Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 56. LVI LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Eräänä aamuna, viikon päivät Janen kihlauksen jälkeen, kun Bingley istui perheen kera ruokasalissa, lennätti maantieltä kuuluva vaunujen kolina heidät kaikki akkunaan. Ulos tähystäessään he näkivät nelivaljakon vetämien upeiden vaunujen lähenevän ruohokentän yli. Aamu oli vielä liian varhainen, jotta vieraita olisi voinut odottaa, mutta kenenkään naapurinkaan omiksi he eivät vaunuja tunteneet. Kun tulijat kuitenkin nähtävästi aikoivat Bennetin luo, antoi Bingley morsiamelleen merkin, ja molemmat pujahtivat puutarhaan vierailua pakoon. Kolme jäljelle jäänyttä koetti ylläpitää näköjään huoletonta keskustelua, kunnes heidän huojennuksekseen ovi viimein avautui ja vieras astui sisään. Se oli Lady Catherine De Bourgh.

Sisällä olijat olivat tietysti aikoneet hämmästyä; mutta heidän hämmästyksensä kävikin yli kaiken odotuksen. Rva Bennet ja Kitty eivät tosin tunteneet tulijaa, mutta Elizabethkin, joka hyvin tunsi hänet, säpsähti ja tunsi ihoansa karmivan.

Vieras astui huoneeseen tavallista mahdikkaamman ja tylymmän näköisenä, vastasi Elizabethin kohteliaaseen niiaukseen vain kuivalla päännyökkäyksellä ja kävi istumaan sanomatta sanaakaan. Elizabeth oli kuiskannut tulijan nimen äitinsä korvaan, mutta sen enempää esittelyä ei tapahtunut.

Rva Bennet, joka oli sekä ällistynyt että mielissään niin ylhäisen vieraan saapumisesta, niiaili niiailemistaan; mutta vieras istui jäykkänä ja tuppisuuna hyvän aikaa, ennenkuin viimein virkkoi Elizabethille yhteenpuristettujen huultensa välistä:

"Toivon, että voitte hyvin, neiti Bennet. Tämä rouva on kaiketi äitinne?"

Elizabeth myönsi olettamuksen oikeaksi. "Ja tuo kai on joku sisarenne?"

"Niin on, arvoisa rouva", puuttui rva Bennet muhoillen puheeseen. "Hän on minun lähinnä nuorin tyttäreni. Kaikkein nuorin meni äskettäin naimisiin, ja vanhin on kaiketi jossain ulkona erään nuoren herran kanssa, jonka arvaan piankin tulevan perheemme uudeksi jäseneksi."

"Teillä on sangen vähäinen puisto täällä", huomautti Lady Catherine hetken vaitiolon jälkeen.

"Eihän sitä tietysti käy vertaaminenkaan Rosingsin puistoon, mylady; mutta minä vakuutan teille, että se on isompi kuin Sir William Lucasin puisto."

"Tämän täytyy olla hyvin tukala oleskeluhuone kesäilloin — akkunathan ovat kaikki länttä kohti."

Rva Bennet vakuutti, etteivät he koskaan istuneet täällä päivällisen jälkeen, ja lisäsi:

"Rohkenenko kysyä teidän jalosukuisuudeltanne, mitenkä herra ja rouva
Collins voivat?"

"Oo — sangen hyvin. Näin heidät viimeksi toissa iltana."

Elizabeth odotti, että vieraalla oli tuotavana hänelle kirje Charlottelta, sillä muuta syytä hänen tuloonsa hän ei kyennyt arvaamaan. Mutta mitään kirjettä ei kuulunut; ja hän kävi yhä enemmän ymmälleen.

Rva Bennet tarjoutui kohteliaasti hankkimaan vieraalle virvokkeita; mutta Lady Catherine kieltäytyi hyvin päättäväisesti ja jokseenkin epäkohteliaasti nauttimasta mitään. Sitten hän nousi majesteetillisesti pystyyn ja sanoi Elizabethiin kääntyen:

"Neiti Bennet, tuolla ruohokentän laidalla näkyy olevan sievänlainen pikku metsikkö. Minä kävisin mielelläni sitä katsomassa, jos te suvaitsette saattaa minut sinne."

"Lähde toki, rakkaani", huudahti rva Bennet, "ja näytä hänen jalosukuisuudelleen kaikki käytävät. Minä arvaan, että erakkomaja tulee häntä suuresti miellyttämään."

Elizabeth totteli, ja juostuaan yläkerrasta noutamaan päivänvarjonsa hän lähti opastamaan mahdikasta vierasta.

Eteishallissa Lady Catherine pysähtyi hetkeksi, availi kaikkien siihen avautuvain huoneiden ovet ja huomautti silmämääräisen tarkastuksen jälkeen, että ne näyttivät olevan jokseenkin siistissä kunnossa.

Hänen vaununsa odottelivat ulko-oven edustalla, ja Elizabeth voi nähdä hänen seuranaisensa kurkistelevan niiden akkunasta. He astelivat vaitonaisina metsikköön vievää sorapolkua pitkin; Elizabeth oli lujasti päättänyt, ettei hän ainakaan aloita keskustelua tuon naisen kanssa, joka tänään tuntui olevan tavallista röyhkeämpi ja tahallaan epämiellyttävä.

"Kuinka voisikaan häntä uskoa Darcyn tädiksi?" hän ihmetteli itsekseen, katsellen vierastaan suoraan kasvoihin.

Perille tultua Lady Catherine alkoi purkaa sydäntään seuraavaan tapaan:

"Ette voine olla epätietoinen, neiti Bennet, tänne tuloni tarkoituksesta. Teidän sydämenne, teidän omantuntonne pitäisi sanoa teille se."

Elizabeth tuijotti häneen suurin silmin.

"Nyt erehdytte varmasti, rouvani. Minun on aivan mahdoton arvata teidän tänne tulonne syytä."

"Neiti Bennet", vastasi jalosukuinen rouva vihaisella äänellä, "teidän pitäisi jo tietää, että minä en salli vehkeiltävän kanssani. Mutta miten epärehellinen te aiotte ollakin, aion minä puhua suuni puhtaaksi. Minun luonteeni on kuuluisa suoruudestaan ja teeskentelemättömyydestään, enkä minä aio nytkään pettää mainettani. Kaksi päivää takaperin tuli korviini kerrassaan yllättävä ja harmittava huhu. Minulle näet kerrottiin, ettei ainoastaan teidän vanhempi sisarenne aikonut keinotella itseänsä mitä edullisimpaan avioliittoon, vaan että te itsekin, neiti Elizabeth Bennet, olette uskaltanut kohottaa silmänne minun sisarenpoikaani, minun omaan sisarenpoikaani, herra Darcyyn, ja että teistä todennäköisesti kohta sisarenne häiden perästä tulisi hänen vaimonsa. Vaikka minä oitis tiesin, että tuollaisen puheen täytyi olla häpeällistä valhetta ja panettelua, vaikka en tahtonut loukata sisarenpoikaani edes epäilemällä sitä mahdolliseksi, niin päätin kuitenkin heti lähteä tänne tekemään teille selväksi minun käsitykseni asiasta."

"Jos te todella uskoitte huhun valheeksi", sanoi Elizabeth, punastuen hämmästyksestä ja närkästyksestä, "niin minä ihmettelen, että ollenkaan vaivaannuitte niin pitkälle matkalle. Mikä teidän jalosukuisuutenne tarkoituksena oikeastaan oli?"

"Minä vaadin, että te hetipaikalla kiellätte mokoman jutun todenperäisyyden ja saatatte peruutuksen yleisesti tunnetuksi."

"Teidän saapumisenne Longbourniin ja vierailunne perheemme luona minusta tuntuu paremminkin vahvistavan kuin kieltävän huhun todenperäisyyttä", sanoi Elizabeth kylmästi; "— jos nimittäin sellainen huhu todella on liikkeellä."

"Jos —! Teeskentelettekö te todella olevanne tietämätön siitä? Ettekö te itse ja arvottomat omaisenne ole juuri sitä ahkerasti levitelleet? Väitättekö olevanne muka tietämätön, että sellainen huhu on liikkeellä?"

"Minä en ole sellaisesta koskaan kuullut."

"Ja voitteko yhtä varmasti selittää, ettei sellaiseen huhuun ole vähintäkään aihettakaan?"

"Minä en vaadi itselleni samanlaista suorasukaisuuden mainetta kuin teidän jalosukuisuudellanne on. Te voitte tehdä kysymyksiä, joihin minä ehkä en halua vastata."

"Tämä on sietämätöntä. Neiti Bennet, minä vaadin teiltä suoraa vastausta. Onko sisarenpoikani tehnyt teille naimatarjousta?"

"Teidän jalosukuisuutenne on itse selittänyt sen olevan mahdotonta."

"Niin sen pitäisi ollakin; sen täytyy olla, niin kauan kuin hän on täydessä järjessään. Mutta teidän kehnot keinonne ja viekoituksenne ovat saaneet ehkä hänet jossain hulluuden puuskassa unohtamaan, mitä hän on velkaa itselleen ja suvulleen. Te olette voinut vetää hänet siinä määrässä alas lokaan asti."

"Jos olen sen tehnyt, niin tottahan olen viimeinen henkilö tunnustamaan sen."

"Neiti Bennet, tiedättekö kuka minä olen? Minä en ole tottunut kuulemaan tuollaista julkeaa puhetta. Minä olen miltei ainoa sukulainen, mitä hänellä on jäljellä ja, minä olen oikeutettu tietämään kaikki hänen asiansa."

"Mutta te ette ole oikeutettu tietämään minun asioitani; eikä tuollainen käytös kuin teidän nyt osoittamanne koskaan taivuta minua puhumaan niistä."

"Antakaahan minun tehdä asia teille täysin selväksi. Tuosta naimiskaupasta, johon te näytte tähtäävän, ei iki maailmassa tule sen valmiimpaa. Ei, ei ikinä. Herra Darcy on kihloissa minun tyttäreni kanssa. No, mitäs nyt sanotte?"

"Vain tämän — jos hän on, niinkuin sanotte, kihloissa tyttärenne kanssa, niin ei hänellä ole vähintäkään aihetta kosia minua."

Lady Catherine epäröi tovin, ennenkuin vastasi:

"Heidän kihlauksensa on aivan erikoista laatua. Jo pienestä pitäen he ovat määrätyt toisillensa. Se oli hänen äitinsä hartain toivomus, niinkuin se on minunkin. Jo heidän kätkyessä maatessaan me suunnittelimme heidän vastaisen liittonsa; ja nyt, kun molempain sisarusten toivomuksen pitäisi toteutua, käy väliin halpasäätyinen nuori naikkonen, jolla ei ole varallisuutta eikä arvoa niin vähintäkään — vennon vieras ihminen! Ettekö te välitä ollenkaan sisarenpoikani sukulaisten ja ystäväin toiveista? Hänen toistaiseksi vielä julistamattomasta kihlauksestaan neiti De Bourghin kanssa? Oletteko ihan vailla kaikkea säädyllisyyttä ja hienotunteisuutta? Ettekö kuullut minun sanovan, että hän on vähäisestä lapsuudestaan lähtien määrätty naimaan serkkunsa?"

"Kyllä, ja sen olen kuullut jo ennenkin. Mutta mitä se minuun koskee? Jollei mikään muu syy ole estämässä minua menemästä naimisiin sisarenpoikanne kanssa, niin varmastikaan ei esteenä ole tieto siitä, että hänen äitinsä ja tätinsä toivovat hänen naivan neiti De Bourghin. Te molemmat olette tehneet kaiken voitavanne suunnitellessanne tuota naimiskauppaa. Sen toteutuminen riippuu toisista. Jollei herra Darcy tunne kunnian eikä kiintymyksen sitovan häntä serkkuunsa, niin miksi hänellä ei olisi vapautta tehdä valintansa toisaalta? Ja jos hänen valintansa kohdistuu minuun, niin miksi täytyisi minun kieltäytyä?"

"Siksi, että kunnia, säädyllisyys, järkevyys niinkuin oma etunnekin kieltävät sen. Niin juuri, neiti Bennet, teidän oma etunne. Sillä ette kai odota, että hänen sukulaisensa ja ystävänsä sulkevat teidät syliinsä, jos tahallanne ja ilkeämielisesti toimitte heidän tahtoaan vastaan. Ehei — kaikki hänen tuttavansa tulevat halveksimaan, tylysti arvostelemaan ja vihaamaan teitä, siitä saatte olla varma. Teidän avioliitostanne tulee teille ikuinen häpeän lähde; eikä teidän nimeänne tulla edes mainitsemaankaan meidän keskuudessamme."

"Ne ovat todellakin raskaita kohtaloniskuja", vastasi Elizabeth. "Mutta hra Darcyn vaimon täytyy asemastaan löytää vallan erikoisia tyydytyksen ja onnellisuuden lähteitä, niin että hänen ei kai yleensä tarvitse katua rohkeuttaan."

"Itsepäinen, tylsäjärkinen tyttö! Minä häpeän teidän takianne! Tälläkö tapaa te osoitatte kiitollisuuttanne kaikesta minun viimekeväisestä huomaavaisuudestani? Ettekö tunne velvollisuudeksenne ottaa minua ja minun toivomuksiani ollenkaan lukuun? Istukaamme. Teidän on ymmärrettävä, neiti Bennet, että minä tulin tänne lujasti päättäen viedä tahtoni perille; ja siitä päätöksestäni ei mikään voi minua horjuttaa. Minä en ole tottunut alistumaan kenenkään oikkuihin. Minun ei ole tapana pettyä toiveissani."

"Se tekee teidän jalosukuisuutenne nykyisen tilanteen sitä säälittävämmäksi; mutta minuun se ei tehoo vähääkään."

"Älkää keskeyttäkö minua! Kuunnelkaa ääneti, mitä minä sanon. Minun tyttäreni ja sisarenpoikani ovat luodut ja kasvatetut toisiansa varten. He polveutuvat äitiensä puolelta samasta jalosyntyisestä suvusta; isien puolelta kunnianarvoisista, arvossapidetyistä ja ikivanhoista, vaikka ei yhtä korkea-aatelisista perheistä. Kummallakin on suurenmoinen omaisuus. Kummankin suvut ovat yhteen ääneen julistaneet heidät toisilleen kuuluviksi; ja mikä nyt käykään erottamaan heitä? Alhaisarvoisen, rutiköyhän ja vaikutusvaltaisia sukulaisia vailla olevan nuoren tyttöheilakan röyhkeät ja kunnianhimoiset nousukaspyrkimykset! Voiko tällaista kärsiä? Sitä ei saa kärsiä, eikä sitä tulla kärsimään! Jos te vähänkään ymmärrätte omaa etuanne, niin ette varmastikaan pyri ylös siitä tasosta, jossa olette kasvanut."

"Jos minusta tulisi sisarenpoikanne vaimo, niin en todellakaan luulisi luopuvani omasta tasostani. Hän on arvosäätyinen herrasmies; minä olen arvosäätyisen herrasmiehen tytär. Luulisin, että olemme toistemme vertaiset."

"Totta kyllä. Isänne on arvosäätyinen herrasmies. Mutta mitä säätyä on äitinne? Mitä väkeä ovat enonne ja tätinne? Älkää luulkokaan, etten tietäisi heidän olevan halpoja ammattilaisia."

"Olivatpa sukulaiseni mitä säätyä ja ammattia hyvänsä", sanoi Elizabeth, "niin jollei sisarenpojallanne ole mitään heitä vastaan, ei teillä ainakaan voi olla mitään sanomista asiassa."

"Sanokaa minulle hetipaikalla ja kerta kaikkiaan, oletteko kihloissa hänen kanssaan?"

Vaikka Elizabethin mieli ei tehnyt vastata tähän kysymykseen Lady Catherinen röyhkeästä vaatimuksesta, ei hän kuitenkaan voinut olla sanomatta, hetken mietittyään:

"En ole."

Lady Catherine näytti tulevan mieliinsä.

"Ja lupaatteko nyt minulle, ettette koskaan aiokaan suostua sellaiseen kihlaukseen?"

"Mitään sellaista en tahdo luvata."

"Neiti Bennet, minä olen kovin hämmästynyt ja loukkaantunut. Minä toivoin teissä tapaavani järkevän nuoren naisen. Mutta älkää pettykö luulemaan, että minä antaisin koskaan perään. Minä en lähde täältä, ennenkuin olette antanut minulle sen vakuutuksen, jota teiltä vaadin."

"Ja sellaista en varmastikaan koskaan anna teille. Minua ei saa mikään taivutetuksi niin tuiki järjettömään lupaukseen. Teidän jalosukuisuutenne tahtoo naittaa tyttärensä herra Darcylle; mutta tekisikö minulta vaatimanne lupaus millään tavoin heidän naimisensa sen mahdollisemmaksi? Olettakaamme, että herra Darcy on rakastunut minuun; voiko ajatellakaan, että jos minä hylkään hänen naimatarjouksensa, hän siitä käy sen taipuvaisemmaksi kohdistamaan kiintymyksensä teidän tyttäreenne? Sallikaa minun sanoa teille, Lady Catherine, että ne todistelut, joilla olette tukenut tätä merkillistä vaatimustanne, ovat olleet yhtä herjaavat laadultaan kuin vaatimuksenne on järjetön. Te olette pahasti erehtynyt minun luonteestani, jos luulette voivanne minuun vaikuttaa sellaisilla keinoilla. Missä määrin sisarenpoikanne hyväksyy teidän sekaantumisenne hänen asioihinsa, sitä en voi sanoa; mutta minun asioihini teillä ei varmastikaan ole oikeutta sekaantua. Minun täytyy senvuoksi pyytää, että vapautatte minut tämän kiusallisen keskustelun jatkamisesta."

"Älkäämme hätäilkö, pyydän. En ole vielä likimaillekaan lopettanut. Kaikkiin jo tekemiini muistutuksiin on minulla vielä yksi lisättävänä. En ole suinkaan tietämätön nuorimman sisarenne häpeällisestä karkausjutusta. Minä tunnen sen kaikki yksityisseikat; minä tiedän, että hänen väkinäinen naittamisensa oli osto- ja myymiskauppa, johon isänne ja enonne saivat suorittaa rahat. Ja sellaisestako tytöstä pitäisi tulla minun sisarenpoikani käly? Ja hänen miehestään, joka on herra Darcyn isävainajan entisen pehtorin poika, tulla hänen lankonsa? Taivasten tekijät — mitä te oikein ajattelettekaan? Pitäisikö Pemberleyn metsäin ylväiden siimesten tulla sillä tapaa häväistyiksi?"

"Nyt ei teillä ole enää tämän enempää sanomista", vastasi Elizabeth vihastuneena. "Te olette herjannut minua kaikella mahdollisella tavalla. Pyydän päästä palaamaan kotiini."

Hän nousi seisomaan. Lady Catherine myöskin nousi, ja molemmat lähtivät astelemaan taloa kohti. Hänen jalosukuisuutensa leuka tärähteli harmista.

"Te ette siis sääli vähääkään sisarenpoikani kunniaa ja hyvää nimeä! Tunnoton, itsekäs tyttö! Ettekö käsitä, että teidän naimisenne häpäisee hänet jokaisen kunnon ihmisen silmissä?"

"Lady Catherine, minulla ei ole teille enää mitään sanottavana. Te tiedätte hyvin minun ajatukseni."

"Oletteko sitten päättänyt väenväkisin siepata hänet itsellenne?"

"Mitään sellaista en ole sanonut. Olen ainoastaan päättänyt menetellä tavalla, joka oman ajatukseni mukaan luo minun elämänonneni, yhtään välittämättä siitä, mitä te tai kuka hyvänsä minulle vieras muukalainen ajattelee."

"Hyvä on! Te siis kieltäydytte tottelemasta minua. Te kieltäydytte noudattamasta velvollisuuden, kunnian ja kiitollisuuden vaatimuksia. Te olette päättänyt riistää häneltä hänen kaikkien ystäväinsä kunnioituksen ja saattaa hänet maailman ylenkatseen alaiseksi."

"Ei velvollisuudella eikä kunnialla eikä kiitollisuudella ole tässä suhteessa minulta mitään vaadittavana", Elizabeth vastasi. "Ei mikään niistä tulisi loukatuksi, jos menisin naimisiin herra Darcyn kanssa. Ja mitä hänen sukulaistensa paheksumiseen ja maailman arvosteluun tulee, niin edellinen ei huolettaisi minua niin hiukkaistakaan — ja maailman luulen yleensä olevan toki siksi järkevän, ettei se yhdy sukulaisten tuomioon."

"Ja tämäkö on todellinen ajatuksenne? Tämäkö on lopullinen päätöksenne! No hyvä! Nyt tiedän miten toimin. Älkää kuvitelkokaan itsellenne, neiti Bennet, että teidän kunnianhimoinen pyrkimyksenne ikinä vie perille. Minä tulin tänne koettelemaan teitä. Toivoin tapaavani teidät edes vähänkin järkevänä; mutta nyt saatte luottaa siihen, että minun tahtoni lopultakin voittaa."

Tähän tapaan Lady Catherine jatkoi, kunnes he tulivat vaunujen kohdalle; silloin hän vielä kerran kääntyi vastustajansa puoleen ja sanoi:

"Minä en lausu teille jäähyväisiä, neiti Bennet. Enkä lähetä terveisiä äidillenne. Ette kumpikaan ansaitse sellaista kohteliaisuutta minun puoleltani. Minä olen hyvin pahastunut teihin."

Elizabeth ei vastannut mitään, vaan palasi verkalleen sisään. Hänen äitinsä syöksähti häntä vastaan makuuhuoneensa ovelta ja kysyi hätäytyneenä, minkä vuoksi Lady Catherine ei tahtonut tulla sisään lepäämään.

"Häntä ei haluttanut", sanoi hänen tyttärensä; "hän tahtoi jatkaa vain matkaansa."

"Hänpä on oikein hienon näköinen vallasnainen! Ja ajatellapa, kuinka hirveän kohteliaasti häneltä, että hän tuli tervehtimään meitä! Minä arvaan, että hänellä oli vain tuotavana terveisiä Collinseilta. Hän on kai matkalla jonnekin pitemmälle, ja Merytonin läpi tullessaan hän päätti käydä katsomassa sinua. Otaksun, ettei hänellä ollut mitään erikoista asiaa sinulle, Lizzy?"

Elizabethin oli pakko valehdella hiukan äidilleen; sillä mahdotontahan hänen oli tehdä tälle selkoa heidän keskustelunsa aiheesta ja sisällyksestä.