Read synchronized with  Chinese  English  Portuguese  Russian  Spanisch 
Ylpeys ja ennakkoluulo.  Jane Austen
Luku 13. XIII LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

"Minä toivon, rakkaani", sanoi hra Bennet seuraavana aamuna aamiaispöydässä vaimolleen, "että toimitat tänään hyvän päivällisen, sillä on syytä odottaa erästä vierasta perhepöytäämme."

"Mitä sinä tarkoitatkaan, rakas Bennet? Enhän minä tiedä ketään tänään tulevaksi, jollei Charlotte Lucas satu pistäytymään, ja hänelle toivon meidän päivällisemme toki aina kelpaavan. En usko hänen kotonaan useinkaan saavan niin hyviä päivällisiä kuin täällä."

"Vieras, josta puhun, on herra ja meille outo."

Rva Bennetin silmät alkoivat loistaa. "Mitä — herrako ja meille outo! Sitten se on herra Bingley, siitä olen varma, vaikkei hänkään enää niin outo ole — kas vain, Jane, tästä sinä et ole hiiskunut sanallakaan, sinä viekastelija! No, voi minun päiviäni, tottahan minua riemastuttaa saada herra Bingley vieraaksemme. Mutta — hyvä isä sittenkin! Tämäpä sattui onnettomasti — meillä ei ole tänään kalan häntääkään panna päivällispöytään. Lydia, sydänkäpyseni, soitappas kelloa. Minun täytyy saada puhua taloudenhoitajattaren kanssa heti paikalla."

"Se ei ole herra Bingley", sanoi hänen miehensä; "se on mies, jota en ole vielä eläissäni nähnyt."

Tietysti syntyi yleinen hälinä, ja perheenisällä oli nautintoa saada kiihkeitä kyselyjä vaimoltaan ja viideltä tyttäreltään yht'aikaa.

Hauskuteltuaan hetken heidän uteliaisuudellaan hän kävi selittämään asiata. "Kuukauden päivät sitten sain hänen kirjeensä ja vastasin siihen jo kahden viikon perästä, koska asia oli mielestäni hiukan arkaluontoinen ja vaati joutuisaa vastausta. Kirje oli eräältä herra Collinsilta, serkultani, jolla on valta minun kuolemani jälkeen ajaa teidät tiehenne tästä talosta jos hän tahtoo."

"Oh, oh, rakkaani", parahti hänen vaimonsa, "älä mainitsekaan tuota hirmuista miestä! Eikö ole kamalata, että sinun tilasi pitää tulla ryöstetyksi omilta lapsiltasi! Sinun sijassasi minä olisin jo aikoja sitten yrittänyt tavalla tai toisella korjata asian."[13]

Jane ja Elizabeth koettivat selvitellä hänelle sukuperimyksen määräyksiä. He olivat tehneet sitä monesti ennenkin, mutta se oppi ei pystynyt koskaan rva Bennetin päähän. Hän vaikeroi edelleen katkerasti säälimätöntä kohtaloa, joka riisti tilan viideltä tyttäreltä vennon vieraan hyväksi, josta ei kukaan välittänyt viiden pennin vertaa.

"Se on todellakin mitä kohtuuttominta", sanoi hra Bennet, "eikä mikään lieventävä asianhaara voi pestä herra Collinsia puhtaaksi perijän viasta. Mutta jos tahdot kuulla, mitä hän kirjoittaa, niin kenties hänen ilmaisutapansa on omiaan hieman lieventämään sinun katkeruuttasi häntä kohtaan."

"Ei, sitä en voi uskoa — ja minusta on sangen röyhkeätä hänen puoleltaan, että hän lainkaan rohkenee kirjoittaa sinulle. Minä inhoon kerrassaan sellaisia tekopyhiä ja vääriä ystäviä. Miksi hän ei voi jatkaa riitaa ja käräjöimistä sinun kanssasi, niinkuin hänen isänsä teki ennen häntä?"

"Hm — hänellä näyttää tosiaan olevan vähän tunnonvaivoja isänsä käytöksen johdosta; kuulehan nyt kun luen."

"Hunsfordissa, lähellä Westerhamia, Kentissä, lokakuun 15 päivänä.

"Hyvä herra. — Teidän ja kunnioitetun isävainajani välillä vallinnut erimielisyys on aina murehduttanut suuresti mieltäni; ja sitten kun minulla oli suru kadottaa hänet, olen monesti toivonut tilaisuutta saadakseni perheittemme välit korjatuksi. Ensi alussa minua kuitenkin pidätti siitä epäilys, oliko oikein ja pojallisen rakkauden mukaista hänen muistoaan kohtaan elää sovinnossa miehen kanssa, jota kohtaan häntä oli aina miellyttänyt tuntea vastenmielisyyttä." ("Siinä sen kuulet, rakkaani!") "Nyt olen kuitenkin määrännyt kantani asiassa, sillä suoritettuani pappistutkintoni viime pääsiäisen aikaan on minulla ollut sanomaton onni päästä korkeasti kunnianarvoisan[14] Lady Catherine De Bourghin, Sir Lewis de Bourghin lesken suosioon, jonka erinomainen suopeus ja hyväntahtoisuus on nähnyt minut otolliseksi astumaan sangen hyvätuloiseen kirkkoherran toimeen hänen patronaattipiirissään[15] — mikä mielisuosio kiihoittaa minua mitä vakavimmin palkitsemaan hänen armonsa hyvyyttä ahkeroitsemalla toimittaa kaikkia kirkollisia menoja ja toimituksia Englannin valtiokirkon lakien ja tapojen mukaisesti. Pappismiehenä nimenomaan tunnen velvollisuudekseni palauttaa rauhaa ja levittää siunausta kaikkiin piireihin ja perheisiin, joihin vaikutukseni ulottuu; ja sillä perusteella rohkenen toivoa, että nykyinen edesottamiseni sovinnon palauttamiseksi meidän välillemme on kaikin puolin kiitosta ansaitseva, ja että se seikka, että olen Longbournin tilan lähin perillinen, ei estäisi teitä kohdaltanne tarttumasta minun nyt kurottamaani öljypuun oksaan. En voi muuta kuin olla hyvin pahoillani siitä, että olen valittu välikappaleeksi vahingoittamaan teidän rakastettavain tytärtenne etua, josta kaikesta tahdon anteeksi pyydellä sekä luvata heistä vastaisuudessa kaikkea mahdollista murhetta pitää, mikä minun vallassani vain on; mutta siitä vast'edes lähemmin. Jollei teille ole vastenmielistä vastaanottaa minua huoneeseenne, niin rohkenen ehdottaa, että saavun tervehtimään teitä ja arvoisaa perhettänne maanantaina marraskuun 18 päivänä kello 4 iltapäivällä, ja toivon saavani nauttia vierasvaraisuudestanne seuraavan viikon lauantai-iltaan saakka; minkä voin haitatta itselleni ja pyhälle toimelleni tehdä, sillä Lady Catherine on hyvyydessään luvannut hankkia toisen pappismiehen saarnaamaan välillä olevana sunnuntaina. Lähettäen kunnioittavat terveiseni arvoisalle puolisollenne ja tyttärillenne, pysyn teidän aina hyvää toivovana ystävänänne.

"William Collins."

"Kello neljäksi saamme siis vartoa tuota rauhanrakentajaa", sanoi hra Bennet, käärien kirjeen kokoon. "Hän tuntuu minusta todellakin olevan sangen tunnollinen ja kohtelias nuori mies, enkä epäile, että meistä voi tulla hyvätkin ystävät, edellyttäen, että tuo kunnianarvoisa Lady Catherine päästää hänet vastakin matkustamaan tänne."

"Siinä ainakin on jonkin verran järkeä, mitä hän tytöistä puhuu", huomautti hänen vaimonsa. "Ja jos hän todella rupeaa heistä murhetta pitämään, niinkuin lupaa, niin en niinäkään asetu poikkiteloin häntä vastaan."

"Vaikkakin on vaikea ymmärtää", sanoi Jane, "millä tavalla hän aikoo korvata meille tappiomme, niin ainakin hänen hyvä tahtonsa on kiitettävä."

Elizabethin huomiota oli etupäässä kiinnittänyt kirjoittajan syvä kunnioitus Lady Catherinea kohtaan ja hänen vakaa päätöksensä ahkeroida seurakuntalaistensa kastamisessa, vihkimisessä ja hautaamisessa — kaikki valtiokirkon lakien ja tapojen mukaisesti.

"Hänen täytyy olla hyvin omituinen mies", hän sanoi. "En minä voi oikein käsittää hänen ajatustaan. Hänen kirjoitustapansa on niin mahtipontinen. Ja mitä hänen tarvitsee pyydellä anteeksi perimisoikeuttaan? Ei suinkaan hän tahtoisi korjata asiaa, jos se kävisi päinsä. Mahtaako hän olla oikein viisas, isä?"

"Ei suinkaan, rakkaani, sitä en luule. Minulla on hyvä syy toivoa, että hän on kaikkea muuta kuin viisas. Hänen kirjeessään on sellainen sekoitus nöyristeleväisyyttä ja mahtailua, joka lupaa sangen hyvää. Olen oikein kärsimätön näkemään hänet luonamme."

"Kokoonpanoltaan hänen kirjettään ei voi sanoa puutteelliseksi", huomautti viisas Mary. "Lausetapa öljypuun oksasta ei tosin ole aivan uusi, mutta se ilmaisee hyvin hänen ajatuksiaan."

Catherinessa ja Lydiassa ei kirje eikä sen kirjoittaja herättäneet vähintäkään mielenkiintoa. Mahdotonta oli ajatella, että heidän serkkunsa saapuisi punaisessa takissa, ja monien viikkojen kuluessa oli heillä ollut iloa pelkkien punatakkien seurasta. Heidän äidiltään sen sijaan oli hra Collinsin kohtelias kirje sulattanut hyvän määrän sappea, ja hän valmistautui ottamaan vierasta vastaan niin tavattomalla touhukkaisuudella, että hänen miehensä ja tyttärensä joutuivat vähän ihmeisiinsä.

Hra Collins saapui täsmälleen lupaamaansa aikaan, ja koko perhe tervehti häntä hyvin kohteliaasti. Hra Bennet tosin puheli hyvin vähän, mutta naiset olivat sangen halukkaita juttelemaan, eikä hra Collins näyttänyt tarvitsevan erikoista rohkaisua. Hän oli pitkä ja luiseva nuori mies, iältään ehkä viisikolmattavuotias. Hänen sävynsä oli ylen juhlallinen ja käytöksensä mahtipontinen. Tuskin vielä viittäkään minuuttia istuttuaan hän onnitteli rva Bennetiä hänen kukoistavista tyttäristään ja sanoi kuulleensa paljonkin näiden suloudesta, mutta että tässä tapauksessa huhu ei ollut tiennyt puoliakaan. Ja hän lausui varmana vakaumuksenaan, ettei kai kestäisi kauankaan, ennenkuin kaikki olisivat onnellisissa naimisissa. Tällainen imartelu ei tosin ollut kaikkien kuulijain mieleen, mutta rva Bennet, jonka tapana ei ollut seuloa kohteliaisuuksia, vastasi sulavin sydämin:

"Te olette kovin mairitteleva, herraseni, ja kaikesta sielustani toivoisin teidän ennustaneen oikein, sillä muuten on heidän kohtalonsa kovin tukala. Asiat ovat nyt kerta niin hullusti järjestetyt!"

"Te ehkä tarkoitatte tuota perimyssääntöä?"

"Niin, mitäpäs muuta! Se on surkea kohta minun tyttöparoilleni, se teidänkin täytyy myöntää. Ei sen puolesta, että pitäisin teitä syyllisenä, sillä sellainenhan on maailman meno yleensä, mikäli tunnen niitä asioita. Ei koskaan tiedä, kenenkä haltuun maatilat joutuvat perinnönjaossa."

"Minä käsitän ja tunnen sangen hyvin, hyvä rouva, kauniiden serkkujeni kovan aseman, ja voisin asiasta puhella paljonkin, mutta pelkään, että ehkä näyttäisin liiaksi suorasukaiselta ja hätiköivältä. Sen voin kuitenkin vakuuttaa näille armaille nuorille neitosille, että sydämeni aivoituksena jo tänne tullessani oli tunnustaa heille julki totinen ihailuni. Tällä erää en tahdo sanoa sen enempää, mutta kukaties, kun olemme tutustuneet toisiimme paremmin…"

Päivälliskutsu keskeytti hänen, "aivoituksensa"; ja tytöt hymyilivät salaa toisilleen. He eivät kuitenkaan yksistään herättäneet hra Collinsin ihailua. Eteishalli, ruokasali ja niiden sisustus sai osakseen seikkaperäistä tarkastelua ja ylistystä, mikä jonkun toisen suusta kuultuna olisi sulattanut rva Bennetin sydämen vahaksi. Mutta tuo mieshän tarkasteli taloa tulevaisena perintöosanaan. Myöskin päivällistä vieras kunnioitti ihailullaan; ja hän halusi tietää, ken hänen kauneista serkuistaan ansaitsi kiitoksen sen laittamisesta. Mutta tässä suhteessa oikaisi emäntä hänen nurjan käsityksensä vakuuttaen hänelle hiukan kärkevästi, että heillä oli varaa pitää kelpo keittäjätärtä ja ettei hänen tytärtensä tarvinnut heiskua keittiössä.