Read synchronized with  English  Romanian  Russian  Spanisch 
Prinssi ja kerjäläispoika.  Mark Twain
Luku 24. NELJÄSKOLMATTA LUKU.
< Prev. Chapter  |  Next Chapter >
Font: 

Pako.

Lyhyt talvipäivä oli päättymässä. Kadut oli autiot; ainoastaan muutamat satunnaiset kulkurit kiirehtivät eteenpäin näyttäen kuten aina ihmisiltä, jotka tahtovat lopettaa askareensa niin pian kuin mahdollista ja sitten päästä hauskaan kotiin yltyvästä tuulesta ja hämärästä. He eivät katsoneet oikeaan eikä vasempaan eivätkä heittäneet tarkkaavaa silmäystäkään tuttaviimme, tuskimpa näkyivät heitä näkevänkään. Edvard kuudes kyseli ihmetellen itseltään, tokkohan koskaan ennen näytelmää kuninkaasta, joka marssiskeli vankeuteen, oli kohdannut mokoma välinpitämättömyys. Hetken päästä konstaapeli saapui eräälle autiolle torille ja oli menossa sen yli. Tultuaan sen keskelle pani Hendon kätensä konstaapelin käsivarrelle ja sanoi matalalla äänellä —

"Vartokaappas vähä, hyvä herra, tässä ei kuule meitä kukaan, ja minä tahtoisin sanoa pari sanaa teille".

"Velvollisuuteni kieltää, hyvä herra; älkää siis estäkö minua, yö pakkaa päälle".

"Seisokaa kuitenkin; asia koskee hyvin läheltä teitä. Kääntäkää selkänne hetkinen, älkää olko näkevinänne: antakaa tämän poika paran juosta tiehensä."

"Ja sen sanotte te minulle; herra! Minä vangitsen teidät — —"

"Älkää kiivastuko, älkää tehkö mitään tyhmyyksiä, vaan olkaa rauhassa —" sitten hän alensi äänessä kuiskaukseen ja puhui miehen korvaan — "porsas, jonka puijasitte kahdeksalla pencellä, saattaa maksaa niskanne, mies".

Konstaapeli parka, joka kovin hämmästyi, oli ens'aluksi mykkänä kuin kivi. Sitten hän tuli kielilleen taas ja rupesi rupattamaan ja uhkailemaan; mutta Hendon pysyi täydelleen tyynenä ja vartoi kunnes toisen sanatulva oli tuhlattu. Sitten sanoi hän —

"Minä pidän teistä paljon, ystäväiseni, enkä mielelläni näkisi teidän joutuvan mihinkään pulaan. Huomatkaa nyt: minä kuulin kaikki tyyni — jok' ikisen sanan. Tahdon sen näyttää teille". Sitten Hendon uudisteli sen puhelun, jonka konstaapeli oli pitänyt porstuassa vaimon kanssa, sanasta sanaan ja päätti tällä lailla —

"Kas nyt — enkö ole toistanut sitä ihan oikein? Enkö minä voisi todistaa sitä oikein tuomarin edessä, jos niin tarvittaisiin?"

Mies parka oli nyt hetkeksi aivan mykkä pelosta ja epätoivosta; mutta pian hän kääntyi toiselle tuulelle ja sanoi hilpeydellä, joka kuitenkin oli teeskennelty —

"Tästäkös on nostettava asia, tästäkin, jota tein pilallani! Minähän ainoastaan laskin leikkiä vaimon kanssa".

"Oliko sitten vaimon porsaskin teille leikkikalu?"

Mies vastasi jotenkin terävästi —

"Ei mitään muuta, herra hyvä — minä vakuutan, se oli leikkiä kaikki tyyni".

"Minä rupeen teitä uskomaan", sanoi Hendon puoleksi ivallisella, puoleksi tunnustelevalla äänellä. "Mutta odotappas tässä hetkinen, sillaikaa kun minä juoksen tuomarin luo kysymään — sillä hän on nähtävästi mies, joka ymmärtää mikä on leikintekoa, niinkuin hän ymmärtää lakiakin".

Hän oli jo poistunut hiukkasen yhä jutellen. Konstaapeli, kahden vaiheilla, pyöriskeli sinne ja tänne, purkasi suustaan pari kirousta ja huudahti sitten — "Älkää menkö, hyvä herra — vartokaa vähä — tuomarin luo, sanotte te. Niin, asian laita on se, että hän ei oivalla leikkiä enemmän kuin kuollut raato! — Tulkaa, niin saamme jutella asiasta. Piru vieköön! olen nähtävästi pulassa — ja ainoastaan viattoman pilanteon tähden. Olen perheellinen mies; vaimo ja kakarat — — Olkaa järkevä, herra hyvä. Mitä te haluatte multa?"

"En muuta kuin että olette olevinanne kuuro ja sokea kunnes lasketaan sataan tuhanteen — hitaasti laskettuna tietysti", sanoi Hendon äänellä miehen, joka vain pyytää tavallista pientä palvelusta toiselta.

"Mutta se on surmakseni", sanoi konstaapeli epätoivossaan. "Voi, älkää vaatiko multa liikaa, herra hyvä. Katsokaa vain tätä asiaa kaikin puolin, ja te näette sen olleen sulaa leikin tekoa multa — niinkuin se selvästi olikin. Ja jos sitä sanottaiskin muuksi kuin pilanteoksi, niin on se, kun onkin, virhe niin pieni ja vähäpätöinen, että julminkaan rankaisu siitä ei voisi olla muuta kuin nuhteet ja varoitus tuomarin huulilta".

Hendon vastasi tähän juhlallisuudella, joka pani ilman kylmenemään konstaapelin ympärillä —

"Tällä teidän niinsanomallanne pilanteolla on määrätty nimitys laissa — ettekö tunne sitä?"

"En, minä en sitä tunne! Kenties minä oon menetellyt kovin tyhmästi. Minä en aavistanut, että sill' oli nimitys — oi, pyhä Jumala, minä luulin että s' oli ensimmäinen laatuaan".

"Ei — sillä on nimitys. Laissa sanotaan senkaltaisesta seikasta Non compos mentis lex talionis sic transit gloria mundi."

"Oi, herra Jumala!"

"Ja rangaistus siitä on kuolema!"

"Jumala olkoon minulle armollinen, minä vaivainen, syntinen ihminen!"

"Te olette nauttinut etua ihmiseltä, joka itse oli syntiä tehnyt ja oli huutavassa hädässä ja teidän armonne vallassa; te olette anastanut tavaraa kolmentoista ja puolen pennyn arvon yli maksaen vain rovon siitä, ja tämä on lain nimessä salakähmäistä petosta, juonekasta vilppiä, vääryyttä virantoimituksessa ad hominem expurgatis in statu quo — ja rankaisu siitä on kuolema hirressä, ilman armotta, ilman lunastuksetta ja ilman pienintäkään papin lohtua".

"Tukekaa minua, tukekaa minua, herra kulta, minun sääreni pettävät! Olkaa armollinen — säästäkää minua tästä tuomiosta, ja minä käännän kernaasti selkäni enkä näe rahtuakaan siitä, mitä tapahtuu".

"Hyvä, nyt olette järkevä. Ja jätättekö myöskin porsaan omistajalle?"

"Jätän, totta tosiaan jätänkin — enkä koskaan koske toiseen, vaikka se tulis taivaasta pääenkelin kanssa. Menkää vain — en näe mitään, olen supi sokea. Sanokaa sitten, että te mursitte sisään ja päästitte pojan irti väkivallalla. Onhan ovi ränstynyt ja vanha. Minä voin lyödä sen rikki keskiyön ja aamun välillä".

"Tehkää niin, te kunnon mies. Ei mitään harmia tule siitä. Tuomari itse on ylenmäärin hyvä tälle poika paralle. Eikä tule tuomari kyyneltä vuotamaan eikä musertamaan vanginvartian luita, sentähden että poika on päässyt pakoon".