Read synchronized with  English  German  Italian  Spanisch 
Jumalainen näytelmä.  Dante Alighieri
Luku 29. Kahdeksaskolmatta laulu
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Kun hän, mi Paratiisiin johti minut, näin oli kurjain kuolevaisten elon nykyisen totuudellaan julkituonut;

sen lailla, jota takaa liekinloimu valaisee ja sen kelle kertoo peili jo ennen kuin sen katse, aatos tietää,

ja joka katsomahan kääntyy, totta puhuiko lasi, ja ne näkee yhteen niin sointuvan kuin sävel poljentohon:

niin mulle muisti kertoo tapahtuneen, kun katsoin silmihin ma kaunihisin, joist' Amor oli mulle ansan tehnyt.

Ja kun ma käännyin ja kun katseheni tapasi näkyväistä taivaan tämän, mi sattuu silmään, kun sen kierron huomaa,

näin pisteen,[364] mi niin vahvaa valkeutta säteili, että silmän häikäistyneen sen eessä sulkeutua pakko oli.

Jokainen tähti, pieninkin, sen rinnan näyttäisi kuulta, jos se suhtautuisi sen paikkaan niinkuin tähti tähden viereen.

Kentiesi saman matkan päässä niinkuin kuunkehä kiertää valolähdettänsä, mi luo sen silloin, kun on terhen tihein,

tuon pisteen ympär' tulipiiri kiersi[365] niin nopsaan, ett' ois voittanut se liikkeen nopeimman, joka kiertää maailmata.

Ja piirin tämän toinen kiersi, toisen taas kolmas, kolmannen taas neljäs, jota piiritti kehä viides ynnä kuudes;

sen jälkeen seitsemäs, niin laaja, että jo Junon airut liian pieni ollut sen kaarta kokonaan ois yltämähän;

näin kahdeksas ja yhdeksäs; mut kaikki sikäli kiersi hitaammin kuin oli etäällä kukin ensi ympyrästä.

Ja kirkkain oli liekki sen, mi lähin säentä puhdast' oli; luulen, siksi ett' enin totuutta se tuota imee.

Mun Valtiattarein, mi huomas huolen minussa syvän, virkkoi: »Taivas kaikki ja luonto riippuu pistehestä tuosta.

Lähintä kehää katso sen ja tiedä sen liike siksi ett' on nopein, koska tulisin rakkaus sitä liikuttavi.»

Ma hälle: »Maailma jos järjestetty niin ois kuin nään ma näissä taivahissa, ma oisin tyytynyt jo ennen-nähtyyn;

mut aistimaailmassa nähdä saattaa, ett' tähtitarhain jumalaistuu juhlat, mikäli loittonee ne keskuksestaan.

Siks jos on täyttyvä mun toiveheni täss' ihmetemppelissä Enkelien, min rajat vain on valkeus ja rakkaus,

mun kuulla täytyy vielä, miksi kuva ei pidä yhtä kera alkuperän; näät tuota itsekseni tuumin turhaan.»

Näin Vallatar: »Ei ihme, että sormes ei riitä avaamiseen solmun, joka lujennut on, kun koettanut ei kukaan.»

Ja jatkoi: »Ota, mitä virkan sulle, ja siihen kaikki älykeinos käytä, jos tahdot, että täyttyy toivehesi.

Maailmat aineen ovat ahtaat taikka avarat mukaan voiman sen, mi niiden osahan jokaisehen jakautuvi.

Suurempi tekee hyvää suurempata; suurempi, jos sen osat täydet ovat, hyvyyttä suurempata mahduttavi.

Niin taivas tää,[366] mi kanssaan kaikki kiertää maailmat, sointuu piirin kanssa yhteen, mi enin rakastaa ja tietää enin.

Ja siks jos järjelläsi mittaat voimaa, et ulkomuotoa sa substansien,[367] jotk' on sun silmissäsi ymmyrkäiset,

sen huomaat sopusoinnun ihmeellisen suuresta suureen, pienemmästä pieneen, voimansa kanssa joka taivahassa.»

Kuin kirkkaaks seijastuvi kansi taivaan puhaltaessa tuulen[368] siltä puolen sen mistä poski pohjoinen on lempein,

niin että usmat, sitä kaihtavaiset, pois haihtuu, hajoo sekä taivas seestyy hymyillen kaikin kaunein kappaleineen;

niin kävi mun, kosk' oli Valtiatar sanallaan selvällä mun seijastanut, ja totuus paistoi niinkuin tähti taivaan.

Ja kun hän vaikeni, niin lailla raudan sulavan, joka säihkyy säkeniä, niin säkenöi nää taivaantarhat kaikki.

Paloa niiden kukin seuras säen, niin että olivat ne lukuisammat kuin kerrattuina ruudut shakkilaudan.[369]

Kuorosta kuoroon hosianna kaikui päin kiintopistettä, mi paikallansa pysynyt ijäst' ikään on ja pysyy.

Ja hän, mi näki hengen-epäilyni, näin lausui:[370] »Ensimmäistä kehää kaksi serafit ja kerubit muodostavat.

Niin nopsaan seuraavat ne siteitänsä, ett' ois ne pisteen kaltaiset ja ovat, mikäli niiden sielun-silmät seestyy.[371]

Muut rakkaudet, niitä kiertäväiset, on valta-istuimia Luojan eessä kun päättävät ne ensi kolmiluvun.

Ja tiedä, että auvostuu ne kaikki, mikäli syventyvi silmä niiden totuuteen, jossa joka järki lepää.

Sa tästä näät, kuink' autuuden on pohja tuo näkö juuri sielun-silmän eikä rakastaminen, joka seuraa sitten;[372]

ja näön mitta ansioksi koituu, min tahto hyvä suo ja Luojan armo; näin edistyy se aste astehelta.

Tuo toinen kolmiluku, kukoistava täss' ikikeväässä, min kauneutta ei hävittää voi Oinaan merkki öinen,[373]

lakkaamatonta hosiannaa laulaa sävelmin kolmin kolmen riemukuoron tään kolmiluvun jotka muodostavat,

on jumaluuksia tään hierarkian: ens kuoro Valtain on ja toinen Voimain, taas kolmas nimeltään on Mahtajien.

Kehässä kahdess' seuraavassa kiertää Päät ynnä Arkki-enkelit; taas piirin viimeisen täyttää leikit Enkelien.

Nää kuorot ylöspäin kaikk' katsoo, alas taas vaikuttaa, niin että kohden Luojaa ne kaikki vetäytyy ja kaikki vetää.

Ja Dionysius[374] niitä katsomahan jäi moisin kaihoin, että lailla minun erotti ne ja nimet antoi niille.

Hänestä kuitenkin Gregorius[375] poikkes; mut koska aukes taivahassa tässä katseensa, itse itselleen hän hymyi.

Ja jos niin suuret salat julkituonut maan pääll' on ihminen, äl' ihmettele! Tuon täällä kertoi hälle se, ken näki,

ja paljon muuta taivahista näistä.»[376]