niin mitä se minuun kuuluu? Ja jos Adrian Singleton kirjoittaa ystävänsä nimen poikinpäin vekseliin, niin olenko minä hänen holhoojansa? Minä tiedän kyllä kuinka Englannissa juoruillaan. Keskiluokan ihmiset tuuloittavat moraalisia ennakkoluulojaan kehnoilla päivällisillään ja kuiskaten kertovat parempien ihmisten epäsiveellisyydestä, niinkuin he sitä nimittävät, luuloitellakseen toisilleen että he itse liikkuvat parhaissa seurapiireissä ja ovat läheisiä tuttavia niille, joita he panettelevat. Tässä maassa ei tarvita muuta kuin arvostelukykyä ja ymmärrystä, jotta saa kaikki pahat kielet kimppuunsa. Ja millaista elämää viettävät itse nuo ihmiset, jotka ovat olevinansa siveellisiä? Rakas ystävä, sinä unohdat, että me elämme teeskentelyn isänmaassa."

"Dorian," cried Hallward, "that is not the question. England is bad enough I know, and English society is all wrong. That is the reason why I want you to be fine. You have not been fine. One has a right to judge of a man by the effect he has over his friends. Yours seem to lose all sense of honour, of goodness, of purity. You have filled them with a madness for pleasure. They have gone down into the depths. You led them there. Yes: you led them there, and yet you can smile, as you are smiling now. And there is worse behind. I know you and Harry are inseparable. Surely for that reason, if for none other, you should not have made his sister's name a by-word."

"Dorian", huudahti Hallward, "siitä ei ole nyt kysymys. Englanti on kylliksi kurja, sen tiedän, ja englantilainen seuraelämä on lävitsensä huonoa. Juuri sen vuoksi tahtoisin että sinä olisit hyvä. Sinä et ole ollut hyvä. Ihmisellä on oikeus arvostella toista sen mukaan, mitä hän on ystäviinsä vaikuttanut. Sinun ystäväsi näyttävät kadottavan kaiken kunniantunnon, hyvyyden ja puhtauden. Sinä olet herättänyt heissä hurjan nautinnonhalun. He ovat vajonneet syvälle. Se on sinun työtäsi. Niin, sinä olet heitä viekoitellut, ja kuitenkin sinä voit nauraa, niinkuin nyt naurat. Ja siinä piilee vieläkin pahempaa. Minä tiedän että sinä ja Harry olette eroamattomia. Jo senkin vuoksi, jollei minkään muun syyn tähden, teidän ei olisi pitänyt saattaa hänen sisarensa nimeä joka miehen suuhun."

"Take care, Basil. You go too far."

"Punnitse sanojasi, Basil. Sinä menet liian pitkälle."

"I must speak, and you must listen. You shall listen. When you met Lady Gwendolen, not a breath of scandal had ever touched her. Is there a single decent woman in London now who would drive with her in the park? Why, even her children are not allowed to live with her. Then there are other stories--stories that you have been seen creeping at dawn out of dreadful houses and slinking in disguise into the foulest dens in London. Are they true? Can they be true? When I first heard them, I laughed. I hear them now, and they make me shudder. What about your country-house and the life that is led there? Dorian, you don't know what is said about you. I won't tell you that I don't want to preach to you. I remember Harry saying once that every man who turned himself into an amateur curate for the moment always began by saying that, and then proceeded to break his word. I do want to preach to you. I want you to lead such a life as will make the world respect you. I want you to have a clean name and a fair record. I want you to get rid of the dreadful people you associate with. Don't shrug your shoulders like that. Don't be so indifferent. You have a wonderful influence. Let it be for good, not for evil. They say that you corrupt every one with whom you become intimate, and that it is quite sufficient for you to enter a house for shame of some kind to follow after. I don't know whether it is so or not. How should I know? But it is said of you. I am told things that it seems impossible to doubt. Lord Gloucester was one of my greatest friends at Oxford. He showed me a letter that his wife had written to him when she was dying alone in her villa at Mentone. Your name was implicated in the most terrible confession I ever read. I told him that it was absurd--that I knew you thoroughly and that you were incapable of anything of the kind. Know you? I wonder do I know you? Before I could answer that, I should have to see your soul."

"To see my soul!" muttered Dorian Gray, starting up from the sofa and turning almost white from fear.

"Minun täytyy saada puhua, ja sinun pitää kuunnella. Sinun on pakko kuunnella. Kun sinä tutustuit lady Gwendoleen, niin ei kuulunut vielä pienintäkään panettelua hänestä. Onko nyt Lontoossa ainoatakaan kunniallista naista, joka hänen kanssaan tahtoisi ajaa Hyde Parkissa? Eiväthän hänen lapsensakaan saa elää hänen kanssansa. Sitten on liikkunut toisiakin juttuja — miten sinut on nähty aamunsarastuksessa hiipivän ulos huonomaineisista taloista ja valepuvussa istuvan Lontoon kurjimmissa kapakoissa. Ovatko nuo jutut tosia? Voivatko ne olla tosia? Ensin kun kuulin niitä, niin nauroin. Nyt nuo kertomukset saattavat minut värisemään. Ja mitä kerrotaan sinun maatilastasi ja siitä elämästä, jota siellä vietetään? Dorian, sinä et tiedä, mitä sinusta sanotaan. Minä en sinulle sano, etten aio pitää sinulle saarnoja. Muistan Harryn sanoneen kerran, että jokainen, joka yrittää ruveta sielunparantajaksi, aloittaa tuon toimen vakuuttamalla sitä, mutta ensi työkseen syökin sanansa. Minä tahdon todellakin saarnata sinulle. Minä tahdon että vietät sellaista elämää, jolla voitat ihmisten kunnioitusta. Minä tahdon että sinun nimesi on puhdas ja maineesi tahraton. Minä tahdon että eroat niiden kunniattomien parista, joiden kanssa olet seurustellut. Älä kohauta tuolla tavalla olkapäitäsi. Älä ole niin välinpitämätön. Sinussa on ihmeellinen voima. Käytä sitä hyvään, äläkä pahaan. Sanotaan että sinä turmelet jokaisen, joka liittyy sinuun, ja ettei tarvita muuta kuin että sinä olet vieraana talossa, jotta siellä tapahtuisi jotakin häpeällistä. Minä en tiedä onko se totta vai ei. Mistä minä tietäisin. Mutta niin sinusta sanotaan. Minulle on kerrottu asioita, joita on aivan mahdoton uskoa. Lordi Gloucester oli minun parhaita ystäviäni Oxfordissa. Hän näytti minulle kirjeen, jonka hänen vaimonsa oli kirjoittanut hänelle vähää ennen kuolemaansa huvilastaan Mentonesta. Sinun nimesi oli sekoitettu kaikkein julmimpaan tunnustukseen mitä ikänä olen lukenut. Minä sanoin hänelle että se oli mahdotonta — että tunsin sinut niin hyvin, ja ettet sinä voinut tehdä itseäsi syypääksi mihinkään sellaiseen. Tunnenko sinua? Tokko minä sittenkään tunnen sinua? Ennenkuin voin vastata siihen, täytyisi minun saada nähdä sinun sielusi."

"Yes," answered Hallward gravely, and with deep-toned sorrow in his voice, "to see your soul. But only God can do that."

"Nähdä minun sieluni!" mutisi Dorian Gray hypähtäen ylös sohvalta, ja katsoen häneen kalpeana kauhusta.

A bitter laugh of mockery broke from the lips of the younger man. "You shall see it yourself, to-night!" he cried, seizing a lamp from the table. "Come: it is your own handiwork. Why shouldn't you look at it? You can tell the world all about it afterwards, if you choose. Nobody would believe you. If they did believe you, they would like me all the better for it. I know the age better than you do, though you will prate about it so tediously. Come, I tell you. You have chattered enough about corruption. Now you shall look on it face to face."

"Niin", sanoi Hallward vakavasti, äänessä syvä, surullinen sävy — "nähdä sinun sielusi. Mutta sitä voi vain Jumala tehdä."

Katkera pilkannauru kajahti nuoremman miehen huulilta. "Sinä voit saada sen nähdä vielä tänä iltana!" huudahti hän ottaen käteensä lampun pöydältä. "Tule, se on sinun omaa työtäsi. Miksi et voisi katsella sitä? Voit kertoa siitä maailmallekin perästäpäin, jos haluat. Ei kukaan sinua uskoisi. Jos he uskoisivat sinua, niin he pitäisivät minusta vain vielä enemmän. Minä tunnen maailmaa paremmin kuin sinä, vaikka sinä puhut siitä niin pitkältä. Kuulehan, sinä olet puhunut nyt kylliksi paheesta. Nyt saat silmätä sitä kasvoista kasvoihin."

There was the madness of pride in every word he uttered. He stamped his foot upon the ground in his boyish insolent manner. He felt a terrible joy at the thought that some one else was to share his secret, and that the man who had painted the portrait that was the origin of all his shame was to be burdened for the rest of his life with the hideous memory of what he had done.

Ylpeyden hulluutta oli joka ainoassa sanassa, jonka hän lausui. Hän polki jalkaansa poikamaisella kärsimättömyydellä. Hän tunsi hurjaa iloa ajatellessaan että joku muukin pääsisi hänen salaisuutensa perille ja että se mies, joka oli maalannut tuon kuvan, josta hänen häpeänsä oli saanut alkunsa, saisi koko loppuikänsä kantaa taakkanaan oman työnsä julmaa muistoa.

"Yes," he continued, coming closer to him and looking steadfastly into his stern eyes, "I shall show you my soul. You shall see the thing that you fancy only God can see."

"Niin", hän jatkoi astuen lähemmäksi ja katsoen suoraan toista silmiin, "minä näytän sinulle minun sieluni. Sinä saat nähdä sen, minkä luulit Jumalan yksin voivan nähdä."

Hallward started back. "This is blasphemy, Dorian!" he cried. "You must not say things like that. They are horrible, and they don't mean anything."

"You think so?" He laughed again.

Hallward säpsähti. "Sinä pilkkaat, Dorian!" hän huudahti. "Sinun ei pidä puhua tuollaisia asioita. Se on hirveää puhetta, eikä se tarkoita mitään."

"I know so. As for what I said to you to-night, I said it for your good. You know I have been always a stanch friend to you."

"Don't touch me. Finish what you have to say."

"Luuletko niin?" Hän nauroi jälleen.

"Minä tiedän sen. Sen minkä tänä iltana sanoin sinulle, tein parhaassa tarkoituksessa. Tiedäthän että aina olen ollut sinulle uskollinen ystävä."

A twisted flash of pain shot across the painter's face. He paused for a moment, and a wild feeling of pity came over him. After all, what right had he to pry into the life of Dorian Gray? If he had done a tithe of what was rumoured about him, how much he must have suffered! Then he straightened himself up, and walked over to the fire-place, and stood there, looking at the burning logs with their frostlike ashes and their throbbing cores of flame.

"Älä koske minuun. Puhu loppuun."

Maalarin kasvoille kohosi tuskallinen ilme. Hän vaikeni hetkeksi, ja kiihkeä säälin tunne sai vallan hänessä. Mutta mikä oikeus hänellä oli tunkeutua Dorian Grayn elämään? Jos hän oli tehnyt vain kymmenennenkin osan siitä mitä huhu kertoi, niin kuinka hirveästi hän oli saanut kärsiä! Sitten Basil oikaisi itseään, astui uunin luo ja jäi siihen seisomaan katsellen palavia halkoja, niiden härmäntapaista tuhkaa ja lekottavia liekkejä.

"I am waiting, Basil," said the young man in a hard clear voice.

"Minä odotan, Basil", sanoi nuori mies kovalla, selvällä äänellä.

He turned round. "What I have to say is this," he cried. "You must give me some answer to these horrible charges that are made against you. If you tell me that they are absolutely untrue from beginning to end, I shall believe you. Deny them, Dorian, deny them! Can't you see what I am going through? My God! don't tell me that you are bad, and corrupt, and shameful."

Basil kääntyi ympäri. "Minä tahdon vain sanoa sinulle", huudahti hän, "että haluan saada vastauksen niihin hirmuisiin syytöksiin, joita sinua vastaan on tehty. Jos sanot minulle että ne ovat valheellisia alusta loppuun asti, niin uskon sinua. Kiellä ne, Dorian, kiellä! Etkö näe kuinka minä kärsin? Hyvä Jumala! Älä sano, että olet huono, kurja ja häpeällinen."

Dorian Gray smiled. There was a curl of contempt in his lips. "Come upstairs, Basil," he said quietly. "I keep a diary of my life from day to day, and it never leaves the room in which it is written. I shall show it to you if you come with me."

Dorian Gray hymyili. Hänen huulensa kaareutuivat pilkallisesti. "Tule ylös, Basil", hän sanoi, levollisesti. "Minä pidän päiväkirjaa elämästäni joka päivä, eikä se koskaan poistu siitä huoneesta, jossa sitä kirjoitetaan. Minä näytän sen sinulle, jos tulet minun mukanani."

"I shall come with you, Dorian, if you wish it. I see I have missed my train. That makes no matter. I can go to-morrow. But don't ask me to read anything to-night. All I want is a plain answer to my question."

"Minä tulen, Dorian, jos sinä haluat. Huomaan että myöhästyisin kuitenkin junasta. Se ei tee mitään. Voin lähteä huomenna. Mutta älä pyydä minua lukemaan mitään tänä iltana. Minä en halua muuta kuin suoran vastauksen kysymykseeni."

"That shall be given to you upstairs. I could not give it here. You will not have to read long."

"Sen sinä saat ylhäällä. Täällä en voi vastata. Ei sinun tarvitse pitkältä lukea."