Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 37. XXXVII LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Molemmat herrat lähtivät Rosingista seuraavana aamuna; ja hra Collins, joka oli odotellut valtaveräjällä lausuakseen heille viimeiset jäähyväiset, tunsi kotia palatessaan itsensä onnelliseksi voidessaan kertoa lähtijäin olleen niin hyvässä voinnissa ja hilpeällä mielellä kuin suinkin saattoi odottaa kartanossa tapahtuneen murheellisen jäähyväiskohtauksen jälkeen. Rosingsiin hän sitten oitis riensikin lohduttamaan Lady Catherinea ja tämän tytärtä; ja palatessaan hän voi suureksi tyydytyksekseen tuoda hänen jalosukuisuudeltaan sellaiset terveiset, että tämä haikeutensa haihduttimeksi halusi koko pappilan perheen luokseen päivällisille.

Elizabeth ei voinut Lady Catherinea nähdessään olla ajattelematta, että jos hän vain olisi tahtonut, olisi hän nyt voinut esittäytyä myladyn tulevana sukulaisena; eikä hän voinut olla hymyilemättä ajatellessaan, minkälaisen vastaanoton jalo rouva silloin olisi hänelle valmistanut. "Mitähän hän olisi oikein sanonutkaan? Kuinkahan hapanta naamaa hän olisi näyttänytkään?" — näillä kysymyksillä hän huvitti raskautettua mieltään.

Ensimmäisenä puheenaiheena päivällispöydässä tietystikin oli Rosingsin väen väheneminen. "Tottakin se koskee minuun syvästi", vakuutti Lady Catherine vakuuttamasta päästyään; "enpä usko, että kukaan ihminen maan päällä suree niin paljon ystäviensä menettämistä kuin minä. Mutta minä olenkin aivan erikoisesti kiintynyt noihin molempiin nuoriin miehiin — ja kuinka he sitten ovatkaan kiintyneet minuun! Ette usko, kuinka vaikeata heidän oli lähteä täältä! Mutta niinhän on laita joka kerta. Kunnon eversti koetti ylläpitää hilpeyttään viimeiseen saakka; mutta Darcyyn lähtö tuntui koskevan kovin kipeästi — paljon enemmän tällä kertaa, minä arvelen, kuin viime vuonna. Se rakas poika näyttää kiintyneen yhä lujemmin sitein Rosingsiin."

Hra Collinsilla oli älyä lausua tämän johdosta imarteleva huomautus, jonka äiti ja tytär palkitsivat suopealla hymyllä.

Lady Catherine huomautti pöydästä noustua, että nti Bennetkin näytti olevan allapäin; ja arvaten syyksi, että tytönkään ei tehnyt mieli niin pian menettää hänen mieluista seuraansa, hän lisäsi:

"Mutta jos niin on laita, niin kirjoittakaa kaikin mokomin äidillenne, että saatte viipyä täällä vähän kauemmin. Minä arvaan, että rouva Collins on hyvin iloinen saadessaan pitää teidät luonansa."

"Olen hyvin kiitollinen teidän jalosukuisuutenne ystävällisestä tarjouksesta", vastasi Elizabeth; "mutta minun vallassani ei ole noudattaa sitä. Minun täytyy olla Lontoossa jo ensi lauantaina."

"Miksi niin pian; ettehän ole vielä ollut täällä enempää kuin kuusi viikkoa? Minä odotin teidän jäävän ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Täisinhän siitä jo mainita rouva Collinsillekin ennen teidän tuloanne. Eikähän teillä ole mitään syytä lähteä täältä niin pian. Äitinne voi varmastikin tulla toimeen ilman teidän apuanne vielä pari viikkoa eteenpäin."

"Mutta isäni ei voi. Hän kirjoitti minulle viime viikolla ja kiirehti palaamistani."

"Oh, isänne tulee hyvin toimeen ilman teitä, jos kerta äitinnekin voi tulla. Isät eivät paljonkaan perusta tyttäriinsä. Ja jos viitsitte vielä viipyä täällä toisenkin kuukauden, niin kukaties otan itse teidät mukaani kun lähden Lontooseen, sillä aikomukseni on matkustaa sinne kesäkuun alussa viikon päiviksi. Ja kun voin aivan hyvin sijoittaa kamarineitoni tavararattaille, on vaunuissani hyvin tilaa toiselle teistä — ja annappa olla, jos sattuu hyvä ilma, niin voisinpa ottaa teidät molemmatkin vaunuihini, sillä ettehän te kumpikaan ole isokokoisia."

"Te olette kovin ystävällinen, Lady Catherine; mutta minä luulen, että minun täytyy sittenkin pysyä alkuperäisessä aikeessani."

Lady Catherine huokasi alistuvasti. "Sitten on teidän, rouva Collins, pantava miespalvelija heitä saattamaan. Tiedättehän, että minä aina puhun suuni puhtaaksi, enkä minä voi sietää ajatusta, että kaksi nuorta neitosta matkustaisi yksin postikyydillä. Se ei ole ollenkaan sopivaa. Nuorten neitosten pitäisi aina olla säädyllisesti varjeltuina ja palveltuina, se kuuluu heidän elämänasemaansa. Muistan hyvin kun sisarentyttäreni Georgiana lähti viime kesänä Ramsgateen, niin en helpottanut, ennenkuin hänelle pantiin kaksi miespalvelijaa mukaan. Minä olen niin hirveän tarkka kaikissa tällaisissa asioissa. Teidän täytyy lähettää joku renkinne näiden nuorten neitosten matkaan. Olenpa oikein iloinen, että satuin mainitsemaan tämän asian; olisi anteeksiantamatonta, jos päästäisitte heidät matkustamaan yksin."

"Enoni lähettää palvelijan vastaamme."

"Hoo — teidän enonne! Onko hänellä varaa pitää miespalvelijaa? Sepä hauskaa, että joku omaisistanne ajattelee tällaisia asioita. Missä te vaihdatte myötyrihevosia? Vai niin — Brombyssä tietystikin. Jos mainitsette 'Kellon' majatalossa tuntevanne minut, niin tulette säädyllisesti palvelluiksi."

Lady Catherinella oli vielä paljon kyseltävää heidän matkansa johdosta; mutta kun hän enimmäkseen itse vastaili kysymyksiinsä, pääsi Elizabeth jokseenkin rauhaan — muihin ajatuksiinsa hautautuneena hän olisi saattanutkin vastailla pelkkää puuta ja heinää. Hän siunasi hetkeä, jolloin he pääsivät lähtemään kotia; ja yksin jäätyään hän antautui huojentunein mielin niihin ajatuksiin, jotka nyt yksinomaan askarruttivat hänen mieltään ja joita hän mietiskeli jokapäiväisillä yksinäisillä kävelyillään.

Hra Darcyn kirjeen hän pian osasi jo ulkoa — niin oli sen jok'ainoa sana painunut hänen sydämeensä. Hän punnitsi tarkasti sen jokaista lausetta; ja kirjoittajasta itsestään hänellä oli nykyään aivan toisenlaiset mielipiteet kuin ensi lukemallaan. Hänen kosintaansa muistellessaan hänen mielensä vieläkin kuohahti katkeruuteen; mutta ajatellessaan sitten, kuinka perin väärin ja nurjasti hän oli arvostellut ja tuominnut tuota miestä, hänen suuttumuksensa kohdistui omaan itseensä, ja Darcyn syvä pettymys herätti hänessä sääliä. Hänen harras kiintymyksensä synnytti kiitollisuutta, hänen suoravainen luonteensa vilpitöntä kunnioitusta; mutta sittenkään hän ei voinut mielessään taipua hänen kosintaansa, eikä hän hetkeksikään katunut sen hylkäämistä tai halunnut saada tavata Darcya uudestaan. Hänen omassa entisessä käytöksessään oli yllinkyllin surtavaa, ja lähiomaistensa onnettomat luonteenominaisuudet olivat hänelle ainaisen harmin ja haikeuden lähteenä. Ja kaikkein pahinta oli, ettei parannusta voinut toivoakaan. Hänen isänsä tyytyi vain nauramaan nuorempien tyttäriensä typerälle huimuudelle, mutta ei vaivautunut koskaan ojentamaan heitä; ja hänen äitinsä oli aivan kykenemätön edes käsittämään, mitkä asiat kaipasivat korjaamista. Elizabeth oli usein yhdessä Janen kanssa yrittänyt hillitä Catherinen ja Lydian hupakkomieltä; mutta mitä toivoa olikaan näiden parantumisesta, kun äiti aina kannatti heitä ja sieti heidän houkkamaisuuttaan. Niin kauan kuin upseereja oli Merytonissa, nuo tytöt eivät lakkaisi kuhertelemasta heidän kanssaan; niin kauan kuin Meryton oli lyhyen kävelymatkan päässä Longbournista, he lentäisivät sinne kuin päättömät kanat.

Vierailut Rosingsissa jatkuivat viimeisenäkin viikkona yhtä tiheään kuin kaikkein ensimmäisenä. Viimeinen ilta vietettiin siellä; Lady Catherine jakeli heille auliisti neuvoja matkan varalle; ja kun he viimein lähtivät, lausui hän alentuvasti heidät tervetulleiksi Hunsfordiin seuraavaksikin kesäksi; ja nti De Bourgh unohti tavallisen hitaan pidättyväisyytensä siihen määrään, että tarjosi kummallekin tytölle kätensä.