Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Hra Bennet oli sittenkin kaikkein ensimmäisiä vierailijoita hra Bingleyn luona. Hän oli koko ajan aikonut käydä siellä, vaikka olikin viimeiseen saakka vakuuttanut vaimolleen päinvastaista; ja vasta vierailupäivän illalla sai hänen vaimonsa aivan sattumoilta tietää hänen käynnistään. Se sattui seuraavasti. Nähdessään toisen tyttärensä koristelevan uutta hattua hän virkkoi tälle aivan äkkiä:

"Toivon herra Bingleyn pitävän siitä, Lizzy."

"Emmehän me tule tietämään, mistä herra Bingley oikein pitää", sanoi äiti moittivasti, "kun emme pääse vierailemaan hänen luonaan."

"Mutta sinähän unohdat, äiti", sanoi Elizabeth, "että me tapaamme hänet vierasseuroissa, ja että rouva Long on luvannut esitellä hänet meille."

"En usko rouva Longin tekevän mitään sellaista. Hänellä on itsellään kaksi sisarentytärtään huolehdittavana. Hän on itsekäs teeskentelijä koko ihminen, enkä minä pane häneen suurtakaan arvoa."

"En minäkään", vakuutti hra Bennet; "ja minua ilahduttaa, ettet sinä enää ollenkaan välitä hänen palveluksistaan."

Rva Bennetin mielestä ei kannattanut vastata moiseen puheeseen; mutta kykenemättä hillitsemään harmiaan hän rupesi torumaan neljättä tytärtään.

"Älä herran nimessä yskiä kakistele tuolla tapaa, Kitty! Sääli edes vähäsen minun hermojani. Sinähän raastat ne ihan palasiksi."

"Kitty ei hoida oikein hienotunteisesti hänelle annettua yskimisen lahjaa", huomautti hänen isänsä. "Hän voi ruveta yskimään aivan sopimattomissakin tilaisuuksissa."

"En minä omaksi huvikseni yski", sanoi Kitty ärtyneesti. "Milloin sinä menet ensi tanssiaisiisi, Lizzy?"

"Huomenna kahden viikon päästä."

"Ah, herrantähden, niinhän se onkin", huudahti hänen äitinsä, "eikä rouva Long palaa kotia ennenkuin vasta tanssiaisten aattona; ja silloin hänen käy mahdottomaksi esittää herra Bingley meille, kun ei vielä itsekään tunne häntä."

"Silloin, rakkaani, voi sinulla olla etusija ystävättäresi rinnalla — sinä voit esittää herra Bingleyn hänelle."

"Mahdotonta, rakas Bennet, aivan mahdotonta, kun en itsekään tunne koko miestä. Kuinka sinä saatatkaan niin härnäillä minua?"

"Minä kunnioitan sinun varovaisuuttasi. Kaksiviikkoinen tuttavuus ei tottakaan merkitse paljoa. Ketäpä miestä oppisi perinpohjin tuntemaan toisen viikon loppuun mennessä? Mutta jos me emme uskalla viljellä hänen tuttavuuttaan, niin voi joku toinen uskaltaa, ja täytyyhän kaiken kohtuuden nimessä myöntää rouva Longillekin tilaisuutta huolehtia sisarentyttäristään. Ja siksipä, vaikka hän sydämellisyydessään tarjoutuisikin esittelemään teidät, jonka tarjouksen sinä tietysti hylkäät, tahdon minä itse ottaa sen huolen niskoilleni."

Tytöt tuijottivat suurin silmin isäänsä. Rva Bennet sanoi vain:
"Hörönlöröä!"

"Mitähän oikein tarkoitat tuolla voimakkaalla huudahduksellasi?" kysyi hänen miehensä. "Onko sinusta nuoren herrasmiehen esitteleminen ja kaikki siihen liittyvä mielen jännitys pelkkää hörönlöröä? Siinä asiassa en voi olla oikein yhtä mieltä sinun kanssasi, rakkaani. Vai mitä sinä sanot, Mary? — sinä, jonka tunnen perin syvämietteiseksi neitoseksi, joka luet isoja kirjoja ja teet niistä otteita."

Mary olisi tahtonut sanoa jotain hyvin viisasta, mutta ei tiennyt kuinka sen sanoisi.

"Jättäkäämme siis Mary selvittämään ajatustensa juoksua", jatkoi hänen isänsä, "ja palatkaamme jälleen herra Bingleyhin."

"Minä tulen kipeäksi koko herra Bingleystä!" huudahti hänen vaimonsa.

"Tuopas pahoittaa mieltäni; mutta miksi et sanonut sitä minulle jo ennen, rakkaani? Jospa olisin tuon jo aamulla tiennyt, niin en tottakaan olisi käynyt tervehtimässä häntä. Tämähän nyt sattui ohraisesti — mutta kun onnettomuus kerran on tapahtunut ja minä olen todellakin käynyt tutustumassa häneen, niin en luule enää mahdolliseksi vältellä hänen tuttavuuttaan."

Naisten hämmästys oli aivan niin suuri kuin hän oli toivonutkin; rva Bennetin ällistys kenties voitti tyttärienkin mielenliikutuksen — vaikka hän sitten kun oli tointunut ensimmäisestä tunnemyrskystään, rupesi selittämään, että tätä juuri hän oli koko ajan odottanutkin.

"Kuinka kiltisti siinä teitkään, rakas Bennet! Mutta tiesinhän minä, että saisin sinut lopulta suostutetuksi. Olin varma, että rakastit tyttäriäsi niin paljon, ettet laiminlöisi tehdä sellaista tuttavuutta. Ah sentään, kuinka olenkaan mielissäni! Ja sellainen sukkela päähänpisto sinulta, että menit sinne tänä aamuna hiiskumatta minulle sanaakaan koko asiasta!"

"No niin, Kitty, nyt saat yskiä niin paljon kuin sinua haluttaa", sanoi hra Bennet; ja sen sanottuaan hän lähti omalle puolelleen, väsyneenä vaimonsa ylivuotavasta ihastelusta.

"Kuinka kelpo isä teillä onkaan, tytöt", jatkoi äiti aviollista suitsutustaan oven sulkeuduttua. "En tiedä, kuinka oikein voisitte palkita hänen hellyyttään — ja minunkin huolenpitoani teistä, jos siksi tulee. Meidän iällemme tultua ei ole niinkään hupaista, sen sanon teille, saada uusia tuttavia jok'ikinen päivä; mutta teidän tähtenne me kannamme vaikka mitä uhreja hyvänsä. Lydia, rakkaani, vaikka sinä oletkin nuorin kaikista, niin ennustanpa, että herra Bingley tanssii sinun kanssasi ensi tanssiaisissa."

"Oh, en minä sitä pelkää", sanoi Lydia isotellen; "sillä vaikka olenkin nuorin, olen kaikista isoin."

Loppu-ilta kului pohtiessa kysymystä, milloin hra Bennetin uusi tuttava mahdollisesti saapuisi vastavierailulle, ja päätellessä, milloin hänet käskettäisiin päivällisille.