Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 28. XXVIII LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa, ja entistä virkeämmin mielin Elizabeth vaarinotti kaikkia uusia ja huvittavia nähtävyyksiä tien varrella. Kaikki raskaus oli haihtunut hänen sydämestään; sisar oli erotessa näyttänyt niin terveeltä ja virkeältä, että hänen suhteensa ei tarvinnut mitään peljätä; ja ajatus kesällisestä huvimatkasta pohjois-Englantiin antoi jatkuvata rattoisata askarrusta hänen ajatuksilleen.

Kun matkalaiset kääntyivät valtatieltä Hunsfordin ruohoniityille, etsivät kaikkien silmät kiihkeästi pappilaa, ja jokainen tienkäänne oli tuovinaan sen näkyviin. Rosingsin laajan puiston lauta-aita paarsi koko matkan tien toista vartta. Elizabethia hymyilytti muistellessaan, mitä kaikkea hän oli kuullut hovin asukkaista.

Vihdoin pilkoitti pappilakin silmiin. Sen pieni puisto vietti kylätielle päin, asuinrakennus oli puiston laidalla; vihreäksi maalattu lauta-aita ja sen takana oleva laakeripensas-aita ilmaisivat talon pappilaksi. Hra Collins ja Charlotte ilmestyivät kuistille, ja vaunut pysähtyivät pienelle veräjälle, jolta sorapolku vei rakennuksen portaille. Kaikkien silmät ja suut hymyilivät, päät nyökkyivät ja iloisia huudahduksia helähteli. Rva Collins otti mitä iloisimmin vastaan ystävättärensä, ja Elizabeth tunsi yhä kasvavaa mielihyvää tulostaan, nähdessään olevansa niin ikävöiden varrottu ja mielihyvin vastaanotettu. Serkkunsa ryhdin ja sävyn hän huomasi yhtä pönäkän kankeaksi kuin ennenkin; hra Collins pidätti häntä hyvän hetken veräjällä tiedustellakseen seikkaperäisesti hänen omaistensa vointia. Sitten tulijat saatettiin sisään, missä isäntä uudelleen juhlallisesti julisti vieraat tervetulleiksi hänen halpaan majaansa ja matalan kattonsa alle.

Elizabeth oli valmistunut näkemään hänet täydessä loistossaan; eikä hän saattanut olla huomaamatta, kuinka isäntä näytellessään pöyhkeän kainostelevasti vieraille huoneitaan ja niiden sisustusta tuntui kohdistavan huomautuksensa erikoisesti hänelle, aivan kuin saattaakseen hänet katuen tuntemaan, minkä surkean erhetyksen hän oli tehnyt kieltäytyessään tulemasta niin mainion talon emännäksi. Mutta vaikka kaikki todella olikin sievää ja kodikasta, ei Elizabeth voinut tyydyttää isäntänsä mieltä millään katumuksen ilmeellä eikä raskaalla huokaisulla; pikemminkin hän tähysti ihmetellen ystävättäreensä, joka kykeni näyttämään niin hilpeältä ja huolettomalta sellaisen elämäntoverin vierellä. Kun hra Collins sattui laskemaan tavallista paksumpia kömpelyyksiä — mikä ei sattunut niinkään harvoin — vilkaisi Elizabeth oitis Charlotteen nähdäkseen, punastuiko tämä; mutta yleensä Charlotte näytti viisaasti päättäneen olla kuulematta niitä ollenkaan.

Sitten kun oli huoneita ja kaikkea niiden sisustusta kylliksi ihailtu ja tutkittu säiliötkin läpikotaisin vinniltä kellariin saakka, kutsui hra Collins vieraitaan tekemään kierroksen puutarhassa, joka olikin avara ja hyvinhoidettu ja jossa työskenteleminen oli hänen suurimpia huvejaan. Isäntä käytteli vieraitaan jokaisella taimilavalla ja kukkapenkereellä, selitellen perusteellisesti vaivannäköjään ja odotellen ylistelyjä, antamatta toisten rauhassa nauttia näkemästään. Mutta mitäpä olikaan hänen puutarhapahaisensa ja ylimalkaan mikään paikka koko yhdistetyssä kuningaskunnassa Rosingsin ihanuuden rinnalla, jonka päärakennus pilkoitti puiston tuuheiden puiden läpi pappilaa vastapäätä. Se olikin todella kaunis uudenaikuinen maahovi ja sijaitsi tasaisesti viettävän rinteen yläreunalla.

Puutarhasta hra Collins olisi vienyt heidät kahdelle niitylleen; mutta kun naisilla ei ollut yllään sopivia jalkineita astuakseen lumisohjussa, oli palattava sisään; ja Sir Williamin jäädessä isännän pariin vei Charlotte sisarensa ja ystävättärensä uudelle kierrokselle talon läpi, ilmeisesti iloisena kun sai näytellä kotiaan ilman miehensä pönäkkää esittelyä. Kaikki oli tosin pientä, mutta erinomaisen hyvässä kunnossa ja kodikasta sekä siistitty ja järjestetty sellaisella huolella, että Elizabeth voi täydestä sydämestään antaa tunnustuksensa nuorikon emännyyskyvylle.

Hän oli jo saanut kuulla, että Lady Catherine yhä vielä oleskeli maalla. Asia tuli uudelleen puheeksi päivällispöydässä, jolloin hra Collins rupesi purkamaan sydäntään: "Niin, neiti Elizabeth, totisesti teillä on kunnia nähdä Lady Catherine de Bourgh tulevana sunnuntaina kirkossa kuuntelemassa minun tekstintutkisteluani, eikä minun tarvitse sanoakaan, että te tulette mainiosti mielistymään häneen. Hän on ylen ystävällinen ja alentuvainen kaikkia ihmisiä kohtaan, enkä luule sanovani liikoja kun arvelen, että hän kunnioittaa teitäkin huomaamalla läsnäolonne jumalanpalveluksessa. Ja tuskinpa arvaan väärin olettaessani, että myöskin te ja Maria kälyni olette tervetulleet liittymään mukaamme joka kerta, kuin meidät teidän täällä ollessanne kutsutaan nauttimaan hovin vieraanvaraisuutta. Hänen käyttäytymisensä rakasta Charlotteani kohtaan on kerrassaan ihastuttava. Meidät on pyydetty aina kahdesti viikossa hoviin päivälliselle, eikä meidän sallita koskaan palata kotia jalkaisin. Hänen jalosukuisuutensa vaunut ja hevoset ovat aina valmiina portilla meidän varallemme. Yhdet hänen jalosukuisuutensa vaunuista, piti sanomani, sillä hänellä on niitä useampia."

"Lady Catherine on todellakin sangen kunnianarvoinen ja viisas nainen", vahvisti Charlotte, "ja erittäin kohtelias naapuri."

"Aivan totta, rakkaani, sitähän minä juuri sanonkin. Hän on tosiaankin nainen, jota ei koskaan voi tarpeeksi paljon kunnioittaa."

Loppuilta kului haastellessa Hertfordshiren uutisia ja kertoillessa uudestaan sitä, mistä jo oli aikaisemmin kirjeissä mainittu; ja päästyään viimein levolle makuusuojaansa oli Elizabethilla aikaa ajatella Charlottea, tämän kotionnea, hänen pitkämielisyyttään kömpelön miehensä rinnalla ja hänen reipasta emännöimiskykyään; ja hänen täytyi vilpittömästi myöntää itselleen, että ystävätär oli odottamattoman hyvin suoriutunut uudesta osastaan.

Kun hän huomenissa puolipäivän aikaan huoneessaan varusteli itseään lähtemään kävelymatkalle, kuului alakerrasta äkkiä melua ja humua, aivan kuin koko talo olisi joutunut kuohuksiin; sitten kuului portailta joutuisia askeleita ja joku huuteli häntä hätäisesti alas. Hän avasi ovensa ja näki portaiden käänteessä Marian, joka toimitti hänelle miltei hengettömänä mielenkiihkosta:

"Ah, Eliza rakas! Joudu pian ruokasaliin — et arvaakaan, mitä siellä saat akkunasta nähdä! En tahdo sanoa sitä sinulle etukäteen. Tule oitis!"

Ihmeissään seurasi Elizabeth häntä ruokasaliin. Sen akkunoista näki veräjälle ja maantielle, jolla näkyi keveät avovaunut ja niissä kaksi säätyläisnaista.

"Tässäkö sitten koko kumma onkin?" huudahti Elizabeth. "Minä kun jo odotin näkeväni porsaat tonkimassa puutarhaa — eikä muuta olekaan näkyvissä kuin Lady Catherine tyttärineen!"

"Oh, nyt erehdyt, rakkaani", sanoi Maria aivan typertyneenä toisen välinpitämättömyydestä; "eihän tuo toki ole Lady Catherine. Vanhempi nainen on hänen seuralaisensa rouva Jenkinson, mutta nuorempi on neiti De Bourgh. Katsoppas vain häntä. Kuka olisi uskonut, että hän on niin pikkunen ja laiha!"

"Mutta onhan aivan julmaa, että hän pidättää Charlottea avopäin ulkona kylmässä tuulessa. Miksi hän ei käy sisälle?"

"Oh, Charlotte sanoi, ettei hän juuri koskaan tee niin. Niin suurta kunniaa neiti De Bourgh harvoin osoittaa kyläläisille."

"Minä pidän hänen ulkonäöstään", sanoi Elizabeth äkkiä, aivan uuden ajatuksen työntyessä hänen mieleensä. "Hän näyttää kivuloiselta ja nyrpeältä. Hän on aivan omiaan herra Darcyn vaimoksi. Jopas löysi vakka kantensa!"

Hra Collins ja Charlotte seisoivat avopäin veräjällä, puhellen vieraiden kanssa; ja Elizabethin suureksi hauskutukseksi oli Sir William asettunut kaikkein siroimpaan hovilaisasentoonsa kynnykselle, tutkistellen mitä vakavimmalla tarkkuudella edessään olevia inhimillisen loiston ja mahdin edustajia ja kumarrellen ja noikaten syvään joka kerta kun nti De Bourgh sattui katsahtamaan sinne päin.

Vihdoin loppuivat haastelun aiheet; vieraat naiset ajoivat tiehensä ja toiset palasivat sisälle. Kohta kun hra Collins äkkäsi molemmat tytöt akkunan ääressä, hän rupesi onnittelemaan heitä odottamattomasta onnenpotkauksesta, minkä Charlotte selitti lähemmin siten, että koko perhe oli seuraavaksi päiväksi kutsuttu Rosingsiin päivälliselle.