Read synchronized with  English  Spanisch  French  Portuguese  Russian  Chinese 
Monte-Criston kreivi.  Alexandre Dumas
Luku 18. 49. Haydée
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Muistammehan, mitkä olivat kreivi Monte-Criston uudet tai oikeammin sanoen vanhat tuttavat, jotka asuivat Meslay-kadun varrella. He olivat Maximilien, Julie ja Emmanuel.

Villefort'in hävittyä näkyvistä kirkastuivat Monte-Criston kasvot, sillä hän tiesi saavansa viettää muutamia onnellisia hetkiä, näkevänsä paratiisin loiston tulvehtivan siihen helvettiin, jonka vapaaehtoisesti oli itselleen valinnut. Ali, joka kellonsoiton kuullessaan oli rientänyt herransa luo ja näki hänen kasvojensa säteilevän iloa, vetäytyi varpaillaan ja henkeään pidättäen pois, jottei häiritsisi niitä kauniita ajatuksia, joiden hän uskoi näkevänsä leijailevan herransa ympärillä.

Kello oli kaksitoista. Kreivi oli varannut tunnin ajan ollakseen Haydéen seurassa. Näytti siltä, ettei ilo voinut äkkiä tunkeutua tähän kauan kidutettuun sieluun ja että sen täytyi valmistautua ottamaan vastaan suloisia mielenliikutuksia, niin kuin toisten täytyi valmistautua vastaanottamaan tärisyttäviä.

Nuori kreikatar oleskeli, niin kuin olemme maininneet, huoneistossa, joka oli aivan erillään kreivin asunnosta. Tämä huoneisto oli kokonaan kalustettu itämaiseen tapaan. Permannoilla oli paksuja turkkilaisia mattoja, seinillä riippui silkkikankaita, huoneen seinustoilla oli divaaneja ja niillä suuret määrät tyynyjä, joita niiden käyttäjä voi mielin määrin siirrellä.

Haydéella oli kolme ranskalaista ja yksi kreikkalainen nainen palveluksessaan. Nuo kolme ranskalaista naista asuivat etummaisessa huoneessa ja olivat valmiit rientämään palvelemaan heti, kun kuulivat pienen kultaisen kellon äänen. Määräykset heille antoi kreikkalainen orjatar, joka osasi sen verran ranskaa, että saattoi ilmoittaa valtiattarensa käskyt. Monte-Cristo oli määrännyt heidät palvelemaan valtiatartaan aivan kuin kuningatarta.

Nuori nainen oli asuntonsa perimmäisessä huoneessa, pyöreässä budoaarissa, johon tuli valoa ainoastaan katosta, ruusunpunaisten ruutujen läpi. Hän lojui maassa sinisillä, kullalla kirjailluilla tyynyillä nojautuen divaania vastaan. Oikea käsivarsi oli pään nojana, ja vasemmassa hän piteli koralli-imuketta, johon oli kiinnitetty nargilen taipuisa varsi. Savu tuli hänen suuhunsa tuoksuen bengoe-nesteeltä, jonka lävitse hän sitä imi.

Hänen asentonsa, joka itämaiselle naiselle oli aivan luonnollinen, olisi ehkä ranskalaisen mielestä ollut keikaileva ja hieman teennäinen.

Yllään oli hänellä Epeiroksen naisten puku, ruusukukilla kirjaillut valkoiset silkkihousut, joiden lahkeitten alta tulivat näkyviin lapsimaisen pienet jalat. Olisi luullut, että ne oli veistetty Paros-saaren marmorista, ellei olisi nähnyt niiden leikkivän käyräkärkisillä sandaaleilla, jotka olivat koristetut kullalla ja helmillä. Liivi oli valko- ja siniraitainen, ja siinä oli leveät halkinaiset hihat, joista käsivarret näkyivät; napit olivat hopeaa ja helmiä. Tämän päällä oli jonkinmoinen pusero, joka oli kaulan kohdalta avonainen, niin että kaula ja osa rintaa näkyi, ja joka napitettiin rinnan alapuolelta kolmella jalokivinapilla. Puseron alaosa ja housujen yläosa peittyivät leveän, kirkasvärisen huivivyön alle, jossa oli pitkät silkkiripsut.

Hänen päässään oli pieni, kultainen, helmillä kirjailtu myssy, joka oli hiukan toisella korvalla. Punainen ruusu oli pistetty hiuksiin, jotka olivat niin mustat, että vivahtivat siniseen.

Kasvot olivat puhtaasti kreikkalaispiirteiset, silmät säihkyvän mustat, nenä suora, huulet korallinpunaiset ja hampaat helmenvalkoiset.

Tätä suurta kauneutta lisäsi nuoruuden koko sulous. Haydée saattoi olla kahdeksantoista- tai kaksikymmenvuotias.

Monte-Criston astuessa sisään Haydée nousi sen käsivarren nojaan, jolla hän piteli nargile-imuketta, ja ojensi toisen kätensä hymyillen kreiville.

— Miksi, sanoi hän Spartan ja Ateenan naisten sointuvalla kielellä, — pyydät minulta lupaa saada tulla luokseni? Etkö enää ole herrani ja enkö ole sinun orjattaresi?

Monte-Cristo hymyili vuorostaan.

— Haydée, sanoi hän, — tiedättehän…

— Miksi et sinuttele minua niin kuin ennen? keskeytti tyttö. — Olenko jollakin tavoin rikkonut sinua vastaan? Siinä tapauksessa rankaise minua, mutta älä teitittele.

— Haydée, jatkoi kreivi, — tiedäthän, että olemme Ranskassa ja että siis olet vapaa.

— Vapaa tekemään mitä? kysyi nuori tyttö.

— Vapaa jättämään minut.

— Jättämään sinut!… Ja miksi sinut jättäisin?

— Enhän minä sitä tiedä. Me tapaamme pian paljon ihmisiä.

— En tahdo nähdä ketään.

— Ja jos niiden nuorten miesten joukosta, jotka joudut kohtaamaan, joku sinua erikoisesti miellyttää, niin en ole niin julma…

— En ole koskaan nähnyt sinua kauniimpaa miestä enkä ole koskaan rakastanut ketään muuta kuin isääni ja sinua.

— Lapsi parka, sanoi Monte-Cristo, — ethän ole puhunutkaan kenenkään muun kuin minun ja isäsi kanssa.

— Eihän minun tarvitsekaan puhua muiden kanssa. Isäni kutsui minua ilokseen, sinä rakkaudeksesi, ja molemmat sanotte minua lapseksi.

— Muistatko isäsi, Haydée?

Tyttö hymyili.

— Hän on täällä ja täällä, sanoi hän laskien kätensä silmilleen ja sydämelleen.

— Ja minä, missä minä olen? kysyi Monte-Cristo hymyillen.

— Sinä olet kaikkialla, sanoi hän.

Monte-Cristo tarttui Haydéen käteen suudellakseen sitä, mutta neito veti kätensä pois ja ojensi hänelle otsansa suudeltavaksi.

— Nyt, sanoi kreivi, — tiedät, että olet vapaa, olet valtiatar, olet kuningatar. Saat pitää pukusi tai luopua siitä oman mielesi mukaan. Saat jäädä tänne niin kauaksi aikaa kuin tahdot ja saat mennä silloin kun haluat. Vaunut ovat aina valmiina sinua varten. Ali ja Myrtho seuraavat sinua kaikkialle ja noudattavat määräyksiäsi. Pyydän sinulta vain yhtä asiaa.

— Sano.

— Pidä syntyperäsi salassa, älä kerro sanaakaan menneisyydestäsi. Älä missään tilaisuudessa lausu kuuluisan isäsi tai äitiraukkasi nimeä.

— Johan sanoin sinulle, valtiaani, etten aio tavata ketään.

— Ehkä tuo itämainen elintapa käy sinulle Pariisissa mahdottomaksi.
Opi tuntemaan tämän pohjoisen maan olot, niin kuin olet oppinut Rooman,
Firenzen, Milanon ja Madridin. Sinulla on aina siitä hyötyä, joko
sitten jäät tänne tai palaat itämaille.

Nuori tyttö loi kosteat silmänsä kreiviin ja sanoi:

— Tai me palaamme itämaille, sitähän tarkoitit, valtiaani?

— Niin, tyttäreni, sanoi Monte-Cristo. — Tiedäthän, etten minä koskaan sinua hylkää. Puu ei koskaan jätä kukkaa, mutta kukka jättää puun.

— Minä en koskaan sinua jätä, valtiaani, sanoi Haydée, — sillä olen varma siitä, etten voisi elää ilman sinua.

— Lapsi parka, kymmenen vuoden päästä olen vanha, ja kymmenen vuoden päästä sinä olet vielä nuori.

— Isälläni oli pitkä valkoinen parta, eikä se estänyt minua häntä rakastamasta. Isäni oli kuusikymmenvuotias, ja hän oli mielestäni kauniimpi kuin kaikki ne nuoret miehet, jotka näin.

— Mutta kuule, sanohan, luuletko tottuvasi elämään täällä?

— Näenkö sinut?

— Joka päivä.

— No, miksi sitten kysyt sitä minulta?

— Minä pelkään ikävystyttäväni sinua.

— Et, sillä aamulla ajattelen tuloasi ja illalla muistelen käyntiäsi. Kun olen yksinäni, niin elän suurissa muistoissa, näen laajat maisemat ja etäällä Pindoksen ja Olympoksen. Sitä paitsi on sydämessäni kolme tunnetta, jotka eivät koskaan ikävystytä: suru, rakkaus ja kiitollisuus.

— Sinä olet oikea Epeiroksen tytär, Haydée, suloinen ja runollinen. Huomaa, että sinä polveudut jumalista, jotka siinä maassa syntyivät. Ole siis rauhassa, tyttäreni; teen kaiken, ettei nuoruutesi kulu hukkaan. Jos sinä rakastat minua kuin isääsi, niin minä rakastan sinua kuin tytärtäni.

— Sinä erehdyt, valtiaani, en rakastanut isääni niin kuin sinua rakastan. Rakkauteni sinua kohtaan on aivan toisenlainen. Isäni kuoli, enkä minä kuollut, mutta jos sinä kuolisit, niin minä kuolisin.

Kreivi ojensi sanomattoman hellästi hymyillen kätensä tytölle. Haydée painoi tapansa mukaan huulensa hänen kädelleen.

Ja valmistuttuansa näin menemään Morrelin perheen luo, kreivi poistui hyräillen näitä Pindaroksen säkeitä:

"Nuoruus on kukka, jonka hedelmä on rakkaus… Onnekas se viljankorjaaja, joka sen kokoaa nähtyään sen hitaasti kypsyvän."

Vaunut olivat hänen määräystensä mukaan valmiina. Hän nousi niihin ja vaunut läksivät tapansa mukaan kiitämään kovaa vauhtia eteenpäin.