Read synchronized with  English  Romanian  Russian  Spanisch 
Prinssi ja kerjäläispoika.  Mark Twain
Luku 8. KAHDEKSAS LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Kysymys sinettimestä.

Kello viiden aikaan heräsi kuningas Henrik VIII virkistämättömästä unestaan ja mumisi itsekseen: "Levottomat unet, levottomat unet! Minun loppuni lähenee nyt; sen sanovat minulle nämä varoitukset, ja mun hiljenevä valtasuoneni sen vahvistaa." Heti sen jälkeen leimahti salaman tuli hänen silmästään, ja hän hyrähti: "En tahdo kuitenkaan kuolla, ennenkun hän on mennyt edelle."

Hänen aateliset palvelijansa huomasivat hänen olevan valveilla, ja yksi heistä kysyi hänen tahtoansa lordkanslerin suhteen, joka odotti ulkopuolella.

"Laskekaa hänet sisään, laskekaa hänet sisään!" huudahti kuningas malttamattomasti.

Lordkansleri astui sisään, polvistui hänen vuoteensa viereen ja sanoi —

"Olen vienyt määräyksen, ja valtakunnan päärit seisovat nyt, kuninkaan käskyn mukaan, juhlapuvussaan parlamentin aidakkeen edessä, jossa he, vahvistettuaan Norfolkin herttuan tuomion, alamaisuudella odottavat teidän majesteettinne enempää päätöstä asiassa."

Kuninkaan kasvoissa välkähti raivoisa riemu. Hän sanoi —

"Nostakaa minut ylös! Minä tahdon, minä itse, astua parlamenttini eteen, ja omalla kädelläni tahdon minä leimata sen vakuuden, joka pelastaa minut — —"

Hänen äänensä petti. Tuhanharmaa kalpeus huuhtoi punan hänen poskiltaan; ja palvelevat aatelismiehet auttoivat hänet jälleen hänen tyynyillensä ja ojensivat hälle lievityksiä. Hän lausui surumielisenä —

"Oi, kuinka olenkin ikävöinnyt tätä armasta hetkeä! ja katso, liian myöhään tulee se, ja minä en saa nauttia tätä ikävöittyä iloa. Mutta joutukaa, joutukaa! Antakaa toisten toimittaa tämä onnellinen tehtävä, koska se on kielletty minulta. Minä annan valtiosinettimen teille valtuudeksi; valitkaa itse se, joka toimittaa vahvistamisen sinetillä, ja käykää toimeen. Mutta joutukaa! Ennekun aurinko nousee ja laskee taas, tuokaa minulle hänen päänsä, että mun silmäni saavat siitä iloita."

"Niinkuin kuningas käskee, niin pitää tapahtuman. Suvaitseeko teidän majesteettinne määrätä, että sinetin jätetään minulle, niin että minä voin välimmiten ryhtyä toimeen."

"Sinetin? Kuka muu pitää sinetintä kuin te?"

"Kuten teidän majesteettinne suvaitsee muistaa, otitte te sen multa kaksi päivää sitten, jolloin te sanoitte, ettei se tulisi enään käytäntöön, ennenkun teidän oma kuninkaallinen kätenne tulisi käyttämään sitä Norfolkin herttuan tuomion alla."

"Niin, niin tein totta tosiaan. Muistan sen nyt… Mutta mihin minä sen panin?… Mä olen hyvin heikko. Niin usein näinä päivinä mun muistini on tahtonut minut pettää — — Se on merkillistä, merkillistä — —"

Kuningas vaipui vaipumistaan epäselvään muminaan, ravistellen tuon tuostakin kehnoa, harmaata päätään ja kokien epätoivoisena muistaa mihin oli kätkenyt sinettimen. Viimein lordi Hertford polvistui ja tarjosi tiedoksi —

"Teidän majesteettinne, täällä on, jos saan olla niin rohkea ilmoittamaan, useampia, jotka minun kanssani muistavat, kuinka te jätitte valtakunnan sinettimen hänen korkeutensa Walesin prinssin käsiin säilytettäväksi siihen päivään, kun — —"

"Totta, aivan totta!" keskeytti kuningas. "Noutakaa se! Joutukaa, aika rientää!"

Lordi Hertford lensi Tomin luo, mutta palasi ennen pitkää takaisin, huolestuneena ja tyhjin käsin. Hän kertoi matkansa tuloksen, lausuen —

"Se surettaa minua, herrani ja kuninkaani, tuodakseni niin huonoja ja epämiellyttäviä sanomia; mutta se on Jumalan tahto, että prinssin onneton tila vielä jatkuu, ja hän ei voi muistaa, että hän on vastaanottanut sinettimen. Niin tulin minä pikaisimmasti takaisin tätä asiaa ilmoittamaan, ajatellen, että se olisi kalliin ajan haaskaamista ja samalla vähäisestä arvosta, jos etsiskeltäisiin läpi tuon pitkän jonon huoneita ja saleja, jotka kuuluvat hänen kuninkaallisen korkeut — —"

Huokaus kuninkaan suusta keskeytti my lordin tässä. Hetken perästä sanoi hänen majesteettinsa syvällä synkeydellä äänessään —

"Älkää kiusatko lapsi parkaa enää. Jumalan käsi makaa raskaana hänen päällänsä, ja minun sydämmeni on sulava rakastavasta säälistä häntä kohtaan, ja minä suren, etten voi kantaa hänen taakkaansa omilla vanhoilla, kovasti painetuilla hartioillani ja siten saattaa hänelle rauhaa."

Hän sulki silmänsä, rupesi mumisemaan jotakin ja hiljeni pian. Hetken päästä avasi hän silmänsä jälleen ja tuijotti elottomasti ympärilleen, kunnes hänen silmäyksensä sattui polvistuvaan lordkansleriin. Paikalla hänen kasvojaan punasi vihan vimma —

"Mitä, oletteko täällä vielä? Jumalan kunnian kautta, jos ette heti tule selville tuon kavaltajan asiassa, on teidän hiippanne pian saava lepopäivän huomenna, kun puuttuu pää, jota voitaisiin sillä koristaa!"

Kansleri vapisi ja vastasi —

"Hyvä majesteetti, rukoilen armoa! Odotin vain sinetintä."

"Oletko sä menettänyt järkesi, mies? Pieni sinetin, jonka mä muinoin aina otin mukaani ulkomaille, on minun aarreaitassani. Ja koska suuri valtakunnan sinetin on hukassa, eikö tämä kelpaa? Ootko sä menettänyt järkesi? Saat mennä! Ja kuule nyt: älä tule takaisin, ennenkun sulla on hänen päänsä mukanas."

Kansleri parka oli nopsa poistumaan tästä vaarallisesta seurasta. Komitea ei liioin hukannut aikaansa, vaan antoi kuninkaallisen vahvistuksen tuon orjamaisen parlamentin työlle ja määräsi huomispäivän ensimmäisen Englannin päärin, tuon onnettoman Norfolkin herttuan mestauspäiväksi.