Read synchronized with  English  German  Russian  Spanisch 
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

P.K. ja P.T.

Kevät toi mukanaan uusia harrastuksia, ja pitenevät iltapäivät sopivat kaikenlaisiin puuhiin ja leikkeihin.

Puutarha oli laitettava kuntoon, ja jokaisella tytöllä oli oma palstansa, johon sai istuttaa mitä tahtoi. Hanna sanoi: "Tietäisin kenelle mikin maapala kuuluu, vaikka näkisin ne Kiinassa", ja epäilemättä hän olisikin sen tiennyt, sillä nuo puutarhatilkkuset kuvastivat kunkin tytön luonnetta.

Megin puutarhassa kasvoi ruusuja ja heliotrooppeja, myrtti ja pieni pomeranssipuu. Jon palsta ei koskaan ollut samanlainen kahtena kesänä peräkkäin, sillä hän kokeili alituiseen uutta. Tänä vuonna hän kylvi auringonkukkia — tämän iloisen ja hyötyisän kasvin siemenillä ruokittiin sitten 'täti Kanaliini' perheineen. Bethin puutarhassa oli vanhanaikaisia tuoksuvia kukkia — hajuherneitä ja resedaa, kukonkannuksia, neilikoita, orvokkeja ja koiruohoa sekä vesiheinää lintua varten ja kissanminttua kissimirreille. Amyn puutarhassa oli lehtimaja, pieni mutta sangen sievä. Sen seinämillä suikertelivat sirosti elämänlangat ja köynnöskuusamat; kukkapenkeissä kasvoi valkoisia liljoja, sananjalkoja ja muita hienoja koristekasveja vieri vieressä.

Puutarhatyö, kouluretket, soutumatkat joella ja kukkien poimiminen täyttivät kauniit kesäpäivät, ja sadeilmalla keksittiin kaikenlaista hauskaa kotona.

Sangen suosittu leikki oli 'P.K.'. Salaiset yhdistykset olivat tähän aikaan muodissa, ja tytötkin halusivat perustaa sellaisen. Kun he kaikki ihailivat Dickensiä, seura nimitettiin Pickwick-kerhoksi. Harvoja keskeytyksiä lukuun ottamatta kerho oli toiminut jo vuoden ajan, ja joka lauantai-ilta oli pidetty kokouksia suurella ullakolla.

Tilaisuuksissa noudatettiin seuraavaa järjestystä. Kolme tuolia oli asetettu riviin lampun valaiseman pöydän eteen; pöydällä odotti neljä valkoista arvomerkkiä, joissa oli teksti 'P.K.', kaikissa erivärisenä. Pöydällä oli myös kerhon joka viikko ilmestyvä lehti 'Pickwick-sanomat'. Sitä toimitti Jo, joka askarteli aina mielellään kynän ja musteen parissa.

Kello seitsemän astuivat kerhon kaikki neljä jäsentä huoneistoon, sitoivat arvomerkit kaulaansa ja asettuivat ylen juhlallisesti tuoleihinsa. Meg oli vanhimpana Samuel Pickwick, kirjallinen Jo oli Augustus Snodgrass, Beth oli Tracy Tupman, koska hän oli pyöreä ja punaposkinen, ja Amy, joka aina koetti tehdä sellaista mitä ei osannut, oli Nathaniel Winkle. Pickwick, puheenjohtaja, luki lehden, joka oli täynnä kertomuksia ja runoja, pikku-uutisia, lystikkäitä ilmoituksia ja huomautuksia, joissa tytöt leppoisasti naljaillen muistuttivat toistensa vioista ja pikkusynneistä.

Eräässä tällaisessa tilaisuudessa herra Pickwick pani nenälleen sangat, joissa ei ollut laseja, kopautti vasarallaan pöytään, yski ja alkoi lukea, luimautettuaan ensin tuikeasti tuolissaan lojuvaan herra Snodgrassiin niin että tämä ymmärsi asettua kunnollisesti istumaan.

Toukokuun 20 p:nä vuonna 18—

Juhlaruno

Nyt juhlapäivää vietämme, ja ei se ole suotta, kun täyttää kuulu kerhomme viiskymment'kolme vuotta.

    Ja kaikki tutut kasvot taas
    me näämme edessämme,
    me voimme kaikki pulskasti,
    kaikk' oomme tulleet tänne.

    Pickwick, hän istuu paikallaan,
    me häntä tervehdämme,
    hän lukee rillit nenällään
    kuuluisaa lehteämme.

    Hän tosin nuhan uhri on,
    mut huolimmeko siitä,
    kun saamme häntä kuitenkin
    sanoista viisaist' kiittää.

    Ja kasvot vanhan Snodgrassin
    niin loistaa tyytyväisnä.
    Hän pitkä on kuin pilari
    vaan ain' ei kulje pystypäisnä.

    On innon tulta silmissään,
    otsalla maineen himo juuri,
    mut ah ja voi, kun nenällään
    on mustepilkku suuri!

    Mies rauhan Tracy Tupman on,
    ja aina hyvinvoiva.
    Väliin nauraa itsens' kumohon
    tuo toverimme oiva.

    On täällä pikku Winklekin,
    sileä, siro aina.
    Tukallaan kaatuis kärpänen,
    mut kasvojaan ei pese aina.

    On vuosi mennyt umpehen,
    juhlimme, iloitsemme,
    ja maineen tietä eellehen
    hartaina astelemme.

    Kerho kauan eläköön,
    ja viihtykäämme siellä,
    niin vuosijuhlaa kymmenen
    me saamme viettää vielä.

A. Snodgrass

Häät naamiohuveissa

Venetsialainen tarina

Gondoli toisensa jälkeen liukui marmoriportaiden ääreen jättäen ihastuttavan kuormansa lisäämään sitä värikästä ihmisvirtaa, joka täytti kreivi Adelonin upean palatsin salit. Ritareita ja ylhäisiä naisia, keijukaisia ja hovipoikia, munkkeja ja kukkastyttöjä liiteli iloisen tanssin pyörteissä. Suloiset äänet ja ihanat sävelet täyttivät ilman, ja naamiohuvit jatkuivat ilossa ja soiton humussa.

"Onko teidän Ylhäisyytenne nähnyt lady Violaa tänä iltana?" kysyi ritarillinen trubaduuri keijukaiskuningattarelta, joka liiteli lattian yli hänen käsivarsillaan.

— Olen kyllä. Eikö hän ole ihastuttava, vaikkakin kovin surullinen? Hänen pukunsakin on hyvin valittu, sillä viikon päästä hän menee naimisiin kreivi Antonion kanssa, jota hän vihaa intohimoisesti.

— Kautta kunniani, kadehdin kreiviä. Tuolla hän tuleekin sulhaseksi pukeutuneena, musta naamio kasvoillaan. Kun hän ottaa sen pois, saamme nähdä, kuinka hän katselee tuota kaunista tyttöä, jonka sydäntä hän ei voita, vaikka tytön ankara isä onkin luvannut kreiville hänen kätensä, vastasi trubaduuri.

— Kuiskaillaan että lady Viola rakastaa nuorta englantilaista taiteilijaa, joka alituisesti kulkee hänen kintereillään, mutta jota kreivivanhus halveksii, sanoi keijukaiskuningatar.

Ilo oli ylimmillään, kun muuan pappi tuli näkyviin, johdatti nuoren pariskunnan purppuranpunaisella sametilla verhottuun sivukammioon ja viittasi heitä polvistumaan. Silmänräpäyksessä vaikeni iloinen hälinä, eikä kuulunut kuin suihkulähteitten solinaa ja kuunsäteissä kylpevän oranssilehdon suhinaa, kun kreivi Adelon puhui:

    — Hyvät naiset ja herrat, suokaa anteeksi pieni viekkauteni.
    Olen koonnut teidät tänne todistajiksi tyttäreni vihkiäisiin.
    Arvoisa isä, odotamme palvelustanne.

Kaikkien silmät kääntyivät morsiuspariin, ja hämmästyksen kohahdus kuului yli joukon, sillä sekä morsian että sulhanen esiintyivät naamioituina. Uteliaisuus ja ihmetys täytti kaikkien mielet, mutta kukaan ei tahtonut sanoa mitään ennen kuin pyhä toimitus oli päättynyt. Silloin kokoontuivat jännittyneet katselijat kreivin ympärille pyytämään selitystä.

— Antaisin sen ilomielin jos voisin, mutta en tiedä muuta kuin että se oli ujon Violan oikku, johon suostuin. Nyt, lapseni, näytelmä päättyköön. Riisukaa pois naamionne ja tulkaa ottamaan siunaukseni.

Mutta kumpikaan ei notkistanut polviaan, sillä nuori sulhanen vastasi äänellä, joka sai kaikki säpsähtämään, ja naamion pudotessa tulivat näkyviin Ferdinand Devereux'n, taiteilija-rakastajan jalot kasvot, ja vasten hänen rintaansa, jota nyt koristi englantilaisen jaarlin tähti, nojautui ihana Viola säteillen onnea ja kauneutta.

— Herra kreivi, te käskitte minua ylenkatseellisesti pyytämään tyttärenne kättä vasta sitten kun voin ylpeillä yhtä ylhäisellä nimellä ja suurilla rikkauksilla kuin kreivi Antonio. Voin ylpeillä enemmästäkin, sillä teidänkään kunnianhimoinen sielunne ei voi vastustaa Devereux'n ja De Veren jaarlia, kun hän tarjoaa vanhan nimensä ja äärettömän rikkautensa saadakseen omakseen tämän ihanan neidon, joka nyt on hänen vaimonsa.

Kreivi seisoi kuin kivettyneenä, ja kääntyen hämmästyneiden kuulijoiden puoleen lisäsi Ferdinand voitonriemuisesti hymyillen: — Teille, ritarilliset ystäväni, toivon vain yhtä onnellista liittoa kuin itselleni ja soisin että kaikki voittaisitte omaksenne yhtä kauniin morsiamen kuin minä näissä naamiohuveissa.

S. Pickwick

Mikä yhtäläisyys on P.K:n ja Baabelin tornin välillä?

(Molemmat ovat täynnä vaikeasti hallittavaa väkeä.)

Tarina kurkusta

Oli kerran maanviljelijä, joka kylvi pienen siemenen puutarhaansa, ja jonkin ajan kuluttua se iti ja kasvoi suureksi taimeksi, ja siinä oli monta kurkkua. Eräänä lokakuun päivänä, kun ne olivat kypsiä, hän otti yhden ja vei sen torille. Muuan ryytikauppias osti sen ja vei myymäläänsä. Samana aamuna tuli eräs pieni tyttö, jolla oli ruskea hattu ja sininen puku, pyöreät kasvot ja pystynenä, ja osti sen äidilleen. Hän vei sen kotiin, leikkasi sen palasiksi ja keitti palaset isossa kattilassa. Osan hän survoi ja tarjosi voin ja suolan kera päivälliseksi, osaan hän sekoitti lasillisen maitoa, kaksi munaa, neljä lusikallista sokeria, vähän muskottipähkinää ja pari korppua, kaatoi seoksen isoon pannuun ja antoi sen paistua kunnes se oli ruskeata ja kaunista, ja seuraavana päivänä sen söi muuan perhe nimeltä March.

T. Tupman

Herra Pickwick, Sir

Käännyn puoleenne ja muistutan eräästä synnistä sen tekijä on yksi mies nimeltä Winkle joka häiritsee klubia naurullaan eikä aina lähetä avustustaan tähän hienoon lehteen toivon että suotte anteeksi hänen pahuutensa ja annatte hänen lähettää erään ranskalaisen sadun koska hän ei osaa kirjoittaa omasta päästään hänellä on niin paljon läksyjä eikä mitään aivoja toisella kertaa koetan ottaa aikaa kauluksesta kiinni ja kirjoittaa teoksen vallan commy la fo se on oikein hyvin hyvästi nyt minun pitää mennä kouluun.

Kunnioittavasti N. Winkle

(Edellä oleva on miehekäs ja vilpitön omien heikkouksien tunnustus. Jos nuori ystävämme harjoittelisi välimerkkien käyttöä, olisi kaikki hyvin.)

Surullinen tapaus

Viime perjantaina kuulimme talomme kellarista ankaran tärähdyksen ja sitä seuraavia hätähuutoja. Rientäessämme yhtenä miehenä kellariin näimme rakastetun puheenjohtajamme makaavan pitkänään lattialla, hän oli nimittäin liukastunut ja kaatunut hakiessaan puita kellarista taloudellisiin tarkoituksiin. Todellinen hävitys kohtasi silmiämme, sillä kaatuessaan herra Pickwick oli kastanut päänsä ja hartiansa vesisaaviin, kaatanut kulhollisen saippuavaahtoa miehekkäälle varrelleen ja repinyt vaatteensa pahanpäiväisesti. Kun hänet oli vapautettu tuosta vaarallisesta tilasta, huomattiin ettei hän ollut kärsinyt mitään vahinkoa paria mustelmaa lukuun ottamatta, ja meillä on onni ilmoittaa, että hän tätä nykyä voi hyvin.

Toim.

Surullinen velvollisuutemme on ilmoittaa että rakas ystävämme Rouva Lumikki Silokäpälä on salaperäisellä tavalla kadonnut joukostamme. Tämä herttainen ja rakastettu kissa oli laajan ystävä- ja ihailijapiirin lemmikki, sillä hänen kauneutensa viehätti kaikkien silmiä, hänen sulonsa ja hyveensä voittivat kaikkien sydämet, ja tunnemme kaikki syvästi, kuinka katkerasti kaipaamme häntä.

Viimeksi hänet nähtiin portilla odottamassa lihakauppiaan rattaita, ja luultavasti silloin joku konna, jota hänen kauneutensa viehätti, ryösti hänet. Viikkoja on kulunut eikä hänestä ole nähty jälkeäkään, ja me luovumme jo kaikesta toivosta, sidomme mustan nauhan hänen koriinsa, panemme hänen maitokuppinsa pois ja itkemme häntä kuin iäksi menetettyä ystävää.

Eräs osaa ottava ystävä lähettää meille seuraavan runohelmen:

Valituslaulu

Lumikki Silokäpälän katoamisen johdosta.

    Sua itkemme, ystävä pienoinen,
    kova kohtalo meiltä sun vei,
    ja nyt olet poissa, hienoinen,
    sua enää nähdä ei.

    Sun pienen lapsesi hauta on
    tuoll' pähkinäpensaan alla.
    Mut missä sä uinut, onneton?
    Ah, ulkona maailmalla.

    Et valkean ääressä istu nyt,
    et hyrrää herttaisesti.
    On vuoteesi tyhjä ja kylmennyt.
    Ken moisen tuskan kesti?

    Sun hiiriäs toinen kissa syö,
    sun maillasi metsästää,
    vaan Lumikki-vainaalle vertoja
    ei vedä mirri tää.

    Se on kömpelö, ruma ja runoton,
    sinä hieno ja kiiltävä ain'.
    Se sylkee koirille, tahditon,
    sinä tyynesti väistyit vain.

    Se sentään on hyvä ja lempeä
    ja koittaa parhaansa aina.
    Vaan emmehän voi sitä lempiä
    kuin sua vain, herttainen vainaa.

Neiti Oranthy Bluggage, tunnettu etevä luennoitsijamme, pitää esitelmän aiheesta 'Nainen ja hänen asemansa' Pickwick-salissa ensi lauantaina tavallisen kokouksen jälkeen.

    Viikkokokous Keittiötorilla, tarkoituksena opettaa nuorille
    naisille ruoanlaittoa. Hanna Brown johtaa puhetta, kaikki ovat
    tervetulleita.

    Luutaseura kokoontuu ensi keskiviikkona ja panee toimeen suuren
    juhlakulkueensa kerhohuoneiston yläkerroksessa. Jäseniä pyydetään
    saapumaan virkapuvuissa, luudat olalla, tasan kello yhdeksän.

    Neiti Beth Bouncer avaa ensi viikolla uuden nukenvaate-aittansa
    yleisön käytettäväksi. Viimeiset Pariisin muodit saapuneet.
    Tilauksia vastaanotetaan.

    Ensi-ilta Barnavillen teatterissa muutamien viikkojen kuluttua.
    Esitettävänä näytelmäuutuus, jonka veroista ei koskaan ole nähty
    Amerikan näyttämöillä. 'Kreikkalainen orja eli Konstantin
    Kostaja' on tämän järkyttävän murhenäytelmän nimi!!!

Huomautuksia

Jos S.P. käyttäisi vähemmän saippuaa kättensä pesemiseen, ei hän joka kerta myöhästyisi aamiaiselta. Pyydetään ettei A.S. viheltäisi kadulla. Olisi hyvä jos T.T. ei unohtaisi Amyn ruokaliinaa. A.W. älköön nurisko vaikka hänen hameissaan ei olekaan yhdeksää rimsua.

Viikkoraportti

Meg — hyvä.

Jo — paha.

Beth — hyvin hyvä.

Amy — keskinkertainen.

Kun puheenjohtaja oli lukenut lehden (pyydän vakuuttaa lukijoilleni, että se on oikea jäljennös oikeasta lehdestä, jonka oikeat tytöt kerran maailmassa ovat kirjoittaneet), seurasi myrskyisiä kättentaputuksia, minkä jälkeen herra Snodgrass nousi tekemään erään ehdotuksen.

— Herra puheenjohtaja, hyvät herrat, hän alkoi parlamenttipuhujan tapaan, pyydän ehdottaa kerhoomme erästä uutta jäsentä — henkilöä, joka mitä suurimmassa määrin ansaitsee tämän kunnian, olisi siitä syvästi kiitollinen ja arvaamattoman suuresti lisäisi kerhon hauskuutta ja henkevyyttä ja lehden kirjallista arvoa sekä olisi iloksi kaikille. Ehdotan herra Theodore Laurencea P.K:n kunniajäseneksi. Otetaan nyt hänet!

Jon äänensävyn ja puhetyylin äkillinen muuttuminen sai tytöt nauramaan, mutta kaikki näyttivät levottomilta eikä kukaan sanonut mitään, kun Snodgrass istuutui.

— Ratkaisemme asian äänestyksellä, sanoi puheenjohtaja. — Ne, jotka kannattavat ehdotusta, vastatkoot: "Suostutaan."

Jon äänekästä vastausta seurasi kaikkien ihmeeksi Bethin ujo "suostutaan".

— Toisin ajattelevat vastatkoot: "Ei."

Meg ja Amy vastasivat "ei", ja herra Winkle nousi sanomaan erittäin kaunopuheisesti:

— Emme tahdo poikia, he vain meluavat ja virnistelevät. Tämä on naisten kerho ja sen pitää pysyä yksityisenä ja kaikin puolin säädyllisenä.

— Hän voi nauraa lehdellemme ja tehdä meistä perästäpäin pilaa, huomautti Pickwick kierrellen pientä otsakiharaansa kuten aina ollessaan neuvoton.

Snodgrass nousi hyvin vakavana. — Sir, annan teille kunniasanani, ettei Laurence koskaan tekisi mitään sellaista. Hän kirjoittaa mielellään, ja hän antaa oikean sävyn sepustuksillemme ja estää meitä olemasta siirappimaisia, ettekö ymmärrä? Hän antaa meille paljon, ja meillä puolestamme on varsin vähän annettavaa hänelle. Mielestäni vähin mitä voimme tehdä on, että otamme hänet jäseneksi kerhoomme ja toivotamme hänet tervetulleeksi, jos hän vain suostuu.

Tämä hieno viittaus Laurien ansioihin sai Tupmanin hypähtämään pystyyn ja huudahtamaan päättäväisesti:

— Meidän täytyy ottaa hänet, vaikka pelkäisimmekin. Minä sanon että hän saa tulla, ja hänen isoisänsä myös, jos häntä haluttaa.

Bethin innostus tarttui koko kerhoon, ja Jo nousi tuoliltaan ja meni puristamaan hänen kättään.

— Äänestetään nyt uudestaan. Muistakaa kaikki, että hän on meidän
Lauriemme, ja vastatkaa myöntävästi! huusi Snodgrass kiihtyneenä.

— Suostutaan, suostutaan, suostutaan! kuului viipymättä kolmesta suusta.

— Hyvä, kiitän teitä! Ja koska on hyödyllistä 'ottaa aikaa kauluksesta kiinni', kuten Winkle sattuvasti huomauttaa, pyydän saada heti esittää uuden jäsenemme.

Ja koko kerhon kauhuksi Jo avasi vaatekomeron oven ja näkyviin tuli
Laurie, joka istui mattokasalla tulipunaisena pidätetystä naurusta.

— Sinä heittiö! Sinä kavaltaja! Jo, kuinka saatoit! huusivat toiset tytöt, kun Snodgrass voitonriemuisena talutti ystävänsä pöydän luo ja käden käänteessä istutti hänet tuoliin ja sitoi kunniamerkin hänen kaulaansa.

— Te kaksi lurjusta, kylmäverisyytenne on hämmästyttävä, aloitti herra Pickwick. Hän koetti rypistää kulmakarvojaan uhkaavasti, mutta onnistui saamaan kasvoilleen vain ystävällisen hymyn. Uusi jäsen pysyi kuitenkin tilanteen herrana. Hän nousi, teki siron kumarruksen puheenjohtajan istuinta kohti ja lausui erittäin kohteliaasti:

— Herra puheenjohtaja ja hyvät naiset — anteeksi, herrat — sallikaa minun esittää itseni. Sam Weller, kerhon nöyrin palvelija.

— Hyvä, hyvä! huusi Jo heiluttaen takanaan olevan vanhan vuoteenlämmittimen kädensijaa.

— Uskollinen ystäväni ja jalomielinen suojelijani, joka on esittänyt minut kunnianarvoiselle kerholle sangen mairittelevalla tavalla, jatkoi Laurie vilkkain kädenliikkein, ei ole syypää tämän illan alhaiseen sotajuoneen. Minä suunnittelin sen, ja hän suostui vasta pitkien arvelujen perästä.

— No no, älä nyt ota koko syytä niskoillesi, minähän keksin vaatekomeron, keskeytti Snodgrass, joka iloitsi kepposesta sanattomasti.

— Älkää välittäkö hänen sanoistaan. Minä kelvoton olen syypää kaikkeen, sanoi uusi jäsen nyökäyttäen päätään herra Pickwickille kuten Sam Weller ainakin. — Mutta kautta kunniani en koskaan enää tee niin, vaan omistan tästä lähtien kaiken intoni ja harrastukseni tämän kuolemattoman kerhon hyväksi.

— Kuulkaa, kuulkaa! huusi Jo ja löi rumpua vuoteenlämmittimellä.

— Jatkakaa, jatkakaa! sanoivat Winkle ja Tupman, ja presidentti nyökäytti suopeasti päätään.

— Tahdoin vain sanoa, että pieneksi kiitollisuudenosoitukseksi minua kohdanneen kunnian johdosta ja naapuri valtojen välisten yhteyksien edistämiseksi olen järjestänyt postitoimiston puutarhan etäisimpään nurkkaan pensasaidan luokse. Se on kaunis, tilava rakennus, jonka ovissa on munalukot ja jonka järjestämisessä on pidetty silmällä käyttäjien mukavuutta. Ennen se oli kaniinikoppi, mutta olen tukkinut lävet ja tehnyt kattoon aukon, josta voi pistää sisään kaikenlaisia viestejä ja siten säästää kallista aikaamme. Sinne voi tuoda kirjeitä, käsikirjoituksia, kirjoja ja paketteja, ja kun kummallakin osapuolella on oma avaimensa, olen varma että asia tulee herättämään suurta tyytyväisyyttä. Sallikaa minun jättää kerholle avain ja suuresta ystävällisyydestänne kiittäen istuutua jälleen.

Vilkkaat kättentaputukset tervehtivät herra Welleria, kun hän pani pienen avaimen pöydälle ja istuutui. Vuoteenlämmitintä heilutettiin ja rummutettiin hurjasti, ja kului hetkinen ennen kuin järjestys palautui. Sitten seurasi esityksen johdosta pitkä keskustelu, johon kaikki ottivat innokkaasti osaa.

Kukaan ei koskaan katunut, että Sam Weller oli otettu mukaan, sillä innokkaampaa ja hauskempaa jäsentä ei millään kerholla voi olla. Hänen puheensa saivat kuulijat vääntelemään naurusta, ja hänen kirjalliset sepustuksensa olivat erinomaisia — milloin isänmaallisia, milloin koomillisia tai jännittäviä, mutta ei koskaan siirappimaisia. Jo piti niitä Baconin, Miltonin tai Shakespearen kynän jälkien arvoisina ja muovaili omia teoksiaan niiden mukaan, mielestään erinomaisesti.

P.T. oli verraton pieni laitos ja menestyi mainiosti, sillä sen välityksellä saapui vastaanottajille melkein yhtä paljon hauskoja viestejä kuin oikean postilaitoksenkin. Murhenäytelmiä ja kaulahuiveja, runoja ja hedelmiä, kukansiemeniä ja pitkiä kirjeitä, nuotteja ja piparkakkuja, kalosseja, kutsukortteja, nuhdesaarnoja ja sutkauksia. Vanha herrakin huvitteli usein lähettämällä 'naapurivaltaan' oudonnäköisiä paketteja, salaperäisiä tervehdyksiä ja hullunkurisia sähkeitä, ja hänen puutarhurinsa, jonka Hannan suloinen olemus oli sokaissut, lähetti tälle Jon välityksellä rakkauskirjeen. Kylläpä nauru maistui, kun salaisuus tuli ilmi. Vielä ei osattu uneksiakaan, kuinka paljon rakkauskirjeitä tuo pieni postitoimisto välittäisi tulevina vuosina.