Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 45. XIV LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Ollen jokseenkin vakuutettu siitä, että nti Bingleyn hänelle osoittama nurjamielisyys perustui mustasukkaisuuteen, ei Elizabeth voinut olla arvailematta, kuinka epämieluinen yllätys hänen saapumisensa Pemberleyhin tuli olemaan tälle neidille, ja hän oli utelias näkemään, kuinka halukkaasti tämä tulisi uudistamaan Hertfordshiren aikaisen tuttavuuden hänen kanssaan.

Taloon tultua vieraat ohjattiin eteishallista pohjoisen puolella olevaan saliin, joka kesällä pysyi mieluisen vilvakkana. Sen lattiaan saakka ulottuvista akkunoista avautui mitä raikkain näköala kartanon takana kohoaville korkeille metsäharjuille, ja edessä olevalle ruohokentälle loivat komeat vanhat tammet ja kastanjat suloista siimestä.

Tässä huoneessa heidät otti vastaan nti Bingley, joka istui siellä rva Hurstin ja nti Darcyn ynnä jälkimmäisen lontoolaisen seuranaisen kanssa. Georgiana tervehti heitä hyvin kohteliaasti, vaikka hänen ujoutensa ja harvasanaisuutensa olisi nytkin saattanut oudon arvailemaan häntä ylpeäluontoiseksi ja kylmäkiskoiseksi; hän näkyi tuskallisen tarkasti arkailevan, ettei vain sanoisi eikä tekisi mitään väärin. Rva Gardinerin ja hänen sisarentyttärensä, jotka olivat jo oppineet hänet paremmin tuntemaan, kävi häntä sääliksi.

Rva Hurst ja nti Bingley kunnioittivat tulijoita vain väkinäisellä niiauksella; ja istumaan käytyä syntyi pitkällinen äänettömyys, niin painostava kuin sellainen pakotettu äänettömyys yleensä on. Siitä seuran vihdoin pelasti nti Darcyn seuranainen, rva Annesley, ystävällinen ja miellyttävän näköinen nainen, joka sai vireille puhelun rva Gardinerin kanssa, Elizabethinkin ottaessa siihen toisinaan osaa. Nti Darcy näytti toivovan itselleen kylliksi rohkeutta liittyäkseen hänkin puheluun osalliseksi; jopa hän rohkeni jolloinkin virkkaa sanasen, mutta niin hiljaa, ettei juuri kukaan sitä kuullut.

Elizabeth voi kohta panna merkille, että nti Bingley piti häntä tarkasti silmällä ja ettei hän voinut lausua sanaakaan — nimenomaan nti Darcylle — ilman että toinen heti heristi korviaan. Se ei olisi kuitenkaan estänyt häntä puhelemasta paljonkin ujolle uudelle ystävättärelleen, jos välimatka olisi ollut lyhyempi; mutta tätäkään hän ei surrut, sillä hänellä oli itsellään paljon ajateltavaa. Hän odotti joka hetki herrain astuvan huoneeseen; hän toivoi ja hän pelkäsi, että talon isäntä olisi heidän joukossaan; ja itsekään hän ei ollut selvillä, toivoiko vai pelkäsikö hän enemmän. Istuttuaan täten neljännestunnin ajan Elizabeth havahtui mietteistään kuullessaan nti Bingleyn viimeinkin puhuttelevan häntä ja tiedustavan kylmäkiskoisesti hänen omaistensa vointia. Hän vastasi yhtä lyhyesti ja välinpitämättömästi, ja siihen heidän keskustelunsa turtui.

Ensi vaihtelun tuohon kankeaan seuranpitoon toi palvelijain saapuminen, jotka kantoivat sisään kylmää ruokaa, kakkuja ja vuodenajan hienoimpia hedelmiä; mutta näidenkään jakeleminen ei tahtonut päästä alkuun, ennenkuin rva Annesley oli monin silmäniskuin ja päännyökkäyksin saanut nti Darcyn punastuen muistamaan emännäntehtävät. Siitä sai koko seura askaretta; sillä vaikka kaikki eivät välittäneet tai rohjenneet puhella, saattoivat kaikki toki syödä; ja komeat rypäle-, persikka- ja päärynäpyramiidit kokosivat kohta kaikki yhteen pöydän ympärille.

Virvokkeiden ääressä askarrellessa oli Elizabethilla edelleen hyvää aikaa aprikoida, toivoiko vai pelkäsikö hän hra Darcyn saapumista; mutta kun tämä viimein yksinään astui ovesta sisään, hän jo rupesi toivomaan, että tulija ei olisi tullutkaan, vaikka hän juuri silmänräpäystä aikaisemmin oli toivotellut häntä tulevaksi.

Darcy oli ollut jonkin aikaa hra Gardinerin kanssa, joka parin kolmen kartanon vieraan seurassa oli joella onkimassa; mutta hän oli jättänyt hänet oitis kun oli saanut tietää, että Gardinerin naiset aikoivat tulla aamupäivällä Georgianaa tervehtimään. Kohta hänen saavuttua seuraan päätti Elizabeth olla viisaasti varuillaan ja koettaa näyttää aivan häiriytymättömältä — välttämätön ja viisas päätös todellakin, mutta sitä työläämpi noudattaa, kun hän huomasi koko pöytäseuran epäluuloisen tarkkaavaisuuden kohdistuneen heihin molempiin, ja että tuskin ainutkaan silmäpari jätti seuraamatta Darcyn katseita, liikkeitä ja tekoja siitä lähtien kuin hän oli tullut huoneeseen. Kaikkein selvimmin kuvastui tuo tarkkaavainen uteliaisuus nti Bingleyn kasvoilta; sillä mustasukkaisuus ei ollut vielä tehnyt tätä neitoa sokeaksi, ja hän koetti yhä edelleenkin voittaa hra Darcyn suosiollista huomaavaisuutta osakseen. Nti Darcy kävi oitis veljensä tultua paljon puheliaammaksi; ja Elizabeth voi hyvin huomata, kuinka halusta veli tahtoi valmistaa hänelle ja sisarelleen tilaisuutta tutustua toisiinsa yhä paremmin ja koetti parhaansa mukaan vetää molempia yhteiseen keskusteluun. Mutta myöskin nti Bingley pani sen merkille; ja ärtymyksensä puuskassa hän käytti ensi tilaisuutta hyväkseen sähähtääkseen hänelle ivallisen kohteliaasti:

"Kuulkaas, neiti Eliza, eikö ——n miliisirykmentti ole jo poistunut Merytonista? Siitä tuli arvatenkin hyvin suuri tappio teidän perheellenne."

Darcyn läsnäollessa hän ei rohjennut mainita Wickhamin nimeä; mutta Elizabeth ymmärsi oitis vaistomaisesti, että kysymys oli yhtä paljon tarkoitettu vetämään edellisen huomiota tähän kiusalliseen puheenaiheeseen. Hilliten väkisin närkästyksensä tuosta ilkeämielisestä hyökkäyksestä hän vastasi siihen niin laupiaaseen sävyyn kuin taisi. Puhuessaan hän vilkaisi varkain sisaruksiin ja näki Darcyn tuijottavan jäykästi eteensä ja hänen sisarensa olevan perin onnettomana ja aivan kuin tietämättä, minne oikein loisi katseensa. Jos nti Bingley olisi arvannut, mitä tuskaa hän tuotti rakkaalle ystävättärelleen, olisi hän epäilemättä pidättänyt ilkeän viittauksensa, jolla hän oli tahtonut vain kiusoitella Elizabethia ja alentaa hänen ja hänen perheensä arvoa Darcyn silmissä; mutta hän ei ollut koskaan kuullut hiiskaustakaan nti Darcyn karkausyrityksestä. Elizabethia lukuunottamatta oli asia näet pidetty mahdollisimman salassa syrjäisiltä; ja nimenomaan oli Darcy koettanut salata sitä kaikilta Bingleyn omaisilta ja tuttavilta — juuri siitä syystä, jonka Elizabeth oli jo kauan sitten arvannut, nimittäin halusta naittaa sisarensa ystävälleen.

Elizabethin tyyni maltti auttoi kuitenkin Darcya rauhoittumaan; ja kun hämilleen joutunut ja pettynyt nti Bingley ei enää sen enempää rohjennut viittailla Wickhamiin, sai Georgianakin jälleen rohkeutta, vaikka hän edelleenkin pelkäsi kohdata veljensä katsetta. Kiitollisena Elizabethin hyvästä ryhdistä Darcy katseli häneen entistä hellemmin; ja siten oli tuo loukkauskiveksi ja pahennuksenkallioksi aiottu syrjäisku päinvastoin laskenut uuden ankkuripaikan hänen toiveilleen.

Vieraat eivät tämän jälkeen viipyneet enää kauan; ja sillä aikaa kuin hra Darcy saattoi heitä vaunuihin, kevensi nti Bingley ärtynyttä mieltään arvostelemalla Elizabethin ulkonäköä, käytöstä ja pukua. Mutta Georgiana ei yhtynyt hänen arvosteluunsa. Hänen veljensä suositus oli kerta kaikkiaan määrännyt hänen kantansa; ja veli ei voinut erehtyä. Kun Darcy palasi saliin, ei nti Bingley malttanut olla toistamatta hänellekin samaa, mitä hän oli juuri puhunut sisarelle.

"Kuinka mitättömältä Eliza Bennet näyttikään tänään, hra Darcy", hän huudahti; "en iki maailmassa ole nähnyt kenenkään siihen määrään muuttuneen kuin hänen viime talvesta lähtien. Hänen ihonsakin on käynyt niin ruskeaksi ja karkeaksi! Louisa ja minä emme olleet enää tunteakaan häntä."

Kuinka vastenmielinen tuollainen pistely lie Darcylle ollutkin, tyytyi hän vastaamaan levollisesti, että hän ei ainakaan ollut huomannut äskeisen vieraansa ulkonäössä muuta muutosta kuin hitusen päivettymistä — mikä kesähelteellä ei ollutkaan ihmeellistä.

"Omasta puolestani minun täytyy tunnustaa", jatkoi Elizabethin väsymätön vainoojatar, "etten koskaan ole pitänyt häntä erikoisen kauniina. Hänen kasvonsa ovat aivan liian laihat, ihonväri epämääräinen, ja piirteitä ei voi suinkaan sanoa sieviksi. Hänen nenältään puuttuu jaloutta, hampaat ovat mukiinmenevät, mutta aivan tavalliset; ja mitä hänen silmiinsä tulee, joita olen jonkun kuullut kehuvan, niin minä en voi huomata niissä mitään erinomaista. Niissä on terävä ja luihu katse, joka minusta on kerrassaan vastenmielinen; ja muutenkin on hänen ilmeessään ja sävyssään aivan sietämätöntä itsekylläisyyttä."

Koska nti Bingley kerta kaikkiaan oli vakuutettu siitä, että Darcy todella ihaili Elizabethia, niin ei tällainen taistelutapa ollut kovinkaan valtioviisasta hänen oman etunsa kannalta; mutta ärtyneet ihmiset eivät aina malta olla viisaita, ja nähdessään Darcyn katseen sumentuvan hän riemuiten luuli saavuttaneensa voiton. Kun tämä kuitenkin pysyi äänettömättä, päätti rohkea taistelija pakottaa hänet puhumaan ja jatkoi ahdisteluaan:

"Muistanpa, että kun tulimme tuntemaan hänet Hertfordshiressa, jouduimme aivan ihmeisiimme kuullessamme hänen olevan niillä seuduilla kehuttu kaunotar; ja erityisesti muistan teidän sanoneen eräänä iltana, jolloin hänen perheensä oli ollut päivällisillä Netherfieldissä: 'Hänkö kaunotar! Yhtä hyvin sanoisin hänen äitiään älypääksi.' Mutta jälkeenpäin hän näytti tehonneen teihinkin, ja luulenpa teidänkin yhteen aikaan pitäneen häntä jokseenkin sievänä."

"Niin kyllä", vastasi Darcy, joka ei jaksanut enää pidättää itseään, "mutta tuota mieltä olin ainoastaan silloin, kun ensin tulin hänet tuntemaan; jo kauan aikaa olen pitänyt häntä yhtenä kauneimmista naisista mitä ylipäänsä tunnen."

Hän käänsi selkänsä ja lähti tiehensä, jättäen nti Bingleyn aprikoimaan, olisiko ehkä sittenkin ollut parasta olla pakottamatta tuota miestä puhumaan suunsa puhtaaksi.