Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 27. XXVII LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Tammikuu ja helmikuu kuluivat, ilman että tämän merkillisempiä tapauksia sattui Longbournissa, jossa ainoina vaihteluina olivat kävelymatkat Merytoniin ja tavanmukaiset sade- ja pakkassäät. Maaliskuussa oli Elizabethin määrä lähteä Hunsfordiin. Aluksi hän ei itsekään ollut ottanut koko matkaa vakavalta kannalta; mutta nähdessään Charlotten pitävän siitä lujasti kiinni, rupesi hän odottamaan siitä itselleen mieluista vaihtelua. Erossaolo oli saattanut hänet jälleen ajattelemaan hellemmin tuntein Charlottea ja vähemmän vastenmielisesti hra Collinsia. Hänen oli määrä seurata Sir Williamia ja tämän toista tytärtä; matkalla poikettaisiin yönseuduksi Lontooseen, jolloin hän saisi tavata Janenkin; ja ajan lähetessä hän olisi joutunut hyvin pahoilleen, jos matka olisi mennyt myttyyn.

Ainoana suruna oli ero isästä, jonka hän tiesi suuresti kaipaavan häntä ja joka jo nyt oli niin huolestunut matkan johdosta, että vaati tytärtään ahkerasti kirjoittelemaan hänelle ja melkeinpä lupasi vastatakin hänen kirjeisiinsä.

Jäähyväistenotto Elizabethin ja hra Wickhamin välillä tapahtui kaikessa ystävyydessä — jälkimmäisen puolelta ystävällisyys oli kenties suurempikin. Hänen nykyinen lemmenliekkinsä ei ollut saanut häntä unohtamaan, että Elizabeth oli ollut ensimmäinen näillä mailla suitsemaan sitä liekkiin, ensimmäinen kuuntelemaan ja säälimään ja ihailemaan häntä; ja lausuessaan hänelle jäähyväisensä, toivottaen samalla hänelle kaikkea mahdollista hauskuutta matkalla ja muistuttaen, mitä hänellä oli odotettavissa Lady Catherine de Bourghin taholta, ja luottaen siihen, että heidän mielipiteensä — heidän yhteinen mielipiteensä — tästä jalosta rouvasta tulisi tikulleen käymään toteen, oli hänen sävynsä yhdellä haavaa niin vakava ja niin sydämellinen, että Elizabeth tunsi mikäli mahdollista entistä suurempaa mieltymystä häneen ja oli erotessaan vakuutettu siitä, että menipä tuo herttainen nuori mies naimisiin tai oli menemättä, hän aina pysyisi hänelle miellyttävän ja suoravaisen miehen ihanteena.

Matkaa oli ainoastaan neljäkolmatta mailia, ja he lähtivät niin varahin, että päätyivät hra Gardinerin portille jo puolipäivän aikaan. Jane oli salin akkunassa odottelemassa heitä, ja kun hän syöksähti portaita alas vastaan, oli Elizabethille ilo nähdä hänet terveenä ja suloisena kuten ennenkin. Portaissa odotteli kokonainen parvi tädin pienokaisia, jotka eivät olleet nähneet serkkuaan kokonaiseen vuoteen ja jotka sen vuoksi oitis voittivat alkuperäisen ujoutensa. Kaikki olivat iloisia ja sydämellisiä. Päivä kului mitä mieluisimmalla tavalla — päivännäöllä puodeissa juosten ja illalla istuen teatterissa.

Näytelmän väliajoilla onnistui Elizabethin päästä kahdenkeskiseen keskusteluun tädin kanssa. Puheenaiheena heillä tietystikin oli Jane; ja Elizabethia enemmän suretti kuin ihmetytti kuullessaan, että vaikka sisar ponnistelikin urheasti säilyttääkseen luontaisen hyvätuulisuutensa, oli hän ajoittain hyvin masentuneella päällä. Rva Gardiner kertoi erikoisesti nti Bingleyn käynnistä heidän luonaan sekä hänen itsensä ja Janen välillä olleista puheluista, joista voi päätellä, että sisar oli täydestä sydämestään alistunut luopumaan tämän tuttavuuden jatkamisesta.

Täti kiusoitteli sitten sisarentytärtään hra Wickhamin takia ja onnitteli häntä sen johdosta, että hän kykeni niin kevyesti kantamaan tältä saamansa rukkaset.

"Mutta sanoppas, rakas Elizabeth", hän lisäsi, "millainen tyttö se neiti King sitten on? Minua surettaisi, jos yhteinen ystävämme osoittautuisi rahanahneeksi."

"Sanoppas itse, täti rakas, mikä erotus avioliittokysymyksissä on rahanahneuden ja järkevien vaikuttimien välillä? Missä on viisauden ja voitonpyynnön raja? Joulun aikaan sinä pelkäsit minun rakastuvan häneen, koska se olisi sinun mielestäsi ollut hyvin epäviisas teko; ja nyt olet valmis näkemään hänet persoksi rahoille, kun hän kosiskelee kymmenen tuhannen punnan tyttöä."

"Jos vain kerrot minulle, millainen tyttö se neiti King on, niin tiedän, mitä sitten ajattelen asiasta."

"Luulisin häntä hyvin hyväluontoiseksi tytöksi. En ainakaan ole kuullut hänestä mitään pahaa."

"Mutta tokko tuo sinun entinen ihailijasi häntä edes huomasikaan, ennenkuin hän isoisänsä kuoltua peri tämän omaisuuden?"

"Ei — mitäpäs aihetta hänellä olisi ollutkaan? Jollei hänen kerta ollut sallittu saavuttaa minun rakkauttani, senvuoksi että minä olin varaton, niin mitä syytä hänellä olisi ollut osoittaa huomaavaisuuttaan tytölle, josta hän ei ollut aikaisemmin välittänyt ja joka oli yhtä köyhä kuin minäkin?"

"Mutta minustapa tuntuu jokseenkin epähienolta, että hän sitten oitis käänsi huomionsa tuohon tyttöön kohta kun tämä oli saanut periä."

"Ahtaissa oloissa elävän nuoren miehen ei aina sovi noudattaa niitä moitteettomia seuraelämän muotoja, joista onnellisemmassa asemassa olevat ihmiset pitävät kiinni. Jos hänen nykyinen valittunsa ei siitä valita, niin mitäpä syytä meilläkään olisi?"

"Se ei lainkaan puolusta herra Wickhamin käytöstä. Se vain osoittaa neiti Kingin itsensä olevan jossakin suhteessa vajavainen — joko järjen tai tunteen puolesta."

"No hyvä, täti", huudahti Elizabeth, "olkoon siis niinkuin sinä vain tahdot. Herra Wickham saakoon minun puolestani olla rahanahne ja neiti King höperö."

"Ei, Lizzy, sitä en kernaasti näkisi. Minua surettaisi ajatella sellaista tuosta hauskasta nuoresta miehestä, joka on samoja Derbyshiren kasvatteja kuin minäkin."

"Oh, jos se on hänen ainoa puolustuksensa, niin minulla ei todellakaan ole korkeaa käsitystä Derbyshiren nuorista miehistä; eivätkä heidän helmaystävänsä Hertfordshiressäkään ole paljon paremmat. Minä olen oikein väsynyt heihin kaikkiin. Luojan kiitos! Huomenna lähden tapaamaan miestä, jolla ei ole ainuttakaan heidän miellyttävistä ominaisuuksistaan, ei siroa käytössävyä eikä sukkelia älynlahjoja. Typerät pölkkypäät ovatkin miehistä ainoat, joita kannattaa tuntea."

"Oleppas varovainen sanoissasi, Lizzy; tuo huudahdus kuulosti vähän liian paljon pettymyksen huokaukselta."

Ennenkuin uuden näytöksen alku teki lopun heidän haastelustaan, sai Elizabeth suureksi ilokseen kutsun seurata setäänsä ja tätiään huvimatkalle, jonka nämä aikoivat kesällä tehdä.

"Emme ole vielä varmasti päättäneet minne lähdemme", sanoi rva
Gardiner, "mutta arvatenkin järville."[18]

Mikään kutsu ei olisi Elizabethille voinut olla sen mieluisempi. "Ah, sinä rakkahin, armahin täti", hän huudahti ihastuneena, "mikä onni, mikä ilo! Sinähän luot minuun aivan uutta elämää ja virkeyttä. Hyvästi nyt kaikki pettymykset ja elämänkaiho! Mitäpä ovatkaan mieskurjat jylhien kallioiden ja kukkulain rinnalla? Ah, mikä ihana matka siitä tuleekaan! Ja kun me palajamme, niin emme palaja tavallisten matkustajain tavoin, jotka eivät ole nähneet nenänvarttansa pitemmälle eivätkä osaa selittää näkemiään. Mepäs silloin tiedämme, missä olemme kuljeksineet, ja muistamme kaiken, minkä olemme panneet merkille. Järvet, vuoret ja virrat eivät sotkeudu sekaisin hämäräksi kaaokseksi meidän mielikuvituksessamme; emmekä me, yrittäessämme kuvata jotain erityistä nähtävyyttä, käy kohta alussa kiistelemään sen asemapaikasta. Ei, kyllä meidän ensimmäiset mielenpurkauksemme tulevat olemaan mieluisampaa kuunneltavaa kuin matkailijoiden ylipäänsä."