Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 57. LVII LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Elizabethin ei ollut helppo virkoutua siitä masennuksesta, jonka tuo tavaton vierailu oli hänelle aiheuttanut; ja vielä pahempi oli, että hänen täytyi väkistenkin lakkaamatta ajatella sitä. Lady Catherine tuntui tehneen tuon pitkän matkan vartavasten tehdäkseen lopun hänen oletetusta kihlauksestaan hra Darcyn kanssa. Mutta Elizabethin oli vaikea saada päähänsä, mistä tuo huhu oikein oli alkunsa saanut; kunnes hän tuli ajatelleeksi, että kun Darcy oli Bingleyn läheisin ystävä ja hän itse oli Janen sisar, niin voi ihmisille hyvästikin syntyä ajatus, että yksiä häitä pian seuraisi toisetkin. Ja mikä läheltä näytti mahdolliselta ja todennäköiseltä, se kauempana (Lucas Lodgesta Hunsfordin pappilaan ja sieltä Rosingsin kartanoon menneenä) tiedettiin jo varmana tosiasiana.

Enemmän huolta kuin suru Lady Catherinen loukkaamisesta tuotti Elizabethille ajatus, miltä kannalta sisarenpoika käsittäisi tätinsä esityksen heidän yhteentörmäyksestään. Tosin hänellä ei ollut tarkkaa selkoa noiden kahden välillä vallitsevasta kiintymyksestä; mutta olihan kuitenkin luonnollista, että Darcy piti tätiään suuremmassa arvossa kuin hän; ja kenties tämän todistelut, jotka hänestä olivat tuntuneet niin heikoilta ja naurettavilta, tehoaisivat paljon syvemmin nepaimeen.

"Jollei hän siis noudata ystävälleen antamaansa lupausta ja palaa tänne muutaman päivän päästä", virkkoi Elizabeth itselleen, "niin tiedän, mitä hän ajattelee asiasta. Silloin saan lopultakin luopua odottelemasta ja toivomasta turhia. Jos hän tyytyy ainoastaan suremaan minun menettämistäni, kun sydämeni ja käteni olisivat olleet hänelle alttiina, niin en minä vain tule häntä kauankaan suremaan!"

Kun hän seuraavana aamuna laskeutui portaita alas muun perheen luo, yhdytti hänet eteissuojassa isänsä, joka avoin kirje kädessä astui ulos kirjastonsa ovesta.

"Huomenta, Lizzy, olin juuri tulossa sinun luoksesi; käyhän mukanani kirjastoon."

Hän seurasi isäänsä, ihmetellen mistä oikein oli kysymys. Kirjeen nähdessään hän sai äkkiä päähänsä, että se kukaties oli Lady Catherinelta; ja kauhistuen hän odotteli välttämättömien selitysten antoa.

Molemmat istahtivat uunin eteen, ja isä alkoi sitten: "Sain tänä aamuna kirjeen, joka suuresti hämmästytti minua. Koska se etupäässä koskee sinua, niin saat kuulla sen sisällyksen. Enpä tiennyt tähän mennessä, että minulla on kaksikin tytärtä miehelään mielimässä. Salli minun onnitella sinua loistavan valloituksesi johdosta."

Veri karahti Elizabethin poskille hänen ajatellessaan, että kirje ehkä olikin sisarenpojalta eikä tädiltä; ja hän oli kahden vaiheilla, ihastuako kosinnasta vai loukkaantuako siitä, ettei kirje ollut osoitettu hänelle itselleen, kun hänen isänsä jatkoi:

"Sinä näytät aavistavan asian. Nuoret neitoset taitavat ollakin tavattoman tarkkanäköisiä lemmenasioissa; mutta panenpa vetoa vaikka mitä, etteivät edes sinunkaan silmäsi ole vielä keksineet ihailijasi nimeä tämän kirjeen kuoren läpi. Se on herra Collinsilta."

"Herra Collinsilta! Ja mitä kummaa hänellä voi olla sanottavana?"

"Tietysti jotakin suoraan asian ytimeen käyvää — tunnethan hänet! Hän aloittaa onnittelemalla minua vanhimman tyttäreni lähestyvien häiden johdosta, joista hän näyttää saaneen viestin noilta lörppösuilta Lucaseilta. En huoli rasittaa sinun kärsimättömyyttäsi toistamalla hänen pitkäpiimäisiä jaarituksiaan siitä asiasta. Mutta sinuun itseesi kohdistuu seuraava verraton palanen:

"'Esiinkannettuani rva Collinsin ja minun omasta sydämestä lähteneet hartaat onnittelut tämän iloisen perhetapauksen johdosta rohkenen lyhyesti viitata toiseenkin samanlaiseen kohta lähestyvään aivoitukseen, josta olemme kuulleet hiiskauksen samasta lähteestä. Teidän toisenkin tyttärenne Elizabethin väitetään luopuvan Bennetin nimestä kohta vanhimman sisarensa otettua itselleen uuden nimen; ja hänen valitsemaansa elämäntoveria voi hyvällä syyllä pitää yhtenä maamme mainioimmista avioliittokokelaista.'"

"Voitko sinä, Lizzy, mahdollisesti arvata, kehen se veitikka tällä tähtää?"

'Tämän nuoren herrasmiehen on laupias Kaitselmus siunannut ylenpalttisesti kaikella, mitä kuolevaisen sydän parhaiten voi itselleen toivoa — suurella rikkaudella, jalolla syntyperällä ja erinomaisilla sukulaisilla. Mutta kaikista näistä kiusauksista huolimatta sallittakoon minun varoittaa serkkuani Elizabethia sekä teitä itseännekin niistä tuiki arveluttavista seurauksista, joita tuon herrasmiehen kosinta (johon te tietystikin olette halukkaat oitis suostumaan) saattaa mukanansa tuoda.'

"Osaatko sinä sanoa, Lizzy, ketä herrasmiestä tässä tarkoitetaan? Mutta tässäpä se heti nähdäänkin."

'Minun varoitukseni aiheuttaa seuraava huomio: Meillä on syytä kuvitella, että hänen arvoisa tätinsä, Lady Catherine De Bourgh, ei katsele asiaa vallan ystävällisellä silmällä.'

"Herra Darcy — kas siinä sinun sulhasesi! No niin, Lizzy pikkuiseni, luulenpa todella vähän ällistyttäneeni sinua. Eikö tuo epäkelpo pappi tahi nuo Lucasin kielikellot olisi voineet poimia tuttavapiiristämme jotakin toista miestä, joka olisi paremmin ollut avionuottamme käsitettävissä? Herra Darcy tosiaankin, joka ei koskaan katsele naisten puoleen muuten kuin löytääkseen heistä vikoja ja joka luultavasti ei ole katsellut sinua edes kertaakaan eläessään! Tämähän on suurenmoista!"

Elizabeth koetti yhtyä isänsä leikilliseen sävyyn, mutta voi vain pakottaa suunsa väkinäiseen hymyyn. Koskaan eivät isän kokkapuheet olleet herättäneet hänessä niin heikkoa vastakaikua kuin nyt.

"Etkö ole suuresti huvitettu tästä?"

"Olen kyllä. Ole kiltti ja lue edelleen."

'Mainittuani hänen jalosukuisuudelleen eilen illalla tämän avioliiton todennäköisyydestä, ilmaisi hän oitis hänelle ominaisella suorapuheisuudella mielipiteensä sen johdosta. Hänen puheestaan sain selvästi sen käsityksen, että moniaat serkkuni perhettä ja sukulaisia koskevat asianhaarat estävät häntä milloinkaan antamasta suostumustaan tällaiseen — hänen sanojansa käyttääkseni — häpeälliseen naimisliittoon. Minä pidin velvollisuutenani antaa tästä mitä joutuisinta tietoa armaalle serkulleni, jotta hän ja hänen ylhäinen ihailijansa voivat huomata edessään olevan vaaran eivätkä käy liian hätäisesti solmimaan liittoa, joka ei tule koskaan saamaan korkeasti asianomaista siunausta.'

"Tämän oivallisen tiedonantonsa kukkuroiksi herra Collins lisää:"

'Olen vilpittömästi iloinen, että Lydia serkun surullinen juttu on saatu niin hyvin vaiennetuksi, ja minua pahoittaa vain, että heidän yhdyselämänsä ennen vihkimystä ennätti tulla niin yleisesti tunnetuksi. Minä en saa laiminlyödä hengellisen asemani pyhiä velvoituksia ja olla lausumatta syvää ihmetystäni kuullessani, että te otitte tuon nuoren parin vastaan kattonne alle kohta kun he olivat tulleet vihityiksi. Sehän oli suorastaan paheen kiihoittamista; ja jos minä olisin ollut Longbournin kirkkoherra, niin olisin mitä pontevimmin pannut vastaan. Luonnollisesti olisi teidän kristittynä täytynyt antaa heille anteeksi, mutta ei koskaan päästää heitä silmienne eteen eikä sallia kuultenne mainittavan heidän nimeään.'

"Ja tällainen on sen hengenmiehen käsitys kristillisestä anteeksiantavaisuudesta! — Kirjeen lopussa kerrotaan vain hänen kalliin Charlottensa arkaluontoisesta terveydentilasta ja hänen autuaasta odotuksestaan, että veres öljypuunoksa pian putkahtaa ilmoille. Mutta sinähän, Lizzy, et näytä paljonkaan iloitsevan kuulemastasi. Et kai toivoakseni rupea vanhainpiikain tapaan turhia kainostelemaan ja kohottamaan niskatukkaasi joutavien juorujen takia? Sillä mitäpäs varten me muuten eläisimmekään, jollei antaaksemme puheenaihetta hyville lähimmäisillemme ja saadaksemme vuorostamme nauraa heidän höperyydelleen?"

"Oh, minä olen hyvinkin huvitettu!" huudahti Elizabeth hyvin hämmentyneenä. "Mutta tuo kaikki on niin eriskummallista!"

"Niin, sepä se tekeekin asian niin huvittavaksi. Jos he olisivat iskeneet silmänsä mihinkä muuhun mieheen hyvänsä, niin se ei merkitsisi mitään; mutta Darcyn täydellinen välinpitämättömyys naisista yleensä ja sinusta erittäin sekä sinun tunnettu vastenmielisyytesi häntä kohtaan tekevät jutun niin ihastuttavan hassunkuriseksi! Vaikka minä yleensä inhoonkin kirjeitä, niin en luopuisi herra Collinsin verrattomista sydämenpurkauksista hinnalla millään. Ei — aina kun luen hänen paimenkirjeitään, en saata olla asettamatta häntä yksinpä Wickhaminkin yläpuolelle, vaikka tämä onkin julkeutensa ja tekopyhyytensä takia minulle kallis. Ja kuulehan, Lizzy, mitä se Lady Catherine sanoikaan sinulle tämän huhun johdosta? Tuliko hän kieltämään sinulta siunauksensa?"

Tähän kysymykseen hänen tyttärensä vastasi ainoastaan nauruun purskahtamalla; ja kun isä oli kysynyt sitä häneltä vain pilanpäiten ja vähintäkään epäilemättä asianlaitaa, ei hänen tarvinnut pelätä kysymyksen toistamista. Elizabeth ei tiennyt koskaan olleensa niin onnettomasti hämillään kuin tämän keskustelun aikana. Hänen oli pakko nauraa, kun hän kaikkein mieluimmin olisi itkenyt. Hänen isänsä vakaumus hra Darcyn täydellisestä välinpitämättömyydestä oli loukannut häntä mitä syvimmin; ja hän ei osannut kyllikseen ihmetellä sellaista sokeutta isänsä puolelta — tahi ehkäpä hän pelkäsi, että hän itse oli luulotellut liikoja, sen sijaan että hänen isänsä oli nähnyt liian vähän.