Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 29. XXIX LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Hra Collinsin riemu tämän kutsun johdosta oli ylenpalttinen. Hänpä olikin mitä hartaimmin halunnut tilaisuutta saada levittää ällistyneiden vieraittensa eteen mahtavan suojelijattarensa koko maallisen loiston ja kunnian ja lyödä heidät hämmästyksiin näyttämällä, kuinka alentuvaa kohteliaisuutta hän ja hänen vaimonsa saivat nauttia mahtavan hovinväen puolelta.

"Minun täytyy tunnustaa", hän lausui juhlallisesti, "että minua ei laisinkaan ihmetyttänyt hänen jalosukuisuutensa armollinen kutsu saapua pyhänä saarnan jälkeen juomaan teetä ja viettämään iltaa Rosingsissa. Tuntien hänen erinomaisen alavuutensa olisin voinut sellaista kutsua pikemmin odottaakin. Mutta kukapa olisikaan osannut arvata tällaista hienoa huomaavaisuutta? Kukapa olisi voinut kuvitellakaan, että meidät kohta teidän tulonne jälkeen kutsuttaisiin sinne päivälliselle — ja ajatelkaas, koko joukolla!"

"Minua se ei lainkaan ihmetytä", virkkoi Sir William ja kohotti leukaansa, "kun tunnen hyvin isoisten ihmisten tavat, joihin yhteiskunnallinen asemani on sallinut minun tutustua. Minä tiedän, että hovin loiston varjossa eläessä sellaiset hienot tavat syöpyvät vereen jo syntymästä saakka."

Koko päivänä ja seuraavana aamuna tuskin puheltiinkaan muusta kuin kohta koittavasta mahdikkaasta vierailusta. Hra Collins teki parhaansa opastaakseen vieraitaan edeltäkäsin, jotta niin muhkeitten huoneiden loiston, niin monien palvelijoiden ja niin ylellisen päivällispöydän näkeminen ei panisi näitä vallan pyörälle päästä.

Kun naiset vetäytyivät yläkertaan pukeutumaan lähtöä varten, huomautti hän erikoisesti Elizabethille:

"Pyydän, ettette, rakas serkku, ollenkaan hätäile ulkoasunne takia. Lady Catherine ei suinkaan vaadi meidän puoleltamme sellaista ylellistä siroutta, joka kuuluu hänen omaan ja hänen tyttärensä esiintymiseen. Neuvoisin teitä valitsemaan puvuistanne parhaan ja olemaan sitten aivan rauhallinen, sillä Lady Catherine ei suinkaan pane pahakseen, vaikka olettekin yksinkertaisesti puettu. Hän näet haluaa kotioloissaankin säilyttää rajan korkeampain säätyhenkilöiden ja muiden ihmisten välillä."

Naisten pukeutuessa hän tuli vielä kahdesti tai kolmesti koputtamaan heidän ovilleen kehoittaakseen heitä kiirehtimään, koska Lady Catherine ei kernaasti nähnyt vieraittensa viipyvän. Sellaiset hirvittävät ennakkotiedot hänen jalosukuisuutensa mahdista ja ärtyisyydestä panivat aran pikku Maria Lucasin pahoin säikähtymään, hän kun ei ollut vielä tottunut isoisten elämään; ja hän odotteli esiintymistään Rosingsissa yhtä pamppailevin sydämin kuin hänen isänsä aikanaan Lontoon kuningashovissa.

Ilma oli kaunis, joten heillä oli hauska puolen mailin kävelymatka puiston läpi. Jokaisella puistolla on oma viehätyksensä, ja Elizabeth nautti täysin siemauksin raittiista talvi-ilmasta korkeitten puiden keskellä, antamatta hra Collinsin paljonkaan häiritä häntä arviolaskelmillaan, mitä summia kaikki tämä ihanuus oli tullut Sir Lewis De Bourgh vainajalle maksamaan.

Kun he nousivat eteishalliin vieviä valtaportaita ylös, vapisi pikku Maria parka hermostuksestaan, eikä Sir Williamkaan kyennyt täysin säilyttämään kylmäverisyyttään. Elizabeth sen sijaan ei antanut rohkeutensa masentua. Hän ei ollut kuullut yhtään mitään hirvittävää Lady Catherinen erinomaisista luonteen- ja hengenominaisuuksista, ja pelkän rikkauden ja korkean säädyn kohtaaminen ei pannut hänen hermojaan lainkaan väräjämään.

Eteishallista, jonka kauniita mittasuhteita ja hienoa koristelua hra Collins hurmautuneena ylisteli, palvelijat veivät heidät välihuoneen läpi saliin, jossa Lady Catherine, hänen tyttärensä ja rva Jenkinson istuivat. Hänen jalosukuisuutensa nousi todella sangen alentuvaisesti tervehtimään vieraitaan; ja kun rva Collins oli ennakolta sopinut miehensä kanssa, että hän itse saisi esittää ensikertalaiset, kävi tämä tärkeä toimitus niinkuin pitikin ja ilman niitä monia kursailuja ja anteeksipyyntöjä, joilla arvoisa kirkkoherra olisi ehdottomasti koristellut puheensa.

Mutta vaikka Sir William olikin käynyt kuninkaan hovissa, oli hän antanut vävynsä ylistyspuheiden siihen määrään vaikuttaa hermoihinsa, ettei hän pystynyt muuhun kuin tekemään juhlallisen kumarruksen ja sitten istahtamaan aivan tuppisuuna; ja hänen tyttärensä hermojännitys oli korkeimmillaan, kun hän arkaillen istuutui tuolinreunalle, tietämättä minne rohjeta kääntää silmänsä. Elizabeth sitävastoin tunsi itsensä hyvin rauhalliseksi ja vaarinotti levollisesti emäntäväkeä. Lady Catherine oli kookas ja lihava nainen, ja hänellä oli voimakkaat kasvonpiirteet, joissa vielä näkyi muinaisen kauneuden jälkiä. Hänen sävynsä ei ollut omiaan saamaan vieraita unohtamaan alemman säätyarvonsa. Hän ei tosin suinkaan istunut tuppisuuna, mutta mitä hän sanoikin, se lausuttiin erinomaisen itsetietoiseen sävyyn, mikä oitis palautti Elizabethin mieleen hra Wickhamin sattuvan kuvauksen tästä jalosta vallasnaisesta.

Äidistä, jonka pöyhkeä ilme ja käyttäytyminen tästä teräväsilmäisestä tarkastelijasta jonkin verran muistutti hra Darcya, hän käänsi huomionsa tyttäreen ja voi mielessään aivan yhtyä Marian eiliseen ihmettelyyn tämän tavattomasta hentoudesta ja laihuudesta. Nti De Bourghin ulkomuodossa ja kasvonpiirteissä ei ollut vähintäkään yhteistä äidin mahtavasti tehoavien muotojen kanssa; hän oli hyvin kalpea ja kivuloisen näköinen, eikä hän ottanut muuta osaa seurusteluun kuin vaihtaen matalalla äänellä muutamia sanoja rva Jenkinsonin kanssa.

Muutamia minuutteja istuttua Lady Catherine lähetti heidät akkunaan katselemaan näköalaa, jonka hän sanoi olevan kesäiseen aikaan paljon kauniimman, mutta jossa hra Collins nytkin huomasi paljon ylistelyn aiheita.

Päivällinen oli erittäin upea ja levitti nähtäväksi hra Collinsin ennakolta lupaamat korulautaset ja pönäkät palvelijat; samoin kävi toteen hänen ennustuksensa, että hänen täytyi korkea-arvoisen emännän vaatimuksesta istuutua pöydän toiseen päähän tätä vastapäätä, (isännän paikalle), missä hän punoitti onnesta ja ylpeydestä ylen autuaana. Hän leikkeli paistia ja syödä maiskutteli ja kiitteli ihastuneena miltei joka suupalaa; ja tällöin olivat Sir Williaminkin hengenvoimat jälleen siksi paljon vironneet, että hän kykeni kaikuna toistelemaan vävynsä vakuutteluja niin nöyristelevään sävyyn, että Elizabethia ihmetytti, kuinka Lady Catherine sitä oikein voi sietää. Mutta Lady Catherine kuunteli ilmeisesti mielissään vieraiden kiitosta, varsinkin kun pöytään tuli jokin ruokalaji, joka näytti näille olevan ennestään tuntematon. Muuten ei pöydässä paljon puhuttu. Elizabeth olisi kyllä ollut valmis puhumaan kenen kanssa hyvänsä, mutta hänet oli asetettu Charlotten ja nti De Bourghin väliin, joista edellinen kuunteli hartaasti Lady Catherinen haastelua, ja jälkimmäinen ei virkkanut halkaistua sanaa koko aterian aikana. Rva Jenkinsonin huomio oli tykkänään kääntynyt nti de Bourghiin, jolle hän tyrkytteli ja suositteli milloin mitäkin ruokalajia ja lausui tavantakaa pelkäävänsä, että neiti ei voinut tänään oikein hyvin. Maria Lucas ei olisi suurin surminkaan tohtinut avata suutansa, ja herrat tyytyivät syömään ja ihailemaan.

Naisten palattua saliin kuului puheenvuoro miltei yksinomaan emännälle, joka tiedusteli läpikotaisin Charlotten taloudellisia oloja ja ahtoi paljon hyvää tarkoittavia neuvoja hänen kotinsa, lehmäinsä ja kanatarhansa hoitamisessa ja hallitsemisessa, vakuuttaen että pienikin ja alhaisarvoinen talous vaatii emännältä mitä tarkinta silmää. Puheensa lomassa hän teki ahkerasti kysymyksiä myöskin Marialle ja Elizabethille, nimenomaan jälkimmäiselle, jonka kotioloja hän vähimmin tunsi ja joka hänestä oli sangen sievän ja kiltin näköinen tyttö, kuten hän suvaitsi mainita rva Collinsille. Hän tiedusti tavantakaa, montako sisarta hänellä oli, olivatko ne häntä vanhemmat vai nuoremmat, naimisissako vai naimattomia, olivatko nekin sieviä, minkälaisen kasvatuksen kaikki sisarukset olivat saaneet ja mikä heidän äitinsä tyttönimi oli ollut. Elizabethista tuo kyseleminen tuntui aika tunkeilevaiselta, mutta hän vastasi kuitenkin sävyisästi kaikkeen. Sitten Lady Catherine jatkoi huomautuksiaan:

"Teidän isänne tilahan siirtyy hänen kuoltuaan perintönä herra Collinsille, kuten olen kuullut? Teidän takianne", sanoi hän Charlotteen kääntyen, "olen siitä iloinen; mutta muuten en lainkaan huomaa tarpeelliseksi, että sukutiloja siirretään pois naispuolisten perheenjäsenten hallittavista. Ainakaan ei Sir Lewis De Bourghin suvussa ole sitä pidetty välttämättömänä. — Osaatteko te soittaa ja laulaa, neiti Bennet?"

"Vähäsen."

"Ahaa — jolloinkin ehkä saamme huvin kuulla teitä. Meillä onkin niin mainio piano, ettei sen vertaista ole mailla ja halmeilla — saatte koetella itse sitä jonakin päivänä. Entä osaavatko sisarenne soittaa ja laulaa?"

"Ainoastaan yksi heistä."

"Miksi ette kaikki ole opetelleet? Olisihan se kuulunut kasvatukseenne. Webbsinkin tyttäret täällä naapuristossa osaavat kaikki soittaa, vaikka heidän isällään ei ole edes sellaisiakaan vuosituloja kuin teidän isällänne. Entä piirustatteko te?"

"Emme, ei yksikään meistä."

"Mitä — eikö yksikään?"

"Ei, valitettavasti."

"Sehän on merkillistä. Mutta arvaanpa, ettei teillä ole ollut tilaisuutta oppia sitä taitoa. Teidän äitinne olisi pitänyt viedä teidät joka kevät Lontooseen hyvien oppimestarien luo."

"Äidilläni ei kai olisi ollut mitään sitä vastaan, mutta isäni inhoo
Lontoota."

"Sepä merkillistä. Teillä ei kai enää ole kotiopettajatarta?"

"Sellaista meillä ei ole koskaan ollutkaan."

"Eikö lainkaan kotiopettajatarta! Onko se mahdollista? Viisi tytärtä kasvatettavana kotona ilman kotiopettajatarta! Voi minun päiviäni! Enpä ole kummempaa kuullut. Teidän äitinne on sitten täytynyt orjailla näännyksiin saakka teitä opettaessaan."

Elizabethin oli vaikea pidättyä hymyilemästä, kun hän kielsi tuon pöyristyttävän mahdollisuuden.

"Kuka teitä sitten kasvatti ja opetti? Olettehan lapsirukat jääneet aivan takapajulle ilman kotiopettajatarta."

"Verrattuna vallasperheisiin luulen meidän todella jääneenkin; mutta ken meistä todella halusi oppia, häneltä ei suinkaan keinoja puuttunut. Meitä kehoitettiin alati lukemaan ahkerasti, eikä meillä ollut opettajistakaan koskaan puutetta. Mutta joka halusi laiskotella, hän sai siihenkin vapaan vallan."

"Ah, epäilemättä; mutta juuri sitä estämään olisi kotiopettajatar ollut tarpeen; ja jos vain olisin tuntenut äitinne, olisin varmasti lukenut hänelle lakia. Minä olen aina sanonut, ettei kasvatuksesta ole mihinkään ilman ankaran säännöllistä ja hyvin järjestettyä opetusta, jollaista ainoastaan kotiopettajatar pystyy antamaan. Käy oikein ihmeekseni kun ajattelen, kuinka monet perheet olen tässä asiassa ohjannut oikealle tolalle. Minua aina ilahduttaa, kun saan nuoret ihmiset hyvin varustetuksi elämän taipaleelle. Ajatelkaas — neljä rouva Jenkinsonin veljentytärtä on minun avullani saanut mainiot paikat; ja vasta eilen kuulin erään perheen olevan erinomaisen mielistynyt erääseen nuoreen tyttöön, jota olin edellisenä päivänä suositellut heille, tuntematta häntä itsekään muuten kuin kuulopuheelta. Kuulkaas, rouva Collins, joko minä kerroin teille, että Lady Metcalf kävi eilen kiittämässä minua turvatistani? Hänestä neiti Pope on oikea aarre. 'Lady Catherine', hän sanoi, 'te hankitte minulle oikean aarteen'. Kuulkaahan, neiti Bennet, joko jotkin nuoremmista sisaristanne ottavat osaa seuraelämään?"

"Kyllä, rouvani, kaikkikin."

"Kaikkiko? Mitä — kaikki viisikö yhdellä kertaa? Sepä vasta eriskummallista! Ja te olette vasta toinen järjestyksessä. Nuoremmat tyttäret mukana seuraelämässä, ennenkuin vanhemmat ovat päässeet naimisiin! Teidän nuorempain sisartenne täytyy vielä olla aivan nuoret?"

"Niin ovatkin, nuorin ei ole vielä täyttänyt kuuttatoistakaan. Ehkäpä hän todella onkin vielä liian nuori olemaan paljon mukana toisten kanssa. Mutta minusta nähden on jokseenkin kovaa kieltää nuoremmilta sisarilta kaikki elämänhupi ja seuranpito senvuoksi, ettei vanhemmilla ole ollut tilaisuutta tai ehken ei haluakaan mennä naimisiin. Viimeksi syntyneellä pitäisi olla yhtä suuri oikeus nuoruuden iloihin kuin ensiksi syntyneelläkin. Ja joutuappa sitten toisten iloitessa teljetyksi makuusuojaan mokomasta syystä! En luule, että sellainen pakkotila olisi omiaan synnyttämään rakkautta sisarusten kesken ja vapaasti kehittämään itsekunkin yksilöllisiä taipumuksia."

"Kaikkea minun pitää kuuleman", huudahti hänen jalosukuisuutensa perin ällistyneenä; "te lausutte todellakin niin nuoreksi ihmiseksi sangen jyrkästi mielipiteenne. Saanko tietää, kuinka vanha te olette?"

"Koska minulla on kolme nuorempaa sisarta jo mukana seuraelämässä, niin tuskinpa teidän jalosukuisuutenne voi odottaa, että minä ilmaisen oman ikäni", vastasi Elizabeth hymyillen.

Lady Catherine ällistyi yhä enemmän, kun häneltä evättiin suora vastaus; ja Elizabeth arveli olevansa kenties ensimmäinen ihminen, joka rohkeni lyödä leikiksi niin arvossapidetyn vallasnaisen häikäilemättömyyden.

"Kaikkea — kaikkea pitää kuulemanikin", virkahti emäntä toinnuttuaan. "Olen varma, ettette ole vielä paljon yli kahdenkymmenen — voitte siis huoleti ilmaista ikänne."

"En ole vielä yhtäkolmatta."

Herrojen saavuttua naisten seuraan sijoituttiin korttipöytien ääreen. Lady Catherine, Sir William ja Collinsin aviopari kävivät pelaamaan whistiä, ja kun nti De Bourgh suvaitsi panna pasianssia, täytyi molempain tyttöjen avustaa rva Jenkinsonia kolmen miehen nakkipelissä. Heidän pelinsä muodostui mitä ikävimmäksi; vaihdettiin tuskin sanaakaan, paitsi milloin rva Jenkinson puoliääneen valitti hoidokillaan olevan liika kuumaa tai liika kylmää, liiaksi valoista tai liiaksi pimeää. Toisessa pöydässä oli pelinmeno paljon virkumpaa. Lady Catherine tietysti johti puhetta — milloin soimaten kanssapelaajiaan heidän erehdyksistään, milloin kertoillen kaskuja omasta mahdikkaisuudestaan. Hra Collins yhtyi riemuiten kaikkeen, mitä hänen jalosukuisuutensa suvaitsi virkkaa, kiittäen nöyrimmästi joka voitosta, jonka tämä salli hänen saada, ja pyydellen hartaasti anteeksi, jos sattui voittamaan liian usein. Sir Williamilla ei ollut paljon sanomista. Hän kokosi vain muistinsa kellareihin pelipöydässä kuulemiaan ylhäisiä nimiä ynnä kaskuja niiden kantajista.

Kun Lady Catherine ja hänen tyttärensä olivat saaneet pelaamisesta tarpeekseen, noustiin pöydästä ja rouva Collinsille tarjottiin vaunut (kuten hra Collins oli aivan oikein ennustanutkin), jonka tarjouksen hän kiitollisesti otti vastaan. Vaunuja odotellessa istuttiin tulen ääreen kuulemaan, mitä toimia Lady Catherine määräsi itsekullekin huomispäiväksi. Sitten ilmoitettiin vaunujen odottavan valtaportaiden edessä, ja monin hartain kiitospuhein hra Collinsin puolelta ja monin pönäköin kumarruksin Sir Williamin puolelta seurue lähti kotimatkalle. Kohta vaunuihin noustua hra Collins kävi kyselemään serkkunsa mielipidettä kaikesta Rosingsissa näkemästään ja kuulemastaan, ja Elizabeth lausui Charlotten vuoksi mielipiteensä edullisemmassa muodossa kuin mielensä teki. Mutta sekään ei tyydyttänyt hra Collinsia, jonka oli pian pakko ottaa Lady Catherinen ylistely omiin harjautuneihin käsiinsä.