Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Longbournin naiset kävivät kohta tervehtimässä Netherfieldin naisväkeä. Vierailuun vastattiin heti kuten tulikin. Nti Bennetin sulava käytös saavutti yhä enemmän rva Hurstin ja nti Bingleyn suosiota; ja vaikka äiti huomattiin oitis mahdottomaksi ja nuoremmat sisaret kerrassaan mitättömiksi, niin pidettiin kahden vanhimman suhteen mahdollisena, että heidän kanssaan ehkä kannatti jatkaa tuttavuutta. Janessa tämä huomaavaisuus tietenkin herätti mitä suurinta mielihyvää, mutta Elizabethin mielestä vierasten käytös oli edelleenkin ylen pöyhkeä, yksinpä sisartakin kohtaan, eikä hän voinut ruveta pitämään heistä; ja arvatenkin oli heidän alentuvaiseen sävyynsä Janea kohtaan aiheena heidän veljensä ilmeinen ja jatkuva ihailu. Sillä se oli jokaiselle selvää, että hra Bingley todella ihaili Janea, missä he vain tapasivat toisensa. Ja yhtä ilmeistä oli, että Jane puolestaan antautui alttiisti tämän ihailun esineeksi ja olipa todenteossa rakastuakin ihailijaansa; mutta sisarta rauhoitti ajatus, ettei maailma ehkä ollut yhtä kerkeä keksimään tuon tunnevyyhdin selviämistä, koska Janella oli väkevän tunneherkkyyden ohella hillitty mielenmalttikin ja alati yhtä sulava ja siloinen esiintymistapa, jotka ominaisuudet voivat varjella häntä uteliaiden epäluuloilta. Tästä seikasta Elizabeth mainitsi ystävättärelleen nti Lucasille.

"Ehkä hänen täytyykin, jos hän vain saa tarpeeksi nähdä mielitiettyään. Mutta vaikka Bingley ja Jane tapaavatkin toisensa jotenkin usein, ei heidän ole sallittu olla montakaan hetkeä toistensa seurassa; ja kun he aina tapaavat toisensa suuressa seurassa, jossa on miehiä ja naisia sekaisin, on heidän mahdoton päästä joka kerta toistensa kanssa puheisiin. Janen pitäisi senvuoksi koettaa käyttää hyväkseen jokaista puolituntista, jolloin hänen onnistuu kääntää Bingleyn huomio puoleensa. Jos hän on aivan varma tästä, niin on hänen sitten helppo rakastua häneen niin monesti kuin vain tahtoo."

"Sinun suunnitelmasi on sangen hyvä", vastasi Elizabeth, "jos ei olisi muusta kysymys kuin joutumisesta hyviin naimisiin; ja jos minä olisin päättänyt hankkia itselleni rikkaan miehen — tai millaisen miehen hyvänsä — niin varmastikin menettelisin sen mukaan. Mutta Jane ei tunne sillä tapaa; hänellä ei ole mitään järkeilevää tarkoitusperää. Nyt hän ei voi vielä olla varma edes oman kiintymyksensä kiihkeydestä eikä sen mahdollisuudesta. Hänhän on tuntenut herra Bingleyn vasta parin viikon ajan. Hän tanssi tämän kanssa kahdesti Merytonissa; kerran hän näki hänet hänen omassa kodissaan lyhyenä aamuhetkenä; ja sitten he ovat istuneet neljästi samassa päivällispöydässä. Eihän tuo toki vielä riitä, jotta hän senkautta olisi päässyt täyteen selvyyteen miehen luonteesta."

"Ei, niinkuin sinä sen esität. Jos he olisivat vain syöneet yhdessä, niin olisi Jane oppinut tietämään ainoastaan sen, onko tuolla miehellä hyvä ruokahalu vai ei; mutta sinunhan pitää muistaa, että he ovat viettäneet yhdessä neljä iltaa — ja neljänä iltana näkee ja oppii jo koko paljon."

"Niin kyllä; noina neljänä iltana he ovat oppineet tietämään, mikä korttipeli toiselta käy sujuvammin; mutta mitä tulee luonteiden luotaamiseen, niin en usko paljonkaan paljastuneen asianomaisille."

"No niin", päätti Charlotte viisastelun; "minä toivon Janelle onnea kaikesta sydämestäni; ja jospa he jo huomispäivänä menisivät naimisiin, niin luulisin, että hänellä olisi yhtä hyvät takeet onnellisuudestaan kuin tutkittuaan tulevan miehensä luonnetta kokonaisen vuosikauden. Onnellisuus avioliitossa on kokonaan sattuman kauppaa. Vaikka kumpikin puoliso tuntisi edeltäpäin toistensa mielenlaadun ja taipumukset yhtä hyvin kuin viisi sormeaan, tahi vaikkapa he olisivat alussa jokseenkin toistensa kaltaiset, niin se ei takaa niin rahduistakaan heidän onnellisuuttansa. Kumpikin kehittyy sitten perästäpäin eri tavalla ja eri määrässä; ja parempi on aina, että tuntee niin vähän kuin suinkin sen ihmisen vikoja, jonka kanssa saa viettää koko elämänsä yhdessä."

"Sinä koetat saada minut nauramaan, Charlotte, mutta tiedäthän, ettei tuo ole tervettä ajattelua, ja ettet itse ikinä menettelisi sillä tapaa."

Tarkatessaan hra Bingleyn käyttäytymistä sisartaan kohtaan Elizabeth ei osannut aavistaakaan, että hänestä itsestään oli tulemassa jonkin verran mielenkiintoisen tarkkaamisen esine Bingleyn ystävän silmissä. Hra Darcy oli ensi katseella tuskin tunnustanut häntä edes sieväksikään; tanssiaisissa hän oli ilman vähintäkään ihailua silmäillyt hänen puoleensa, ja kun he seuraavan kerran tapasivat toisensa, katseli mies neitoa kylmästi kuin ottaakseen hänestä mittaa. Mutta annappa olla — kohta kun hän oli selittänyt itselleen ja ystävälleen, että tytöllä oli tuskin ainuttakaan kaunista piirrettä kasvoissaan, oli hän huomaavinaan tavatonta älykkäisyyttä noiden tummien silmäin lämpimässä hohteessa. Tuohon keksintöön liittyi kohta toisiakin yhtä masentavia. Vaikka hänen arvosteleva silmänsä oli äkännyt useamman kuin yhden hairahduksen täydellisestä kauneusviivasta tytön vartalossa, oli hänen pakko myöntää itselleen, että vartalo kokonaisuudessaan oli sittenkin aika sorja ja soma. Ja vaikka hän totesi, ettei tyttö osannut noudattaa suuren maailman tapoja, kiehtoi tämän leikkisän ketterä käytös hänen mieltään vasten hänen tahtoaankin. Kaikesta tuosta ei Elizabethilla ollut aavistustakaan; hänelle tuo mies vain oli kaikkien inhoama olio, jonka suurin synti kuitenkin oli, että oli kieltäytynyt tanssimasta hänen kanssaan hänen rumien kasvojensa vuoksi.

Darcy yllätti itsensä toivomasta, että pääsisi paremmin tuntemaan tuota tyttöä; ja odotellessaan pääsevänsä itse puheisiin hänen kanssaan rupesi hän tarkkaamaan hänen seurusteluaan toisten kanssa. Mutta tuopa ei jäänyt Elizabethin terävältä silmältä huomaamatta. Tämä sattui suuressa illanvietossa Sir William Lucasin luona.

"Mitähän herra Darcy tarkoittanee", sanoi Elizabeth Charlottelle, "kun äsken seisoi vieressäni ja kuunteli haasteluani eversti Forsterin kanssa?"

"Siihen kysymykseen herra Darcy yksin voi vastata."

"Mutta jos hän tekee sillä tapaa vielä kerran, niin minä annan hänen tietää, mitä siitä ajattelen. Hänellä on aina niin ivallinen katse; ja jollen ala itsekin käydä julkeaksi, niin luulenpa, että rupean pelkäämään häntä."

Kun hra Darcy kohta sen jälkeen lähestyi heitä, kuitenkaan näyttämättä aikovan antautua puhelemaan heidän kanssaan, kielsi nti Lucas jyrkästi ystävätärtään toteuttamasta aiettaan. Varoituksesta oli oitis seurauksena, että Elizabeth kääntyi tulijaan päin ja sanoi:

"Enkö minä teistäkin, herra Darcy, äsken puhunut oikein mainiosti, kun kiusasin eversti Forsteria panemaan toimeen tanssiaiset Merytonissa?"

"Tosiaankin sangen ponnekkaasti — mutta sepä olikin aihe, joka aina panee pontta naisiin."

"Te olette kovin ankara meitä kohtaan."

"Nyt on sinun vuorosi tulla kiusatuksi", sanoi nti Lucas. "Nyt minä menen avaamaan pianon, Eliza, ja sinä tiedät mitä siitä seuraa."

"Sinä olet todellakin merkillinen ystävä! — Aina kiusaamassa minua soittamaan ja laulamaan jos jonkinlaisten ihmisten korville! Jos minun turhamaisuuteni kallistuisi musiikkiin, niin en todellakaan istuisi pianon ääreen tietäessäni kuulijaini joukossa olevan sellaisia, jotka ovat tietysti tottuneet kaikkein parhainten soittajain esityksiin." Nti Lucasin yhä kiusatessa hän kuitenkin myöntyi: "No, olkoon menneeksi — jos täytyy, niin täytyy." Ja katsahtaen merkitsevästi hra Darcyyn hän lisäsi: "Tunnette kai vanhan hyvän sananlaskun: Pidätä henkeäsi, jotta jaksat puhaltaa puuroosi — siksipä minunkin täytyy nyt lakata puhelemasta jaksaakseni laulaa."

Hän soitti ja lauloi miellyttävästi, vaikkei suinkaan mestarillisesti. Parin laulun perästä, ja ennenkuin hän ennätti edes vastata monien pyytelyihin toisteluista, lykkäsi hänet kiivaasti soittokoneen äärestä sisarensa Mary, joka luonnollisesti — ollen joka suhteessa perheen ainoa täydellinen vesa — oli innokas näyttämään hänkin taitoaan ja niittämään kunniaa.

Marylla ei ollut kykyä eikä taitoa — ja vaikka turhamaisuus oli antanut hänelle tarmoa ahkeraan harjoittelemiseen, oli se myöskin antanut hänelle perin vaateliaan ja itseluuloisen esitystavan, joka olisi ollut haitaksi etevämmällekin kyvylle. Elizabethin korutonta esitystä oli kuultu paljon suuremmalla nautinnolla, vaikka hän ei ollut soittanut puoleksikaan niin taidokkaasti; ja taottuaan loppuun pitkän pianokonsertin voi Mary olla tyytyväinen, kun voi ostaa itselleen kiitollisia kättentaputuksia irlantilaisilla ja skottilaisilla kansantanssisävelmillä, joiden mukaan hänen nuoremmat sisarensa, Lucasin lapset ja pari kolme nuorta upseeria kävivät kohta pyörimään.

Hra Darcy seisoi syrjässä hyvin tyytymättömänä sellaiseen illanviettotapaan, joka teki kaiken puhelun mahdottomaksi — eikä hänen mielialansa suinkaan parantunut, kun hänen vieressään seisova Sir William nykäisi häntä kylkeen ja huomautti leveästi hymyillen:

"Tämäpä vasta somaa huvia nuorille, eikö totta, herra Darcy? Ei tanssin voittanutta! Minun mielestäni sen pitäisi olla hienojen seurapiirien kaikkein parhaita huvituksia, vai mitä arvelette?"

"Varmastikin, herrani; ja samalla on sillä sekin etu, että se on maailman kaikkein vähimmänkin hienostuneiden seurapiirien huvitus — jokainen villi raakalainenkin kykenee heittelemään sääriään."

Sir William vain hymyili. "Teidän ystävänne tanssii mainiosti", hän jatkoi hetken äänettömyyden perästä, nähdessään Bingleyn hilpeästi pyörivän tanssijain piirissä; "ja arvaanpa, että itsekin olette siinä taidossa mestari, herra Darcy."

"Näitte kai sitten minun tanssivan Merytonissa, herrani?"

"Näin tosiaankin, ja sitäkös oli nautinto katsella. Taidatte usein tanssia St. James'issa?"[6]

"En koskaan herrani."

"Ettekö ajattele, että se olisi sopiva kunnianosoitus sille pyhälle paikalle?"

"Sitä kunniaa en kernaasti osoita millekään paikalle, mikäli vain voin välttää."

"Teillä on kai oma talo Lontoossa, arvaan mä?" jatkoi hyväntahtoinen isäntä kammahtamatta toisen töykeydestä.

Hra Darcy kumarsi.

"Minäkin olen vähin ajatellut asettua pääkaupunkiin, sillä liikun mielihyvin ylhäisessä maailmassa, mutta en ole oikein varma, sopiiko Lontoon ilma hyvin Lady Lucasille."

Hän vaikeni odottaen vastausta, jota hänen vieraansa ei kuitenkaan näyttänyt olevan halukas antamaan. Nähdessään Elizabethin silloin lähestyvän heitä kohti sai isäntä ylivoimaisen kohteliaisuuden puuskan ja luikkasi huoneen poikki häntä kohti:

"Kiltti Eliza neiti, miksi ette ole mukana tanssimassa? Herra Darcy, sallikaa minun esittää teille tämä nuori neiti erittäin miellyttävänä tanssitoverina. Olen varma, ettette voi kieltäytyä tanssimasta, kun tällainen sulotar odottaa teitä." Ja tarttuen Elizabethin käteen hän yritti kurottaa sen hra Darcylle, joka — vaikka ylen ällistyneenä, — ei näyttänyt lainkaan haluttomalta tarttumaan siihen, jollei neitonen olisi äkkiä nykäissyt kätensä pois ja sanonut hiukan harmistuneena:

"Minua ei laisinkaan haluta tanssia, Sir William. Ettehän vain luule minun tulleen tännepäin kerjätäkseni itselleni tanssittajaa?"

Vakavan kohteliaasti aneli hra Darcy kunniaa saada viedä hänet lattialle, mutta turhaan. Elizabeth pysyi jyrkkänä kiellossaan, eikä Sir Williaminkaan onnistunut houkuttelullaan kääntää hänen mieltänsä.

"Te liihoittelette niin suloisesti tanssin pyörteissä, neiti Eliza, että on oikein julmaa kun kiellätte minulta huvin nähdä teitä. Ja vaikka tanssi ei yleensä ole tälle herralle mieleen, niin uskon hänen kernaasti uhrautuvan meidän hyväksemme puolituntiseksi."

"Herra Darcy onkin aina ylen kohtelias", virkkoi Elizabeth hymyillen.

"Niin onkin, kuinkas muuten; mutta, rakas neiti Eliza, kukapa ei joutuisikaan kiusaukseen olla kohtelias saadessaan sellaisen tanssitoverin?"

Elizabeth hymähti katkerasti ja kääntyi poispäin. Hänen vastarintansa ei näyttänyt kovinkaan pahoittaneen tanssiin pyytelijää, ja tämä ajatteli jonkin verran suosiollisemmin itsepäisestä neitosesta, kun nti Bingley havahdutti hänet aatoksistaan:

Hra Darcy kuunteli aivan välinpitämättömästi toisen lepertelyä; ja nähdessään hänen välinpitämättömyytensä arvasi nti Bingley aseman pelastetuksi ja jatkoi yhä rohkeammin naljailuaan.