Read synchronized with  Chinese  English  French  German  Italian  Portuguese  Romanian  Russian  Spanisch 
Jane Eyre.  Charlotte Brontë
Luku 6. Kuudes luku.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Seuraava päivä alkoi kuten ensimäinenkin, nousimme ja pukeuduimme talikynttilän valossa, mutta sinä aamuna vapauduimme peseymisen vaivasta, koska vesi kannuissa oli jäätynyt. Edellisenä iltana oli ilma muuttunut, ja pureva koillistuuli, joka koko yön oli läpi ikkunanrakojen puhaltanut makuuhuoneeseemme, oli saanut meidät värisemään kylmästä vuoteissamme ja jäädyttänyt veden kannuissa.

Ennenkuin tuo pitkä, rukouksille ja raamatunlukemiselle omistettu puolitoistatuntinen oli ohi, luulin menehtyväni kylmästä. Vihdoin päästiin aamiaiseen saakka, ja tänä aamuna ei velli ollut palanut pohjaan, laadultaan se oli syötävää, mutta valitettavasti sitä oli kovin vähän. Kuinka pieneltä annokseni näyttikään! Olisin suonut sen olevan kaksi kertaa suuremman.

Päivän kuluessa minut kirjoitettiin neljännen luokan oppilaaksi ja minulle annettiin määrätyt työt ja tehtävät. Tähän saakka olin ollut vain katselija Lowoodissa, nyt tuli minustakin toimiva jäsen. Läksyt tuntuivat minusta ensin sekä pitkiltä että vaikeilta, sillä en ollut tottunut oppimaan ulkoa. Eri aineitten nopea vaihtelu hämmensi minua myös ja olin iloinen kun vihdoin, kolmen tienoissa iltapäivällä, Miss Smith pisti käteeni kaksi kyynärää pitkän palttinakaistaleen, neulan ja sormustimen ja lähetti minut istumaan erääseen rauhalliseen nurkkaan koulusalissa käskien minua ompelemaan saumaa. Tällä tunnilla ompelivat melkein kaikki muutkin, vain yksi luokka luki vielä Miss Scatcherdin pöydän ympärillä. Koska kaikki oli muuten hiljaista, voi helposti kuulla, mistä heidän läksyssään oli kysymys, kuinka kukin tyttö suoriutui ja kuinka Miss Scatcherd moitti tai kiitti heitä. Luettavana oli Englannin historiaa. Lukijain joukossa huomasin tuttavani parvekkeelta. Tunnin alussa hänen paikkansa oli ollut ylinnä luokassa, mutta jonkun ääntämis- tai välimerkkivirheen tähden hänet lähetettiin äkkiä aina viimeiselle sijalle saakka. Tässäkin vaatimattomassa paikassa hän yhä edelleen oli Miss Scatcherdin alituisen huomion esineenä. Tämä ahdisti häntä jatkuvasti seuraavaan tapaan:

"Burns" (se kuului olevan hänen nimensä — täällä kutsuttiin tyttöjä sukunimeltä, kuten poikia muissa kouluissa) — "Burns, sinä seisot jalat sisäänpäin, käännä heti varpaasi ulospäin!" "Burns, sinä työnnät leukasi ulos niin epämiellyttävästi, vedä se heti sisään!" "Burns, minä vaadin että sinä pidät pääsi pystyssä, minä en tahdo nähdä sinua tuossa asennossa!" j.n.e., j.n.e.

Kun luku oli luettu kahteen kertaan, suljettiin kirjat ja tytöiltä kyseltiin sen sisältöä. Luettavana oli ollut kohtia Kaarle I:n hallituksesta, ja nyt tehtiin kysymyksiä laivojen lastiluvuista, veroista ja lisämaksuista, joista useimmat tytöt eivät osanneet sanoa mitään. Burns sitävastoin, kun hänen vuoronsa tuli, ratkaisi kaikki vaikeudet helposti. Hän näytti säilyttäneen muistissaan läksyn ydinkohdat, ja joka kysymykseen oli hänellä vastaus valmiina. Odotin, että Miss Scatcherd kiittäisi hänen tarkkaavaisuuttaan, mutta sensijaan hän huudahtikin äkisti:

"Sinä likainen, epäsiisti tyttö, sinä et ole tänä aamuna puhdistanut kynsiäsi"

Burns ei vastannut. Ihmettelin hänen hiljaisuuttaan.

"Miksi", ajattelin, "ei hän selitä, että hän tänä aamuna ei voinut puhdistaa kynsiänsä eikä pestä kasvojansa, kun vesi oli jäätynyt."

Huomioni kiinnitti nyt Miss Smith, jolle minun piti pitää lankavyyhtiä. Keriessään hän puhutteli minua aika ajoin kysyen, olinko ennen ollut koulussa, osasinko merkata, kutoa ja virkata pitsiä, ja tällä välin en voinut seurata Miss Smithin liikkeitä. Kun palasin paikalleni, antoi mainittu neiti juuri jonkun määräyksen, jonka merkitystä en tajunnut. Burns nousi viipymättä, meni vieressä olevaan pienempään huoneeseen, jossa kirjoja säilytettiin, ja palasi puolen minuutin kuluttua kädessään kimppu vitsoja, jotka oli sidottu yhteen toisesta päästä. Tämän pahaa ennustavan aseen hän ojensi kohteliaasti niijaten Miss Scatcherdille, irroitti sitten hiljaa, käskyä odottamatta, esiliinansa, jonka jälkeen opettaja antoi vitsakimpullaan tusinan kiivaita iskuja hänen niskaansa. Ei ainoakaan kyynel kohonnut Burnsin silmiin, ei ainoakaan väre muuttanut hänen ajattelevien kasvojensa ilmettä, kun taas minä katselin tätä näytelmää voimattoman raivon vallassa, ja vapisevat sormeni eivät pystyneet työhön.

"Itsepintainen tyttö!" huudahti Miss Scatcherd. "Ei mikään voi parantaa sinua hutiloimisestasi. Vie pois vitsat!"

Burns totteli. Katselin häntä tarkasti kun hän palasi kirjahuoneesta. Hän pani juuri nenäliinan taskuunsa, ja kyynelen jälki kimmelsi hänen kasvoillaan.

Leikkitunti illalla oli mielestäni hauskin osa päivästä Lowoodissa. Leipäpalanen ja kahvipisara, jotka saatiin kello viideltä, olivat virkistäneet, joskaan ne eivät poistaneet nälkää, kiellot, säännöt ja määräykset olivat nyt vähemmän ankarat, koulusali tuntui lämpimämmältä kuin aamulla ja takkavalkeat loistivat kirkkaampina korvaten jossain määrin kynttilöitä, joita ei vielä ollut tuotu. Valkean punertava loimu, valloille päässyt meteli ja monien äänien hälinä antoivat kaikille mieluisen vapaudentunteen.

Tuon päivän iltana, jolloin olin nähnyt Miss Scatcherdin pieksevän oppilastaan, kuljin tapani mukaan yksinäisenä penkkien, pöytien ja nauravien tyttöryhmien keskellä tuntematta kuitenkaan itseäni yksinäiseksi. Ikkunain ohi kulkiessani raotin silloin tällöin luukkuja ja kurkistin ulos. Siellä oli sakea lumipyry, ja alempia ruutuja vastaan oli jo muodostumassa kinos. Painoin korvani ikkunaa vasten ja saatoin iloisesta hälinästä sisällä huoneessa eroittaa tuulen toivottaman vinkumisen ulkona.

Jos olisin tullut hyvästä kodista ja kilttien vanhempien luota, olisin arvatenkin juuri sillä hetkellä kipeimmin kaivannut heitä. Tuuli olisi tehnyt sydämeni surulliseksi, hämärässä huoneessa vallitseva sekasorto olisi häirinnyt mieleni rauhaa. Nyt sitävastoin sain molemmista omituista nautintoa, ja olisin antanut tuulen ulvoa vieläkin hurjemmin, hämärän tummentua pimeydeksi ja hälinän nousta meteliksi.

Hyppäsin yli penkkien, ryömin pöytien alitse ja pääsin vihdoin toisen tulisijan luo. Täältä löysin Burnsin, joka oli polvillaan korkean tulensuojustimen ääressä. Hän näytti olevan kokonaan erillään muusta maailmasta ja syventyneenä kirjaansa, jota hän koetti lukea tulen himmeässä valossa.

"Onko se vielä Rasselas?" kysyin hänen takaansa.

"On", vastasi hän, "pääsen kohta loppuun."

Viiden minuutin kuluttua hän sulki sen. Olin siitä mielissäni.

"Nyt ehkä saan hänet puhumaan", ajattelin. Istuin lattialle hänen viereensä.

"Mikä sinun nimesi on paitsi Burns?"

"Helena."

"Oletko tullut kaukaa?"

"Olen tullut kaukaa pohjoisesta, aivan Skotlannin rajalta."

"Menetkö koskaan takaisin?"

"Toivon kylläkin meneväni, mutta kukaan ei voi olla varma tulevaisuudesta."

"Sinä varmaan mielelläsi jättäisit Lowoodin."

"En suinkaan, miksi niin? Minut lähetettiin Lowoodiin saamaan kasvatusta ja mitä hyödyttäisi lähteä pois ennenaikoja?"

"Mutta tuo opettaja, Miss Scatcherd, on julma sinua kohtaan."

"Julma? Ei ollenkaan! Hän on ankara, hän ei pidä virheistäni."

"Ja jos minä olisin sinun sijassasi, en pitäisi hänestä. Minä vastustaisin häntä, ja jos hän löisi minua tuolla vitsalla, repisin sen hänen kädestään ja katkaisisin sen hänen nenänsä edessä."

"Luultavasti et tekisi mitään sellaista, mutta jos tekisit, ajaisi Mr. Brocklehurst sinut pois koulusta, ja se olisi suuri suru omaisillesi. On paljon parempi kärsiä kipu, jota ei tunne kukaan muu kuin itse, kuin tehdä joku kiivas, ajattelematon teko, jonka pahat seuraukset ulottuisivat kaikkiin omaisiin. Sitäpaitsi raamattu käskee meitä kostamaan pahan hyvällä."

"Mutta on häpeällistä saada vitsaa ja seisoa keskellä huonetta, joka on täynnä ihmisiä, ja sinä olet jo niin suuri tyttö. Minä olen paljon nuorempi kuin sinä, ja minä en voisi kestää sitä."

"Mutta sinun velvollisuutesi olisi kestää se, jollet voisi välttää sitä. On heikkoa ja raukkamaista sanoa ettei voi kestää sitä, mitä kohtalo vaatii kestämään."

Kuuntelin häntä ihmetellen. En voinut ymmärtää tätä kestäväisyyden oppia, ja vielä vähemmän ymmärsin sitä suvaitsevaisuutta, jolla hän puhui kiusanhengestään. Tunsin kuitenkin, että Helena Burns näki asiat valossa, joka oli näkymätön minun silmilleni. Aavistin että hän oli oikeassa ja minä väärässä, mutta en tahtonut miettiä asiaa syvemmin, vaan, kuten Felix, lykkäsin sen sopivampaan aikaan.

"Sinä sanot että sinulla on vikoja, Helena. Mitkä ne ovat? Minusta näytät hyvin hyvältä."

"Opi siis minun esimerkistäni olemaan uskomatta näennäisyyksiin. Minä olen, kuten Miss Scatcherd sanoo, epäsiisti, sillä vain harvoin panen tavarani järjestykseen enkä koskaan pidä niitä kunnossa, olen huolimaton, unhoitan koulun säännöt, luen muuta kun minun pitäisi lukea läksyjä, minulla ei ole mitään järjestystä töissäni, ja väliin sanon, kuten sinäkin, etten voi alistua sääntöihin ja järjestelmiin. Tämä kaikki on hyvin ärsyttävää Miss Scatcherdin mielestä, joka luonnostaan on tarkka, siisti ja täsmällinen."

"Ja tyly ja julma", lisäsin, mutta Helena Burns ei myöntynyt siihen, vaan vaikeni.

"Onko Miss Temple yhtä ankara sinulle, kuin Miss Scatcherd?"

Kun mainitsin Miss Templen nimen, levisi pehmeä hymyily hänen totisille kasvoilleen.

"Miss Temple on hyvin hyvä, hänelle on vastenmielistä olla ankara kenellekään, yksinpä koulun häijyimmälle tytölle. Hänkin näkee vikani ja muistuttaa minua niistä ystävällisesti, ja jos teen jotakin kiitosta ansaitsevaa, palkitsee hän sen runsaasti. Siinäpä juuri on hyvä todistus luonteeni monista puutteista, että ei edes hänen moitteensa, jotka ovat niin lempeitä ja niin oikeutettuja, voi parantaa minua, eikä hänen kiitoksensa, jota pidän niin suuressa arvossa, voi kannustaa minua pyrkimään huolelliseksi ja varovaiseksi."

"Se on omituista", sanoin. "Ei ole ollenkaan vaikeata olla huolellinen."

"Sinulle se epäilemättä ei ole vaikeata. Katselin sinua tänä aamuna luokassa ja näin, että olit hyvin tarkkaavainen. Ajatuksesi eivät näyttäneet lentävän muualle, kun Miss Miller selitti läksyä ja kuulusteli sinua. Minun ajatukseni ovat aina poissa, ja kun minun pitäisi kuunnella Miss Scatcherdia ja pitää tarkoin muistissani hänen sanansa, en välistä enää kuule hänen ääntänsäkään, vaan vaivun jonkinlaiseen uneen. Väliin ajattelen olevani Northumberlannissa ja kuvittelen, että hälinä ympärilläni johtuu pienestä purosta, joka virtaa läpi Deepdenin aivan kotini ohitse. Kun sitten tulee minun vuoroni vastata, täytyy minun herätä, ja koska koko ajan olen kuunnellut vain tuon kuvitellun puron solinaa enkä Miss Scatcherdia, ei minulla ole vastausta valmiina."

"Tänään kuitenkin vastasit niin hyvin."

"Se oli vain sattuma. Aihe, josta luimme, kiinnitti mieltäni. Tänään en nähnyt unta Deepdenistä, vaan ajattelin, kuinka hyvää tarkoittava mies voi menetellä niin väärin ja epäviisaasti kuin Kaarle I väliin teki, ja kuinka suuri vahinko oli, että niin rehellinen ja tunnollinen mies ei voinut nähdä kruunun etuja kauemmaksi. Jospa hän vain olisi katsonut etäämmälle ja nähnyt mitä se, jota sanotaan ajan hengeksi, vaati! Pidän kuitenkin Kaarlesta — kunnioitan häntä — säälin häntä — murhattu kuningas parka! Hänen vihollisensa olivat sittenkin pahimmat: he vuodattivat verta, jota he eivät olisi saaneet vuodattaa. Kuinka he uskalsivat tappaa hänet!"

Helena puhui nyt itsekseen. Hän oli unohtanut, että minä en voinut oikein hyvin ymmärtää häntä, että tästä asiasta en tietänyt mitään, tai tuskin mitään. Kutsuin hänet takaisin omalle tasolleni.

"Ja kun Miss Temple opettaa sinua, lentävätkö ajatuksesi silloin?"

"Hyvin harvoin, sillä Miss Templellä on aina sellaista sanottavaa, joka on mieltäkiinnittävämpää kuin omat mietteeni, pidän erityisesti hänen puhetavastaan, ja hänen antamansa opetus on usein juuri sitä mitä haluankin."

"No niin, Miss Templelle sinä siis olet hyvä."

"Niin kyllä, tavallaan, mutta se ei tuota minulle mitään ponnistusta, ja seuraan vain taipumusta, joka johtaa minua. Sellainen hyvyys ei ole ansioksi."

"Onpa kylläkin. Sinä olet hyvä niille, jotka ovat hyviä sinulle. Siinä on kaikki mitä minä koskaan toivon olevani. Jos ihmiset olisivat aina kilttejä ja tottelevaisia julmille ja vääryyttä tekeville, saisivat ilkeät ihmiset aina tahtonsa täytetyksi, he eivät koskaan olisi peloissaan, eivätkä koskaan muuttuisi paremmiksi, vaan yhä vain ilkeämmiksi. Kun meitä lyödään ilman syytä, pitäisi meidän lyödä takaisin kaikin voimin — siitä olen varma — ja niin kovasti, että se joka löi meitä ei toiste tee sitä."

"Sinä muutat toivottavasti mielesi, kun tulet suuremmaksi. Nyt olet vain pieni, oppimaton tyttö."

"Mutta minä tunnen, Helena, että minun täytyy olla pitämättä niistä, jotka eivät pidä minusta, vaikka kuinka koettaisin olla heille mieliksi, minun täytyy vastustaa niitä, jotka rankaisevat minua ilman syytä. Se on yhtä luonnollista kuin että minun täytyy rakastaa niitä, jotka osottavat minulle hellyyttä, ja alistua rangaistukseen, kun tiedän ansainneeni sen."

"Tuo oppi kuuluu pakanoille ja villiheimoille, mutta kristityt ja sivistyneet kansat eivät hyväksy sitä."

"Miksi niin? Minä en ymmärrä sitä."

"Ei kiivastuminen tee vihaa tyhjäksi, eikä kosto korvaa vääryyttä."

"Mikä sitten?"

"Lue uutta testamenttia ja muista mitä Kristus sanoo ja kuinka hän tekee! Anna hänen sanojensa olla lakinasi ja hänen käytöksensä esimerkkinäsi!"

"Mitä hän sanoo?"

"Rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä sadattelevat, tehkää hyvää niille, jotka vihaavat ja vainoavat teitä!"

"Siis minun pitäisi rakastaa Mrs. Reediä, mitä minä en voi tehdä, minun pitäisi siunata hänen poikaansa Johnia, mikä on mahdotonta."

Nyt Helena vuorostaan pyysi minulta selitystä, ja minä kerroin hänelle heti omalla tavallani kärsimyksieni ja tuskieni historian. Kiihdyin, olin katkera ja hurjistunut, ja puhuin aivan kuten tunsinkin, lieventämättä ja kaunistelematta mitään.

Helena kuunteli kärsivällisenä loppuun saakka. Odotin, että hän huomauttaisi jotakin, mutta hän ei sanonut mitään.

"No", kysyin kärsimättömästi, "eikö Mrs. Reed ole kovasydäminen, paha nainen?"

"Hän on nähtävästi ollut epäystävällinen sinulle, koska hän ei pidä luonteestasi, kuten Miss Scatcherd ei pidä minun luonteestani. Mutta miten tarkasti muistatkaan kaiken, mitä hän on sanonut ja tehnyt sinulle! Kuinka ihmeellisen syvän vaikutuksen hänen vääryytensä näyttää tehneen mieleesi! Minun mieleeni ei mikään kohtelu paina niin polttavia jälkiä. Etkö olisi onnellisempi, jos koettaisit unohtaa hänen ankaruutensa ja samalla ne kiihkeät tunteet, joita se sinussa herätti? Elämä on mielestäni liian lyhyt vietettäväksi vihamielisten tunteitten hautomisessa ja vääryyksien muistelemisessa. Me olemme kaikki, ja meidän täytyy olla, heikkoja ja puutteellisia tässä maailmassa, mutta minä uskon, että pian tulee aika, jolloin saamme riisua pois puutteellisuutemme kuten riisumme pois heikot ruumiimme, ja silloin synti ja alennus putoaa pois näkyvän olentomme mukana, ja jäljelle jää vain hengen kipinä, kaiken elämän ja ajatuksen näkymätön alkuaine, puhdas kuin Jumalan henki, joka puhalsi luomakuntaan elämän. Se palaa sinne, mistä se on lähtenyt, kenties se vielä yhdistyy olentoon, joka on korkeampi kuin ihminen, kenties se kulkee eri kehitys- ja kunnia-asteitten läpi ja muuttuu vihdoin kalpeasta ihmissielusta loistavaksi enkeliksi. Sitävastoin se varmaankaan ei koskaan voi alentua ihmisestä kadotetuksi olennoksi. Ei, sitä en voi uskoa, minulla on toinen usko, jota ei kukaan ole opettanut minulle ja josta harvoin puhun, mutta siinä on iloni, siinä on turvani, sillä siitä riittää toivoa kaikkialle, se tekee iankaikkisuudesta levon ja rauhan asunnon, mahtavan kodin, eikä kauhujen ja kadotuksen kuilua. Sitäpaitsi tämä usko auttaa minua niin selvästi eroittamaan rikollisen rikoksesta, ja vaikka vihaankin jälkimäistä, voin sydämestäni antaa anteeksi edelliselle, kostonhalu ei koskaan paina mieltäni, alennus ei koskaan inhoita minua, vääryys ei masenna minua liiaksi. Minä elän levossa, kun katselen elämän loppua."

Helenan pää, joka aina oli kumarruksissa, oli painunut hiukan alemmaksi. Hänen katseestaan näin, että hän ei enää halunnut puhella kanssani, vaan mieluummin seurustella omien ajatustensa kanssa. Hänelle ei myönnetty pitkää aikaa mietiskelyyn. Eräs järjestäjistä, suuri, karkeatekoinen tyttö, kiiruhti luoksemme ja huusi paksulla Cumberlannin murteella:

"Helena Burns, jollet heti paikalla tule järjestämään laatikkoasi ja käärimään kokoon työtäsi, käsken Miss Scatcherdin katsomaan sitä?"

Helena huokasi, kun hänen unelmansa tuli keskeytetyksi, nousi viipymättä ja totteli äänetönnä järjestäjää.