Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 23. XXIII LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Elizabeth istui äitinsä ja sisarustensa parissa yhäti mietiskellen äsken kuulemaansa ja arvaillen, oliko hänellä oikeutta kertoa siitä toisille, kun Sir William itse saapui vieraisiin, ilmeisesti tyttärensä lähettämänä ilmoittamaan kihlauksesta. Monin onnitteluin naapureille ja omalle perheelleen alkavasta sukulaissuhteesta hän purki kuuluviin uutisensa hyvin ällistyneelle ja epäuskoiselle kuulijapiirille. Suuremmalla suoravaisuudella kuin kohteliaisuudella rva Bennet väitti oitis, että hän oli tykkänään erehtynyt; ja aina ajattelematon ja monesti kerkeäpuheinen Lydia huudahti meluavasti:

"Herra isä sentään! Kuinka te saatatte tuollaista palturia meille syöttää, Sir William? Ettekö tiedä, että herra Collins kosi meidän Lizzyä?"

Tarvittiin todellakin hovilaisen järkkymätön mielenmaltti ja levollinen kohteliaisuus, jotta Sir William kykeni ylevästi hymyillen sulattamaan naisten kiivaat vastaväitteet ja yhä vakuuttamaan tuomansa uutisen todenperäisyyttä.

Elizabeth tunsi tarvetta vapauttaa vieras tästä tukalasta tilanteesta ja kävi sen vuoksi vahvistamaan hänen kertomustaan, mainiten jo kuulleensa asiasta Charlottelta itseltään; ja hänen onnistui vaimentaa äitinsä ja nuorempain sisartensa soraäänet lausumalla Sir Williamille totiset onnittelunsa (joihin Janekin yhtyi) kihlauksen johdosta, perustellen niitä vetoamalla hra Collinsin mainioon luonnonlaatuun ja Hunsfordin läheisyyteen Lontoosta ja sen hovista.

Rva Bennet oli kuulemastaan uutisesta liiaksi hämmentynyt kyetäkseen paljonkaan puhumaan Sir Williamin vierailun aikana; mutta kohta kun ovi oli sulkeutunut tämän takana, purkautuivat hänen tunteensa rajusti ilmoille. Ensiksikin hän väitti, että koko juttu oli perätöntä hölynpölyä; toiseksi hän vakuutti olevansa vallan varma siitä, että hra Collinsille oli viritetty kavala ansa; kolmanneksi, että nuoresta parista ei ikinä tulisi onnellisia; ja neljänneksi, että kihlauksen täytyi välttämättömästi pian purkautua. Kaksi selvää johtopäätöstä hän joka tapauksessa kykeni tekemään näistä jokseenkin sotkuisista asianhaaroista: että Elizabethin uppiniskaisuus oli syynä kaikkeen; ja että kaikki ihmiset olivat ylen julmasti kohdelleet häntä ja hänen hermojaan. Näistä kahdesta asiasta hän sitten piti puhetta koko päivän mittaan. Mikään ei pystynyt lohduttamaan ja lepyttämään häntä. Eikä hänen kaunansa pehminnyt vielä senkään päivän kuluttua. Kesti kokonaisen viikon, ennenkuin hän kykeni näkemään Elizabethia käymättä oitis hänen silmilleen; kokonaisen kuukauden, ennenkuin hän voi puhua Sir Williamin tai Lady Lucasin kanssa töykeyttä osoittamatta, ja kesti monia kuukausia, ennenkuin hän antoi anteeksi heidän tyttärelleen.

Hra Bennet pysyi paljon levollisempana tapahtuman johdosta; tämä kokenut ihmistuntija selitti tyydytyksellä havainneensa, että Charlotte Lucas, jota hän oli pitänyt jokseenkin järkevänä tyttönä, oli yhtä hupsu kuin hänen vaimonsa ja vielä hupsumpi kuin hänen omat tyttärensä.

Lady Lucas ei voinut salata riemuaan sen johdosta, että hänen tyttärensä oli päässyt onnellisesti kihloihin ennen naapurin rouvan tyttöjä ja että tämä seikka oli omiaan harmittamaan naapurin rouvaa sydämen pohjasta; ja ilmaistakseen näitä ihmisystävällisiä tunteitaan hän rupesi käymään Longbournissa entistä ahkerampaan, vaikka rva Bennetin happamien ilmeiden ja pisteliäiden huomautusten olisi luullut voivan katkeroittaa hänen onnensa maljan pohjaan saakka.

Elizabethin ja Charlotten välillä vallitsi vielä edelleenkin jännitys, joka pidätti heitä puuttumasta tuohon arkaan puheenaiheeseen; ja Elizabethista tuntui siltä, ettei vanha luottamuksellinen suhde voisi enää koskaan palata heidän välilleen. Charlotten lemmenhistoriasta pettyneenä hän kääntyi sitä hellemmällä kiintymyksellä Jane sisareensa, jonka sydämen onnesta hän kävi päivä päivältä yhä hätäytyneemmäksi, kun Bingleyn palaamisesta ei vieläkään kuulunut yhtään mitään.

Jane oli oitis vastannut Carolinen kirjeeseen ja laski nyt päiviä ja hetkiä, milloin hän voisi odottaa jotain toivon aihetta. Hra Collinsin lupaama kiitoskirje saapui jo tiistaina ja ilmaisi niin mahtipontista kiitollisuutta, kuin olisi arvoisa lähettäjä vieraillut perheessä vähintäänkin vuoden päivät. Selvitettyään täten kiitollisuudenvelkansa hän ilmoitti monin tuntehikkain kääntein heille onnellisesta kihlauksestaan heidän ihastuttavan naapurinsa nti Lucasin kanssa sekä lupasi jälleen saapua Longbourniin maanantaista kahden viikon päästä. Lady Catherine oli näet ollut niin ihastunut hänen sopivasta valinnastaan, että vaati häät pidettäväksi niin pian kuin mahdollista; ja tämä hänen jalosukuisuutensa toivomus oli kirjoittajan mielestä parahin valtti, jolla hänen jumaloitu Charlottensa saataisiin pian nimeämään se päivä ja hetki, jolloin hänestä tulisi aviomiehistä onnellisin.

Hra Collinsin palaus Hertfordshireen ei enää lainkaan ilahduttanut rva Bennetiä. Päinvastoin hän oli valmis nureksimaan sitä yhtä paljon kuin puolisonsakin. Hänestä oli hyvin merkillistä, että sulhanen majoittuisi Longbourniin eikä Lucas Lodgeen — se oli sekä sopimatonta että häiritsevää. Hän ei mitenkään suvainnut talossa vieraita, niin kauan kuin hänen terveydentilansa oli niin säälittävä, ja kaikista vieraista olivat rakastuneet ihmiset hänestä kaikkein sietämättömimmät. Eipä ihme, ettei rva Bennetin pahantuulisuus ottanut lauhtuakseen, eikä sitä suinkaan lievittänyt hra Bingleyn jatkuva ja käsittämätön poissaolo.

Sama seikka ei antanut rauhaa myöskään Janelle eikä Elizabethille. Päivä kului toisensa jälkeen, ilman että hänestä kuului muuta kuin koko Merytonissa kiertelevä huhu, ettei hän aikonut palata Netherfieldiin enää koko talvena; mikä huhu oli omiaan panemaan rva Bennetin hermot kovalle koetukselle. Hän ei koskaan laiminlyönyt leimata sitä mitä typerimmäksi ja ilkeämielisimmäksi valheeksi.

Yksinpä Elizabethkin rupesi jo pelkäämään — ei Bingleyn välinpitämättömyyttä Janesta, vaan että hänen sisartensa onnistuisi pidättää hänet poissa Janen lähettyviltä. Nuo tunteettomat naiset ja hänen voimakastahtoinen ystävänsä, yhdessä nti Darcyn persoonallisten sulojen ja Lontoon tarjoamain huvitusten kanssa, saisivat ajan pitkittyessä kukaties rakastuneen nuoren miehen tunteet viilenemään.

Mitä Janeen itseensä tuli, niin hänen tuskansa tänä jännityksen aikana oli luonnollisesti vielä suurempi kuin Elizabethin; mutta hän kätki surunsa sydämeensä, eikä hänen ja Elizabethin kesken kosketeltu sanallakaan tätä asiaa. Se ei kuitenkaan estänyt hänen äitiään sen kymmenen kertaa päivässä palaamasta siihen ja tulkitsemasta kärsimätöntä ihmetystään Bingleyn äänettömyydestä tai vaatimasta Janea julkisesti tunnustamaan, että hän tunsi itsensä hyvin huonosti kohdelluksi. Tarvittiin todella Janen koko tasainen lempeys, jotta hän jaksoi näköjään tyynin mielin kohdata näitä alituisia hyökkäyksiä.

Hra Collins saapui mitä säntillisimmin lupaamaansa aikaan, mutta hänen vastaanottonsa Longbournissa ei tällä kertaa ollut yhtä sydämellinen kuin hänen ensi käynnillään. Hän oli kuitenkin niin suuresti onnensa lumoissa, ettei hän kaivannutkaan suurta huomaavaisuutta; ja totta puhuen hänen väsymätön lemmenkuhertelunsa tuntui toisista huojennukselta, sillä se vapautti heidät pitämästä hänelle seuraa. Suurimman osan joka päivästä hän vietti Lucas Lodgessa, palaten monesti vasta iltahämärissä Longbourniin, niin että hän ennätti lausua valittelunsa myöhästymisestään talonväelle, kun nämä olivat jo levolle käymässä.

Rva Bennet oli tulimmaisessa tuskassa. Jo pelkkä kihlauksen mainitseminen ja kaikki, mikä vain oli jossain yhteydessä sen kanssa, saattoi hänet vihan vimmoihin; ja kuitenkin hän voi olla varma, että kuuli siitä mainittavan alituisesti sekä kotona että kylässä. Pelkkä nti Lucasin näkeminen oli hänelle ylen ärsyttävää; kun Charlotte saapui kyläilemään Longbourniin, epäili emäntä vieraansa tulleen vain tarkastelemaan tulevaista rukinsijaa; ja milloin tämä puheli hiljaa hra Collinsin kanssa, oli hän täysin vakuutettu, että he puhelivat vain siitä, milloin saisivat tilan haltuunsa ja viskaisivat hänet tyttärineen maantielle. Rva Bennet valitti katkerasti kaikkea tätä vääryyttä puolisolleen.

"On tosiaan katkeraa ajatella, rakas Bennet", hän sanoi, "että Charlotte Lucas pääsee kerran emännöimään tässä talossa, että minun pitää tehdä tilaa hänelle ja vielä elävin silmin nähdä hänet sijassani!"

"Rakkaani, älä anna tuollaisille synkille ajatuksille valtaa itsessäsi. Toivokaamme, että asiat tulevat kääntymään paremmin päin. Otaksukaamme, että minä saan vielä haudata herra Collinsinkin."