Read synchronized with  German  English 
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Karthagossa vallitsi riemu, — syvä, yleinen, rajaton, mieletön riemu; raunioiden aukot oli tukittu, jumalien kuvat oli maalattu uudestaan, myrtinoksat peittivät katuja, katujen kulmissa paloi suitsutuksia, ja talojen katoilla kansa kirjavissa puvuissaan muodosti ikäänkuin suuria ilmassa aukenevia kukkapenkereitä.

Taukoamattoman puheenkohinan yli kuuluivat katuja kastelevien vedenkantajien huudot; Hamilkarin orjat tarjoilivat hänen nimessään käristettyjä ohrajyviä ja raa'an lihan kappaleita; ihmiset puhelivat keskenään, syleilivät itkien toisiaan; tyrilaiset kaupungit olivat valloitetut, paimentolaiset hajoitetut, kaikki barbarit tuhotut. Akropolis peittyi värillisiin päiväkatoksiin; sataman ulkopuolella rivissä olevien kolmisoutolaivojen keulat kimaltelivat kuin timanttipenkerys; kaikkialle näkyi järjestys palanneen, uusi elämä alkoi, suuri onni ilmeni kaikkialla: se oli Salammbon ja Numidian kuninkaan hääpäivä.

Khamonin temppelin katolla oli kolme pitkää suunnattomista kulta-astioista notkuvaa pöytää, joiden ääressä Pappien, Vanhimpien ja Rikkaiden oli aikomus aterioida ja neljäs pöytä oli ylempänä muita Hamilkaria, Narr' Havasta ja Salammbota varten; sillä kun Salammbo tuomalla vaipan takaisin oli pelastanut isänmaan, niin teki kansa hänen häänsä kansalliseksi ilojuhlaksi ja odotti alhaalla torilla hänen tuloaan.

Mutta toinen, paljoa polttavampi kiihko ärsytti sen kärsimättömyyttä; juhlan kunniaksi oli luvattu surmata Matho.

Ensiksi oli ehdotettu että hänet nyljettäisiin elävältä, aiottiin vuodattaa sulaa lyijyä hänen sisälmyksiinsä, tappaa hänet nälkään; sitten aiottiin sitoa hänet puuhun kiinni ja apina saisi lyödä takaapäin häntä kivellä päähän; hän oli häväissyt Tanitia, ja Tanitin pyhät apinat saisivat siten kostaa. Toiset olivat sitä mieltä, että hänet oli sidottava dromedarin selkään, kun ensin oli useaan paikkaan hänen ruumistaan pistetty öljyyn kastettuja liinatukkoja; — ja he iloitsivat ajatellessaan, miten tuo suuri eläin kuljeskelisi pitkin katuja selässään mies, joka kiemurtelisi tulessa, kuten tuulen liehuttama soihtu.

Mutta ketkä asukkaat saisivat toimekseen hänen kidutuksensa ja miksi riistettäisiin se nautinto toisilta? Tahdottiin panna toimeen kuolintapa, johon koko kaupunki ottaisi osaa, niin että kaikkien kädet, kaikki aseet, kaikki Karthagon omaisuus, katukivetkin ja golfin aallot voisivat silpoa, murskata, tuhota hänet. Silloin Vanhimmat päättivät, että hän kulkisi vankilastaan Khamonin torille, ilman mitään vartijajoukkoa, kädet selän taakse sidottuina; ja kiellettiin iskemästä häntä sydämeen, jotta hän eläisi kauvemmin, puhkaisemasta silmiä, jotta hän näkisi kidutuksensa aivan loppuun asti, heittämästä mitään häntä kohden ja koskemasta häneen kerrallaan useammalla kuin kolmella sormella.

Vaikka hänen piti ilmestyä vasta päivän lopulla, niin oltiin hänet näkevinään, ja kansa juoksi Akropolista kohden, kadut tyhjentyivät, sitten joukko palasi mutisten. Jo edellisestä illasta asti seisoi muutamia samalla paikalla, ja he huutelivat toisilleen etäältä näyttäen kynsiään, joiden he olivat antaneet kasvaa paremmin voidakseen painaa ne hänen ihoonsa. Toiset kävelivät kiihkoissaan; muutamat olivat niin kalpeita kuin olisivat odottaneet omaa mestaustaan.

Äkkiä Mappalioiden perältä näyttäytyi suuria sulkaviuhkoja ihmisten päiden yli. Salammbo läksi palatsistaan; kaikkialla kuului helpoituksen henkäys.

Mutta kulkue astui askel askeleelta ja kesti kauvan, ennenkuin se saapui.

Ensiksi kulkivat Pataikien papit, sitten Eshmunin, sitten Melkarthin papit ja muut pappikunnat samoine merkkeineen ja samassa järjestyksessä, jota he olivat uhrauksen aikana noudattaneet. Molokin papit kulkivat päät kumarassa, ja kansa kuten katumusta tuntien väistyi heidän tieltään. Mutta Rabbetnan papit astuivat ylpein askelin lyyrat käsissään; papittaret seurasivat heitä läpikuultavissa keltaisissa tai mustissa puvuissaan kirkuen lintujen tavoin, väännellen ruumistaan kuten käärmeet; tai huilun soidessa he liehuivat matkien tähtien tanssia ja heidän kepeistä puvuistaan levisi kaduille huumaava tuoksu. Erikoisella suosiolla otettiin näiden naisten joukossa vastaan kedeshimit, miehet, joilla oli maalatut silmäkulmat, ja jotka kuvasivat jumaluuden kaksisukupuolisuutta, ja hajuvesillä pirskoitettuina ja samoin puettuina he olivat papittarien näköisiä, vaikka heidän rintansa olivatkin litteät ja länteensä kapeammat. Sitäpaitsi vallitsi tänä päivänä naisellinen perusvoima ja hämmensi kaiken; salaperänen aistillisuus lainehti painostavassa ilmassa; soihdut jo syttyivät pyhien lehtojen perällä; siellä piti yöllä vietettämän suurta irstailujuhlaa; kolme laivaa oli tuonut Siciliasta ilotyttöjä ja toisia oli tullut erämaasta.

Pappikunnat järjestyivät sen mukaan kuin tulivat temppelin pihoille, ulompiin pylvästöihin ja pitkin molempia temppelin portaita, jotka kohosivat muuria myöten ja ylhäällä yhtyivät. Valkoisia pukuja ilmestyi pylväiden väliin, ja rakennusmuodot täyttyivät inhimillisillä patsailla, jotka olivat liikkumattomia kuin kivikuvat.

Sitten saapuivat rahainvartijat, maakuntien käskynhaltijat ja kaikki Rikkaat. Alhaalla torilla syntyi ankara mellakka. Väkijoukko tulvi läheisiltä kaduilta; temppelinpalvelijat ajoivat kansaa keppien avulla takaisin; ja Vanhimpien keskellä, joiden päässä oli kultatiarat, saapui kanto tuolissa, jonka yläpuolella oli purppurakatos, Salammbo.

Suunnaton huuto täytti ilman; cymbaalit ja kalkuttimet soivat entistään kovemmin, tamburiinit jyrisivät, ja suuri purppurakatos katosi molempien porttitornien väliin.

Se tuli seuraavassa kerroksessa näkyviin; Salammbo astui hitaasti sen alla; sitten hän kulki penkereen poikki ja meni istumaan perälle, valtaistuimelle, joka oli veistetty kilpikonnan kuoresta. Hänen jalkojensa alle pantiin kolmiportainen norsunluupalli; ensimäisen portaan kummankin puolin oli kaksi neekerilasta polvillaan ja toisinaan hän nojasi niiden päihin, käsiään, jotka olivat täynnä liian raskaita sormuksia.

Vyötäisiltä nilkkaan asti; hän oli verhottu tiuhasilmäiseen verkkoon, jonka silmukat: jäljittivät kalan suomuksia: ja loistivat kuin simpukankuori; tummansininen vyö verhosi hänen vartalonsa ja kahdesta puolikuun muotoisesta kaarteesta näkyivät hänen molemmat rintansa; niiden näpykät peittyivät kiiltokivikellukkojen alle. Päässä oli riikinkukonsulkainen jalokivistä säteilevä päähine; pitkä lumivalkoinen vaippa valui hänen harteiltaan alas, ja kyynärpäät kyljissä kiinni, polvet yhdessä, timanttirenkaat käsivarsien ympäri, hän istui aivan suorana papillisen juhlallisessa asennossa.

Kahdella matalammalla istuimella istuivat hänen isänsä ja hänen puolisonsa. Narr' Havas; vaaleankeltaisessa pitkässä puvussa, päässä vuorisuolakruunu, jonka alta kaksi Ammonhärän sarvien tavoin väännettyä palmikkoa tuli näkyviin; ja Hamilkar, sinipunervassa kultaisilla viiniköynnöksillä kirjaillussa mekossaan, kantoi taistelumiekkaa sivullaan.

Pöytien rajoittamalla alueella Eshmunin temppelin pythonkäärme makasi maassa ruusuöljylaimiskojen välillä ja purren häntäänsä muodosti suuren, mustan renkaan. Keskellä tätä rengasta oli pronssipylväs, jonka päällä oli kristallimuna; ja kun päivän valo osui siihen, välkkyi siitä säteitä joka taholle.

Salammbon takana seisoivat Tanitin papit liinaisissa puvuissaan; Vanhimmat hänen oikealla puolellaan muodostivat tiaroineen pitkän, kultaisen rivin, ja toisella puolen Rikkaat smaragdivaltikkoineen pitkän viheriän rivin,— jota Veistoin aivan perällä, jossa Molokin papit seisoivat rivissä, olisi heidän viittojensa vuoksi luullut näkevänsä purppuramuurin. Muut pappiskunnat seisoivat alemmilla penkereillä. Kansa täytti kadut. Se nousi katoille ja ulottui pitkinä riveinä ylös Akropoliille asti. Kun kansa siten oli hänen jalkojensa juuressa, taivaanlaki hänen päänsä yläpuolella, ja hänen ympärillään aava meri, golfi, vuoristot ja kaukaiset maakunnat, niin Salammbo suli säihkyvässä puvussaan yhteen Tanitin kanssa ja näytti itse Karthagon suojelusjumalattarelta, sen olennoidulta sielulta.

Juhlan piti jatkua koko yö, ja monihaaraisia lamppujalkoja oli pystytetty kuten puita maalatuille villaliinoille, jotka peittivät matalia pöytiä. Suuret elektronkannut, siniset lasiruukut, kilpikonnanluiset lusikat ja pienet pyöreät leivät olivat tiheässä helmillä reunustettujen vatien kaksinkertaisessa rivissä; viinirypäleitä lehtineen oli kiedottu kuten thyrsussauvoihin norsunluisten viinipuiden ympärille; jäälohkareita suli ebenbuisissa vadeissa, ja sitruunia, granaattiomenia, kurbitseja ja arbuuseja oli suurissa kasoissa korkeissa hopeamaljoissa; villisiat, kita avoinna viruivat höysteiden keskellä; jänikset, joilla vielä oli nahka päällä, näyttivät hyppelevän kukkien keskellä; sekotettuja liharuokia oli suurissa simpukankuorissa; leivoksilla oli symbooliset muodot; kun nosti vatien kannet ylös, niin niistä lensi kyyhkysiä.

Sillä välin riensi orjia mekkojen helmat ylös käärittyinä varpaillaan sinne ja tänne; toisinaan lyyrat soittivat jotain hymniä tai kuoro lauloi. Kansan melu, joka kuului meren taukoamattomalta pauhinalta, vyöryi pitojen ympärillä ja näytti tuudittavan kaiken laajempaan sopusointuun; muutamat muistivat palkkasoturien pitoja; vaivuttiin onnen unelmiin; aurinko alkoi vaipua mailleen ja kuun sirppi näkyi jo vastakkaisella taivaansuunnalla.

Mutta Salammbo, aivan kuin joku olisi häntä kutsunut, käänsi päänsä; kansa, joka katsoi häneen, seurasi hänen katsettaan.

Akropoliin kukkulalla aukeni kallioon temppelin alle hakatun vankilan ovi; ja tässä mustassa aukossa mies seisoi kynnyksellä.

Syvään kumarassa hän astui ulos kuten pelästynyt villipeto, joka äkkiä päästetään vapaaksi.

Valo häikäisi hänen silmiään; hän seisoi lyhyen hetken liikkumattomana. Kaikki olivat tunteneet hänet ja pidättivät hengitystään.

Tämän uhrin ruumis oli heille jotain aivan erikoista ja melkein uskonnolliseen loistoon verhottu. He kumartuivat nähdäkseen hänet, varsinkin naiset. He paloivat kiihkosta saada nähdä sen miehen, joka oli syössyt heidän lapsensa ja puolisonsa kuolemaan; ja vastoin tahtoaan heräsi heidän sielunsa pohjalla ilettävä uteliaisuus, — kiihko tuntea hänet täydellisesti, halu, johon liittyi omantunnonvaivoja, ja joka piankin kääntyi sitä suuremmaksi vihaksi.

Vihdoin hän läksi liikkeelle; silloin katosi ensimäisen hämmästyksen huumaus. Joukko käsiä kohosi ilmaan, eikä häntä enää näkynyt.

Akropoliin portaissa oli kuusikymmentä astinta. Hän astui niitä alas aivan kuin vyöryen vuorelta syöksyvässä virrassa; kolme kertaa nähtiin hänen hyppäävän, sitten hän portaiden alapäässä pääsi jaloilleen seisomaan.

Hänen olkapäänsä vuotivat verta, rinta läähätti ankaria sykähdyksiä, ja hän ponnisti voimiaan niin kovin saadakseen käsien ympärillä olevat köydet poikki, että ristikkäin paljaisiin lanteisiin sidotut käsivarret paisuivat kuin käärmeen kappaleet.

Siltä paikalta, jolla hän seisoi, johti useita katuja. Jokaisella kadulla oli kolminkertainen sarja kahleita, jotka olivat kiinnitetyt Pataikien napaan ja ulottuivat yhdensuuntaisina toisesta äärestä toiseen: kansa oli yhtenä tungoksena talojen seinämillä, ja keskellä kulkivat Vanhimpien palvelijat heiluttaen ruoskanletkuja.

Eräs heistä tyrkkäsi kovalla iskulla häntä eteenpäin; Matho läksi liikkeelle.

He ojensivat käsiään kahleiden yli huutaen, että hänelle oli jätetty liian leveä tie; ja hän kulki kaikkien sormillaan lyödessä, nipistäessä, raapiessa; päästyään yhden kadun päähän ilmestyi toinen; monta kertaa hän syöksyi syrjään purrakseen, kaikki väistyivät nopeasti tieltä pois, ketjut pidättivät häntä ja kansa purskahti nauruun.

Eräs lapsi repäisi häneltä korvan; eräs nuori tyttö, joka piiloitti hihaansa värttinän kärjen, halkaisi hänen poskensa; häneltä revittiin tukuttain hiuksia päästä ja viilekkeitä lihaa. Toiset tahrivat hänen kasvojaan kaikenlaiseen likaan kastetuilla sienillä, jotka olivat kiinnitetyt kepin päähän. Veri purskui hänen kaulastaan oikealta puolelta; silloin hurja vimma valtasi kaikki. Tämä viimeinen barbari edusti heidän silmissään kaikkia barbareja, koko armeijaa; he kostivat hänelle kaikki onnettomuutensa, kaikki kauhunsa, kaikki häpeänsä. Kansan raivo kasvoi saadessaan tyydyttää vihaansa? liiaksi pingoitetut ketjut taipuivat, olivat katkeamaisillaan; he eivät enää tunteneet orjien lyöntejä, kun nämät pakottivat heitä peräytymään; muutamat tarraantuivat rakennusten ulkoneviin osiin; seinien kaikki aukot! olivat täynnä päitä; ja sitä pahaa, mitä he eivät voineet hänelle tehdä, sen he ulvoivat.

Kuului kamalia, irstaita häväistyksiä sekä ivallisia rohkaisuja ja rukouksia; ja kun hän ei vielä saanut muka kylliksi kärsiä, niin ilmoittivat he vielä kamalampien tuskien odottavan häntä ijankaikkisuudessa.

Tämä suunnaton ulvonta täytti Karthagon typerästi jatkuen. Toisinaan matki koko kansa yhtä ainoata tavua, — karkeata, kumeata, raivoisaa ääntä, — useamman minuutin ajan. Seinät siitä tärisivät ylhäältä alas asti, ja kadun molemmat sivut näyttivät Mathon mielestä painuvan häntä kohden, nostavan hänet maasta kuten kaksi jättiläiskäsivartta, jotka kuristivat hänet ilmassa.

Kuitenkin hän muisti kerran ennen tunteneensa jotain samankaltaista. Sama kansa oli penkereillä, samat katseet, sama viha; mutta silloin hän kulki vapaana, kaikki väistyivät syrjään, jumala verhosi hänet; — ja tämä vähitellen selvenevä muisto toi musertavan murheen mukanaan. Varjot kulkivat hänen silmiensä ohi, kaupunki pyöri hänen päässään, veri virtasi kyljessä olevasta haavasta, hän tunsi kuolevansa, hänen polvensa horjuivat ja hän vaipui hitaasti katukiville.

Eräs mies meni ottamaan Melkarthin temppelin pylväspihasta hiilien kuumentaman kolmijalan poikkiraudan, pisti sen ensimäisen ketjun alitse ja painoi sen hänen haavaansa. Näkyi miten liha kärysi; kansan pilkkahuudot tukahuttivat hänen äänensä; hän oli taas seisaallaan.

Kuuden askeleen päässä kaatui hän jälleen, ja vielä kolmannen ja neljännen kerran; aina uusi kidutus nostatti hänet ylös. Häneen pirskoitettiin putkilla kiehuvaa öljyä, sirotettiin pitkin tietä lasisiruja; hän jatkoi kulkuaan. Sathebkadun kulmassa hän nojasi selkäänsä seinää vastaan erään kaupan kattosuojuksen alla, eikä enää liikkunut eteenpäin.

Neuvoston orjat löivät häntä virtahevonnahkaisilla ruoskillaan niin vimmatusti ja niin kauvan että heidän mekkonsa ripsuista tihkui hikipisaroita. Matho näytti olevan aivan tunnoton; äkkiä hän ponnisti voimansa ja alkoi juosta umpimähkään ja hänen huulensa hörisivät kuten vilusta värisevällä. Hän juoksi pitkin Budes-katua, Soepokatua, meni Vihannestorin poikitse ja saapui Khamonin torille.

Nyt kuului hän papeille; orjat ajoivat kansanjoukon syrjään; syntyi enemmän tilaa. Matho katseli ympärilleen ja hänen silmänsä kohtasivat Salammbon.

Kun Matho oli astunut ensimäisen askeleensa, oli Salammbo noussut; sen mukaan kuin Matho lähestyi, hän oli tietämättään, tahtomattaan astunut vähitellen aivan penkereen reunalle; ja pian oli kaikki muu hänen ympärillään kadonnut, hän näki vain Mathon. Hänen sielussaan oli syntynyt hiljaisuus, — auennut kuilu, johon koko maailma vaipui yhden ainoan ajatuksen, muiston, katseen painosta. Tuo mies, joka kulki häntä kohden, veti häntä puoleensa.

Mathossa ei enää ollut mitään muuta ihmisellistä jälellä kuin silmät; hän oli pitkä aivan punainen möhkäle; katkenneet kahleet riippuivat pitkin reisiä, mutta niitä ei voinut erottaa aivan lihattomien käsien jänteistä; suu ammotti; silmäkuopista välähti liekit, jotka näyttivät nousevan aivan hänen tukkaansa asti; — ja tuo onneton liikkui yhä vielä!

Hän saapui aivan penkereen juurelle. Salammbo oli kumartunut kaidepuun yli; Mathon pelottavat silmät katsoivat häneen, ja Salammbon sielussa heräsi tietoisuus kaikesta siitä, mitä tuo mies oli kärsinyt hänen tähtensä. Vaikka hän nyt olikin kuolemaisillaan, niin Salammbo näki hänet hänen teltassaan, polvillaan, kietoen kätensä hänen vyötäisilleen, sopertaen helliä sanoja; hän janosi saada ne vielä kerran tuntea, vielä kerran kuulla; hän ei tahtonut hänen kuolemaansa! Tällä hetkellä Matho vavahti kovasti; Salammbo oli kirkaista. Matho kaatui taapäin eikä enää liikkunut.

Papit riensivät auttamaan Salammbota ja kantoivat hänet melkein pyörtyneenä valtaistuimelle. He onnittelivat häntä; olihan se hänen tekonsa. Kaikki taputtivat käsiään ja tömistivät jalkojaan ulvoen hänen nimeään.

Eräs mies syöksyi ruumiin luo. Vaikka hän olikin parraton, oli hänen olallaan Molokin pappien punainen vaippa, ja vyössään sellainen puukko, jommoisella he paloittelivat uhrilihaa ja jonka kahvan päässä oli kultainen lasta. Yhdellä ainoalla vetäisyllä hän avasi Mathon rinnan, otti sydämen ulos, pani sen lusikalle, ja Shahabarim kohotti kätensä ylös uhraten sydämen auringolle.

Aurinko painui aaltojen taakse; sen säteet osuivat kuten pitkät nuolet aivan punaiseen sydämeen. Taivaankappale vaipui syvemmälle mereen, sitä mukaa kun sydämen sykintä heikkeni; viimeiseen sykähdykseen se katosi.

Silloin golfista laguuniin ja kannaksesta majakkaan kaikilta kaduilta, kaikkien talojen ja temppelien katoilta kuului yksi ainoa huuto; toisinaan se taukosi, alkoi jälleen uudestaan; rakennukset siitä vapisivat; Karthago aivan kuin vääntelehti suonenvedon tapaisesti jättiläisilon ja rajattoman toivon vallassa.

Ylpeyden hurmauksessa Narr' Havas laski vasemman kätensä Salammbon vyötäisille omistamisen merkiksi; ja tarttuen oikealla kädellään kultaiseen maljaan hän joi Karthagon suojelushengen kunniaksi.

Salammbo nousi kuten puolisonsakin malja kädessä juodakseen hänkin. Hän kaatui taaksepäin ja pää painui valtaistuimen selkänojan ylitse — kalpeana, jäykkänä, huulet auki, — ja auenneet hiukset valuivat maahan asti.

Niin kuoli Hamilkarin tytär siitä, että oli kajonnut Tanitin vaippaan.

***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SALAMMBO***

******* This file should be named 52948-8.txt or 52948-8.zip *******

This and all associated files of various formats will be found in: http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/9/4/52948

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. They may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

< Prev. Chapter  |  Next Chapter >